Kuunteleminen.

Kuuntelu
Pääosin kuuntelen. Mutta jos tarina alkaa venymään ja/tai rönsyilemään, on myös pakko puhua, koska muuten kysymykset/kommentit unohtuvat.
Biisien lyriikoita tulee kuunneltua paljon, usein myös netsasta luettua että kuulinko/ymmärsinkö nyt oikein.

Lukeminen
Kun luen kirjoja, uppoan sinne tarinaan, se on ihan parasta. Eläydyn useampaan hahmoon enkä välttämättä ikinä valitse muuta puolta kuin ns. ulkopuolisen tarkkailijan/ihmettelijän.

Leffat
Pitkälti samoin kuin lukeminen. Yritän päästä kärryille ensimmäisen tason juonikuvioiden sisällä olevista merkistyksistä jne.


Olen aina ollut hyvä kuuntelija, saanut paljon kertojia, enkä usko että se enää tulee muuttumaankaan. Tosin olen sittemmin myös oppinut hölisemään ja länkyttämään.

Unohtui yksi lainaus. En ole ihan varma, että onko Platonilta tai Aristoteleelta, mutta jotenkin näin:

"Viisas puhuu silloin kun hänellä on jotain sanottavaa. Tyhmä silloin kun hänen on pakko sanoa jotain."

Kuuntelen ja luen, jos olen sillä päällä.

Joskus kun omat ajatukset liitää jossain, ei aina kykene olemaan läsnä, mikä on normaalia kelle vaan.

Biisit ja vaikka kirjatkin on usein moniulotteisia, tai leffatkin, että riippunee miltä kantilta asiaa sattuu katsomaan, niin sen siitä usein näkee. Tai haluaa nähdä ja kuulla...

Eilen katsoin "rikostarinoita Suomesta"-pätkiä ja siinä oli zorrotappajasta tarina. Siinä oli äkkiä sellainen tarina, missä äkkiä olisi voinut syyttää ihan jotakuta muuta tappajaksi, kuin naista.

No mutta kaikelle pitäis järjestää oma tila ja aika. Sitä vaan tässä nykytavassa elää, ei kovin paljoa voi järjestää... paljon hyvää ja huonoakin vilistää aistien ohi.

Tässä oli hyviä kysymyksiä. Kun kysyy toiselta kuunteliko hän mitä toinen sanoi, toinen yleensä vastaa, että kyllä kuuntelin tai kyllä kuulin. Mutta jos kysyy sitten mistä toinen puhui eli ymmärsikö toinen todella mitä toinen sanoi, niin vastauksessa voi mennä vähän pidempään.

Kuunteleminen on asioiden ymmärtämistä ja sisäistämistä. Kuunteleminen on pysähtymistä sanojen äärelle. Kuuntelemalla ja keskittymällä siihen mitä toinen sanoo tai mistä laulaja laulaa tai mistä kirja tai elokuva kertoo pitää toista ihmistä tai jotain asiaa tärkeänä. Jos vain kuulee, mutta ei kuuntele eli keskity, ei toinen ihminen ja hänen asiansa tai elokuva tai musiikki ole kovin tärkeää.

Kun musiikki on vain taustahälyä, sen kuulee. Kun musiikkiin syventyy, sitä kuuntelee. Jos toinen ihminen ei keskity sinun puheeseesi silloin, jos kerrot jotain itsellesi tärkeää ja merkityksellistä, voi tulla tunne, ettei toinen oikein välitä.

Kuuntelemalla ihminen on läsnä hetkessä. Kun vain kuulee, mutta ei keskity saattaa mieli vaellella ihan muualla. Ihan aina ei jaksa keskittyä ja se on ymmärrettävää, mutta edes joskus on hyvä pysähtyä ja miettiä mistä toinen puhuikaan, mistä laulaja laulaa, mistä elokuva tai kirja oikeastaan kertoo, onko tämä henkilöhahmo sittenkään oikeasti paha ja tämä hyvä.

