Muita vammaisia?

Anonyymi-ap

Virallisesti olen puolivammainen. Mutta nyt tuli uusi voivotus. Pikkurilli on ihan koukussa eikä oikene.

Kuulemma ei mene ohi, kuin leikkauksella. Joku jännekalvon juttu. Sain ajan kirurgille 3kk:n päähän.

Jos olisin ollut viisaampi ja voivotellut hirmuisesti, niin olisin jo leikkauspöydällä.

Nooh, antaa kiirempien tapausten mennä ekkuna.

>simiti<

12

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen kuluttanut kehoni osia lähes rikki. Luiden lukumäärä on minulla hieman eri kuin pitäisi. Autismikaan ei ole poissuljettu mahdollisuus. Tapaturmia on riittänyt elämäni aikana ja osa niistä on tehnyt "lähtemättömän vaikutuksen" minuun. Kroonisia kipuja ei kuitenkaan ole.

      • Anonyymi

        On minullakin 42cm luuydinnaula. Sitten kaikkia pikkujuttuja. Muun muassa toinen aivolohko tuhoutunut.

        Isäni kerran suivaantui ja sanoi, etten joka asiassa voi vedota aivovammaani. 🤣

        >simiti<


    • "Jos joku on mielestään terve, niin ei ole vielä tutkittu tarpeeksi"

      Kaverini hiukan hermostui kun hän väitti olevansa täydessä kunnossa ja kerroin tuon.
      Meni pari vuotta ja nykyisin se syö verenpainelääkkeitä, eikä kolesterolikaan ole kunnossa.

    • Selkä on murtunu ja luutunu vähän virhe asentoon. Pääkin on monta kertaa osunu kauheella voimalla. Vaikeutta ajattelua. Mutta se ei kuulemma haittaa. Se on positiivista että polvi parani teipillä. Varmaan pitäis teipata muutkin nivelet.

    • Anonyymi

      Olen kai virallisesti vaikeasti vammainen. Syynä reuma. Jännää, että aina kun vammaisuudesta puhutaan, niin ihmiset luulevat, ettei tajua mitään. Pää voi kuitenkin olla kuin partaveitsi, vaan fysiikka pettää.

    • Täällä aivovammainen.. mutta hei, hyvin pyyhkii silti.

      • Anonyymi

        Ihanaa Pirpana, kun myönnät lisäkseni olevasi aivovammainen. Jotkut eivät uskalla myöntää.

        >simiti<


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihanaa Pirpana, kun myönnät lisäkseni olevasi aivovammainen. Jotkut eivät uskalla myöntää.

        >simiti<

        Minä olen ihan oikeasti aivovammainen. Sairauteni aiheuttaa tulehduksia keskushermostoon ja ne tulehdukset saattavat muuttua vaurioiksi.

        Tänä keväänä sain kylläkin pään magneetista puhtaat paperit. Kolmeen vuoteen ei ole tullut uusia vaurioita ja vanhatkin ovat rauhallisia.

        Lekuri arvioi, että voipi olla, ettei minulle synnykkään enempiä vaurioita.. jää nähtäväksi.


      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Minä olen ihan oikeasti aivovammainen. Sairauteni aiheuttaa tulehduksia keskushermostoon ja ne tulehdukset saattavat muuttua vaurioiksi.

        Tänä keväänä sain kylläkin pään magneetista puhtaat paperit. Kolmeen vuoteen ei ole tullut uusia vaurioita ja vanhatkin ovat rauhallisia.

        Lekuri arvioi, että voipi olla, ettei minulle synnykkään enempiä vaurioita.. jää nähtäväksi.

        Teretulemast kerhoon. Näillä mennään.

        >simiti<


      • Anonyymi kirjoitti:

        Teretulemast kerhoon. Näillä mennään.

        >simiti<

        Sulla meni puolipäätä onnettomuudessa ja mulla sairaus tuhoaa aivoja.. että joo, tasan ei käy onnenlahjat.


    • En ole vammainen. Ainoastaan mielisairas. Kuulun siis hauskoihin ihmisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1001
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      918
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      810
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      142
      751
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      685
    6. 78
      541
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      508
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      507
    9. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      506
    10. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      96
      488
    Aihe