Abortit ja genderideologia häpäisevät Jeesuksen ruumiin

Anonyymi-ap

Ihmisen sukupuolen määritteleminen oman kokemuksen perusteella. Jos ihmisen sukusoluilla ja fyysisellä olemuksella ei ole mitään merkitystä, voi ihminen pyrkiä määrittelemään oman sukupuolensa oman kokemuksensa perusteella. Lakimuutosten myötä juridista sukupuolta onkin mahdollista nykyään muuttaa kerran vuodessa omalla ilmoituksella.
Abortin laajempi salliminen. Koska naisen kokemus on tärkeämpi kuin viattoman, kohdussa kasvavan lapsen keho, voi raskauden keskeyttää oman kokemuksen perusteella. Oleellisempaa kuin pienen lapsen elämä, on oma kokemus siitä, onko lapsen syntyminen juuri nyt omaan elämäntilanteeseen sopivaa.
Ihmiskeholla on todellakin väliä ja sillä on myös suuri teologinen merkitys. Jos kehon merkitystä laiminlyödään, voi se johtaa vääränlaiseen ihmisen oman kokemuksen ylivaltaan ja palvontaan. Jumala loi ihmisen keholliseksi olennoksi ja totesi sen olevan hyvä. Samaten Jumala itse inkarnoitui, syntyi lihaan Kristuksessa eikä ollut vain ihmistä kaukana oleva henkiolento. Kristus uhrasi itsensä ja siinä yhteydessä myös hänen kehonsa murrettiin ristillä. Ehtoollisen asettamissanoissakin muistelemme Hänen murrettua kehoaan.

”Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.” Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.” (Luuk. 22:19,20)

93

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jumala on tosiaan luonut kehon.

    • Anonyymi

      "Abortin laajempi salliminen. Koska naisen kokemus on tärkeämpi kuin viattoman, kohdussa kasvavan lapsen keho, voi raskauden keskeyttää oman kokemuksen perusteella. Oleellisempaa kuin pienen lapsen elämä, on oma kokemus siitä, onko lapsen syntyminen juuri nyt omaan elämäntilanteeseen sopivaa.
      Ihmiskeholla on todellakin väliä ja sillä on myös suuri teologinen merkitys. Jos kehon merkitystä laiminlyödään, voi se johtaa vääränlaiseen ihmisen oman kokemuksen ylivaltaan ja palvontaan. Jumala loi ihmisen keholliseksi olennoksi ja totesi sen olevan hyvä. "

      Äiti maa voi myös kokea itsensä hyvin rasittuneeksi, jolloin abortoi tämän riitaisan ja sotaisan, synnyttämänsä ihmiskunnan, kokonaan pois. Ongelma ratkeaa sillä.

      • Anonyymi

        Ihminen on ainoa nisäkäs joka pyrkii tuhoamaan oman jälkikasvunsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen on ainoa nisäkäs joka pyrkii tuhoamaan oman jälkikasvunsa.

        Ihminen ei ole eläin, jonka ainoa tarve on lisääntyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen ei ole eläin, jonka ainoa tarve on lisääntyä.

        Evoluutio perustuu suvulliselle lisääntymiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen ei ole eläin, jonka ainoa tarve on lisääntyä.

        Ihminen on nisäkäs mutta ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen on ainoa nisäkäs joka pyrkii tuhoamaan oman jälkikasvunsa.

        No ei ole, monet lajit syövät omia poikasiaan, ihminen aika harvoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio perustuu suvulliselle lisääntymiselle.

        Jonkun verran myös suvuttomalle, mutta siinä evoluutio etenee aika hitaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ole, monet lajit syövät omia poikasiaan, ihminen aika harvoin.

        Mikä nisäkäs syö terveet eivät poikasensa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen on nisäkäs mutta ihminen.

        Ihminen on eläin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen on ainoa nisäkäs joka pyrkii tuhoamaan oman jälkikasvunsa.

        Tuo on valetta. Leijona urokset tappavat usein edellisen laumajohtaja uroksen pennut jos vaan saavat mahdollisuuden. On myös eläimiä jotka jopa syövät omat jälkeläisensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on valetta. Leijona urokset tappavat usein edellisen laumajohtaja uroksen pennut jos vaan saavat mahdollisuuden. On myös eläimiä jotka jopa syövät omat jälkeläisensä.

        Mutta ei leijonanaaras.
        Mistä muka uros tuntee pennut omikseen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio perustuu suvulliselle lisääntymiselle.

        Ei perustu muitakin tapoja lisääntyä on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei ole, monet lajit syövät omia poikasiaan, ihminen aika harvoin.

        Muutamissa lajeissa äiti syö poikasensa isän ja iskä on äidin ja lapsosen ravintona odotusaikana. Kätevä tapa molemmille varmistaa ravinto.

    • Mistänäitäoikeintulee

      Mitä sitten on kristinusko perustuu muuhun kuin "oman kokemuksen perusteella" valittu uskonto?

      • Anonyymi

        Etkö oikeasti tiedä edes alkeita??? 🤣

      • Anonyymi

        "Mitä sitten on kristinusko perustuu muuhun kuin "oman kokemuksen perusteella" valittu uskonto?"

        Elävä kristinusko perustuu Jumalan kutsuun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö oikeasti tiedä edes alkeita??? 🤣

        Etkö oikeasti osaa vastata hänen kysymykseenä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö oikeasti osaa vastata hänen kysymykseenä?

        Etkö sinäkään tunne kristinuskon alkeita?

      • yIämummo kirjoitti:

        Etkö sinäkään tunne kristinuskon alkeita?

        Jos sinä olisit - kuten muutkin palstan fundut - syntyneet vaikka Syyriaan, niin teidän jengi olisi ISIKSEN kannattajia. Ja silloinkin te väittäisitte että kyseessä olisi joku muu kuin ”omaehtoinen valinta”.

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Sinä ilmeisesti itse olisit?

        Mutta sinä et kuitenkaan tunne kristinuskon perusteita ja alkeita?

      • yIämummo kirjoitti:

        Sinä ilmeisesti itse olisit?

        Minä olen syntynyt ja kasvanut Suomessa ja kirkosta erosin kun täytin 18 vee. Ihan kuule oman ajattelun kautta tein tämän ratkaisun. Eli edelleen jos sinä olisit syntynyt Syyriassa niin olisit taatusti muiden tämän palstan hihhuleiden kanssa ISISKSEN jäseniä.

      • Mistänäitäoikeintulee
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä sitten on kristinusko perustuu muuhun kuin "oman kokemuksen perusteella" valittu uskonto?"

        Elävä kristinusko perustuu Jumalan kutsuun!

        Vai että ihan jumalan kutsuun? No sitten minä olen kyllä kuuro, sillä empä ole moista kutsua koskaan kuullut....

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Minä olen syntynyt ja kasvanut Suomessa ja kirkosta erosin kun täytin 18 vee. Ihan kuule oman ajattelun kautta tein tämän ratkaisun. Eli edelleen jos sinä olisit syntynyt Syyriassa niin olisit taatusti muiden tämän palstan hihhuleiden kanssa ISISKSEN jäseniä.

        Luulisi sinun juuri siksi tuntevan kristinuskon perusteet ja alkeet. Olet sentään 50-luvulla syntynyt.

      • yIämummo kirjoitti:

        Luulisi sinun juuri siksi tuntevan kristinuskon perusteet ja alkeet. Olet sentään 50-luvulla syntynyt.

        Juu ja juuri siksi erosin, koska tajusin että mitään teidän jumalaanne ei ole olemassa. Käytin siis uskonvapauden ja sananvapauden suomaa oikeutta.

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Juu ja juuri siksi erosin, koska tajusin että mitään teidän jumalaanne ei ole olemassa. Käytin siis uskonvapauden ja sananvapauden suomaa oikeutta.

