Nyt alkoi takinkäännöt.

Anonyymi-ap

95

689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SDP ei suoraan sano, että se sitoutuisi valtiovarainministeriön esittämään julkisen talouden tasapainottamisen tarpeeseen, joka on 6 miljardia euroa tulevalla hallituskaudella.

    • Anonyymi

      Kepu on nurkan takana.

    • Anonyymi

      Kepu ei lähde velkoja suorimaan joita on itse aikaan saanut. Mikä hinku on mennä hallitukseen kun joutuu vain ottamaan ei antamaan? ministerikiima!

    • Anonyymi

      (persujen ei kannattaisi lähteä hallitukseen vaan antaisivat velkasotkun selvittää jotka sen ovat aikaan saaneet)

      • Anonyymi

        Perussuomalaiset jätti tänään vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin. Tunnusteluissa tiedusteltiin myös, onko puolueen eduskuntaryhmällä ehdottomia hallitusratkaisuun vaikuttavia kynnyskysymyksiä hallituksen ohjelman tai hallituskokoonpanon osalta.

        Talous ja turvallisuus edellä

        Perussuomalaiset vastasi, ettei se lähde hallitukseen, joka ei rajoita tuntuvasti Euroopan ulkopuolelta tulevaa sellaista maahanmuuttoa, joka on Suomelle taloudellisesti ja turvallisuuden kannalta haitallista.

        – Perussuomalaiset tunnistaa Suomessa voimakkaana saman kehityksen, joka on syynä Ruotsin sisäisen turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan monenlaiselle rikkoontumiselle vuosikymmeniä harjoitetun vääränlaisen maahanmuuttopolitiikan seurauksena.

        Kansalaisten ostovoimaa vahvistettava

        Perussuomalaiset myös edellyttää sellaisen talouspolitiikan harjoittamista, joka varmistaa julkisen talouden kestävyyden ja vahvistaa kansalaisten ostovoimaa.

        – Perussuomalaiset edellyttää hallituksen noudattavan eduskunnan yhteisesti sopimaa kantaa siitä, että Suomi ei hyväksy eikä edistä EU:n uutta yhteisvelkaa ja tulonsiirtopaketteja, vastauksessa todetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokhan Persuilla on "pupu pöksyissä " ? Vastuuseen pitää mennä ko kansa on ääniä antanu. Nyt ei auta luistella pois hallitusvastuusta.

      • Anonyymi

        Purra haluaa ainoastaan mennä hallitukseen saadakseen Suomi suomalaisille muu on kakkosena.

        Persut menee hallitukseen jos Orpo hyväksyy persujen ehdot niin yksinkertaista se on.

        Nyt ei olla soinilaisia kuvia ei kumarrella. Haittamaahanmuutolle stop, etelä-eurooppalaisten elättämiselle stop.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut menee hallitukseen jos Orpo hyväksyy persujen ehdot niin yksinkertaista se on.

        Toivottavasti Persuhallitus saahan pian. Ei tuota kallista bensaa enää jaksa ostaa. Sähkölaskuki makaa pöyällä maksamatta .

        Nuo ehdot on vasta ensimmäinen käsi lyötynä pöytään. Nyt niistä lähdetään vasta vääntämään, jää nähtäväksi miten "käsi" muuttuu kun kortit lopulta katsotaan.
        Kai nyt jokainen käsittää että, kaikkien ehdot alussa on vasta lähtökohta neuvotteluille, niistä aletaan hieroa kompromissia.

        Purra haluaa mennä hallitukseen ainoastaan, koska jokainen puolue haluaa käyttää valtaa, ja sitä on vain hallituksessa. Vaalisloganeilla ei nyt tässä tilanteessa ole väliä, paitsi jos on niin lapsellinen, että uskoo kaiken mitä puolueet höpisee halutessaan valtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti Persuhallitus saahan pian. Ei tuota kallista bensaa enää jaksa ostaa. Sähkölaskuki makaa pöyällä maksamatta .

        https://www.is.fi/autot/art-2000001270438.html?fbclid=IwAR2VW3Ma3A-myLcxHFru79md4a0yMIsSbfi515HbcJKk-CiRgVCbrRHhtSw

        Laitoin tämän linkin ihan muistin virkistämiseksi. Luuletteko tosiaan polttoaineiden hintojen laskevan jos Persut menevät hallitukseen. Ni ei laske. Veroeuroja tarvitaan teiden korjaukseen, joka tulee entistä kalliinmaksi raakaöljyn noustessa.

        Paljon on Persut aivopesseet tietämätöntä kansaa, siksi olisi heidän hyvä mennä hallitukseen, jolloin ihmiset näkisivät todellisen tilanteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra haluaa ainoastaan mennä hallitukseen saadakseen Suomi suomalaisille muu on kakkosena.

        Huh huh ja voi nenä. Kakkonen on YKKÖNEN!

    • Anonyymi

      No ruottalaiset menee hallitukseen oli väri mikä hyvänsä, vaikka takaovesta.

    • Anonyymi

      Liittyykö tämä Kemijärveen?

      • Anonyymi

        Tottakai liittyy jos ei liittyisi niin miksi äänestettiin Kemijärvellä.

      • Anonyymi

        Ottaisit selvää miten Suomea hallitaan, et silloin lähettelisi noin typeriä heittoja.
        Jos et ennen ole tiennyt, kyllä Suomen hallituksen päätökset koskettavat myös Kemijärveä.

        Täällä on politiikka palstoja. Kemijärven palstalla pitäisi keskittyä Kemijärveen eikä yleistä puhetta. Suomutunturi ja Kemijärven valtuuston kokoukset esim on Kemijärven asioita. Yleinen eri puolueiden kommentointi niin onko se Kemijärven, saman voisi siis sanoa Posiolla?

        Suomusta nyt on sanottu jo kaikki mitä siitä voi, joten sen saman toistoa ei kukaan enää jaksa tolkuttaa. Muutenkin Kemijärven sisäiset asiat on niin verkkaisia, että keskustelu niistä on täällä nähtävissä, ketä kiinnostaa ?
        Kemijärveä koskee suuressa määrin se, mikä hallitus tulee olemaan, joten siitä keskusteleminen on ihan kemijärveläisten palstalla tärkeää. Kerran ei kiinnosta, niin ei tarvitse lukea, tai kommentoida.

        Suomu ei yksinkertaisesti kiinnosta koska sielä on kiinaa puhuvia työntekijöitä eivät osaa etes suomea, sapuskat ovat senmukaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai liittyy jos ei liittyisi niin miksi äänestettiin Kemijärvellä.

        Mikä ei liity Kemijärveen???

    • Anonyymi

      Jos Orpo haluaa samanmielisiä hallitukseen se on, kok ps ja kd ei missään tapauksessa rkp:tä.

      • Anonyymi

        Suomessa on totuttu enemmistöhallitukseen, joten rkp on välttämätön.

      • Anonyymi

        Orpo haluaa enemmistöhallituksen, sellaista ei tule jos ei RKP lähde mukaan.

      • Anonyymi

        Syyllisten etsintä hallitusvastuun pakoilulle
        Kurat on jo housuissa
        Persut voi nyt halluksessa keskittyä haittatamaahanmuuton rajartijan ministeriöön.
        Ja ilimanpillaja ministeröön.

      • Anonyymi

        Kyllä se nyt on Persuilla hätä kun Keskusta ei lähde hallitukseen. Minusta Halla-ahon pitäisi iloita siitä. Nyt saa aina kehaista me se tehtiin taas eikä Kepu vie pisteitä.

        Halla-aho on älykäs ja tietää mitä tuleman pitää. Tietää että sanomiset saa unohtaa ja takki on käännettävä.
        Kyllähän Halla-aho älykkönä tietää että ilmastonmuutoskin ja viereä siirtymä on tehtävä kuin muut puolueet sanovat. Kuitenkin tällä vastustuksella saadaan parhaiten maatiaisukkojen äänet kerättyä talteen. Tälläistä on politiikka.

        rkp on vasu mutta niin se taitaa kepukin olla mutta kun joutuu kahdesta pahasta valita niin se on kepu ei se niin paljon aja matujen puolta kuin hurrit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se nyt on Persuilla hätä kun Keskusta ei lähde hallitukseen. Minusta Halla-ahon pitäisi iloita siitä. Nyt saa aina kehaista me se tehtiin taas eikä Kepu vie pisteitä.

        Halla-aho on älykäs ja tietää mitä tuleman pitää. Tietää että sanomiset saa unohtaa ja takki on käännettävä.
        Kyllähän Halla-aho älykkönä tietää että ilmastonmuutoskin ja viereä siirtymä on tehtävä kuin muut puolueet sanovat. Kuitenkin tällä vastustuksella saadaan parhaiten maatiaisukkojen äänet kerättyä talteen. Tälläistä on politiikka.

        Joo älykkäänä tietää Halla-aho että kepu noukkii persuilta kannatusta takaisin oppositiossa, mutta tuollaisen tappion jälkeen ei mikään puolue ole niin tyhmä, että lähtisi mukaan hallitukseen tällaisena aikana, kun hallitus joutuu tekemään hankalia päätöksiä, jossa kannatus saa kyytiä.

        Perussuomalaiset ovat jo vuosia vieneet kepulta ääniä ja myös vasuilta.

        Se alkaa olla sitten kepun vuoro viedä persuilta.

        Siinäpä persujunttien mallimiesimerkki.
        Miten näitä uskaltaa hallitukseen päästää.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75d3db91-edbf-4620-b9cf-a693af5627df

        se juna meni jo.

        Teemu on miesten mies ei sekaannu akkain hommiin. Nykysen tasa arvojen aikana on mieheltä viety oikeudet ja syyllistetty. Niimpä monelta mieheltä on pettäneet hermot ja ovat alentuneet jopa tiskaamaan ja pyykkäämäänkin. Siksipä miesten sukupuoliset halut ovat herpaantuneet ,ja siittiöiden määrä laskenut. Näin on moni nainen saanut syyn lähteä katselemaan sellaista miestä illaksi joka ei tiskaa eikä pyykkää.

        Vielä kerran...mikä huononee jos persut ovat hallituksessa?

        Ei mikään, jos noudattavat kokoomuksen ohjelmaa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskisarjalle lobotomia ja alpääleikkaus.

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1c325500-f36d-4d81-9902-21ec5b238cba

        Venäjällä on kaikki hyvin vaikka sitä parjataan. Ei ole Homoja, ei lesboja ei myöskään muunsukupuolisia. Ennen ei ollut kehitysvammaisia lapsiakaan. Kaikki syntyvät terveinä ja täydellisinä. Kuulemma Pohjoiskoreassa menee yhtä hyvin. Luultavasti Kiinassakin.

        Mikä tämän on mahdollista. Kommunistinen hallinto, Neuvostoliiton ajoilta ja samaa terveysoppia Putin vieläkin toteuttaa.

        Kuulostaa persujen politiikalta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei veroja korottamalla vaan vötkyt töihin. Siitä se lähtee . Son Persuoppia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei veroja korottamalla vaan vötkyt töihin. Siitä se lähtee . Son Persuoppia.

        Ensiksi joutilaat työhön,ja ihmisten on opittava elämään omillaan. Liikaa on oltu yhteiskunnan kukkarolla kaikki mahdollinen on maksatettu yhteiskunnalla. Jopa hiekoitus sepelitkin, se oli kaiken huippu. Ollaan olevinaan porvareita, että natisee mutta kaikki maksatettaisi yhteiskunnalla.

        Joo
        Sivarimiesoletettu halla ahosta tulee seur puolustusministeri.
        Kok puolustusvaliokunnan tehtävistä kstsotaan eduksi.
        Niimpä

        Nyt kannattaa vielä odottaa meneekö Perussuomalaiset hallitukseen. Olisi tiedossa uudehko hyväkuntoinen diesel auto, ostaisin heti jos näin kävisi.

        Perussuomalaiset ovat luvanneet pudottaa polttoaineen hintaa ja ottaa dieselveron pois.

    • Anonyymi

      Persujen kannattaisi ensin muiden haukkumisesta päästä ja keskittyä niihin hallitusneuvotteluihin Orpon kanssa, muuten jää hallituspaikka haaveeksi, ei sitä persu-tyylillä hallituksiin mennä.

      • Anonyymi

        Persuilla on niin syvällä sielussa se toisten haukkuminen ja syyllistäminen ettei siitä tulla pääsemään koskaan eroon. Vaikka pääsevät hallitukseen, kaikki ikävät päätökset ovat toisten syyt.

        Kuka tässä haukkuu ja ketä😭🤣😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tässä haukkuu ja ketä😭🤣😂

        Käyppäs tutustumassa muuallakin vastaaviin palstoihin huomaat kuka haukkuu ja ketä. Kemijärjellä onkin suhteellisen asiallista verrattuna moneen muuhun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyppäs tutustumassa muuallakin vastaaviin palstoihin huomaat kuka haukkuu ja ketä. Kemijärjellä onkin suhteellisen asiallista verrattuna moneen muuhun.

        Sivarikyläpukkia ei kyllä tulla valitsemaan edes vessavahiksi.
        Ministerihaaveet persuilla menneen talven lumi.
        Taitot ei riitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivarikyläpukkia ei kyllä tulla valitsemaan edes vessavahiksi.
        Ministerihaaveet persuilla menneen talven lumi.
        Taitot ei riitä.

        Persuhan en ole eikä todennäköisesti tule. Pitää tunnustaa Halla-aho onyksi älykkäimmistä politiikoista, ja on siellä joku muukin esim Puisto.
        On niitäkin liikaakin joita ei pitäisi päästää kehä kolmosen sisäpuolelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivarikyläpukkia ei kyllä tulla valitsemaan edes vessavahiksi.
        Ministerihaaveet persuilla menneen talven lumi.
        Taitot ei riitä.

        Ei kukaan tiedä vielä minkälainen hallitus on tulossa? mitä jos säästät haukkumisesi tulevaan hallitukseen. Ihmisiä kyllästyttää jatkuva persujen maalittaminen vaikka jokainen ymmärtää monologiasi.

        kopio

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kopio

        Pesu huoripukit uhriutuvat kun sanoo yhdenkin arvostelun heistä.
        Menkää taKkikauppaan
        Luuserit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivarikyläpukkia ei kyllä tulla valitsemaan edes vessavahiksi.
        Ministerihaaveet persuilla menneen talven lumi.
        Taitot ei riitä.

        Panisin kädet ristiin jos niin hyvin kävisi että Halla-aho olisi sisäministeri silloin Suomalainen tuntisi turvassa🙏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Panisin kädet ristiin jos niin hyvin kävisi että Halla-aho olisi sisäministeri silloin Suomalainen tuntisi turvassa🙏

        Halla-ahollakaan ei ole tekoja vaan ajatuksia. Pitäisi pikkuhiljaa Persujenkin alkaa ymmärtämään että teot ja puheet ovat eri asia.

        Jos menette hallitukseen kansakin tulee sen huomaamaan karulla tavalla.

        Juu, mutta odotellaan ensin ketkä ovat hallituksessa nämä ovat vain toiveita onhan persuillakon ehtoja

        Jos Kokoomuksen kanssa halutaan hallitukseen Persujen on muutettava ajatukset ilmastonmuutoksesta, koska Persut ainoana puolueena hakkaa siinä päätä seinään.

        Eu politiikassa on myös pyörrettävä ajatukset, koska heidän politiikkaa yksinkertaisesti voi toteuttaa.

        Työperäisessä maahanmuutossa on luovuttava yli kolmentonnin tulorajasta, ja näin tulee käymään.

        Jos yhteinen hallitus tulee nämä muuttuu. Seuratkaa kuinka hienosti hallitusohjelma muotoillaan, että näyttäisi Persujen kannalta että heitä olisi kuunneltu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Panisin kädet ristiin jos niin hyvin kävisi että Halla-aho olisi sisäministeri silloin Suomalainen tuntisi turvassa🙏

        Voi hyvänen aika tuota persujen lapsellisuutta, se on ihan sama kuka on sisäministerinä, se ei käytäntöjä mihinkään muuta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Esko Aho veljeili venäläisten kanssa myös kemijärven keput kyltittivät venäjäksi koko kaupungin vielä on vissiin uimahallin katto kyltitetty venäjäksi. Ei sen kummempia kuin nämä paikalliset kommunisti jotka yhä ostavat veribensaa tb-ltä oikei puistauttaa.

        Paavo Lipponen, entinen Suomen pääministeri Venäläisillä töissä.
        Oiken "renttevänä" ajoi kaasuputkihanketta venäläisten kanssa ja tuli "hukkaputki"!
        Oikea "maanpetturi", voi vuotaa Suomen salaisia tietoja.

      • Anonyymi

        Saarikolta viesti PS:lle

        Puheessaan Saarikko kuvasi, että keskustan kannatuslaskuun liittyy perussuomalaisten nousu.

        – Äänen on myös sanottava, että 2010-luvun keskustan tarinaa varjostaa perussuomalaisten nousu.

        Saarikon mukaan keskustalla ja perussuomalaisilla on paljon yhteistä.

        – Mutta samalla varmuudella on todettava, että puolueidemme välillä on myös perustavanlaatuisia eroja. On ongelmien osoittajia ja sitten on ratkaisijoita.

        Saarikon mukaan kamppailu ei ole ohi, vaan vasta alkanut.

        – Perussuomalaisten puoluesihteeri sanoi vaalien jälkeen, että nyt on ”ammuttu”. Ehei, rakkaat perussuomalaiset. Se ei ollut armonlaukaus – se oli starttilaukaus, Saarikko sanoo.

        Saarikon kommentti oli kuitti PS:n puoluesihteeri Arto Luukkasen kommentille siitä, että PS antoi keskustalle vaaleissa ”armonlaukauksen”.

        Aika erikoista syyttää persuja vaalitappiosta?

        Lipponenhan oli eläkkeellä, ja silloin oltiin vielä välilöissä. Kaasuputkihankehan oli lähinnä Venäjän ja Saksanvälin hanke, jossa kylläkin Lipponen oli konsulttina.

        Aletaampa samalla miettimään oliko Sipilä maanpetturi koska hänen hallitus antoi kuvan Venäjän ja Suomen yhteishankkeelle Pyhäjoen ydinvoimalan.
        Samalla Sipilän hallituksen aikana Fortum lähti valloittamaan Venäjää josta on tullut lähes kymmenen miljardin tappiot Suomen valtiolle.

        Jos näin aletaan ajattelemaan nämä maanpetturit eivät lopu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarikolta viesti PS:lle

        Puheessaan Saarikko kuvasi, että keskustan kannatuslaskuun liittyy perussuomalaisten nousu.

        – Äänen on myös sanottava, että 2010-luvun keskustan tarinaa varjostaa perussuomalaisten nousu.

        Saarikon mukaan keskustalla ja perussuomalaisilla on paljon yhteistä.

        – Mutta samalla varmuudella on todettava, että puolueidemme välillä on myös perustavanlaatuisia eroja. On ongelmien osoittajia ja sitten on ratkaisijoita.

        Saarikon mukaan kamppailu ei ole ohi, vaan vasta alkanut.

        – Perussuomalaisten puoluesihteeri sanoi vaalien jälkeen, että nyt on ”ammuttu”. Ehei, rakkaat perussuomalaiset. Se ei ollut armonlaukaus – se oli starttilaukaus, Saarikko sanoo.

        Saarikon kommentti oli kuitti PS:n puoluesihteeri Arto Luukkasen kommentille siitä, että PS antoi keskustalle vaaleissa ”armonlaukauksen”.

        Aika erikoista syyttää persuja vaalitappiosta?

        Kepu ei nouse oppositiossa se on varmaa ,Saarikko on antanut vasureitten huserata kaikki rahat nyt olisi aika korjata virheet eikä jäädä lorvimaan oli hallitus mikä tahansa.

    • Anonyymi

      Vai on Purra kiimassa? heh heh

      • Anonyymi

        miten niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten niin?

        Hallituskonklaavi on alkanut tuijotella toisiaan rumpilla.
        Kardinaalivirheitä tulossa.
        Liitytään Ruotsiin ja otetaan kruunu käyttöön.
        Persu

        Tällä hetkellä ruottalaiset saa pahasti takkiin kruunun takia, että siinä taas nähdään persun ehdotukset.

    • Anonyymi

      Kyllä persutkin joutuu kääntämään takin ja vieläpä SDP:n linjalle jos meinaavat suomen panna kuntoon. SDP:n vaalien talouslinjan on todenneet jo monet taloustieteilijät oikeaksi.

      • Anonyymi

        Jos Kokoomuksen tahto välittyy Perussuomalaisiin kylmää kyytiä on odotettavissa etenkin syrjäseuduille.
        Miljardin veronalennukset ansiotuloihin siitä ei hyödy monikaan kemijärviläinen koska täällä verokertymät ovat pieniä.
        Verotuloja kuitenkin on jostakin saatava on väläytelty kiinteistö ja arvonlisäveroa. Arvonlisäveron nostosta kärsisi kaikki köyhälle ja rikkaalle olisi ruoka samanhintaista.
        Leikatahan pitää mutta harvoimpa se Kokoomus on varakkaiden kimpussa joten leikkaukset tulevat sosiaaliturvaan ja ansiosidonnainen ym.
        Jos kuusimiljardia sopeutetaan näkyy se jossain.

        Siitä saa kirota vasulaista hallitusta.

      • Anonyymi

        SDP-linja, lisää velkaa ja avustajia, rahat jaetaan muille kolhoosiin uskoville maille,
        Omista ei niin väliä.

        Mitenkä rikkailta voi leikata, kun he eivät saa yhteiskunnan tukia.

        Näinhän se on, siksi leikkaukset ovat oikeudenmukaisin tehdä niiltä jotka tukia saavat.
        Samahan on veronalennuksissa, tottakait niitä pitää vähentää niiltä jotka veroja maksavat.

        Oikeistolaista ajattelua

      • Anonyymi

        Heh,heh, ja vielä monemmat sen vääräksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDP-linja, lisää velkaa ja avustajia, rahat jaetaan muille kolhoosiin uskoville maille,
        Omista ei niin väliä.

        Vasemmistoliittolaisten pitäs saaha siedätyshoitoa leninismistä ja stalinimistä. Lapista ei ainuttakaan kansanedustajaa menny läpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistoliittolaisten pitäs saaha siedätyshoitoa leninismistä ja stalinimistä. Lapista ei ainuttakaan kansanedustajaa menny läpi.

        Persut pittää laittaa peruskouluun ruotsia opisjelemaan.
        Samalla antaa rkp suodatuspiikki ja lopetuspiikki.
        Lähtölaukaus saunan takana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistoliittolaisten pitäs saaha siedätyshoitoa leninismistä ja stalinimistä. Lapista ei ainuttakaan kansanedustajaa menny läpi.

        Persuillakin meni 2 naisoletettua läpi.
        Toinen toki loikkari joihin persut ovat tykästyneet.
        Kohta on saran alkuihastus ohi ja seuraava loikkaus valmis.
        Ilmeisesti sinisten joukkoihin.
        Ostakaa persut mekot kesäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistoliittolaisten pitäs saaha siedätyshoitoa leninismistä ja stalinimistä. Lapista ei ainuttakaan kansanedustajaa menny läpi.

        Persut yrittävät hämätäomia Venäjä yhteyksiä. Onhan selvää kaikki äärioikeistolaiset puolueet pitävät Putinia lemmikkinä. Kuunelkaa vaikka Laura Huhtasaaren lausuntoja.

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/276200-jussi-halla-aho-miksi-puolueesi-kannattaa-venaja-pakotteista-luopumista/

        Nyt vaalien aikaan yritetään kääntää takkia tässäkin.

        Kommarit kumartaneet vuosikymmeniä itään. Nyt hissukseen ko p..skat housuissa. "Rauhanaktivistit"...

        Kommunistisella puolueella oli vaaleissa suurinpiirtein saman verran kannatusta kuin sinimuta puolueella eli noi 2500 koko suomessa

    • Anonyymi

      Puolet demareista haluaa hallitukseen töppyräista myöten.

      • Anonyymi

        Harva pääministeripuolue nostaa kannatustaan hallitusvastuun aikana. Demarit saivat 3 lisäpaikkaa.
        Keskusta menetti Sipilän pääministerikaudella 18 paikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harva pääministeripuolue nostaa kannatustaan hallitusvastuun aikana. Demarit saivat 3 lisäpaikkaa.
        Keskusta menetti Sipilän pääministerikaudella 18 paikkaa.

        Aivan Sipilä pani Suomen talouven kuntoon. Marin pani talouven lähes kriisiin. Kansa palkitisi. Kansaahan ei voi vaihtaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan Sipilä pani Suomen talouven kuntoon. Marin pani talouven lähes kriisiin. Kansa palkitisi. Kansaahan ei voi vaihtaa...

        Sipilä myi paljon valtion yhtiöitä pörssisijoittajien lihottamiseksi, piti myös omia puoliaan röyhkeästi.
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006083598.html
        Ei ne Keskustan kannattajatkaan tykänneet Sipilän kokoomuslaisesta politiikasta koska menetti 18 eduskuntapaikkaa,
        Nythän Keput haukkuvat Marinin hallitusta huonosta kannatuksesta mutta menettivät vain 8 paikkaa.

    • Anonyymi

      Valtion velkaa aletaan lyhentämään myymällä valtionyhtiöitä, kuten Sipilän aikoina tehtiin.
      Aina ne kaupat eivät onnistuneet. Muistellaampa Fortum kauppaa. Fortumista myytiin sähkön siirto osuus Carunalle joka alkoi rahastamaan hurjilla siirtohinnoilla.
      Fortum sijoitti siirrosta saatut varat saksalaiseen Uniberiin ja Venäjän voimaloihin.
      Sinne meni sijoitukset taivaan tuuliin.

      Mikähän valtionyhtiö joutuu seuraavaksi myyntiin?

      • Anonyymi

        Se tulee olemaan näytös kun äärioikeisto ottaa mittaa oikeistosta.
        Kristilliset ja rkp maallikkolautahenkilöinä.
        Ollakko vai eikö oll?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se tulee olemaan näytös kun äärioikeisto ottaa mittaa oikeistosta.
        Kristilliset ja rkp maallikkolautahenkilöinä.
        Ollakko vai eikö oll?

        Prologi
        Draama
        Tragedia
        Epilogi
        Amen

    • Anonyymi

      Saas nähä kääntääkö rkp missään asiassa takkia ei mitään järkeä et toi puolue saa aina paikan hallituksessa muutaman prosentin kannatuksella.

      • Anonyymi

        Persut, rkp, kd hoi
        Ruiskukka rintaan ja pää täys, siipi maassa,

      • Anonyymi

        Rkp on tuhannentaalan paikka sanella ehdot. Nyt enemmistöhallituksella on 109 paikan enemmistö. Jos Rkp lyö hanskat paikkoja jää 99 silloin ei enemmistöhallitus toimi ilman opposition apua.

        Bättre folk mot änkyrä uskovat lestat kermapeseet o äärioikeisto.
        Ompa siinä säätiöläisillä
        sekava seurakunta.

        Bättre folk röstar på sifftelse

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2635
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2233
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      87
      1971
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1695
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1681
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1636
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1626
    8. 91
      1563
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1437
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe