Mistäköhän johtuu tämmöinen ilmiö, että kun ihminen tuntee jotakin; surua, rakkautta, pelkoa, omatunto kolkuttaa ect. niin tämä tunne tuntuu syvästi rinnassa, ei päässä. Voi olla hyvinkin painostava tai vapauttava tunne.
Jos taas ajattelemme jotakin, vaikka kertolaskua, tapahtuu se päässä - suorastaan tuntee kuinka päässä raksuttaa, jos raksuttaa.
Ovatko siis tunteet rinnassa, sydämessä? Toisaalta miten ihminen voi tuntea ilman aivoja? Ehkä sydämessä on ihmisen sielu? Silloin voisi ajatella, että kuollessamme me emme enään järkeistä asioita, vaan pelkästään tunnemme ne.
Olisiko tämä sitten hyvä vai huono asia? Tarvitseeko sielu kertolaskua?
Jos taas ajattelemme jotakin, vaikka kertolaskua, tapahtuu se päässä - suorastaan tuntee kuinka päässä raksuttaa, jos raksuttaa.
Ovatko siis tunteet rinnassa, sydämessä? Toisaalta miten ihminen voi tuntea ilman aivoja? Ehkä sydämessä on ihmisen sielu? Silloin voisi ajatella, että kuollessamme me emme enään järkeistä asioita, vaan pelkästään tunnemme ne.
Olisiko tämä sitten hyvä vai huono asia? Tarvitseeko sielu kertolaskua?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eiköhän ne päästä ne kaikki tunteetkin ole loppupeleissä lähtöisin. Aivot sitten sanovat, mitä "aineita" vereen
laitetaan ja mitä signaaleja lähetetään. Esim. adrenaliini, joka sitten tuntuu siellä sydämessä ja keuhkoissa ja varpaissakin. :)
En minä nyt tarkoita pelkästään mitään tunnekuohahduksia, vaan aivan yleistä olotilaa, sitä miltä tuntuu juuri nyt..vaikka yksinäiseltä..rinnassa se tuntuu aina. Pysähdy hetkeksi ja ajattele itse, älä siis ajattele mitään tapahtumaa vaan pelkästään oloasi, tämän hetken tuntemustasi.. niinhän sitä sanotaan, että joskus pitää ajatella sydämellä.
Oikea on havaintosi.
Uskontofilosofisen tiedon, jonka tavoitteena on harmonian ja sopusoinnun tuottaminen tämän planeetan ihmisperheessä, antaa opetusta siitä, kuinka ihminen pystyy erottamaan päänoppineisuuden sielunviisaudesta ja sydämen opin silmän opista, eli kuinka ihmisen toiminta ei tuota kärsimystä vaan sopusointua ja rauhaa.
Sanotaan, että tietämättömyyskin on parempi kuin päänoppineisuus, jota sielunviisaus ei ole valaisemassa ja ohjaamassa.
Eli tätä taustaa vasten voisi kysyä miksi esim. atomipommin kehittely kiehtoi tiettyjä ihmisaivoja, vaikka he tiesivät, että poliittinen valta haluaa käyttää sitä tappamis- ja pelottelutarkoituksessa.
Atomipommia on jo käytetty syyttömien tappamiseen, voidaan siis käyttää yhä ja pelottelutarkoituksessahan sitä käytetään kaiken aikaa.
Vastaavia esimerkkejä löytyy lukemattomia.
Kyllähän sydän tunnistaa rauhan ja rakkauden myös pelon ja surun (tunteet) mielemme liikkeinä, johon mieleen kuuluu myös järki (tieto) ja tahto.
Mielestäni sielun rakennusosina ovat tahto, järki ja tunne. Mikäli tällä planeetalla toimiessamme alistaisimme tahtomme (toiminta) noudattamaan perus- ja ihmisoikeuksia ja käyttäisimme järkeämme (tieto) näiden oikeuksien lisäämiseen emmekä murtamiseen, rauha alkaisi vallita sydämmissämme ja sen hedelmät tekojen muodossa.
Niin ja sydämissämme täydellisen rakkauden tuli murtaisi kaikki aineellisuuden kahleet.
Sydäntä pitäisi kuunnella ehdottomasti enemmän. Pelkkä kylmä järkeily ei voi olla hyvästä.
Mielenkiintoisia sanontoja: päänoppineisuus ja sielunviisaus..mutta kai vihakin on sydämessä? Tosin moni "järkeistää" vihansa oikeutuksen esim. rotuvihalla.
se että tuntuu rinnassa, on kemiallinen kysymys. kaikki psyykkinen tapahtuu luonnollisesti aivoissa