Asian voisi laajentaa myös vaikka pienten asioiden tarkkailuun luonnossa tai elämässä yleensä. Havaitsetko koskaan miten valo muuttuu päivän mittaan? Näetkö kun varjot pitenevät? Mietitkö millaisia muotoja pilvissä on? Näetkö pienenkin kukan, joka kurkottaa ruohikon seasta kohti valoa? Havaitsetko perhoset, jotka lentävät kukasta toiseen? Maistatko marjojen ja vihannesten maun? Haistatko miltä ruoho tuoksuu sateen jälkeen? Kuuletko tuulen suhinan ja sateen ropinan? Miltä ne kuulostavaT? jne.

Mitä enemmän vuosia kertyy, sitä vähemmän kiinnitän huomiota sanoihin ja enemmän tuntemuksiin, esim. siihen, onko puhuja rehellinen. Niin kovin usein sanat ovat vain kaunis naamio, ja tuntemukset kertovat mitä naamion takana on (tai vähintäänkin sen että edessäni on nyt puhuva pää, naamio. Ihminen on ”reissussa”)

Mutta jos puhuja on läsnä, siis oikeasti, niin silloin on oikeastaan mahdotonta olla kuuntelematta. Se olisi kuin läpsy avokämmenellä. Näiden tyyppien kanssa sitten syntyy niitä todellisia keskusteluja.

Biiseistä on kyllä pakko sanoa, että monesti niissäkin fanitan tunnelmaa, melodiakulkuja, miten kehoni reagoi säveliin. En läheskään aina kiinnitä huomiota sanoihin, vaikka muuten olen kamalan tarkka sanojen käytöstä. Biiseissä musa itsessään on tärkeämpää. Mutta sitten jos oikein tykästyn, niin jossain vaiheessa kuuntelen sanat tarkkaan (tai googlaan). Aina silloin tällöin tulee pettymyksiä, ”ai, tällaista paskaa se riimitteli” - siten biisi saattaa jäädä pois omalta listalta. Mutta joskus ne huonot sanatkaan ei haittaa, yksi korvamatoni on mm. Fireball… se vaan svengaa sanoistaan huolimatta.
https://m.youtube.com/watch?v=HMqgVXSvwGo

Kuuntelen tarkkaan, jotta pystyn vastaamaan ja osallistumaan keskusteluun, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Jos kertoja alkaa toistamaan itseään, tai hänelle "jää vaihde päälle ja kertomus pyörii ympyrää", en jaksa siinä vaiheessa enää olla kiinnostunut. Niin kauan kun keskustelussa ja aiheessa säilyy mielenkiinto, olen valmis kuuntelemaan.

Luen jonkun verran. Mikäli kirja on kiinnostava ja nautin tarinasta. Mitään tylsää ja puisevaa kerrontaa en jaksa.
Musiikki on minulle terapiaa. Haluan kuunnella rauhassa ja sulkeutua omien ajatusten maailmaan. En siedä yleisissä paikoissa taustahälyä ja huutavaa musiikkia, se on vain tarpeetonta lisämeteliä. Tämä on yksi syy, miksi en koskaan käy massatilaisuuksissa. Pää hajoo!

Katson harvemmin leffoja. Tuskin koskaan mitään horroria ja äksöniä. Mielummin komediaa, kuin kauhua. Haluan kevyttä viihdettä ja mutta ei mitään tylsän puuduttavaa katsottavaa, sellaiseen ei viitsi tuhlata aikaansa.

Hyvää viikonloppua myos itsellesi! 😊

Ainakin minut koetaan hyväksi kuuntelijaksi, että ilmeisesti osaan ihan kuunnella mitä toinen sanoo.

Kun nyt kaikki esittää fiksua ja ovat hyviä kuuntelijoita, ymmärtävät kaiken sen sanattoman viestin ja uskomattoman tarinan sanojen takana niin muistutanpa vaan että ne jutut voi olla ihan tienaamismielessäkin tehtyjä ilman mitään elämää suurempaa tarinaa siellä takana, mutta on hyvä jos kuulijat uskoo olevan niin.

-harmiseikirj-

Oon Genio aina ihmetellyt mikä tuossa The Quireboysissa sua innostaa. Ei mitenkään erikoista musiikkia eikä ihmeellisiä sanotuksia. Kerrohan meille, niin me kuunnellaan😊

Omaan kuuntelemisen sekä vaikenemisen taidon, en kyllä väitä että ajoitus olisi aina kohdallaan 😁, mutta useimmiten kyllä. Periaatteena se. ettei juttuja kaiuteta eteenpäin. Musiikki on kuuntelua varten eikä mitään halvatun hissimuzaki taustamölyä, kirjallisuus taaksejäänyttä pitkälti juuri sen takia ettei eläytyminen oikein enää maistunut, elävät kuvat kallistuvat tuonne hömppä/viihdykepuolelle enemmän ehkä juuri siksi ettei hyviä elokuvia oikeastaan tehdä kovinkaan usein...sarjoja enemmänkin.

Riippuu kuka kertoo ja etenkin miten kertoo, tilanne ratkaisee.

Kuuntelen yleensä liiankin tarkasti. Saatan muistaa toisten sanomisia jopa vuosia. Erinomaisen muistin kiroja..

Osaan kyllä kuunnella, vaikka myönnän, että joissain tilanteissa keskittymiseni saattaa herpaantua. Ei kuitenkaan koskaan tilanteissa, joissa toinen ihminen aidosti tarvitsee kuuntelijaa. Minulle avaudutaan aika herkästi, joten sen perusteella miellän itseni kohtuulliseksi kuuntelijaksi. Tiedostan kuitenkin sen, että parannettavaa on. Olen joskus esimerkiksi tehnyt sitä, että jonkun kertoessa minulle hänelle vaikeasta asiasta, olen saattanut vastata "tunnistan tuon tunteen, olen köynyt läpi noita samoja tuntemuksia". Tarkoituksenani ei ole ollut koskaan vähätellä toisen tuntemuksia, vaan jakaa sitä, mutta tuo voi toisesta tuntua siltä, että hänen tunteiltaan viedään tilaa. Tuo on siis yksi asia mitä pyrin aina välttämään; en tuo omia kokemuksiani tai tunteitani tilanteeseen, jossa toinen ihminen kertoo hänelle vaikeasta asiasta. Se on hänen hetkensä ja vaikka mielessäni pyörisi "minä niin tiedän tuon tunteen!" niin yritän pitää sen Itselläni ja aidosti keskittyä kuuntelemaan. Tärkeintä mielestäni on olla läsnä, vaikka ei osaisi aina sanoakaan mitään tilanteeseen sopivaa.

Musiikin suhteen olen ailahtelevainen. Joskus kuuntelen sanoja todella tarkkaan, mietin niiden merkityksiä, sitä tunnetta, jonka musiikki saa minussa aikaan. Toisinaan musiikki saa hyvälle fiilikselle ja tanssimaan jalkansa kipeiksi, joskus lenkillä musiikki siivittää juoksemaan 100 metriä pidempään kuin ajatteli jaksavansa, joskus musiikki taas nostattaa jopa seksuaalisia tuntemuksia, joskus musiikki nosttataa kyyneleet silmiin. Musiikki on ihanan monipuolista!

Rakastan tarinoita, kirjoissa, teattereissa, elokuvissa tai sarjoissa. Eläydyn niihin vahvasti, elän hahmojen mukana ja nautin siitä tunteesta, kun tarina vie mukanaan. Valitsen kyllä puoleni, mutta minua kiehtoo myös tarinat, jotka eivät ole aina niin selviä hyvän ja pahan taisteluita vaan hahmoissa on hyvin inhimillisiä piirteitä, hyvine ja vähemmän hyvine puolineen. Parhaat tarinat herättävät ajatuksia, saavat ajattelemaan, tuntemaan. Harmi, kun nykyajan kiireessä tuntuu lukemiselle jäävän niin vähän aikaa. Sitä tekisin mielelläni enemmänkin.

Hyvää viikonloppua sinnekin! 😊

Kuuntelen kyllä ja ilmeisesti hyvinkin koska näin on useasti sanottu ja asia on tuotu esiin. Ihmiset myös tuppaavat mulle avautumaan niin läheiset kuin joskus ihan tuntemattomatkin. Tietyllä tavalla se saattaa joskus myös olla raskasta kun kaikki sulle avautuu ja joskus tuleekin tunne että kuuntelen paljon muita mutta mua ei niin useasti kuunnella onneksi tältä kyllä aika harvoin tuntuu.🙂.

Koko aloitus täynnä hyviä kuuntelijoita, mutta itse omilla palstakokemuksilla en voisi sanoa samaa.

Kai tämä on vähän sama juttu kun jokainen kokee olevansa keskimääräistä parempi autokuski, keskimääräistä parempi puhuja, keskimääräistä älykkäämpi, keskimääräistä tunteellisempi, keskimääräistä parempi puhuja, keskimääräistä parempi kirjoittaja jne...

Me kaikki ollaan keskimääräistä parempia kaikessa mitä muut. Tai ainakin uskotaan niin, että ollaan. Mikäs siinä? Mistä kukin onnelliseksi tulee... :)

"If you can raise a star
from garbage on the streets..." :)

https://www.youtube.com/watch?v=4Vg4ktBmjF4

Tässä yksi esimerkki mitä pitäisi ehkä kuunnella. Sitä tarinaa, miten tavattiin, miten kadottiin ja jäätiin kaipaamaan... :)

"In the twist of look I saw you
Last night on JFK
Well I thought about you constantly
Yet When I wrote you I knew not what to say..."

https://www.youtube.com/watch?v=2TrfyfdeTd8&list=OLAK5uy_l3y5BKI4T4U9tWgaIcyae5wLt0XkZWTDw&index=7

Todellisessa elämässä:
Olen havannoija, aistin ja analysoin ympäristöä.
Harvoin minulla on mitään sanottavaa.

Palstalla:
En jaksa lukea muiden kirjoituksia, vaan kiirehdin kertomaan oman näkemykseni, vaikka se olisi lattea tai jopa tylsä.

Mutta hyvä aloitus, tämän ketjun voisi lukea ajatuksella.

Veikö kissa kielenne? :D

Onko kenelläkään mitään mielipidettä Tessa Murraysta?

Tässähän kuuluisi sanoa Geniolle, että vitun paska maku tai sä oot niin vitun ruma, ettei ikinä tai jotain.

Mutta ssanko kysyä yhden kysymyksen? Kysyn kuitenkin.

Miksi Genio on teille edelleen niin tärkeä palstahahmo, vaikka tyyppi on kuopannut nimimerkin jo aika vitun monta vuotta sitten? Miksi haluatte edelleen identifioida jonkun anonyymin Genioksi. Ja samalla vähättelette Geniota. Kuin moni teistä oikeasti on välkympi kuin Genio? Vaikka itse sen sanonkin, niin luulen ettei kukaan. Olette kyllä parhaanne yrittäneet, mutta menestyksestä voidaan olla montaa eri mieltä... :)

Minä en oikein ymmärrä tätä touhua. Minä olen itse(geniona) halunnut enemmän kuin kukaan muu teistä päästä eroon siitä nimimerkistä. Minusta olisi oikeastikin todella hienoa, jos jatkossa kiinnostaisi kirjoitukset enemmän kuin kirjoittaja. Mutta miksi teitä kiinnostaa enemmän kirjoittaja kuin kirjoitukset? Voisiko joku avata minulle sitä mysteeriä?

Helvetin tylsä hyvänyön biisi teille, mutta silti.... Mun mielestä tää on hieno. Marie Fredrickson oli yksin hienoimmista Naisäänistä ikinä. :)

https://www.youtube.com/watch?v=yCC_b5WHLX0

Käänny ympäri...

https://www.youtube.com/watch?v=9z-Mh9Qeinw

"Once upon a time I was falling in love
And now I'm only falling apart..."

En kuuntele. En edes lue kun ei kiinnosta jonkun itsensä korostaminen...

xLiner

Ei tietenkää oo, kelaan vain niitä muiden kertomia utopistisia juttuja samalla