🙄📣🕶 Olishan se kiva, jos voisi miehelle kertoa omasta kasvojen tunnistusongelmasta. Olisi heti alussa pitänyt kertoa, että treffipaikka Hesburgerin edessä olo valittu siksi, että siellä parkkiksella ri olisi muita ihmisiä.
En voi sille mitään jos en tunnista niin en tunnista. Sillä ei ole mitään tekemistä tunteiden kanssa. Oman pojan valatilaisuus oli mulle painajainen. Kaikki niin samannäköisiä. Onneksi hän tunnisti minut ja tuli luokseni. En sitten pahemmin töpeksinyt.
Jossain kirjoitetaan kasvojen tunnistamisesta näin:
"On tärkeää olla loukkaantumatta siitä, jos toinen ei tunnista. Jos joku ei tervehdi meitä, se ei tarkoita, että hän ei välittäisi tai että häntä ei kiinnostaisi. Se voi yllättävän usein johtua siitä, että toinen ei tunnista kasvoja helposti.”
Tuli tuosta tunnistamisaloituksesta mieleen
2
169
Vastaukset
Laitetaan nyt tääkin näkyville toimistoajan jälkeen.
- Anonyymi
Prosopagnosia. Minulla on hyvin lievänä tuota itsellä myös, mutta pahimmillaan ei tosiaan tunnista edes perheenjäseniään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti651990SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä791347Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto781274- 491182
Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1601002Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen71999- 44920
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki41881- 58878
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183873