Että sen kumppanin pitää löytyä luonnostaan. Odottamalla sitä ei löydy. Se tulee kun on tullakseen.
Kaverin kanssa keskusteltiin
26
481
Vastaukset
Jossain arkisissa toimissa?
- Anonyymi
Esimerkiksi.
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi.
Nojuu, kuulostaa ihan järkeenkäyvältä. Ei odottamalla, muttei etsien etsimälläkään.
- Anonyymi
samaa mieltä, ja sillon siihen on ihmiset yleensä myös valmiita, kun eivät etsi, tai vaadi, tai odota. Tapahtuu luonnostaan, ja oikeaan aikaan. -sivusta.
- Anonyymi
Se on vain harvoilla ja harvoin kun kohtaaminen, joka johtaa uuteen suhteeseen, sattumalta tulee. Jos sellainen tuleekin, suhde on yleensä väärä, joku naimisissa oleva henkilö tai muuten täysin sopimaton.
Sattumakohtaamisessa kiinnittää huomiota toisarvoisiin ja ulkopuolisiin asioihin. Niillä ei pitkälle suhteessa pötkitä.- Anonyymi
Mä oon vähän eri mieltä nyt. Uskon että kun kohtaa sattumalta, ei oo kumpikaan voinut kehittää sen tarkempaa "peitetarinaa", joka sopisi johonkin tiettyyn tilanteeseen. Vaikeampi esittää sinkkua jos on sormus sormessa jne. Somessa sitä voi kertoilla vaikka mitä ja saada toisen kiinnostumaan henkilöstä, jota ei ole edes olemassa.
N31
- Anonyymi
Ihan fiksu aloitus.Itse elän 1 päivän kerralla, Eilinen mennyt, huominen ei tullut viellä.En todella naisena etsi mitään. En haaveile kumppania. Tai itke meneen perään.
- Anonyymi
Sinulla ihan eri meininki kuin aloituksessa, jossa ymmärrän että hän haluaa kuitenkin sen kumppanin ilmaantuvan yllättäen kuin prinssin sammakkolammesta.
Sinä taas et halua parisuhdetta, heitä tiedän monta. Todella haluavat elää yksin kuten sinä.
- Anonyymi
Noin se on mulla aina mennyt. Mitään en ole etsinyt ja yhtäkkiä jossain jonkun kanssa vaan kolahtaa. Kaikki varteenotettavat jutut ovat olleet tuttujen tuttuja.
Mä en usko siihen, että löytäisin koskaan itse mitään etsimällä. Jotenkin epätoivoista ja päälle liimattua yritystä. Ainakin siltä se näyttää, kun seurailee näitä joilla on haku päällä vaikkapa netissä tai baarissa.
xLinerSama, etsien etsityissä oon kiinnittänyt huomioni ihan vääriin asioihin, kriteerilistalta kuvitelleeni löytyvän jotain. Mutta sattumalta kohdatuissa se kemia on, että vuorovaikutus sujuu on lähtenyt rullaamaan sitä ihmisen luontaista sosiaalista kanssakäymistä luontevasti eteenpäin.
Eikä homma tunnu niin väkinäiselle, mitä etsien etsimällä. Itsekin on ihan erilailla avoin ja luonteva kohtaamisissa joihin ei ole valmistunut ehtojen mukaan.- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Sama, etsien etsityissä oon kiinnittänyt huomioni ihan vääriin asioihin, kriteerilistalta kuvitelleeni löytyvän jotain. Mutta sattumalta kohdatuissa se kemia on, että vuorovaikutus sujuu on lähtenyt rullaamaan sitä ihmisen luontaista sosiaalista kanssakäymistä luontevasti eteenpäin.
Eikä homma tunnu niin väkinäiselle, mitä etsien etsimällä. Itsekin on ihan erilailla avoin ja luonteva kohtaamisissa joihin ei ole valmistunut ehtojen mukaan.Kyllä, se sujuu luontevasti itsestään. Ei mitään paineita.
Mulla on jostain tullut ihme käsitys, että näillä treffailijoilla on paitsi kriteerilista, myös kirjoittamattomia sääntöjä miten toimitaan missäkin, netissä, treffeillä... vähän kuin käsikirjoitus. Treffit on ohjelmanumeroita. Työhaastatteluja. Öh...
xLiner Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, se sujuu luontevasti itsestään. Ei mitään paineita.
Mulla on jostain tullut ihme käsitys, että näillä treffailijoilla on paitsi kriteerilista, myös kirjoittamattomia sääntöjä miten toimitaan missäkin, netissä, treffeillä... vähän kuin käsikirjoitus. Treffit on ohjelmanumeroita. Työhaastatteluja. Öh...
xLinerNo siihin se helposti menee, että valmistaudutaan kuin työhaastatteluun täsmäkysymyksin ja hylsyt, jos heti ei avaudu kuin maitokaapin ovet ja kirjahyllyt.
Moni kuitenkin jännittää eikä ole luonteva ekoilla treffeillä, eikä ehkä oikein osaa puhuakkaan kuten normaalisti kun tilanne tulee luontevasti eteen.Huitale kirjoitti:
No siihin se helposti menee, että valmistaudutaan kuin työhaastatteluun täsmäkysymyksin ja hylsyt, jos heti ei avaudu kuin maitokaapin ovet ja kirjahyllyt.
Moni kuitenkin jännittää eikä ole luonteva ekoilla treffeillä, eikä ehkä oikein osaa puhuakkaan kuten normaalisti kun tilanne tulee luontevasti eteen.Vaatii ainakin armollisuutta mennä ja kohdata ihmisiä sopien treffit jonkun palvelun kautta. Ymmärrystä miten epäluonteva se tilanne on.. Mukavillekin ihmisille. Eikä toinen aina oo ittensä siinä oudossa piinapenkissä.
- Anonyymi
Huitale kirjoitti:
Vaatii ainakin armollisuutta mennä ja kohdata ihmisiä sopien treffit jonkun palvelun kautta. Ymmärrystä miten epäluonteva se tilanne on.. Mukavillekin ihmisille. Eikä toinen aina oo ittensä siinä oudossa piinapenkissä.
Menee ihan liian pitkän ja vaikean kaavan kautta 😄 Ei sopisi mulle.
xLiner Anonyymi kirjoitti:
Menee ihan liian pitkän ja vaikean kaavan kautta 😄 Ei sopisi mulle.
xLinerJoo, ei oikein mullekkaan. Mielummin kohtaa jossain sattumalta ja huomaa, että vuorovaikutus toimii ja seurassa viihtyy. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle, etenee tai ei, niin oleellista on se edellä mainittu vuorovaikutus ja viihtyminen. Jälleenäkemisen mielekkyys.
Huitale kirjoitti:
Joo, ei oikein mullekkaan. Mielummin kohtaa jossain sattumalta ja huomaa, että vuorovaikutus toimii ja seurassa viihtyy. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle, etenee tai ei, niin oleellista on se edellä mainittu vuorovaikutus ja viihtyminen. Jälleenäkemisen mielekkyys.
Jälleennäkemisen, tippuu kirjaimet taas hipaisten. 😄
Jaa-a, täytyy lähtee hoidattaa eilen palasiksi murtunut hammas. Jäi ikenen sisään suurin osa hampaasta. Juurihoidettu hammas oli heikko. Saa nähdä saako enää kyhättyä mitään siihen vai otetaanko pois suosiolla. Alkaa hampaat harvenemaan. 😅
Vissiin nekään ei oo ikuiset noi hampaat. Mulla ne kärsii vatsahapoistakin, syöpyy nopeemmin heikoiksi. Mutta louskut sitten joku päivä mummo muttusuuhun. 😁
- Anonyymi
Se on just näin, odottavan aika on pitkä ja siten tuhoon tuomittu. Älä odota vaan elä omaa elämää, kyllä se oikea siihen rinnalle tupsahtaa, kun sen aika on. Ja jollei tupsahda heti niin siitä on turha panikoitua. Ilmankin pärjää jos asenne on oikeanlainen. Luonteella on merkitystä parin valinnassa, kaikkiin ei ole luottaminen.
- Anonyymi
Naisilla se varmaan meneekin näin. Minä en saa mitään ilman kovaa yritystä.
- Anonyymi
Naiset pariutuvat vain keskenään?
xLiner
- Anonyymi
Mä oon niin 100% samaa mieltä. Uskon että kun tapaa luonnollisessa ympäristössä jonkun, on väkisinkin jotain yhteistä. Tuntevat yhteisen kaverin, sama harrastus, samaan aikaan lomalla ulkomailla samassa paikassa jne. Vaikka se olis että käy yhden ainoan kerran kaupassa x, ja tapaa siellä kiinnostavan tyypin, on hauska ajatus. Joskus voi riittää että kaksi tyyppiä kohtaa vain pienen hetken jossain ja syntyy mielentön kemia. Mut kun se tapahtuu oikeassa ympäristössä luonnollisesti, niin se on mielettömintä ikinä :)
N31Mikä on se kemia vai kemiallinen reaktio. Mä muuten tykkäsin koulussa kemiasta. Ja kaikesta muustakin misää pääsi vähän itekin tekeen jotain. Paitsi liikunnasta kun siinä on niitä tyhmiä sääntöjä. Nykyään se mun koulu on purettu ja siihen on tehty uus. Niin se uus liikunnanopettaja on järjestäny kaks ryhmää. Toinen on tosikoille ja toinen höntsä ryhmä. Taitais tsoukki menettää hermonsa jos tälläsestä höntsä ryhmästä kuulis. Teillä on muuten tylsiä aiheita tänään. Tää huone mitä remontoin on entinen psykologin työhuone ja tänne on jääny lapsipsykologian kirja. Luenkin sitä ruokatunnin loppuosan, enkä kirjota tänne.
- Anonyymi
Kumppani löytyy baarista. Pitää hakeutua paikkaan missä voi helpoiten tutustua eli baarit. Suomalaiset on niin ujoo sakkia etteivät mene kadulla juttelee ja pyytää treffeille. Viinan juomisen voimalla baarissa ne tutustumiset alkaa ja silloin kumppanin löytää helpoiten.
T: viinamies - Anonyymi
Sitä mieltä minäkin olen.
T.
M - Anonyymi
Luonnostaan löytyminen ainakin luontevin tapa löytää joku, kannattaa vain olla hereillä eikä kulkea laput silmillä kuin eräs hyvä tuttuni on kulkeillut 😎
- Anonyymi
Jommankumman on pakko aloittaa juttelu. Ei se lappujen pois ottaminen vielä auta jos sattuu olemaan ihminen jolle toinen sukupuoli ei puhu mitään oma-aloitteisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jommankumman on pakko aloittaa juttelu. Ei se lappujen pois ottaminen vielä auta jos sattuu olemaan ihminen jolle toinen sukupuoli ei puhu mitään oma-aloitteisesti.
Toki, kyllä tuo tuttu on tästä varmaankin tietoinen, informoin häntä luultavasti lähiaikoina 😁
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011031
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57989Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144798- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103571Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90567- 78541
- 53537
- 39518