Psykologi selittää miksi joillakin menee tunteisiin

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/psykologi-selittaa-miksi-jaakiekko-menee-joillain-niin-tunteisiin/8702060#gs.ysf6ou

" Siinä syntyy voimakas yhteisöllisyyden kokemus fanien keskuudessa ja ollaan mukana siinä suuressa porukassa, Laurila kuvailee.

Yhteisöllisyys on ihmiselle perustavanlaatuinen tarve ja entisaikoina ihminen on saanut kokea sitä eläessään heimoissa ja kyläyhteisöissä. Länsimaisessa kulttuurissa tällainen on vähentynyt ja Laurilan mukaan ihminen voikin nykyisin löytää niin sanotun oman heimonsa esimerkiksi urheilumatseista tai muista harrastuksista ja niiden ympärille rakentuneista ryhmistä. "

Tuotahan on ollut helposti havaittavissa myös mm. natoasiassa, ihmiset jotka eivät tajunneet hevon peetä mistään halusivat vain olla mukana porukoissa ja sokeasti menivät natolauman mukana ymmärtämättä mitä siitä voi olla seurauksia.

" Urheilupsykologian saralla on havaittu, että oman joukkueen häviön myötä voi pettyneen penkkiurheilijan kehoon alkaa erittyä kortisolia, kun henkilö alkaa stressaantua. Stressihormoni kortisoli voi aiheuttaa ärtyneisyyttä ja jopa aggressiivisuutta. "

Myös tätä on ollut havaittavissa, natottajia selvästi kiukuttaa kun Venäjältä ei loppuneetkaan rahat eivätkä aseet. Nyt on Bahmutkin kokonaisuudessaan vallattu eikä Ukrainan toitottamasta suurhyökkäyksestä näy mitään merkkejä. Piti hyökätä ja on vain perääntyneet. Armeijan komentaja, varmaan liki ainoa oikeasti pätevä, Zaluhnyi on kadonnut, makaa jossain haavoittuneena tai kuolleena ja Ukraina epätoivoisesti yrittää piilotella asiaa. Nyt uskottelevat F-16:lla että sitten kun ne saadaan suurhyökkäys jne. Kauankohan länsi vielä uskoo suurhyökkäyssatuihin kun sitä ei koskaan tule, pumpataan vain lisää rahaa ja ammuksia. Nythän siellä on räjähtäneet ne brittien toimittamat köyhdytetttyä uraania sisältävät ammuksetkin varikolla ja keskieurooppaa lähestyy radioaktiivinen laskeuma -pilvi, siitä ei tietenkään kovin paljon uutisoida jotteivat euroopan kansat ymmärtäisi miten vaarallinen tuo usan ja Ukrainan sotaleikki on niille itselleen.

https://www.bbc.com/news/world-europe-65032671

https://www.youtube.com/watch?v=pcjzcErMdwQ

-harmiseikirj-
20445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Odottakaa hetki, pistän foliohattuni päähäni. Salaliittoteoreetikoiden mukaan eliitin jäsenet ovat hybridejä eli ihmisten ja alienien risteymiä. On siis täysin mahdollista että eliitti pyrkii muuttamaan elinympäristöä tällä planeetalla omiin, alienien olosuhteisiin sopiviksi. Lämpötilan eli ilmaston muokkaus on yksi keino tätä maalia kohti ja toinen mahdollinen tekijä on lisätä säteilyn määrää siellä sun täällä. 5G ja 6G:n kehittäminen tukevat tätä teoriaa.

Äänestä
  • Ootas, mäkin laitan foliohattuni päähän..noin..

    Olikos ne niitä liskotyyppejä? Tarvitsevat trooppiset olosuhteet ja kunnon netin?

    Äänestä

Tunteisiin meno on kovaa luokkaa (lähes kuin maailmanmenoa) ja joskus kiekko itessään on kaikkein kovin. Niitä ei pitäisi välineellistää lainkaan 😂🤣😅

Äänestä

Taidan olla aika kylmä ja välinpitämätön ihminen, kun jääkiekko ei mene tunteisiin yhtään. Ei millään tavalla.
Tai ehkä silloin, kun MM-kisoissa Suomi voittaa Ruotsin 6-1, tuo kotiin kultaisen mitalin ja pokaalin.
Onhan se tietysti hienoa, mutta ei siitä jaksa sen enempää riehaantua, eikä lähteä torille melskaamaan.

Äänestä

Hyi

Ihan ilman asiaan kuuluvaa koulutustakin voi sanoa, että nyt meni tahallaan yli reunuksen.

Ihanaa olla syyntakeeton.

(hihitystä)

Äänestä

En ole koskaan ymmärtänyt miksi ihmiset seuraavat urheilua.

Äänestä
  • Mjaa-a

    Ehkä olet terve, eikä sinun tarvitse testauttaa itseäsi?

    Kuka tietää?

    (reps)

    Äänestä

  • Halleluja! Et sinäkään kaikkea tajua, vaikka sangen fiksu oletkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Halleluja! Et sinäkään kaikkea tajua, vaikka sangen fiksu oletkin.

    Epäloogisuus kun kasvaa riittävän suureksi, niin asia muuttuu käsittämättömäksi.

    Miksi ihmeessä joku täällä edes kykenee tuntemaan yhteenkuuluvuutta jonkin ulkomaisen jalkapallojoukkueen kautta.

    Äänestä

Minua taas ärsyttää kaikki pelihulluus. Oli se jääkiekkoa tai mitä vaan kiihkomielistä urheiluhulluutta.

Eikö sitä voi ihan sekoamattakin seurata?

❄️

Äänestä
  • Toisaalta, itse en ole kovin joukkuehenkinen muutenkaan. Ainoa joukkue johon tunnen kuuluvani täysin, on oma perheeni. Missään muussa joukkueessa en ole "kotonani".

    En tunne kuuluvani klaaniin.

    ❄️

    Äänestä

Ei pidä paikkaansa. En välitä urheilusta. Sen sijaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli kuin puukon kääntämistä melkein umpeutuneessa haavassa. Sinä et voi harmis ymmärtää, ellei se ole oman sukusi historiaa. Mutta minäkin ymmärrän kyllä sen että olet Venäjän suhteen pakkomielteinen, enkä minä sitä voi muuttaa.

Äänestä

Kadehdin niitä, jotka nauttivat urheilusta. Maksullisia urheilukanavia löytyy runsaasti.

Olen etsinyt hyvää dokumenttikanavaa. Valikoima on surkea. Minua ei kiinnosta spekulointi siitä, millaisia olivat ulkoavaruuden alienit, jotka rakensivat pyramidit.

On löytynyt piirros alienista, jolla on avaruuskypärä päässä.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, vaikkakin nämä alienit löytyivät Ranskasta, Bretagnesta, luolan perukoilta, mitä oli sotkettu käsin ja mielikuvituksin ylläolevasta.

    (hirn)

    https://youtu.be/uZ9uWu9mCcc

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, vaikkakin nämä alienit löytyivät Ranskasta, Bretagnesta, luolan perukoilta, mitä oli sotkettu käsin ja mielikuvituksin ylläolevasta.

    (hirn)

    https://youtu.be/uZ9uWu9mCcc

    Mitä - ellei jopa jota.

    Tutti e niente.

    Luola mikä luola, avartaa tajuntaa.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, vaikkakin nämä alienit löytyivät Ranskasta, Bretagnesta, luolan perukoilta, mitä oli sotkettu käsin ja mielikuvituksin ylläolevasta.

    (hirn)

    https://youtu.be/uZ9uWu9mCcc

    Niin, dokumenteista on tullut elämyksellisiä.

    Argeologia on tylsää, ellei kaivauksille anneta määräaikaa.
    Sitten katsoja saa jännittää, ehtiikö mitään löytyä, kun lapiokin meni poikki ja kaupat on kiinni.
    Jollei mitään löydy, spekuloidaan sillä, mitä olisi voinut löytyä.

    Jotenkin tuntuu siltä, että dramaattisimmat aiheet ovat loppuun kaluttu.

    Äänestä

  • Gattino kirjoitti:

    "Arkeologia", korjaan vaikka kaikki sen ymmärsi.

    Äänestä

Toisilla tosiaan menee, itselläni ei. Mä tykkään kyllä katoa Suomen pelejä, mutta eivät ne mahdolliset häviöt aiheuta ihmeempiä tunteenpurkauksia. Eihän se nyt kivaa ole, jos häviö tulee, mutta se tunne menee hetkessä ohi ja se siitä. Eksä aina mökötti pari päivää, että pääsi häviöistä yli. Hiton rasittavaa seuraa sellanen ihminen katsella mitään kiekkoa.

Äänestä
  • Ja siis jollain helkutin kiekolla nyt ei ole mitään tekemistä sotien ym. kanssa. Ihan idiotismia verrata sotaa ja jääkiekkoa. Kertoo ihan totaalisesta tunnekylmyydestä ja piittaamattomuudesta muista ihmisistä tuollainen vertaus. 🙄

    Äänestä

Miehen sisko tuli kerran kylään meille juuri, kun oli jääkiekkoilun pelikausi ja mittelöitiin voitosta. Hän seurasi kännykästään intopinkona jääkiekkoa ja selosti, hyppi ja hihkui, oli ihan kierroksilla. Teki mieli sanoa, että mee takas kotiis kattelemaan pelejä, ei huvita kuunnella koko kyläilyä tota peliä ja hinkumista.

❄️

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/psykologi-selittaa-miksi-jaakiekko-menee-joillain-niin-tunteisiin/8702060#gs.ysf6ou

" Siinä syntyy voimakas yhteisöllisyyden kokemus fanien keskuudessa ja ollaan mukana siinä suuressa porukassa, Laurila kuvailee.

Yhteisöllisyys on ihmiselle perustavanlaatuinen tarve ja entisaikoina ihminen on saanut kokea sitä eläessään heimoissa ja kyläyhteisöissä. Länsimaisessa kulttuurissa tällainen on vähentynyt ja Laurilan mukaan ihminen voikin nykyisin löytää niin sanotun oman heimonsa esimerkiksi urheilumatseista tai muista harrastuksista ja niiden ympärille rakentuneista ryhmistä. "

Tuotahan on ollut helposti havaittavissa myös mm. natoasiassa, ihmiset jotka eivät tajunneet hevon peetä mistään halusivat vain olla mukana porukoissa ja sokeasti menivät natolauman mukana ymmärtämättä mitä siitä voi olla seurauksia.

" Urheilupsykologian saralla on havaittu, että oman joukkueen häviön myötä voi pettyneen penkkiurheilijan kehoon alkaa erittyä kortisolia, kun henkilö alkaa stressaantua. Stressihormoni kortisoli voi aiheuttaa ärtyneisyyttä ja jopa aggressiivisuutta. "

Myös tätä on ollut havaittavissa, natottajia selvästi kiukuttaa kun Venäjältä ei loppuneetkaan rahat eivätkä aseet. Nyt on Bahmutkin kokonaisuudessaan vallattu eikä Ukrainan toitottamasta suurhyökkäyksestä näy mitään merkkejä. Piti hyökätä ja on vain perääntyneet. Armeijan komentaja, varmaan liki ainoa oikeasti pätevä, Zaluhnyi on kadonnut, makaa jossain haavoittuneena tai kuolleena ja Ukraina epätoivoisesti yrittää piilotella asiaa. Nyt uskottelevat F-16:lla että sitten kun ne saadaan suurhyökkäys jne. Kauankohan länsi vielä uskoo suurhyökkäyssatuihin kun sitä ei koskaan tule, pumpataan vain lisää rahaa ja ammuksia. Nythän siellä on räjähtäneet ne brittien toimittamat köyhdytetttyä uraania sisältävät ammuksetkin varikolla ja keskieurooppaa lähestyy radioaktiivinen laskeuma -pilvi, siitä ei tietenkään kovin paljon uutisoida jotteivat euroopan kansat ymmärtäisi miten vaarallinen tuo usan ja Ukrainan sotaleikki on niille itselleen.

https://www.bbc.com/news/world-europe-65032671

https://www.youtube.com/watch?v=pcjzcErMdwQ

-harmiseikirj-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu