Vasen rinta hieman koholla

Anonyymi-ap

Eli olen nuori mies ja oikeastaan jo koko nuoruuden teini-iässä ollut vasen rinta hieman koholla oikeaan nähden. Tämä ei siis tunnu mitenkään tai näy erityisesti ellei katso tarkkaan, lisäksi se kämmenellä koettaessa tuntuu jotenkin hieman ns. "pehmeämmältä", siis kun olen aika laiha ja luut tuntuvat melko lailla yleensä. Olen miettinyt että voisi johtua eräästä lääkityksestä (auttaa keskittymään eli AHDH-lääke kyseess), sillä noin nelisen vuotta sitten labrakokeissa prolaktiiniarvo oli noin 500 eli reilusti viitearvojen yli, tosin pari vuotta sitten tämäkin oli laskenut jo viitearvoihin kolmensadan paikkeille. Tästä lääkäri kyllä kysyikin että onko rinta koholla mutta sanoin ei.
Nyt kuitenkin miettinyt enemmän asiaa että onkohan tuo vaarallista tai meneeköhän ohi itsestään esimerkiksi jos joskus lopettaa lääkkeen? Ja mitähän se voisi olla?
Kiitos vastauksista jo etukäteen!

1

155

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihminen ei ole täysin symmetrinen, vasen puolisko kehosta eroaa monessa suhteessa oikeasta puolesta kun asiaan hieman tarkemmin tutkitaan.
      Genetiikasta tässä on pohjimmillaan kysymys, ei luontokaan pysty luomaan symmetriasyyttä kuin tietyllä tarkkuudella ja niillä mennään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      117
      2426
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1552
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe