PS:n onnistumisesta
Perussuomalaiset on tutkijan mukaan onnistunut muita eduskuntapuolueita paremmin profiloitumaan tavalla, joka vetoaa äänestäjiin sekä maaseudulla että kaupungissa.
Jo vuoden 2011 eduskuntavaaleista alkaen se on ollut puolue, jonka alueellinen kannatus on tasaisempaa kuin muilla puolueilla.
– Jotain perussuomalaisten toiminnassa on sellaista, että se on vedonnut myös maaseudulla asuviin ihmisiin.
Vihreä siirtymä on ollut Paloheimon mukaan keskeinen teema, jonka perussuomalaiset sai näissä vaaleissa läpi äänestäjilleen. Puolue on tutkijan mukaan ollut uskottavampi vastinpari vihreille kuin keskusta.
Ilmastonmuutos ja se, mitä se tarkoittaa suomalaiselle metsästrategialle, kuten hiilinielulle, ovat olleet ajankohtaisesti esillä.
– Hiilinielukeskustelussa perussuomalaiset olivat oppositiossa keskustaa olennaisesti paremmassa asemassa. Keskusta joutui hallituksessa tilanteeseen, jossa se joutui irtaantumaan hallituskumppaneiden rintamasta ja äänestämään oppositiopuolueiden mukana.
rovaniemen poliitikot allekirjoittaa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Moktar gubta toi 200000 ääntä PS leiriin
Helsinki
terhi-koulumies-viherideologia-kampittaa-terveydenhoitoa/ei pääse töihin
Anonyymi-ap
2023-04-16 13:41:28
https://www.verkkouutiset.fi/a/terhi-koulumies-viherideologia-kampittaa-terveydenhoitoa/
PS varmaan erittäin samaa mieltä asiasta
rovaniemellä ongelma vihreä bensa?
ei tarvi vedota kun puhuu realismia
Googleen perussuomalaiset valeoppositio