        Älä sitten kysele tyhmiä täällä.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Juu ja juuri siksi erosin, koska tajusin että mitään teidän jumalaanne ei ole olemassa. Käytin siis uskonvapauden ja sananvapauden suomaa oikeutta.

        >> erosin, koska tajusin että mitään teidän jumalaanne ei ole olemassa <<

        Kirkon jäsenyyttä ei mihinkään tarvitakaan.
        Ja on tosiaan oikeutesi, jos kiellät Jumalan ja Jeesuksen ja kaikki henkimaailman asiat. Mutta siinä erehdyt, että olisit tajunnut jotain niistä asioista.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Vai että ihan jumalan kutsuun? No sitten minä olen kyllä kuuro, sillä empä ole moista kutsua koskaan kuullut....

        >> minä olen kyllä kuuro, sillä empä ole moista kutsua koskaan kuullut.... <<

        Olet todellakin totuuden jäljillä, koska nimenomaan kuurous sinua vaivaa. Jumalan tekoa ja herättelyä on esimerkiksi se, että päivittäin pakkomielteen omaisesti saavut palstalle, jossa aina väännetäään uskonasioista.

      • Anonyymi
        yIämummo kirjoitti:

        Etkö sinäkään tunne kristinuskon alkeita?

        Äpäräkultin alkeet: Eitoivotun teiniraskauden epätoivoinen selitys.

    • Anonyymi

      Aloittaja perustelee kyllä väitteensä tiukan tieteellisesti ilman mitään luuloja, uskomuksia ja sokeata uskoa.

    • Anonyymi

      Abortoituva jeesus oli hiuskarvan varassa , iskä oli niin pitkään nauttinut jeesuksen verta .

      • Anonyymi

        Selvitä pääsi!

    • Anonyymi

      Aloituksesta jää vaikutelma, kuin kuukautisetkin ja hedelmöityneen munasolun keskenmenotkin olisivat Jeesuksen häpäisemistä.
      Samoin Jeesuksen häpäisemistä olisi kun Jumalan lisääntymään valitsemat ja yhteen liittävät ihmiset jättävät käyttämättä sukupuoltaan lisääntymiseen ja täyttämään maan.
      Minusta taas Jeesuksen häpäisyä voisi olla, kun mies ja nainen pakottavat viattoman ihmisen taimen aluilleen ja syntymään, sekä kantamaan kehossaan läpi elämänsä vanhempiensa perinnölliset sairaudet sekä vastuuttomien elämäntapojen seuraukset.
      Varmaan on kivaa syytellä Jumalaa lapsen ongelmista, vaikka ne oikeasti johtuisivatkin siitä, että vanhemmat eivät ole suojelleet perimäänsä hedelmöitystä edeltävänä elinaikanaan tai vastuuttomista elämäntavoista.
      Ilman lapsen lupaa syntymään pakotetulla lapsella on oikeus hyvään ja terveeseen elämään.

      • Anonyymi

        Selvitä kuule pääsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvitä kuule pääsi!

        Koeta rauhoittua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvitä kuule pääsi!

        Jos olet kommentissani esittämistäni asioista eri mieltä, niin voisitko tarkentaa ihan älyllisesti pääsi sallimissa rajoissa minkä koet muunlaisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olet kommentissani esittämistäni asioista eri mieltä, niin voisitko tarkentaa ihan älyllisesti pääsi sallimissa rajoissa minkä koet muunlaisena.

        Missä se sinun älysi piilottelee?

    • Anonyymi

      Aloittaja kyllä häpäisee itsensä niin, että Jeesustakin varmasti hävettää.

      • Anonyymi

        Mikä on häpäisyä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on häpäisyä?

        Lue aloitus niin tiedät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue aloitus niin tiedät.

        Ei sinä one mitään tarkemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue aloitus niin tiedät.

        Ei hänen kannata lukea kun ei kuitenkaan ymmärrä lukemaansa.

    • Anonyymi

      Jumala tekee eniten abortteja, häpäiseekö näin toimiessaan Jeesuksen.

      • Anonyymi

        Jumala ei abortoi ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei abortoi ketään.

        Siinä tapauksessa Jumalaa ei ole olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tapauksessa Jumalaa ei ole olemassa.

        Siksi juuri Hän on olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei abortoi ketään.

        Voitko tarkentaa kenen toimesta hedelmöityneiden munasolujen keskenmenossa ihminen abortoituu raskaana olevan naisen kehosta, kun on kyse toivotusta raskaudesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko tarkentaa kenen toimesta hedelmöityneiden munasolujen keskenmenossa ihminen abortoituu raskaana olevan naisen kehosta, kun on kyse toivotusta raskaudesta?

        Kuka on silloin hedelmöityneen munasolun murhaaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on silloin hedelmöityneen munasolun murhaaja?

        Se kuolee itsellään jos ei ole mahdollisuutta elää,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kuolee itsellään jos ei ole mahdollisuutta elää,

        Ai siis, hedelmöittynyt munasolu tekee itsemurhan keskenmenossa?
        Miksi sillä ei olisi mahdollisuutta elää Jumalan valmistamana ihmisenä kuten olette antaneet ymmärtää?

      • Anonyymi

        Ei abortoi.
        Syntiinlankeemuksen jälkeisessä maailmassa ihmiset kuolevat eri aikaan. Elämän päättyminen keskenmenossa on yhtä luonnollista kuin sen päättyminen pienenä lapsena tai vanhuksena jonkin sairauden, onnettomuuden tai vanhuuden myötä.
        Abortti taas on ihmisen käyttämä keinotekoinen ja verinen väline päättää toisten ihmisten elämästä, estää heitä syntymästä tähän maailmaan. Ihminen ottaa siinä itselleen Jumalan valtuudet toimia elämän ja kuoleman herrana ja arvottaa ihmiset omien toiveiden mukaan, vaikka ihmisten ihmisarvon tulisi olla kaikilla sama ja on kristillisessä ihmiskuvassa.
        Jumala loi jokaisen ihmisen ainutlaatuiseksi yksilökseen ja ne yksilölliset ominaisuudet ovat olemassa hedelmöittymisestä asti. Ihminen ei muutu ainutlaatuiseksi vasta jossain myöhemmässä kehityksen vaiheessa.

    • Ihminen voi siis olla paitsi mies tai nainen joilla kummallakin on ihmislajiin kuuluva isä ja äiti mutta myös samaan aikaan jumala jolla on ihmisäiti mutta jumalhenkiolento isänä. Eipä ihmissukusoluilla suurta merkitystä ole, teologinenkin ylirajojen menevä kokemus voi vaikuttaa ja määritellä asiat jopa uskotussa tuonpuoleisessa

      • Anonyymi

        Selvittele pääsi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Selvittele pääsi!

        Pääni on selvä, ihmisellä voi sukupuoli olla epäselvä joko fyysisistä syistä, voi olla poikkeavuuksia, tai koska ihminen tuntee että oma sukupuoli on väärä .
        Pitääkö siitäkin ulkopuolisten nostaa meteli joistain omista uskonnollista syistä? Kristinuskossa opetetaan että eräs juutalaismies oli jumalinkarnaatio ja esitetään ihmislajin sukupuitakin tueksi, se on ok mutta tässä ajassa ongelmien kanssa kamppaileville lähimmäisille voi olla julma koska itse tietää paremmin ihan vain koska itse uskoo tietävänsä.

      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        Kristityillä ainut motiivi asioiden oikomiseen on Raamatun sana.
        Lääketieteen asiantuntijat taas sanovat, että sukupuoli selviää kromosomeista.

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalalle on kaikki mahdollista, eikä se ollut minun mielipiteeni kristittynä, vaan JHWHn suusta lainattu lause VTsta.

        Juuri uutisoitiin myös neitseellisesti syntyneestä krokotiilistä. "Neitseellistä lisääntymistä on tavattu aiemmin esimerkiksi linnuilla, kaloilla ja muilla matelijoilla, mutta ei vielä koskaan aiemmin krokotiileilla."

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/krokotiili-tuli-raskaaksi-neitseellisesti-ensimmainen-tunnettu-tapaus-lajissaan/8716570#gs.03dbje

        Hepr. raamatun mukaan luvattu messias kuuluu Davidin sukuun johon kuulutaan vain biologisen isän kautta, ei neitsytäidin ja jumalolennon. Messias ei ole krokotiili eikä kala. Monenlaisia lisääntymistapoja eliölajeilla kuitenkin on, mm sellainen jossa on isä, mutta se syödään heti hommansa hoidettuaan ja käytetään tulevan äidin ja syntyvän jälkikasvun ruuaksi.

    • Anonyymi

      Ei kyllä te häpäisette sen ihan itse. Ylipäätänsä liittämällä nuo asiat Jeesukseen.
      Raamatusta löytyisi vaikka kuinka paljon juttuja joista voisi väittää samaa ja vieläpä ilman hataria aasinsiltojanne mutta jostain syystä teitä ei kiinnosta mikään muu kuin toisten ihmisten keho ja alapää asiat.

      • Anonyymi

        Jeesus on kaiken luoja. Miksi yrität työntää Hänet sivuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on kaiken luoja. Miksi yrität työntää Hänet sivuun?

        Jeesusta ei voi kuitenkaan liittää jokaiseen asiaan. Se menee jo rienaamiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesusta ei voi kuitenkaan liittää jokaiseen asiaan. Se menee jo rienaamiseksi.

        Viisaasti sanottu !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesusta ei voi kuitenkaan liittää jokaiseen asiaan. Se menee jo rienaamiseksi.

        Miksei voi? Missä menee raja?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesusta ei voi kuitenkaan liittää jokaiseen asiaan. Se menee jo rienaamiseksi.

        Mistä joku edes voisi tietää mitä mieltä Jeesus tästäkin olisi ollut? Kumminkin sanotaan että " Abortit ja genderideologia häpäisevät Jeesuksen ruumiin" aikamoinen väite.

      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        Mistä joku edes voisi tietää mitä mieltä Jeesus tästäkin olisi ollut? Kumminkin sanotaan että " Abortit ja genderideologia häpäisevät Jeesuksen ruumiin" aikamoinen väite.

        Jeesus on sitä mieltä mitä Jumala on mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on sitä mieltä mitä Jumala on mieltä.

        Niin? Miksi silloin väität omaa mielipidettäsi Jeesuksen ja Jumalan mielipiteeksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on sitä mieltä mitä Jumala on mieltä.

        Joidenkin on vaikea ymmärtää ja ottaa huomioon tuota yksinkertaista asiaa,
        vaan he erottavat Jeesuksen, kuin olisi eri linjoilla Jumalan kanssa.

    • "Ihmisen sukupuolen määritteleminen oman kokemuksen perusteella."

      Ihmisen sukupuoleen vaikuttaa sukupuolirauhaset (munasarjat ja kivekset), sukuelimet, sukupuolihormonien eritys ja aivot. Sukupuoli näkyy siis käyttäytymisessä ja aivoissa ihan fysikaalisesti. Voi olla niin, että ihminen (tai eläin) on sukupuolirauhasiltaan, sukuelimiltään ja hormonieritykseltään tiettyä sukupuolta, mutta aivoiltaan toista sukupuolta eikä se ole pelkkä mielipidekysymys.

      • Anonyymi

        Sukupuoli on ihmisen jokaisessa solussa. Kyllä sinun se pitäisi tietää.

    • Anonyymi

      Jeesuksen ruumis on jo aika pehmyttä tavaraa.
      Ja kyllä se häpäisi ruumiinsa ihan itse eläissään.

      • Anonyymi

        Puhuu täystollo!

    • Anonyymi

      Auts 🤔

    • Anonyymi

      Ihmiskunta on tullut kehityksessään siihen pisteeseen, että voidaan lanseerata uudet termit, äiteily ja naiseilu.

      Äiteileminen ei ole sukupuoleen sidottua. Mies voi olla luonteeltaan äitimäinen, hoivaava, lempeä ja nainen vähemmän äitimäinen.

      Sama naiseilun kanssa. Mies voi olla naismaisempi kuin nainen itse.

      Fyysinen muotomme laahaa perässä, koska ihminen henkisenä olentona kehittyy ylemmästä pyhästä hengestä, joka laskeutuu alas. Jeesus edustaa hoivaavaa naismaisempaa miehisyyttä, äiteilyä, vaikka parta ainakin oli, alapää on salattua tietoa.

      • Anonyymi

        Älä yritä vääntää mustaa valkoiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä yritä vääntää mustaa valkoiseksi.

        Älä sinä pakota ihmisen luonnetta olemaan alapään kaltainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä sinä pakota ihmisen luonnetta olemaan alapään kaltainen.

        Mies ei voi tietää mitä on olla nainen, eikä voi niin ollen myöskään tuntea olevansa nainen. Mies voi tuntea kiinnostusta enemmän niihin asioihin kuin naiset yleensä ja haluta elää elämässään naisen näköisenä naisen roolissa. Silti hän on edelleen mies, syntymässä saatua sukupuolta siihen kuuluvine ominaisuuksineen. Sitä ei poista se, että on erilaisia miehiä ja naisia. Sitä sukupuolten moninaisuudella alunperin tarkoitettiin, ei epätieteellistä väittämää, että sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi. Naiseus on paljon enemmän, kuin transnaiset voivat koskaan kokea ja ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä yritä vääntää mustaa valkoiseksi.

        Ei se onnistu.

    • Anonyymi

      Hyvin kuvattu.

    • Anonyymi

      Onko Jeesuksen ruumis häväisty? Miten sellaista on päässyt tapahtumaan? Pöyristyttävää!

      Vai onko tällainen häväisy tapahtunut vain jonkun saastaisessa mielessä?

    • Anonyymi

      Vakava asia.

    • ”Abortin laajempi salliminen. Koska naisen kokemus on tärkeämpi kuin viattoman, kohdussa kasvavan lapsen keho…” ja ”Ihmiskeholla on todellakin väliä ja sillä on myös suuri teologinen merkitys.”

      Tuossa on melkoinen ristiriita. Ilmeisesti naisen keholla ei niin väliä ole, vain alkio (jolla ei muuten ole kehoa) on arvokkaampi. Aina siihen saakka, jos syntyy, niin sitten ei enää olekaan kovin väliä sen lapsen elämällä.

      Tällaiset lait tehdään maallisten tarpeiden mukaan. Koska epätoivoiset naiset joka tapauksessa tekevät abortteja, niin parempi tehdä ne turvallisissa tiloissa.

      • Anonyymi

        Kohdussa oleva lapsi on oma persoonansa, ei äidin kehon osa.
        Miten äidin epätoivoa lievittää oman lapsensa surmauttaminen, kerropas se,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kohdussa oleva lapsi on oma persoonansa, ei äidin kehon osa.
        Miten äidin epätoivoa lievittää oman lapsensa surmauttaminen, kerropas se,

        Ellet ymmärrä lainkaan, mistä on kyse, ei tuo tekomoraalinen asenne auta.

        Äidin kehossa tuo kaikki tapahtuu ja vaikuttaa. Pakkoraskaus ei ole oikestaan kenenkään etu, vähiten mahdollisesti synnytettävän lapsen.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Pakkoraskauksia ei ole muut kuin raiskauksen seurauksena alkanut raskaus. Luulisi jokainen ajatteleva ihminen jo tietävän miten raskaus saa alkunsa ja siihen on jo tehokkaat ehkäisykeinot olemassa jos ei lasta halua.

        Olipa tokin perustelu:
        "Tällaiset lait tehdään maallisten tarpeiden mukaan. Koska epätoivoiset naiset joka tapauksessa tekevät abortteja, niin parempi tehdä ne turvallisissa tiloissa."???

        Tuon periaatteen mukaisesti pitäisi esim epätoivoisten varkaiden saada varastaa turvallisessa ympäristössä tai epätoivoisen raiskaajan tehdä temppunsa turvallisessa tilassa??????

        Kyllä raiskauksen seurauksena syntyvälle lapselle olisi parempiakin vaihtoehtoja kuin surmaaminen.

        "Luulisi jokainen ajatteleva ihminen jo tietävän miten raskaus saa alkunsa ja siihen on jo tehokkaat ehkäisykeinot olemassa jos ei lasta halua."

        Luulisi myös, että ymmärretään se puoli, ettei aina ole varaa tai mahdollisuutta käyttää niitä tehokkaita ehkäisyvälineitä. Samoin se, että nekin saattavat joskus pettää.
        On myös tilanteita, joissa ei vain ole varaa ostaa niitä hyviä ehkäisyvälineitä.

        Älä vitsi! Sterilisaatio on edullisempi yhteiskunnalle kuin abortti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olipa tokin perustelu:
        "Tällaiset lait tehdään maallisten tarpeiden mukaan. Koska epätoivoiset naiset joka tapauksessa tekevät abortteja, niin parempi tehdä ne turvallisissa tiloissa."???

        Tuon periaatteen mukaisesti pitäisi esim epätoivoisten varkaiden saada varastaa turvallisessa ympäristössä tai epätoivoisen raiskaajan tehdä temppunsa turvallisessa tilassa??????

        Kyllä raiskauksen seurauksena syntyvälle lapselle olisi parempiakin vaihtoehtoja kuin surmaaminen.

        ”Tuon periaatteen mukaisesti…”

        Taisit aivan tahallasi vääntää aivan toiseen asiaan.
        Kun abortti tehdään itse, se voidaan tehdä siten, että siitä seuraa vakavia vammoja, verenvuotoa, tulehduksia tai myrkytystiloja. Niiden hoitaminen on paitsi pitkäaikaista myös terveydenhoitoa huomattavasti enemmän rasittavaa. Puhumattakaan siitä kärsimyksestä, mitä se naiselle ja hänen perheelleen saattaa tuoda.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "Luulisi jokainen ajatteleva ihminen jo tietävän miten raskaus saa alkunsa ja siihen on jo tehokkaat ehkäisykeinot olemassa jos ei lasta halua."

        Luulisi myös, että ymmärretään se puoli, ettei aina ole varaa tai mahdollisuutta käyttää niitä tehokkaita ehkäisyvälineitä. Samoin se, että nekin saattavat joskus pettää.
        On myös tilanteita, joissa ei vain ole varaa ostaa niitä hyviä ehkäisyvälineitä.

        Aborttiko on ainoa ratkaisu?

    • Anonyymi

      Ihan järkyttävää!

    • Anonyymi

      Vakavaa asiaa kirjoitat.

    • Anonyymi

      Ei ole enää mitään pidäkkeitä moraalissa eikä etiikassa elämme Sodoman Gomorran aikaa,- peräsuoli rakkautta,
      Suomea hallitaan freudenthal oppien mukaisesti. Sopimuksia saa tehdä vaikka minkälaisia,
      Kun ihminen on myynyt sielunsa saatanalla, elämme ihmiskeskeistä aikaa emmekö Jumala keskeistä, kuten pitäisi, - kaikki on armosta, lahjaksi olette saaneet lahjaksi antakaa.

    • Anonyymi

      Kaikki on jo valmista taivaassa. luotu kuin luonnon lait ne ei muutu mutta olosuhteet muuttuu joka hetki ja se sekoittaa päät, Rakkaus on yhä pyyteetöntä rakkautta,
      Jeesus edustaa taivaallista, toisesta luomakunnassat tulevaa elämäntapaa, altruismia hyvä hyvyyttä, - tätä kirkko ei opeta vaan ahneutta ansaitsemis oppia.

      Pelastus on ansiotonta armoa.
      Room: 4:4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
      4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
      Kääntyminen parannukseen muuttaa koko ihmisen olemuksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe