Tänään on tasan 7kk. Läheiseni kuolemasta. Surutyön alussa en oikeastaan ole osannut surra vaan mennyt vaan eteenpäin.. Ajatellen pitäähän minun nyt olla vahva lasteni takia.
Jotenkin sitä vaan ajatteli, että nyt kun minulla on nuo lapset huollettavana, niin ei ole aikaa suruun. Vasta viime viikkoina olen kyennyt suremaan jo lähes päivittäin. Ne on sellaisia pieniä hetkiä aina silloin tällöin. Jossain vaiheessa tuli jopa mieleen olenko kylmä. Kun en pystynyt suremaan, vaan ehkä tunsin enemmän vihaa… Aina ottaa oman aikansa hyväksyä toisten tekemiä päätöksiä. Nyt olen edes jollain lailla sinut asian kanssa.
Oletko kohdannut elämäsi aikana yllättävän poislähdön? Jokainenhan suree yksilöllisesti, suru ei poistu koskaan. Haluaako joku muu palstalainen avautua surustaan? :)
Surutyön monta puolta..
192
1081
Vastaukset
Otan osaa kovasti sun läheisen poismenon johdosta. Juu jokainen suree tavallaan ja omalla ajallaan kun on valmis tunteet käsittelemään. Se voi viedä pidemmänkin aikaa ennenkuin siihen pystyy. Se riippuu niin paljon myös tapahtuman olosuhteista ja menetetystä läheisestä onko hän ollut nuori vai vanha ja onko kyseessä ollut sairaus, onnettomuus vai joku muu tapahtuma. Helppoa se ei kyllä ole ikinä kuitenkaan. Paljon voimia sulle surutyön tekemiseen ja asian käsittelemiseen.🙂.
- Anonyymi
Kaikkihan me surua olemme saaneet kokea. Jokainen suree tavallaan, mutta vahva ei kannata yrittää olla, se kostautuu myöhemmin. Vertaistukiryhmiä on, niihin kannattaa mennä mukaan. Huomaa, ettei ole yksin. Kliseeltähän tämä kuullostaa, mutta suru muuttaa muotoaan ja yhtenä päivänä huomaat, että naurat sydämesi pohjasta ja samalla suorastaan prlästyy "enhän minä saa surra, olen menettänyt läheisen ihmisen, mitä muutkin ajattelee". Siitä se alkaa kaikkine tunteen kirjoineen.
- Anonyymi
Mä en ole vielä edes aloittanut varsinaista surutyötä, kun pitää kannatella äitiäni että tämä jaksaa hoitaa viralliset asiat ennen perunkirjoitusta. Isäni menehtyi äkillisesti toukokuun alussa, ja elämä muuttui erilaiseksi. Olen ollut melkein päivittäin äitini luona, sillä meillä kun on tuo koiruus, ja äidillä nivelreuma, en halua jättää koiraa yksin äidin vastuulle hoidettavaksi. Mulla on onneksi kontaktit ammattilaisiin, joten voin heille puhua sitten kun haluan. Suru tulee jossakin vaiheessa sitten kun se on tullakseen, mutta vielä ei ole sen aika.
Jaksamista!
L.- Anonyymi
Hei... Lauruska? Ootko tosiaan?
Osanottoni.
Mutta kiva nähdä sua pitkästä aikaa!
xLiner - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei... Lauruska? Ootko tosiaan?
Osanottoni.
Mutta kiva nähdä sua pitkästä aikaa!
xLinerJuu, minä se tässä. Kiitoksia. Joo valitettavasti näin kävi. Lähti aamulla metsään halkoja sahaamaan, eikä tullut kotiin syömään. Yritettiin tavoittaa äidin kanssa häntä kumpainenkin mutta ei saatu yhteyttä, niin lähdettiin metsään etsimään ja löydettiin hänet menehtyneenä. Oon ollut paljon taustalla, kun ei ole oikein jaksanut mitään kirjotella.
L. - Anonyymi
Pikku-pirpana kirjoitti:
Osanottoni myös täältä.
Kiitoksia.
L. Osanotot L 🙏❤️
Ottaa se aina aikansa, ja monesti toki vaikuttaa ihmisen muu elämäntilannekin surutyöhön.
Äitini poismenosta on jo yli kolme vuotta, ja kun samaan syssyyn silloin osui korona-aika, yksinasuminen yksinasujan tuloilla, se oma pankreatiitti/sairaalareissu/raitistuminen, myöhemmin "prosessi" jne. niin itselle taisi valjeta todellisuus oikein kunnolla vasta viime talvena. Tai tottakai mä tosiasiat ymmärsin, mutta varsinaiseen surutyöhön ja asioiden prosessointiin ei juurikaan ollut aikaa/voimia aiemmin. Ja kun omiinkin ajatuksiini väistämättä vaikutti ne äitini tekemät puolen miljoonan euron virheet ja välillä huono käytös ennen fyysistä sairastumistaan, niin itse olen vieläkin vähän vältellyt tilanteita missä pitäisi ruotia kaikkea mahdollista yhteisille tutuille, oma uskottavuuteni ei ole kaikissa tapauksissa ollut kovin hyvä, tai että monet ovat olleet aivan wtf kun olen kertonut miten ollaan päädytty nykytilanteeseen eikä asuntosijoittajaksi 🙄😂
Sulla kuitenkin on ymmärtääkseni edes joitakin perheenjäseniä/tukiverkostoja, ja nyt post-pandemia-aikana todennäköisesti on helpompaa nähdä heitä kuin mitä viime vuosina on ollut tapana, niin kannattaa asioita puhua ja itkeä niin pitkään kun sitä riittää. Kyllä ennemmin tai myöhemmin ajatukset normalisoituu ja elämä jatkuu, mutta mahdollisimman aikaisin noita on hyvä purkaa, ja mieluiten juurikin vähän jakaen ammattilaisten ja tuttujen kanssa. Tsemppiä 👍- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, minä se tässä. Kiitoksia. Joo valitettavasti näin kävi. Lähti aamulla metsään halkoja sahaamaan, eikä tullut kotiin syömään. Yritettiin tavoittaa äidin kanssa häntä kumpainenkin mutta ei saatu yhteyttä, niin lähdettiin metsään etsimään ja löydettiin hänet menehtyneenä. Oon ollut paljon taustalla, kun ei ole oikein jaksanut mitään kirjotella.
L.Meneehän se taustallakin 😊 Ajattelin että olet vallan kyllästynyt palstan antiin kun ei ole näkynyt. Toivottavasti jostain tekemisestä tulis välillä hyväkin mieli hetkeksi aikaa. Tuo on tosi rankkaa noin aluksi.
xLiner - Anonyymi
hondakuski125 kirjoitti:
Osanotot L 🙏❤️
Ottaa se aina aikansa, ja monesti toki vaikuttaa ihmisen muu elämäntilannekin surutyöhön.
Äitini poismenosta on jo yli kolme vuotta, ja kun samaan syssyyn silloin osui korona-aika, yksinasuminen yksinasujan tuloilla, se oma pankreatiitti/sairaalareissu/raitistuminen, myöhemmin "prosessi" jne. niin itselle taisi valjeta todellisuus oikein kunnolla vasta viime talvena. Tai tottakai mä tosiasiat ymmärsin, mutta varsinaiseen surutyöhön ja asioiden prosessointiin ei juurikaan ollut aikaa/voimia aiemmin. Ja kun omiinkin ajatuksiini väistämättä vaikutti ne äitini tekemät puolen miljoonan euron virheet ja välillä huono käytös ennen fyysistä sairastumistaan, niin itse olen vieläkin vähän vältellyt tilanteita missä pitäisi ruotia kaikkea mahdollista yhteisille tutuille, oma uskottavuuteni ei ole kaikissa tapauksissa ollut kovin hyvä, tai että monet ovat olleet aivan wtf kun olen kertonut miten ollaan päädytty nykytilanteeseen eikä asuntosijoittajaksi 🙄😂
Sulla kuitenkin on ymmärtääkseni edes joitakin perheenjäseniä/tukiverkostoja, ja nyt post-pandemia-aikana todennäköisesti on helpompaa nähdä heitä kuin mitä viime vuosina on ollut tapana, niin kannattaa asioita puhua ja itkeä niin pitkään kun sitä riittää. Kyllä ennemmin tai myöhemmin ajatukset normalisoituu ja elämä jatkuu, mutta mahdollisimman aikaisin noita on hyvä purkaa, ja mieluiten juurikin vähän jakaen ammattilaisten ja tuttujen kanssa. Tsemppiä 👍Kiitos. Kyllä se suru tulee sitten aikanaan. Lähinnä tässä yrittää selviytyä muuttuneista arjen kuvioista, ja yrittää luoda niitä uusia rutiineja. Ymmärsit oikein siinä, että mulla on vielä läheisiä enkä ole yksin. Tätini on yksi heistä joille voin puhua. Lisäksi on ne kaksi ulkopuolista tahoa joille puhua kokemista tunteista, sitten kun tulee tarvetta purkaa mieltä, on apu lähellä.
Elämä jatkuu, ja hyvät muistot pysyvät mielessä. Päivä kerrallaan.
L. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meneehän se taustallakin 😊 Ajattelin että olet vallan kyllästynyt palstan antiin kun ei ole näkynyt. Toivottavasti jostain tekemisestä tulis välillä hyväkin mieli hetkeksi aikaa. Tuo on tosi rankkaa noin aluksi.
xLinerEn mä ihan vielä ole kyllästynyt. Päivisin on muuta ohjelmaa, niin sitten tulee käytyä vasta illalla. On niitä hyviä hetkiä tullut jo useampia, ja niistä osaa ottaa ilon irti. On se nelijalkainen joka vaatii huomiota, ja sen kanssa tuleekin paljon touhuttua. Pleikkari on yksi jolla saa muuta ajateltavaa, ja silloin on tullut pelattua kun oon ollut kotona. Päivä kerrallaan, niin kyllä se siitä.
L. - Anonyymi
hondakuski125 kirjoitti:
Osanotot L 🙏❤️
Ottaa se aina aikansa, ja monesti toki vaikuttaa ihmisen muu elämäntilannekin surutyöhön.
Äitini poismenosta on jo yli kolme vuotta, ja kun samaan syssyyn silloin osui korona-aika, yksinasuminen yksinasujan tuloilla, se oma pankreatiitti/sairaalareissu/raitistuminen, myöhemmin "prosessi" jne. niin itselle taisi valjeta todellisuus oikein kunnolla vasta viime talvena. Tai tottakai mä tosiasiat ymmärsin, mutta varsinaiseen surutyöhön ja asioiden prosessointiin ei juurikaan ollut aikaa/voimia aiemmin. Ja kun omiinkin ajatuksiini väistämättä vaikutti ne äitini tekemät puolen miljoonan euron virheet ja välillä huono käytös ennen fyysistä sairastumistaan, niin itse olen vieläkin vähän vältellyt tilanteita missä pitäisi ruotia kaikkea mahdollista yhteisille tutuille, oma uskottavuuteni ei ole kaikissa tapauksissa ollut kovin hyvä, tai että monet ovat olleet aivan wtf kun olen kertonut miten ollaan päädytty nykytilanteeseen eikä asuntosijoittajaksi 🙄😂
Sulla kuitenkin on ymmärtääkseni edes joitakin perheenjäseniä/tukiverkostoja, ja nyt post-pandemia-aikana todennäköisesti on helpompaa nähdä heitä kuin mitä viime vuosina on ollut tapana, niin kannattaa asioita puhua ja itkeä niin pitkään kun sitä riittää. Kyllä ennemmin tai myöhemmin ajatukset normalisoituu ja elämä jatkuu, mutta mahdollisimman aikaisin noita on hyvä purkaa, ja mieluiten juurikin vähän jakaen ammattilaisten ja tuttujen kanssa. Tsemppiä 👍Oletpa vahva. Hienoa. Kaikkea hyvää. (sivusta eräs 2. L.)
- Anonyymi
Hienoa, että jaksat huolehtia lähimmäisistäsi. Voimia! (sivusta eräs 2. L.)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa, että jaksat huolehtia lähimmäisistäsi. Voimia! (sivusta eräs 2. L.)
Kiitos.
- Anonyymi
Hautajaisia on meillä ollut vaikka kuinka lapsuudestani alkaen. Sanoisin omalta kohdaltani, että surun päälle pääseminen on jonkinlainen projekti jonka oppii. Suruun tottuu. Enkä mä oikeastaan sure mun kuolleita rakkaitani, enkä edes ikävöi. Mulla on hyvät muistot. Joku voi tietysti ajatella muisteluita ikävönniksi, mutta musta se on eri asia. Kaunista kaipausta ennemminkin, ja kiitollisuutta. Vaikka joskus pitää silmäkulmia pyyhkiä. Elävät edelleen, mun mielessäni, sellaisina kuin parhaimmillaan olivat. Ystäviä, sukulaisia, perheenjäseniä, yhteisön jäseniä...
Lähtöjä on ollut ihan joka lajia.
En ole koskaan ajatellut, ettenkö voisi näyttää surun alussakin tunteitani vapaasti. Mutta niin, se kuoleminen on kuulunut aina mun elämääni.
xLiner- Anonyymi
Olen ottanut mielelläni asioiden hoitajan roolin. Siinä saa hyvin käsiteltyä asioita mielessään, sopeutuu tekemisen kautta.
xLiner
Ja jaksamista sinulle, omaan polkuusi! - Anonyymi
Höh! Ennemminkin prosessi jonka oppii. Oppii menemään läpi. Läheisen menetys jää aina itseen kiinni, ei se koskaan katoa merkityksellisen ihmisen kohdalla. Voin vaikka miettiä, mitä minun äitini tässä kohtaa sanoisi. Ja tavallaan he ovat edelleen siinä hyviä neuvojaan antamassa tai vain tukemassa muuten, joskus vähän virnuilemassakin.
xLiner Anonyymi kirjoitti:
Olen ottanut mielelläni asioiden hoitajan roolin. Siinä saa hyvin käsiteltyä asioita mielessään, sopeutuu tekemisen kautta.
xLiner
Ja jaksamista sinulle, omaan polkuusi!Kiitos🙏
Osanottoni ja voimia.
Onhan niitä ollut, isovanhemmat jotka oli kuin omat vanhemmat niin läheisiä. Mummo erityisesti oli pitkään sellainen asia, ettei voinut itkemättä muistella. Mutta jotenkin suren kuolemaa yllättävänkin vähäeleisesti.
Tuntuu, että lemmikkien kuolema on ollut kovempi koettelemus, kun tähän astisten ihmisten kuolema lähipiirissä. En tiedä miksi kiinnyn eläimeen enemmän. Tai suren kovemmin.
Poikkeus on varmaan sitten puoliso ja lapset.Mummoni menehtyi viime syksynä.. hänen kohdallaan tapahtui ihan luonnollinen kuoleminen. Tää toinen mistä nyt avauduin onkin ihan erilainen tilanne. Mutta kiitos yritetään jaksaa🙏
Haaveilija39 kirjoitti:
Mummoni menehtyi viime syksynä.. hänen kohdallaan tapahtui ihan luonnollinen kuoleminen. Tää toinen mistä nyt avauduin onkin ihan erilainen tilanne. Mutta kiitos yritetään jaksaa🙏
Juu. Se riipaisee, mitä läheisempi kuolee ja monesti myös jos siihen liittyy tragediaa.
Olen pahoillani. Mihin menehtyi?
Kiitos🙏 No ei mitenkään mukava tapahtuma, sanotaan vaikka näin, että lähti täältä liian aikaisin jättäen jälkeensä monia pieniä kenkäpareja.
Haaveilija39 kirjoitti:
Kiitos🙏 No ei mitenkään mukava tapahtuma, sanotaan vaikka näin, että lähti täältä liian aikaisin jättäen jälkeensä monia pieniä kenkäpareja.
😢😢 sinua kovin koeteltu, todella kovin. Henkiset voimavaratkin tuollaisesta tyrehtyy se ikävä muuttuu erittäin raastavaksi. Olen niin pahoillani sinusta ja todella pahoilla.
- Anonyymi
Otan osaa.
Kertomasi kuulostaa hyvin tutulta. Se alku menee (tai on ainakin itselläni mennyt) jopa sellaissa pienessä sumussa, keskittyen tekemään ja niin, että onko sitä tapahtunutta ihan vielä tajunnutkaan. Se minkä verran mihinkin menee aikaa, niin sehän on ihan yksilöllistä. Vihankin kuuluu surun vaiheisiin, eikä siinä ole mitään väärää tai outoa. Nuokin riippuvat myös siitä kuolemasta ja olosuhteista ja kaikesta siinä ympärillä.
Mä olen menettänyt niin monta läheistä. Mun ensimmäinen poikaystäväni kuoli, kun olin 18. Olimme olleet yhdessä n. 2 vuotta ja kaikki suunnitelmat olivat edessä. Näin jälkikäteen olen huomannut, että mä käsittelin sitä tapahtumaa yli kymmenen vuotta tai pikemmin välttelin käsittelemästä sitä. Vasta yli kolmekymppisenä, eron jälkimainingeissa, mä lopulta ihan aidosti surin myös sen menetyksen ja itkin ja huusin ja pääsin sinuiksi sen kanssa.
Isäni kuolema jokunen vuosi takaperin oli sitten kuitenkin varmaan se kaikkein vaikein paikka. Mulla oli silloin vielä puolivuotias vauvakin ja se on kaikki sellaista ithmeellistä sumua mun päässäni. Lapsi piti hoitaa, hautajaiset ja kaikki muu järjestää, äitini oli ihan romuna, miehestä ei ollut mitään apua. Tai no oli hänestä, mutta ei hän tukea osannut, eikä olla olemassa henkisellä tasolla. Kyllähän mä monet kerrat ryntäsin sairaalaan niin, että jätin kaiken niille sijoilleen ja tiesin, että mies kyllä hoitaa sen muun ja mä voin vaan mennä. Mutta sitten siinä oli niitä muita hetkiä, kun mä olin ihan kuolemanväsynyt ja yritän nukkua ja tietokone tai telkkari huutaa, enkä pysty nukkumaan siihen meteliin, jne. No mutta ei niistä enempää, eivät ne varsinaisesti siihen suruun liittyneet, vaikkakin tietysti vereslihalla oleva mieli koki sen kaiken rankemmin.
Isän kuolema oli yllättävä, mutta ei sitten kuitenkaan. Jälkikäteen ajatellen sen ei olisi ehkä pitänyt yllättää, mutta jotenkin tuntuu, että asioita ei sairaalassakaan sanottu riittävän suoraan tai pikemmin ei sanottu lainkaan. Mäkin tunsin vihaa, se kuuluu suruun. Mun vihani kohdistui itseeni ja omaan riittämättömyyteeni. Siihen, että en ollut jaksanut, olin keskittynyt vauvaan, en nähnyt asioita riittävän nopeasti, en revennyt kaikkialle, en vaatinut parempaa ja enemmän, en ollut jämäkämpi ... mä koin, etten ollut pitänyt omastani riittävästi huolta. Koen edelleen niin, ei se "entä jos" ole mihinkään kadonnut, vaikka ei kukana voi sanoa, että asiat olisivat menneet toisin, vaikka olisin tehnyt mitä.
Kuulostaa kliseeltä, mutta se ensimmäinen vuosi on pahin. Kaikki tulee ensimmäistä kertaa niin, että jotain puuttuu. Niitä valtavan surun ja kaipuun hetkiä tulee kyllä myöhemminkin, mutta se ensimmäinen vuosi on jotenkin täynnä niitä.Aikamoisia kokemuksia myös sinulla. Kiitos kun jaoit🙏
Hautajaisten järjestäminen vei ihan älyttömästi voimavaroja.. jotenkin sitä vaan lykkäsi niiden asioiden hoitoa. Itse siis hoidin, onneksi sukulaiset kumminkin auttoivat pitopalvelun suhteen.
Eräs ystäväni sanoi minulle, että hänelle on tullut elämäänsä menettämisen pelko. Mietin että ei varmasti ole mukava tunne. Nyt olen huomannut, että se sama tunne hiipii mieleeni..- Anonyymi
Haaveilija39 kirjoitti:
Aikamoisia kokemuksia myös sinulla. Kiitos kun jaoit🙏
Hautajaisten järjestäminen vei ihan älyttömästi voimavaroja.. jotenkin sitä vaan lykkäsi niiden asioiden hoitoa. Itse siis hoidin, onneksi sukulaiset kumminkin auttoivat pitopalvelun suhteen.
Eräs ystäväni sanoi minulle, että hänelle on tullut elämäänsä menettämisen pelko. Mietin että ei varmasti ole mukava tunne. Nyt olen huomannut, että se sama tunne hiipii mieleeni..Se tosiaan vie voimia, kaikki se järjesteleminen. Vaikka ei edes pitäisi sen isompaa muistotilaisuutta, niin silti niitä muistettavia asioita on. Ja sitten riippuu tietysti vainajasta itsestään, että mitä kaikkea pitää muistaa ja hoitaa. Hautajaisten jälkeen sitä sitten huomaa sen miten väsynyt ja poikki on, vaan elämän pitää siltikin jatkua.
Mun siskoni sairasti rintasyövän tossa joitain vuosia takaperin ja tossa korona-aikaan juteltiin (hän sai ns. terveen paperit just siinä vähän ennen koronaa), että miten tää kaikki on nostanujt meissä molemmissa pintaa tarpeen elää ja halun elää, jotenkni ihan eri tavalla kun aiemmin. Ei meitä kumpikaan nyt mitään ylettömiä irtiottoja ole ottanut tai ylipäänsä kaipaa, mutta sitku elämä on jäänyt pitkälti taakse. Jos jotakin oikeasti haluan, niin teen sen tänään tai viimeistään huomenna, en "sitten kun". Anonyymi kirjoitti:
Se tosiaan vie voimia, kaikki se järjesteleminen. Vaikka ei edes pitäisi sen isompaa muistotilaisuutta, niin silti niitä muistettavia asioita on. Ja sitten riippuu tietysti vainajasta itsestään, että mitä kaikkea pitää muistaa ja hoitaa. Hautajaisten jälkeen sitä sitten huomaa sen miten väsynyt ja poikki on, vaan elämän pitää siltikin jatkua.
Mun siskoni sairasti rintasyövän tossa joitain vuosia takaperin ja tossa korona-aikaan juteltiin (hän sai ns. terveen paperit just siinä vähän ennen koronaa), että miten tää kaikki on nostanujt meissä molemmissa pintaa tarpeen elää ja halun elää, jotenkni ihan eri tavalla kun aiemmin. Ei meitä kumpikaan nyt mitään ylettömiä irtiottoja ole ottanut tai ylipäänsä kaipaa, mutta sitku elämä on jäänyt pitkälti taakse. Jos jotakin oikeasti haluan, niin teen sen tänään tai viimeistään huomenna, en "sitten kun".Juurikin näin jos jotain todella haluaa tehdä elämässä, niin tekee sen nyt koska huomisesta ei voi koskaan tietää.
- Anonyymi
Niin. Siitä on jo vuosia, kun katja kuoli. Kyllä se hieman harmitti.
>simiti<- Anonyymi
No niin lestahuoramode poista äkkiä. Hopi, hopi lestahuora.
>simiti< - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin lestahuoramode poista äkkiä. Hopi, hopi lestahuora.
>simiti<Jospa tukkisit suuren suusi💩
- Anonyymi
Itse lähdin . Olin ja olen edelleen varma päätöksestäni. Mutta jonkinasteinen suru jäi. Se suru,että hän minusta pahan teki vaikka ,itse kokoajan vastaan potki. Sitä sai mitä tilasi,miksi pitää vieläkin vihaa kantaa?
- Anonyymi
Kuolema on kokemus sinänsä, ei poislähtevälle mutta läheisille.
Kuoleman läsnäoloon voi myös tulla kyyniseksi, silloin jos olisi esimerkiksi neljän läheisen hautajaiset samana vuotena.
Luulen ihmisten käsittelykyvyn lisääntyvän mitä enemmän kuolemaa kohtaa. Totta kai tulee ajatuksia joissa kuollut on omassa elämässä mukana, suree poismenoa. Silti, syntyminen ja kuolema, ovat kaksi luonnollisinta asiaa ihmiselämässä.
AV Äitini menehtyi vuosi sitten ja en voi muuta sanoa, kuin että hyvä kun meni.
Välillä kaipaan häntä, mutta muistan heti, kuinka sairas hän oli. Ja mikä tuska hänen oli elää. Aluksi en surrut äitini poismenoa, sillä järkeilin että se oli vain hyvä juttu, että pääsi tuskistaan. Hautajaisissa sitten murruin ihan totaalisesti ja surin.
Vieläkin tulee hetkiä, kun olen ajatuksissani vaikkapa soittamassa äidilleni.. tai mietin että mitähän se äitee tästäkin sanoisi..Kyllä minulla olisi myös juuri samankaltaisia ajatuksia kuin sinulla jos olisi kyseessä jokin sairaus.
Minä surin sillä hetkellä voimakkaammin, kun tiesin mitä tulee tapahtumaan.. sen jälkeen jotenkin muutuin kylmäksi. Hautakiveä miettiessä se oli ihan erilainen, kuin mitä siinä nyt on.
Eli onneksi en silloin alussa tilannut kiveä. Nyt siinä kivessä on paljon enemmän rakkautta💙
Itse törmään myös siihen, että haluaisi kertoa eteenpäin mitä uutta ollaan opittu. Sit muistaa, niin enhän mä voi.😥
Hyvin usein surutyön alussa tuska painetaan taakse ja keskitytään selviytymiseen, tavanomainen reaktio. Tottahan selviytyminen on tärkeintä, oli lapsia tai ei, mutta samalla saa vähän etäisyyttä tuskaansa jotta sen jaksaa hiljalleen ottaa vastaan. Siihen voi pitkäkin aika, täysin yksilöllistä ja tapauskohtaista, mutta kyllä suru ottaa omansa aikanaan. Aina, tavalla tai toisella.
Tuossa on oikeastaan kaikki omista kokemuksistani oppimani, kokemuksia ei ole tarpeen sen enempää availla, poistuneita tärkeitä hahmoja.On hyvä, kun on tuollainen suojamekanismi... Voisi olla ettei monikaan kestäisi sitä henkistä taakkaa juuri sillä hetkellä. Askel kerallaan eteenpäin. 💙
Nyt vaan rupeaa jollain lailla oma pää hajoamaan. Noh mutta onneksi kohta on kesäloma. 👍🏼 Toivon, että se auttaisi varsinkin tähän väsymykseen. Jaksaisin sitten olla parempi äiti.Haaveilija39 kirjoitti:
On hyvä, kun on tuollainen suojamekanismi... Voisi olla ettei monikaan kestäisi sitä henkistä taakkaa juuri sillä hetkellä. Askel kerallaan eteenpäin. 💙
Nyt vaan rupeaa jollain lailla oma pää hajoamaan. Noh mutta onneksi kohta on kesäloma. 👍🏼 Toivon, että se auttaisi varsinkin tähän väsymykseen. Jaksaisin sitten olla parempi äiti.Ihminen on täynnä erilaisia suojamekanismeja, paljon muuta olekaan 😊
Mutta hyvä niin, välillä ne iskut on kovia ja mahdollisesti kertautuessaan jopa liian kovia, tarvitaan suodattimia. Ja aikaa.
Kesäloma varmasti helpottaa vähän, mutta eihän se niitä mieltä häiritseviä asioita poista, voi jopa tuoda ne lähemmäs. Silloin olisi hyvä että olisi ikiomaa aikaa olla niiden asioiden ja tunteiden kanssa, että voisi ulkoistaa muksut vaikka mummulaan viikoksi tai jotain 🤗randombypasser kirjoitti:
Ihminen on täynnä erilaisia suojamekanismeja, paljon muuta olekaan 😊
Mutta hyvä niin, välillä ne iskut on kovia ja mahdollisesti kertautuessaan jopa liian kovia, tarvitaan suodattimia. Ja aikaa.
Kesäloma varmasti helpottaa vähän, mutta eihän se niitä mieltä häiritseviä asioita poista, voi jopa tuoda ne lähemmäs. Silloin olisi hyvä että olisi ikiomaa aikaa olla niiden asioiden ja tunteiden kanssa, että voisi ulkoistaa muksut vaikka mummulaan viikoksi tai jotain 🤗Ovat onneksi menossakin. 👍🏼
Haaveilija39 kirjoitti:
Ovat onneksi menossakin. 👍🏼
Se kuulostaa loistavalta 🤗
Etkä sitten käytä sitä aikaa johonkin siivoamiseen tms., vaan itselle mieluisiin asioihin joita ei välttämättä voi tehdä kun muksut on paikalla. Siivota jne. kyllä ehtii 😁randombypasser kirjoitti:
Se kuulostaa loistavalta 🤗
Etkä sitten käytä sitä aikaa johonkin siivoamiseen tms., vaan itselle mieluisiin asioihin joita ei välttämättä voi tehdä kun muksut on paikalla. Siivota jne. kyllä ehtii 😁Joo en ihan koko aikaa siivoile. Pääsen sinne Naantalin kylpylään, rentoutuu.. kasvohoitoa tiedossa😄 joskos noi silmärypytkin silottuisi ja pussit häviäisi.
Haaveilija39 kirjoitti:
Joo en ihan koko aikaa siivoile. Pääsen sinne Naantalin kylpylään, rentoutuu.. kasvohoitoa tiedossa😄 joskos noi silmärypytkin silottuisi ja pussit häviäisi.
Hyvä niin, sotkut ei kuitenkaan ittekseen katoa minnekään, niitä joutaa kattella toiste 😁
Se on kivaa vaihtelua, poissa omista nurkista ja muiden hoidettavana, saa oikeastaan vain olla ja nauttia 🤗
Mitkä rypyt ja pussit? Pöh 😊randombypasser kirjoitti:
Hyvä niin, sotkut ei kuitenkaan ittekseen katoa minnekään, niitä joutaa kattella toiste 😁
Se on kivaa vaihtelua, poissa omista nurkista ja muiden hoidettavana, saa oikeastaan vain olla ja nauttia 🤗
Mitkä rypyt ja pussit? Pöh 😊No ei mulla kait vielä ihan kamalat pussit oo vaikka nämä myöhään valvomiset viekin oman veronsa..
Se onkin just kiva, kun saa käydä ravintolassa syömässä☺️ puhua tädin kanssa vähän aikuisten juttuja.🙌🏻 muutenkin ekaa kertaa koko paikassa, niin innolla odotan heinäkuun alkua.😊Haaveilija39 kirjoitti:
No ei mulla kait vielä ihan kamalat pussit oo vaikka nämä myöhään valvomiset viekin oman veronsa..
Se onkin just kiva, kun saa käydä ravintolassa syömässä☺️ puhua tädin kanssa vähän aikuisten juttuja.🙌🏻 muutenkin ekaa kertaa koko paikassa, niin innolla odotan heinäkuun alkua.😊Ainahan se eletty elämä, koko elämä ja viimeiset viikot/kuukaudet näkyy nassussa, ei sitä karkuun pääse. Paitsi tietty jos on varaa juosta leikkauksissa tms. Ei siitä kannata niin välittää, koittaa vaan saada levättyäkin välillä.
Niin, tuo on kyllä hyvän kuuloinen kattaus, hemmottelua ja hengailua. Ja jutustelua aikuisen kanssa, ihan rauhassa ilman muksujen hälinää ympärillä 🤗
Meneekö muuten karvaturri muksujen mukana vai jääkö naapurin hellään huomaan?randombypasser kirjoitti:
Ainahan se eletty elämä, koko elämä ja viimeiset viikot/kuukaudet näkyy nassussa, ei sitä karkuun pääse. Paitsi tietty jos on varaa juosta leikkauksissa tms. Ei siitä kannata niin välittää, koittaa vaan saada levättyäkin välillä.
Niin, tuo on kyllä hyvän kuuloinen kattaus, hemmottelua ja hengailua. Ja jutustelua aikuisen kanssa, ihan rauhassa ilman muksujen hälinää ympärillä 🤗
Meneekö muuten karvaturri muksujen mukana vai jääkö naapurin hellään huomaan?Mä voin luovuttaa sen hoidon sulle🤣
Mun tekis mieli passittaa se mökille, koska sielä rouva pääsis kuluttelemaan talvella tulleita kilojaan. ☺️ Toki itse pystyisin myös vapaammin liikkumaan ilman koiran kotona oloa.Haaveilija39 kirjoitti:
Mä voin luovuttaa sen hoidon sulle🤣
Mun tekis mieli passittaa se mökille, koska sielä rouva pääsis kuluttelemaan talvella tulleita kilojaan. ☺️ Toki itse pystyisin myös vapaammin liikkumaan ilman koiran kotona oloa.Ilman kissoja voisin ottaakin turriaisen hoitoon 😁
Miksei se siellä mökillä menis muiden kanssa? Tokko tuo kuitenkaan pihasta pitkälle karkaisi.randombypasser kirjoitti:
Ilman kissoja voisin ottaakin turriaisen hoitoon 😁
Miksei se siellä mökillä menis muiden kanssa? Tokko tuo kuitenkaan pihasta pitkälle karkaisi.Olisit kyllä hyvä hoitaja. Ainakin sinusta huomaa, että olet sellainen eläinkuiskaaja🥰 mutta siis joo yritän jos se mahtuu mökille siis autoon mukaan, tai sitten mun täytyy jättää se naapuriin.😁
Haaveilija39 kirjoitti:
Olisit kyllä hyvä hoitaja. Ainakin sinusta huomaa, että olet sellainen eläinkuiskaaja🥰 mutta siis joo yritän jos se mahtuu mökille siis autoon mukaan, tai sitten mun täytyy jättää se naapuriin.😁
Toivotaan että rouva mahtuu kyytiin, vaikka on siinä tekemistä kyllä 😁
Tiiä kuiskaajasta, mutta se usein riittää kun kohtaa elikot omina itseinään, antaa olla mitä on ja vasta sitten alkaa opettelemaan yhteisiä nuotteja. Pitkälti kuten ihmistenkin kanssa 😂randombypasser kirjoitti:
Toivotaan että rouva mahtuu kyytiin, vaikka on siinä tekemistä kyllä 😁
Tiiä kuiskaajasta, mutta se usein riittää kun kohtaa elikot omina itseinään, antaa olla mitä on ja vasta sitten alkaa opettelemaan yhteisiä nuotteja. Pitkälti kuten ihmistenkin kanssa 😂No juu ainahan kaikki hommat ottaa sen oman aikansa. Että se yhteinen sävelmä löytyy, jos löytyy.
Joka eläimen kanssa ne kemiat ei vaan toimi. Kerran yks koira ei tykännyt musta yhtään😜 kissatkin on välillä olleet, niin villejä, että huh.😂Haaveilija39 kirjoitti:
No juu ainahan kaikki hommat ottaa sen oman aikansa. Että se yhteinen sävelmä löytyy, jos löytyy.
Joka eläimen kanssa ne kemiat ei vaan toimi. Kerran yks koira ei tykännyt musta yhtään😜 kissatkin on välillä olleet, niin villejä, että huh.😂Ottaa. Toisen tarkkailua ja tutkailua, mitä nyt elikot vähemmän tutkailee, tarkkailevat vain. Ja koirat ei yleensä paljon jaksa edes tarkkailla, kimppuun kuin sika limppuun 😂
Ei tosiaan kaikkien kanssa toimi. Tähän mennessä yksi kissa, villinä syntynyt, on ollut sellainen että tultiin juttuun, mutta kavereiksi meistä ei ollut. Koirien kanssa on toistaikseksi homma toiminut, mutta tulee niistäkin vielä vastaan se jonka kanssa ei kavereiksi ryhdytä.randombypasser kirjoitti:
Ottaa. Toisen tarkkailua ja tutkailua, mitä nyt elikot vähemmän tutkailee, tarkkailevat vain. Ja koirat ei yleensä paljon jaksa edes tarkkailla, kimppuun kuin sika limppuun 😂
Ei tosiaan kaikkien kanssa toimi. Tähän mennessä yksi kissa, villinä syntynyt, on ollut sellainen että tultiin juttuun, mutta kavereiksi meistä ei ollut. Koirien kanssa on toistaikseksi homma toiminut, mutta tulee niistäkin vielä vastaan se jonka kanssa ei kavereiksi ryhdytä.Koirat ovat hyvinkin rohkeita tutustujia. Onneksi me ihmiset ei tutustuta ihan samalla tavalla. Nenä toisen ahterissa😂🤣
Haaveilija39 kirjoitti:
Koirat ovat hyvinkin rohkeita tutustujia. Onneksi me ihmiset ei tutustuta ihan samalla tavalla. Nenä toisen ahterissa😂🤣
No mutta sehän olisi mitä kätevin tapa tutustua, pääsisisi heti hajulle toisen oikeasta luonteesta 🤣
randombypasser kirjoitti:
No mutta sehän olisi mitä kätevin tapa tutustua, pääsisisi heti hajulle toisen oikeasta luonteesta 🤣
😂😂😂😂 Ahaa nyt mä muuten keksin senhän takia olen halaaja henkinen, että pääsen nuuhkimaan ”jokaisen” mahdollisen kumppanin. 🤭
Haaveilija39 kirjoitti:
😂😂😂😂 Ahaa nyt mä muuten keksin senhän takia olen halaaja henkinen, että pääsen nuuhkimaan ”jokaisen” mahdollisen kumppanin. 🤭
Totta! Useat naiset ovat halaajia, se selittääkin paljon. Eli miehen pitää kieltäytyä haleista ensitreffeillä yms. jos haluaa pelata varman päälle 😂
randombypasser kirjoitti:
Totta! Useat naiset ovat halaajia, se selittääkin paljon. Eli miehen pitää kieltäytyä haleista ensitreffeillä yms. jos haluaa pelata varman päälle 😂
Kannattaa antaa vaan halata😉 niin voi joskus natsata😂
Haaveilija39 kirjoitti:
Kannattaa antaa vaan halata😉 niin voi joskus natsata😂
Ja ainahan voi käyttää hajusteita hämäämiseen, pari desiä partavettä pitkin kroppaa, kaiken varalta 😁
randombypasser kirjoitti:
Ja ainahan voi käyttää hajusteita hämäämiseen, pari desiä partavettä pitkin kroppaa, kaiken varalta 😁
No sit sais kyllä pysyä hyvinkin kaukana minusta😅
Haaveilija39 kirjoitti:
No sit sais kyllä pysyä hyvinkin kaukana minusta😅
Tulet tapaamiseen sytytetyn kynttilän kanssa, niin partavesisonnit juoksevat karkuun 😂
randombypasser kirjoitti:
Tulet tapaamiseen sytytetyn kynttilän kanssa, niin partavesisonnit juoksevat karkuun 😂
Niin joo😂🤣 hitto, kun ei yleensä ole noita tulivehkeitä mukana. Kun ei tule edes sauhuteltua..
Haaveilija39 kirjoitti:
Niin joo😂🤣 hitto, kun ei yleensä ole noita tulivehkeitä mukana. Kun ei tule edes sauhuteltua..
Sun tarttee varuiks ostaa sytkäri käsilaukkuun, voit sitten epäilyttävien tyyppien kohdalla kaivaa sen esiin ja katsoa juoksevatko karkuun 🤣
randombypasser kirjoitti:
Sun tarttee varuiks ostaa sytkäri käsilaukkuun, voit sitten epäilyttävien tyyppien kohdalla kaivaa sen esiin ja katsoa juoksevatko karkuun 🤣
No varmasti juoksevat. Mikä hiton pyromaani tuokin on🤣
Haaveilija39 kirjoitti:
No varmasti juoksevat. Mikä hiton pyromaani tuokin on🤣
Olis syytäkin juosta jos on lotrannut pari litraa partavettä itteensä, siinä ei kipinää kummempaa tartteta kun partavesisonni on aivan liekeissä 😂
randombypasser kirjoitti:
Olis syytäkin juosta jos on lotrannut pari litraa partavettä itteensä, siinä ei kipinää kummempaa tartteta kun partavesisonni on aivan liekeissä 😂
Vieläkin puistattaa. Tapasin yhden joka lutras pesuaineella. No en saanut muuta kun päänsäryn😜
Haaveilija39 kirjoitti:
Vieläkin puistattaa. Tapasin yhden joka lutras pesuaineella. No en saanut muuta kun päänsäryn😜
No huhhuh, aikamoinen. Ja siihen ei sytkärikään sitten enää tehoa, tarttee talikon 😂
randombypasser kirjoitti:
No huhhuh, aikamoinen. Ja siihen ei sytkärikään sitten enää tehoa, tarttee talikon 😂
Niin..
Juu se oli kyl hyvä, kun sä, et sentään lutraile noiden aineiden kanssa😉Haaveilija39 kirjoitti:
Niin..
Juu se oli kyl hyvä, kun sä, et sentään lutraile noiden aineiden kanssa😉No en käytä, juurikaan, enimmäkseen erikoistilanteissa tai jos nukun pommiin enkä jaksa/ehdi suihkuun 😂
randombypasser kirjoitti:
No en käytä, juurikaan, enimmäkseen erikoistilanteissa tai jos nukun pommiin enkä jaksa/ehdi suihkuun 😂
Paljon parempi noin, niin pääsee heti tuoksulle.😂
Haaveilija39 kirjoitti:
Paljon parempi noin, niin pääsee heti tuoksulle.😂
Eli lievästi hien hajuinen pikkuporsas on hyvä? 😂
randombypasser kirjoitti:
Eli lievästi hien hajuinen pikkuporsas on hyvä? 😂
No en mä nyt kyllä sua kutsuisi porsaaksi😘 sähän olet kerrassaan ihastuttava.
mutta siis joo varmasti melkein parempi se hienhaju kuin se kauhea dödön määrä…Haaveilija39 kirjoitti:
No en mä nyt kyllä sua kutsuisi porsaaksi😘 sähän olet kerrassaan ihastuttava.
mutta siis joo varmasti melkein parempi se hienhaju kuin se kauhea dödön määrä…Siisti kuin sika pienenä, kuten sanotaan 🤣
Mulla on kiva naapuri, se leidi tuppaa tuikkaamaan itteensä kaikki mahdolliset hajusteet x2 ennen kuin lähtee kämpästään ulos. Ja jumavita että koko portaikko tuoksahtaa, meinaa silmiä kirvellä hississä.randombypasser kirjoitti:
Siisti kuin sika pienenä, kuten sanotaan 🤣
Mulla on kiva naapuri, se leidi tuppaa tuikkaamaan itteensä kaikki mahdolliset hajusteet x2 ennen kuin lähtee kämpästään ulos. Ja jumavita että koko portaikko tuoksahtaa, meinaa silmiä kirvellä hississä.Tuo olisi kyllä ihan kamalaa..😝 mut ainakin tietää kuka rappukäytävässä on kulkenut…
Haaveilija39 kirjoitti:
Tuo olisi kyllä ihan kamalaa..😝 mut ainakin tietää kuka rappukäytävässä on kulkenut…
Juu, en hehku varsinaisesti, pidätän henkeä hississä. Vielä kun joskus näkis kuka se niistä kaikista on... 😂
randombypasser kirjoitti:
Juu, en hehku varsinaisesti, pidätän henkeä hississä. Vielä kun joskus näkis kuka se niistä kaikista on... 😂
Niin että populaatiota on paljon siinä talossa.😂 lähteekö ääntä?
Haaveilija39 kirjoitti:
Niin että populaatiota on paljon siinä talossa.😂 lähteekö ääntä?
Kahdeksan kerrosta, viisi mökkiä per kerros, on siinä.
Aika hiljasta porukkaa, mitä nyt joskus jollain on kekkerit, harvakseltaan. Jopa lapset on hiljaisia 😯😂randombypasser kirjoitti:
Kahdeksan kerrosta, viisi mökkiä per kerros, on siinä.
Aika hiljasta porukkaa, mitä nyt joskus jollain on kekkerit, harvakseltaan. Jopa lapset on hiljaisia 😯😂Se on kyllä kiva ettei liikaa kuule ääntä.
- Anonyymi
https://youtu.be/YqTh9yXKzi8
Otto Raskas Itse olen lähinnä ollut jo alusta lähtien kiitollinen siitä, että Lisko oli olemassa ja että olimme yhdessä viisi vuotta.
Ensimmäinen vuosi meni melkein kokonaan migreenissä ja senkin jälkeen sitä on ollut aivan liian usein.
Yhä kaipaan häntä joka päivä ja tiedän mitä hän mihinkin asiaan sanoisi jos olisi sanomassa.Haaveilija39 kirjoitti:
💙💙 sinulla on ollut varmasti raskasta, koska migreeni ei myöskään ole mukava vaiva…
Toisaalta kaikkeen tottuu ja joskus kun on ollut sellainen päivä, ettei satu mihinkään kohtaan, niin se on tuntunut oudolta.
Otan osaa. Oikeita sanoja minulla ei ole tarjota. Voin vain lähetää etähalauksen. Veikkaan, että moni täällä haluaa antaa virtuaalisen tukensa, jos ei muuta.
Sen verran asiasta on kokemusta, että yksi pitkäaikainen kumppani tapasi minut vain muutamia viikkoja edellisen naisystävän kuoleman jälkeen (tiesin kuolemasta, mutten että se oli niin tuore).. Hän tarrautui
minuun niin järjettömällä voimalla kiinni, niin että olin itse ahdistuksesta soikea. Se johti siihen, että pistin suhteen katki, mutta jatkoimme kavereina. Myöhemmin suhde jatkui. Sen mitä vierestä näin, tietty musiikki auttoi käsittelemään tunnetta. Hän ei saanut kriisiapua, mutta olisi sitä tarvinnut. Lähinnä joutui itse olemaan vahva ja tukemaan tytön perhettä. Toivottavasti olet saanut riittävästi tukea itsellesi ja lapsille.
Kaikissa kriiseissä on hyvä selviämiskeino alussa keskittyä vain tämän hetkeen ja pyörittää rutiinia. Kun mieli alkaa olla valmis asian käsittelyyn on sen aika. Vierestä nähneenä se on sykli, jonka saa käydä läpi monta monta kertaa. Vuosi on lyhyt aika.
Elämää pystyy harvoin hallitsemaan. Vaikutat ihmiseltä, joka tulee kuitenkin selviämään, vaikka välillä on vaikeaa. Se on iso vahvuus. Kuitenkin anna itsesi olla myös heikko ja ota vastaan kaikki tuki mitä saat. Stemppiä ja voimia!Kiitos halista ja tsempeistä!
Olen onneksi saanut apuja, niin ulkopuolisilta tahoilta kuin lähi sukulaisilta. Naapurini on ihan mieletön (eläkkeellä oleva mies) Hän vei minut töihin ja lapseni päiväkotiin koko talven. Ottaa lapsia kylään, että voin viedä koiran lenkille. Ilman näitä henkilöitä elämäni olisi ollut huomattavasti raskaampi.
- Anonyymi
Otan osaa 💓
Itselläni on kokemusta läheisen kuoleman jälkeisestä surusta laaja skaala. Viimeisin kuolemantapaus on vaikein, siitä ei selviä suremalla ja itkemällä. Asian on monimutkainen joka suuntaan, en halua avautua kuin tämän verran 😭😭😭😪😪😰. Olen myös vihainen, mutten menehtyneelle ystävälleni.
- Sheena Surutyöhön ei ole mitään oikeaa kaavaa. Toivottavasti saat tehdä sitä niin kuin sinulle on luontaista. Surun keskellä pikku hiljaa kauniit muistot alkavat voittaa alaa.
Kun isäni kuoli onnettomuudessa varsin nuorena (vähän päälle 50), nopeasti ajatus meni siihen, että levoton elämä on nyt rauhoittunut. Sellaista seesteisen lempeää surua, viimeisten vuosien oltua hänelle vaikeita.Olen huomannut, että aina välillä tulee myös niitä ilon pilkahduksia. Varsinkin kun katsoo lapsia, ilman heidän isää ei olisi myöskään lapsia. Heistä olen hänelle kiitollinen!💙🙏
Osanottoni.
No isä kuoli aika yllättäen. Äiti ja sisko jotenkin murtuivat, tai flekmatisoituivat. Nojasivat kaikessa minuun. Meni joku puoli vuotta järjestellessä kaikenlaista. Ja suremiselle ei jäänyt juuri aikaa...
Jonkinverran mä puhuin siitä, mutta ehkä mulla se sureminen sekoittuu luonnon kiertokulkuun. Mä käännän asiat aina jotenkin parhainpäin ja otan koppia itse.
Syksyllä piti aloitella raksaprojektia kotona, mutta jokin painoi...no se oli puuttuva uskova, tseppaava, neuvoja ja niksejä jakeleva vanha mies. Isä.
Sellaista se on.... on opeteltava elämään itse noi läpi... seuraavaks on mun muksujen vuoro opetella elämään ilman isäänsä.
Toisaalta mun porukat on toimineet hyvin, kun en murru elämääni, vaikka he lähtevät lepäämään iäsyyteen.Kiitos🙏
Minulla olisi tässä kotonani vaikka mitä projekteja, mitä juurikin miehet fyysisesti voisivat tehdä minua paremmin. Olen siis itse kaupungin kasvatti (kerrostalossa elänyt ison ajan elämästäni) olen näissä omk talon hommissa ihan peukalo keskellä kämmentä.
Vanhemman menetys on varmasti monelle aika kova paikka. En edes tiedä miten itse kestäisin jos vielä äitinikin kuolisi.Haaveilija39 kirjoitti:
Kiitos🙏
Minulla olisi tässä kotonani vaikka mitä projekteja, mitä juurikin miehet fyysisesti voisivat tehdä minua paremmin. Olen siis itse kaupungin kasvatti (kerrostalossa elänyt ison ajan elämästäni) olen näissä omk talon hommissa ihan peukalo keskellä kämmentä.
Vanhemman menetys on varmasti monelle aika kova paikka. En edes tiedä miten itse kestäisin jos vielä äitinikin kuolisi.No opettele etsimään hyvät ja edulliset apujoukot. 😊👌
Ei tässäkään naapureiden miehet kovin näppäriä ole, mutta hankkivat tekijät kyllä. 😊
Menettämisen pelko on vahva tunnetila ja se luo äkkiä jo ajatuksenakin vahvoja tunteita. Se tunnetila kannattaa käydä läpi ehdottomasti, kun elämässä tulee menetyksiä ja sitten pitäisi voida yhä pitää kiinni omasta elämästään. Kantsii puhua terapeutille siitä, jos sellaisen luona käyt. 🙂Disseisback kirjoitti:
No opettele etsimään hyvät ja edulliset apujoukot. 😊👌
Ei tässäkään naapureiden miehet kovin näppäriä ole, mutta hankkivat tekijät kyllä. 😊
Menettämisen pelko on vahva tunnetila ja se luo äkkiä jo ajatuksenakin vahvoja tunteita. Se tunnetila kannattaa käydä läpi ehdottomasti, kun elämässä tulee menetyksiä ja sitten pitäisi voida yhä pitää kiinni omasta elämästään. Kantsii puhua terapeutille siitä, jos sellaisen luona käyt. 🙂Luojan kiitos lasteni sukulaisten miehet osaavat tehdä kaikenlaista. Heiltä on onneksi tulossa apuja. Pitäisi asentaa ilmalämpöpumput.
Niin ja sitten myöhemmin hyödynnän ammattilaisia kaikkeen muuhun puuhasteluun, mitä en itse osaa tehdä.😄
Tuo menettämisen pelko ei mitenkään hallitse elämää. Mutta pieniä havaintoja olen tehnyt siihen suuntaan. Varmasti menen keskustelemaan jos nyt tilanne jotenkin pahenee. En mä sentään kaikkia pelkää menettäväni.Haaveilija39 kirjoitti:
Luojan kiitos lasteni sukulaisten miehet osaavat tehdä kaikenlaista. Heiltä on onneksi tulossa apuja. Pitäisi asentaa ilmalämpöpumput.
Niin ja sitten myöhemmin hyödynnän ammattilaisia kaikkeen muuhun puuhasteluun, mitä en itse osaa tehdä.😄
Tuo menettämisen pelko ei mitenkään hallitse elämää. Mutta pieniä havaintoja olen tehnyt siihen suuntaan. Varmasti menen keskustelemaan jos nyt tilanne jotenkin pahenee. En mä sentään kaikkia pelkää menettäväni.No ilmalämpöpumput just kuullostaa ammattilaisten hommilta. 😄
Menettämisen pelko ei yleensä vaivaa, se tulee yllättäen ja sitten sitä on vaikeaa käsitellä. Se on shokkimainen tila ja jokainen reagoi eritavalla. Mä yllätyin koko tunteesta, enkä edes tiennyt, että se sai aikaan paniikkihäiriön. Onneksi kävin sitä läpi, ennenkuin isä kuoli... pystyin toimimaan, kun muut ei. 🤔Disseisback kirjoitti:
No ilmalämpöpumput just kuullostaa ammattilaisten hommilta. 😄
Menettämisen pelko ei yleensä vaivaa, se tulee yllättäen ja sitten sitä on vaikeaa käsitellä. Se on shokkimainen tila ja jokainen reagoi eritavalla. Mä yllätyin koko tunteesta, enkä edes tiennyt, että se sai aikaan paniikkihäiriön. Onneksi kävin sitä läpi, ennenkuin isä kuoli... pystyin toimimaan, kun muut ei. 🤔Sukulaiset on asentaneet noi pumput omiin koteihinsa niin niillä on taitoja siihen..😄
Joo juurikin tuolta se tuntuu, että se tulee yllättäen. Ihmettelin aluksi mikä mua oikein vaivaa..Haaveilija39 kirjoitti:
Sukulaiset on asentaneet noi pumput omiin koteihinsa niin niillä on taitoja siihen..😄
Joo juurikin tuolta se tuntuu, että se tulee yllättäen. Ihmettelin aluksi mikä mua oikein vaivaa..No sitten. 😊
Joo. Vahvoja tunteita ei aina tule vastaan...siksi niihin reagoi usein myös voimakkaasti...ja kun aikuisena se rauhoittelu pitäisi jo tulla itsestään. Joskushan ne vanhemnat tosiaan ei ole enää rauhoittelemassa ja tukemassa. 😊Disseisback kirjoitti:
No sitten. 😊
Joo. Vahvoja tunteita ei aina tule vastaan...siksi niihin reagoi usein myös voimakkaasti...ja kun aikuisena se rauhoittelu pitäisi jo tulla itsestään. Joskushan ne vanhemnat tosiaan ei ole enää rauhoittelemassa ja tukemassa. 😊Vanhemmista on kyllä ihan aikuisenakin myös hirveästi apua.
Vaikka ihan huolien/ilojen kuunteluun.. Toki tämäkin riippuu ihan siitä onko minkälaiset välit omiin vanhempiin.
Voiko avoimesti puhua ja miten lämpimät välit on.Haaveilija39 kirjoitti:
Vanhemmista on kyllä ihan aikuisenakin myös hirveästi apua.
Vaikka ihan huolien/ilojen kuunteluun.. Toki tämäkin riippuu ihan siitä onko minkälaiset välit omiin vanhempiin.
Voiko avoimesti puhua ja miten lämpimät välit on.Joo. Kyllähän vanhemmat noin pääperiaatteessaan on loppuikänsä tukia ja turvia... se syntyy, kun jälkikasvukin syntyy ja sitä kasvaa niihin lapsiin kiinni.
Kyllä mun mutsikin yhä on huolissaan pesueestaan, vaikka todellisuudessa se jo menee käytännössä toistepäin. 😄
Se vaan on niin, että harva "veren" ulkopuolinen on niin läsnä elämässä kuin omat vanhemmat. Mutta tulee aika, kun pitää selvitä itse, kuten hekin. Se kannattaa muistaa...
Luonnossahan tämä "kapulanvaihto" tulee nopeaan. Ihmisellä tunteet vaikuttaa siihenkin ja joskus se ei ole ihan positiivistakaan. Liika välittäminen voi siirrättää omasta elämästä vastuuta yhä vanhemmille.
Sullakin tulee aika, kun pitää antaa lasten mennä...🙂Disseisback kirjoitti:
Joo. Kyllähän vanhemmat noin pääperiaatteessaan on loppuikänsä tukia ja turvia... se syntyy, kun jälkikasvukin syntyy ja sitä kasvaa niihin lapsiin kiinni.
Kyllä mun mutsikin yhä on huolissaan pesueestaan, vaikka todellisuudessa se jo menee käytännössä toistepäin. 😄
Se vaan on niin, että harva "veren" ulkopuolinen on niin läsnä elämässä kuin omat vanhemmat. Mutta tulee aika, kun pitää selvitä itse, kuten hekin. Se kannattaa muistaa...
Luonnossahan tämä "kapulanvaihto" tulee nopeaan. Ihmisellä tunteet vaikuttaa siihenkin ja joskus se ei ole ihan positiivistakaan. Liika välittäminen voi siirrättää omasta elämästä vastuuta yhä vanhemmille.
Sullakin tulee aika, kun pitää antaa lasten mennä...🙂Tuohon, kun lentävät pesästä menee vielä ainakin 15-vuotta🤗 Mutta siis näin on.,. että joskus nekin lentävät pois pesästään.
Haaveilija39 kirjoitti:
Tuohon, kun lentävät pesästä menee vielä ainakin 15-vuotta🤗 Mutta siis näin on.,. että joskus nekin lentävät pois pesästään.
No se aika on lyhyt...usko pois. 😄
Disseisback kirjoitti:
No se aika on lyhyt...usko pois. 😄
No itse asiassa seitsemän vuotta tässä lapsiperhe arjessa on kyllä mennyt ihan hiton nopeesti😄🙈 uskomattoman nopeasti.
Haaveilija39 kirjoitti:
No itse asiassa seitsemän vuotta tässä lapsiperhe arjessa on kyllä mennyt ihan hiton nopeesti😄🙈 uskomattoman nopeasti.
Mä oon eronnut vissin 2014 ja se oli ihan just...poitsu aikuinen jo ja tytsy 17 v heinäkuussa jo. 😃
Ja itse vaan päät lyönyt seinään sen ajan.... no jotain sentään oppinut. 😄Disseisback kirjoitti:
Mä oon eronnut vissin 2014 ja se oli ihan just...poitsu aikuinen jo ja tytsy 17 v heinäkuussa jo. 😃
Ja itse vaan päät lyönyt seinään sen ajan.... no jotain sentään oppinut. 😄Sullahan on sitten aika mukavan isot ”aikuiset” lapset.
Mun lapsilla on isänsä puolelta 11vuotta täyttävä sisko. Hänet olen tuntenut 4-vuotiaasta asti.
Muistan, kun olin itse lapseton ja hän asui aina pari viikkoa isällänsä ja vuoroin sitten äidillänsä. Niin se läsnäolo sen lapsen kanssa oli ihan älyttömän raskasta. Olin siis niin poikki aina sen parin viikon jälkeen.. nyt sitä ei edes, niin huomaa tai siis kaikkeen tottuu. Toki viime aikoina en ole pystynyt olemaan, niin läsnä lapsillen, kuin olisin halunnut olla. Huomaan kyllä, että he jollain lailla antaa ihan älyttömästi voimaa silloin, kun oikeasti olen läsnä heidän kanssaan.Haaveilija39 kirjoitti:
Sullahan on sitten aika mukavan isot ”aikuiset” lapset.
Mun lapsilla on isänsä puolelta 11vuotta täyttävä sisko. Hänet olen tuntenut 4-vuotiaasta asti.
Muistan, kun olin itse lapseton ja hän asui aina pari viikkoa isällänsä ja vuoroin sitten äidillänsä. Niin se läsnäolo sen lapsen kanssa oli ihan älyttömän raskasta. Olin siis niin poikki aina sen parin viikon jälkeen.. nyt sitä ei edes, niin huomaa tai siis kaikkeen tottuu. Toki viime aikoina en ole pystynyt olemaan, niin läsnä lapsillen, kuin olisin halunnut olla. Huomaan kyllä, että he jollain lailla antaa ihan älyttömästi voimaa silloin, kun oikeasti olen läsnä heidän kanssaan.Niin siis 3vuotiaasta🙈 hitto kun muistikin jo menee🤣
Haaveilija39 kirjoitti:
Sullahan on sitten aika mukavan isot ”aikuiset” lapset.
Mun lapsilla on isänsä puolelta 11vuotta täyttävä sisko. Hänet olen tuntenut 4-vuotiaasta asti.
Muistan, kun olin itse lapseton ja hän asui aina pari viikkoa isällänsä ja vuoroin sitten äidillänsä. Niin se läsnäolo sen lapsen kanssa oli ihan älyttömän raskasta. Olin siis niin poikki aina sen parin viikon jälkeen.. nyt sitä ei edes, niin huomaa tai siis kaikkeen tottuu. Toki viime aikoina en ole pystynyt olemaan, niin läsnä lapsillen, kuin olisin halunnut olla. Huomaan kyllä, että he jollain lailla antaa ihan älyttömästi voimaa silloin, kun oikeasti olen läsnä heidän kanssaan.Ihminen tottuu kaikkeen tarpeen mukaan.
Olis minunkin vaikeaa olla nyt ykskaks taas "lapsiarjessa" vsikka tykkään lapsista.
Mummot ja ukithan osaa nauttia lapsenlapsistaan.... he eivät olekaan päävastuussa heistä. 😊
Vaikka oikeesti vanhempi on vain vierellä kävelevä tuki.... ei kannattelija. 😊
Tehdään siis asiasta liian suuri juttu.
Mut vaikea rasti suhtautuu.. tiedän kyllä. 🙂Disseisback kirjoitti:
Ihminen tottuu kaikkeen tarpeen mukaan.
Olis minunkin vaikeaa olla nyt ykskaks taas "lapsiarjessa" vsikka tykkään lapsista.
Mummot ja ukithan osaa nauttia lapsenlapsistaan.... he eivät olekaan päävastuussa heistä. 😊
Vaikka oikeesti vanhempi on vain vierellä kävelevä tuki.... ei kannattelija. 😊
Tehdään siis asiasta liian suuri juttu.
Mut vaikea rasti suhtautuu.. tiedän kyllä. 🙂Kyllä mun äitini tulee ihan mielellään katselemaan/hoitamaan lapsia.☺️🙏
Olenkin mennyt nyt enemmän, kuin parisuhteessa ollessani. Korona vuosina tuli oltua vaan ja melkein ainoastaan kotona. Eipä vietetty siis ollenkaan parisuhde aikaa kahdestaan. Se oli kyllä huono rasti koko suhteelle.Haaveilija39 kirjoitti:
Kyllä mun äitini tulee ihan mielellään katselemaan/hoitamaan lapsia.☺️🙏
Olenkin mennyt nyt enemmän, kuin parisuhteessa ollessani. Korona vuosina tuli oltua vaan ja melkein ainoastaan kotona. Eipä vietetty siis ollenkaan parisuhde aikaa kahdestaan. Se oli kyllä huono rasti koko suhteelle.Mummut tykkää ipanoista. 😁
Haaveilija39 kirjoitti:
Onneksi🥰
Tulee sekin aika kun toivoisit enemmän aikaa lastesi kanssa. 😁
Kuten tuumin, niin elämä ympärillä muuttuu nopeammin kuin osataan sisäistää. 😁Disseisback kirjoitti:
Tulee sekin aika kun toivoisit enemmän aikaa lastesi kanssa. 😁
Kuten tuumin, niin elämä ympärillä muuttuu nopeammin kuin osataan sisäistää. 😁Niin sitten teineinä varmasti ovat sitä mieltä, että äiti on nyt ihan tylsää seuraa😌
Haaveilija39 kirjoitti:
Niin sitten teineinä varmasti ovat sitä mieltä, että äiti on nyt ihan tylsää seuraa😌
Lasten teini-iässä saat taatusti eniten peilaamista, mitä et haluaisi. 😁
Disseisback kirjoitti:
Lasten teini-iässä saat taatusti eniten peilaamista, mitä et haluaisi. 😁
Tässä nyt lähiaikoina olen hokenut lapsilleni Rauhoitu, rauhoitu.. niin tässä jokin aika sitten he sanoivat minulle, kun itkin RAUHOITU🥰 siinä vaiheessa tajusin juu kyllä mä niille aina hoen tuota rauhoitu rauhoitu jos he vaikka itse itkee.. ehkä tässä pitäisi ihan vaan itseni rauhoittua, niissä hetkissä.
Haaveilija39 kirjoitti:
Tässä nyt lähiaikoina olen hokenut lapsilleni Rauhoitu, rauhoitu.. niin tässä jokin aika sitten he sanoivat minulle, kun itkin RAUHOITU🥰 siinä vaiheessa tajusin juu kyllä mä niille aina hoen tuota rauhoitu rauhoitu jos he vaikka itse itkee.. ehkä tässä pitäisi ihan vaan itseni rauhoittua, niissä hetkissä.
Kun pieni lapsi kokee vaikka nälän tunteen, se on riipivää....tiedät varmaan äitinä. Sen huomaa olevan kamalaa....
Mutta jokainen ihminen koko iällään kokee aina läpikäymätöntä tunnetta...Disseisback kirjoitti:
Kun pieni lapsi kokee vaikka nälän tunteen, se on riipivää....tiedät varmaan äitinä. Sen huomaa olevan kamalaa....
Mutta jokainen ihminen koko iällään kokee aina läpikäymätöntä tunnetta...Täällä on välillä, niin villin lännen meno, että huh.
Yksi perseilee, niin se on, kuin dominoefekti. Mutta nyt taas oon saanut vähän kuria taloon. Täytyy karsia niitä kivoja juttuja pois. Sitten, kun taas käyttäytyvät paremmin ovat saaneet vähän niitä kivoja asioita takaisin elämäänsä.Haaveilija39 kirjoitti:
Täällä on välillä, niin villin lännen meno, että huh.
Yksi perseilee, niin se on, kuin dominoefekti. Mutta nyt taas oon saanut vähän kuria taloon. Täytyy karsia niitä kivoja juttuja pois. Sitten, kun taas käyttäytyvät paremmin ovat saaneet vähän niitä kivoja asioita takaisin elämäänsä.Porkkanaa sopivasti. Kollektiivista nostelua hyvistä teoista.
Esimerkki tuo ihmeitä aikaan.
Uhkailu on riskihommaa, jos ei kykene toteuttaa niitä. On helpompi poistaa yksi hyvän päivän tarra kuin karkkipäivä.Disseisback kirjoitti:
Porkkanaa sopivasti. Kollektiivista nostelua hyvistä teoista.
Esimerkki tuo ihmeitä aikaan.
Uhkailu on riskihommaa, jos ei kykene toteuttaa niitä. On helpompi poistaa yksi hyvän päivän tarra kuin karkkipäivä.Juu karkkipäivän riisto on kyllä aika paha. Pitäisi testata tuota tarra hommaa.👍🏼
Haaveilija39 kirjoitti:
Juu karkkipäivän riisto on kyllä aika paha. Pitäisi testata tuota tarra hommaa.👍🏼
Lapsille pienikin homma on tärkeä...vaikka tarra oman nimen kohdalla 😁
Disseisback kirjoitti:
Lapsille pienikin homma on tärkeä...vaikka tarra oman nimen kohdalla 😁
Mut säännöt pitää käydä läpi ensin. Millä saa tarran ja vaikka mitä eniten tarroja metsästynyt saa. Paras on sellainen, että voi valita yhteistä kivaa....😁
Disseisback kirjoitti:
Mut säännöt pitää käydä läpi ensin. Millä saa tarran ja vaikka mitä eniten tarroja metsästynyt saa. Paras on sellainen, että voi valita yhteistä kivaa....😁
Joka toinen biisi on spotifyssa tää...en tiedä mistä johtuu, mut tässä se...
https://youtu.be/HG6A08mjwYY
En tiedä vetääks jotkut tietoja sanoista tai muuta, mut nyt on 3-4 kertaa tullut tää biisi.
Ja ei huono ollenkaan. 😊
Kertoo sitä, että lapsen pitäisi saada olla lapsi. Etsiä itsensä ja tehdä elämänsä siitä mitä on, eikä mitä muut toivoo/haluaa.
Vanhemmilla tässä on suuri rooli. Ollaan elämän alussa mukana. Me ei luoda, meidän edessä luodaan jotain. 😊 Meidän homna on vain hoitaa puitteet alkuun, antaa tsemppiä ja katsella. 😁Disseisback kirjoitti:
Lapsille pienikin homma on tärkeä...vaikka tarra oman nimen kohdalla 😁
Voi kun ne jakelis myös mulle tarroja.. en tiedä kenen vihkossa olisi eniten tarroja🙈😂
Disseisback kirjoitti:
Mut säännöt pitää käydä läpi ensin. Millä saa tarran ja vaikka mitä eniten tarroja metsästynyt saa. Paras on sellainen, että voi valita yhteistä kivaa....😁
Joo tuohan kuulostaa kanssa hyvältä. Hitto kiitos🙏
Haaveilija39 kirjoitti:
Voi kun ne jakelis myös mulle tarroja.. en tiedä kenen vihkossa olisi eniten tarroja🙈😂
Hei, sähän voit lisätä omatkin siihen.. miten itse oot toiminut muksujen mielestä. 😁
Haaveilija39 kirjoitti:
Joo tuohan kuulostaa kanssa hyvältä. Hitto kiitos🙏
Säännöt kun käy läpi, niin kaikki osaa olla tuomareita. 😁
Mutta niissä pitää sit pysyä. Muuten homma ei toimi. Lapset on tarkkoja. 😄Disseisback kirjoitti:
Joka toinen biisi on spotifyssa tää...en tiedä mistä johtuu, mut tässä se...
https://youtu.be/HG6A08mjwYY
En tiedä vetääks jotkut tietoja sanoista tai muuta, mut nyt on 3-4 kertaa tullut tää biisi.
Ja ei huono ollenkaan. 😊
Kertoo sitä, että lapsen pitäisi saada olla lapsi. Etsiä itsensä ja tehdä elämänsä siitä mitä on, eikä mitä muut toivoo/haluaa.
Vanhemmilla tässä on suuri rooli. Ollaan elämän alussa mukana. Me ei luoda, meidän edessä luodaan jotain. 😊 Meidän homna on vain hoitaa puitteet alkuun, antaa tsemppiä ja katsella. 😁Tää on kyllä kova biisi🙌🏻
Olisikin niin ihana, kun saisivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Heidät hyväksyttäisiin sellaisina.
Itse olen kärsinyt koko elämäni ulkopuolisena olosta. Lähinnä siihen vaikuttaa minun lukivaikeuteni. Kuullun tai lukemansa ymmärtäminen on välillä haastavaa. Joku sanoo jotain ja kuulen/ymmärrän ihan väärin.😔 Ne ihmiset taas jotka sanovat etteivät aina ymmärrä mitä yritän sanoa.. niin heidän seurassa olen sitten herkemmin puhumatta yhtään mitään. Niin tosiaan välillä puheeni saattaa olla hyvinkin poukkoilevaa.. aivot toimii hieman eri tavalla kuin ns. Normi ihmisellä. Kyllä tämänkin asian kanssa pärjää. Mutta olen aina kokenut olevani hyvinkin erilainen.- Anonyymi
Haaveilija39 kirjoitti:
Tää on kyllä kova biisi🙌🏻
Olisikin niin ihana, kun saisivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Heidät hyväksyttäisiin sellaisina.
Itse olen kärsinyt koko elämäni ulkopuolisena olosta. Lähinnä siihen vaikuttaa minun lukivaikeuteni. Kuullun tai lukemansa ymmärtäminen on välillä haastavaa. Joku sanoo jotain ja kuulen/ymmärrän ihan väärin.😔 Ne ihmiset taas jotka sanovat etteivät aina ymmärrä mitä yritän sanoa.. niin heidän seurassa olen sitten herkemmin puhumatta yhtään mitään. Niin tosiaan välillä puheeni saattaa olla hyvinkin poukkoilevaa.. aivot toimii hieman eri tavalla kuin ns. Normi ihmisellä. Kyllä tämänkin asian kanssa pärjää. Mutta olen aina kokenut olevani hyvinkin erilainen.Ei sitä kirjoituksistasi ainakaan huomaa, kirjoitat loistavasti
Disseisback kirjoitti:
Säännöt kun käy läpi, niin kaikki osaa olla tuomareita. 😁
Mutta niissä pitää sit pysyä. Muuten homma ei toimi. Lapset on tarkkoja. 😄Niin varmasti😃
Disseisback kirjoitti:
Hei, sähän voit lisätä omatkin siihen.. miten itse oot toiminut muksujen mielestä. 😁
Mä luulen, että tämä kannustaisi myös minua😄🤣
Anonyymi kirjoitti:
Ei sitä kirjoituksistasi ainakaan huomaa, kirjoitat loistavasti
Todella hidasta on kirjoittaminen. Mutta kiitos jos ei huomaa😄 pilkut multa kyllä välillä jää.🙈
Haaveilija39 kirjoitti:
Tää on kyllä kova biisi🙌🏻
Olisikin niin ihana, kun saisivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Heidät hyväksyttäisiin sellaisina.
Itse olen kärsinyt koko elämäni ulkopuolisena olosta. Lähinnä siihen vaikuttaa minun lukivaikeuteni. Kuullun tai lukemansa ymmärtäminen on välillä haastavaa. Joku sanoo jotain ja kuulen/ymmärrän ihan väärin.😔 Ne ihmiset taas jotka sanovat etteivät aina ymmärrä mitä yritän sanoa.. niin heidän seurassa olen sitten herkemmin puhumatta yhtään mitään. Niin tosiaan välillä puheeni saattaa olla hyvinkin poukkoilevaa.. aivot toimii hieman eri tavalla kuin ns. Normi ihmisellä. Kyllä tämänkin asian kanssa pärjää. Mutta olen aina kokenut olevani hyvinkin erilainen.No mä en oo täältäkäsin ainakaan huomannut mitään...ehkä en tiedä mitä kaikkea teetkään siellä, mutta ei näy tänne...
Mua tuossa biisissä koskettaa se, että koetetaan muovata lapsesta sitä mitä itse toivotaan. Korjataan omat "virheet" ja "viat". Vaikka ei ne välttämättä niitä ole, vaan ominaisuuksia....
Mä laitoin tänään yhdelle aikas ihanalle naiseläjälle tään biisin. Mä oon ihan myyty hänestä. Ja hän ei vielä ihan 100%;sti sitä usko.
https://youtu.be/cDXwxcPqBVM
Jokainen meistä on ihan uniikki, ainutlaatuisen ihana. 😊
Siksi se nainenkin on minusta niin ihana....upea ja niin kiinnostava kaunis pieni ihminen. 🥰Haaveilija39 kirjoitti:
Mä luulen, että tämä kannustaisi myös minua😄🤣
On hyvä ottaa palautetta sovitusti. Silloin ei pitäis kenenkään olla äkäinen...jos on, odototetaan et äkä menee pois.
Tarrojen anto/muut haipit pitää olla kohokohta päivässä/viikossa. 😁Disseisback kirjoitti:
No mä en oo täältäkäsin ainakaan huomannut mitään...ehkä en tiedä mitä kaikkea teetkään siellä, mutta ei näy tänne...
Mua tuossa biisissä koskettaa se, että koetetaan muovata lapsesta sitä mitä itse toivotaan. Korjataan omat "virheet" ja "viat". Vaikka ei ne välttämättä niitä ole, vaan ominaisuuksia....
Mä laitoin tänään yhdelle aikas ihanalle naiseläjälle tään biisin. Mä oon ihan myyty hänestä. Ja hän ei vielä ihan 100%;sti sitä usko.
https://youtu.be/cDXwxcPqBVM
Jokainen meistä on ihan uniikki, ainutlaatuisen ihana. 😊
Siksi se nainenkin on minusta niin ihana....upea ja niin kiinnostava kaunis pieni ihminen. 🥰Ooooiiiii🥰 ihanan laulun olet hänelle lähettänyt.
Disseisback kirjoitti:
On hyvä ottaa palautetta sovitusti. Silloin ei pitäis kenenkään olla äkäinen...jos on, odototetaan et äkä menee pois.
Tarrojen anto/muut haipit pitää olla kohokohta päivässä/viikossa. 😁Kiitos näistä vinkeistä. 🙂 Nyt täytyy mennä untenmaille.😴
Haaveilija39 kirjoitti:
Ooooiiiii🥰 ihanan laulun olet hänelle lähettänyt.
No se on kaunis biisi, mutta niin on hänkin...päältä ja sisältä. Ainutlaaatuinen. 😁
Haaveilija39 kirjoitti:
Kiitos näistä vinkeistä. 🙂 Nyt täytyy mennä untenmaille.😴
No on uneliasta porukkaa. 🤣
Hyviä unia sinne. 😊Disseisback kirjoitti:
No se on kaunis biisi, mutta niin on hänkin...päältä ja sisältä. Ainutlaaatuinen. 😁
No nyt kyllä hänen pitäisi olla kuulemassa näitä sinun ihania lausahduksia hänestä. On aina niin kiva kuulla, että täällä palstalla edes jollain menee ihanasti rakkaus rintamalla😍🥰😍
Disseisback kirjoitti:
No on uneliasta porukkaa. 🤣
Hyviä unia sinne. 😊Kiitos samoin sinne☺️
Haaveilija39 kirjoitti:
No nyt kyllä hänen pitäisi olla kuulemassa näitä sinun ihania lausahduksia hänestä. On aina niin kiva kuulla, että täällä palstalla edes jollain menee ihanasti rakkaus rintamalla😍🥰😍
No mä tunnen häntä vain vähän, mut nämä huomiot käy kaikkiin. Mä vaan pidän häntä mielenkiintoisena ja viehättävänä.
Mut jokainen miestä on ihan paras olemaan itsensä. 😊Disseisback kirjoitti:
No mä tunnen häntä vain vähän, mut nämä huomiot käy kaikkiin. Mä vaan pidän häntä mielenkiintoisena ja viehättävänä.
Mut jokainen miestä on ihan paras olemaan itsensä. 😊Ehkä nuoruudessani, en ihan ole uskaltanut olla sellainen kuin olen. Mutta nyt olen kyllä juuri sellainen, kuin olen. Nuoruudessani tuli sen verran saatua paskaa niskaan. Siitä syystä on minulle muodostunut paksumpi nahka. Enää en ole niin herkkä kritiikille.
Jollain lailla kauhulla odotan, kun esikoiseni aloittaa koulun. Miten esim suhtaudun jos häntä kiusataan. Minua, kun kiusattiin koulussa melkeinpä 1-3lk.asti.Haaveilija39 kirjoitti:
Ehkä nuoruudessani, en ihan ole uskaltanut olla sellainen kuin olen. Mutta nyt olen kyllä juuri sellainen, kuin olen. Nuoruudessani tuli sen verran saatua paskaa niskaan. Siitä syystä on minulle muodostunut paksumpi nahka. Enää en ole niin herkkä kritiikille.
Jollain lailla kauhulla odotan, kun esikoiseni aloittaa koulun. Miten esim suhtaudun jos häntä kiusataan. Minua, kun kiusattiin koulussa melkeinpä 1-3lk.asti.No kiusaamista ei oikein ikinä saada kuriin, mutta kiusattua voi valmistaa tuleviin kiusaamisyrityksiin ja selittää, mistä kiusaaminen johtuu.
Normaali ihminen ei kiusaa. Hän ei esitä ulkonäköön liittyvää kritiikkiä tms. jos hänen oma minuutensa ei olisi epävarma. Hänen on siis alistettava joku, että voi olla joku. Kiusaaja on säälittävä ihminen. Ehkä hän ei koe olevansa rakastettu ja tärkeä...ja itseasiassa ikävä kyllä, se voi olla totuus.
Sitten lisäksi kannattaa keskustella lapsen kanssa hänen hyvistä piirteistä ja miten läheiset pitäö niitä hyvinä. Suora kehuminen ei välttämättä niinkään toimi vankkana itsetunnon turvana, mutta itse tuen kautta löydetty hyvä identiteetti suojelee ja saa sen "paksun nahkan".Disseisback kirjoitti:
No kiusaamista ei oikein ikinä saada kuriin, mutta kiusattua voi valmistaa tuleviin kiusaamisyrityksiin ja selittää, mistä kiusaaminen johtuu.
Normaali ihminen ei kiusaa. Hän ei esitä ulkonäköön liittyvää kritiikkiä tms. jos hänen oma minuutensa ei olisi epävarma. Hänen on siis alistettava joku, että voi olla joku. Kiusaaja on säälittävä ihminen. Ehkä hän ei koe olevansa rakastettu ja tärkeä...ja itseasiassa ikävä kyllä, se voi olla totuus.
Sitten lisäksi kannattaa keskustella lapsen kanssa hänen hyvistä piirteistä ja miten läheiset pitäö niitä hyvinä. Suora kehuminen ei välttämättä niinkään toimi vankkana itsetunnon turvana, mutta itse tuen kautta löydetty hyvä identiteetti suojelee ja saa sen "paksun nahkan".Lapseni pääsee pienryhmään jossa toivon todella, ettei muut lapset kiusaa. Mutta juu pitää yrittää tsempata häntä hyvissä asioissa. Tuntuu vaan että hänen on hirveän vaikea ottaa vastaan edes hyvää kritiikkiä itsestään. Heti on sanomassa äiti ole hiljaa.😔
Haaveilija39 kirjoitti:
Lapseni pääsee pienryhmään jossa toivon todella, ettei muut lapset kiusaa. Mutta juu pitää yrittää tsempata häntä hyvissä asioissa. Tuntuu vaan että hänen on hirveän vaikea ottaa vastaan edes hyvää kritiikkiä itsestään. Heti on sanomassa äiti ole hiljaa.😔
Ei kait sitä väkisin voi tiedotustilaisuuksia pitää. Mun muksut taas kuunnteli mielellään. Joskus kun ne oli pienempiä, oli saunassa aina "isin kehityskeskustelut". 😄
Disseisback kirjoitti:
Ei kait sitä väkisin voi tiedotustilaisuuksia pitää. Mun muksut taas kuunnteli mielellään. Joskus kun ne oli pienempiä, oli saunassa aina "isin kehityskeskustelut". 😄
Hyvä kun olette käynnyt sellaisia läpi😊
- Anonyymi
Otan osaa aloittajan suruun ja muidenkin surustaan kertojien.
Avioero on ollut minulle eniten kuolema. Vaikka olen sen jälkeen menettänyt kuolemalle kaksi hyvin läheistä ihmistä, kumpaakaan en ole niin paljon surrut kuin avioliittoani. Ehkä enemmän juuri avioliiton kokonaisuutta kuin itse eksää.
Tällä hetkellä en sure mitään ja olen siitä iloinen. Olen vapaa surusta ja kaipuusta. Ei ole jäänyt mikään menetys kytemään sielun sopukoihin.- Anonyymi
Aika erikoista, että suret päättynyttä avioliittoasi, etkä siinäkään edes itse eksää. Olisiko tuossa mukana jotain omaa turhan jäyhää ajattelutyyliä? Patoutunutta vihaa tai joku kannaltasi vinksahtanut valta-asemalta?
- Anonyymi
Läheiseni on poistunut tästä maailmasta melko yllättäen oman käden kautta.
Ei kysynyt lupaa poistumiselleen, ja maailmankatsomukseni on sellainen että kenenkään ei tarvitse näihin keneltäkään lupaa pyytää.
Käsittelin asiaa niin, että kirjoitin hänen jälkeensä kirjeen jossa toivotin hyvää matkaa onnellisemmaksi tähtipölyksi sekä ilmoitin ymmärtäväni ratkaisun vaikkei hän sitä tarvitsekaan.
Lisäksi ne ikuiset totuudet: Aika parantaa ja kultaa muistot.
Nykyään (asiasta on siis jo kauan) ajattelen, että toivottavasti tuli edes onnellisia matoja :)
-keinovaginamies-Tässä tapauksessa miettii olisinko voinut tehdä jotain toisin? Tuskin? Tai jos olisin jättänyt asioita sanomatta nyt, niin olisi hän voinut silti myöhemmin päätyä tähän ratkaisuun..
Minäkin siis olen ainakin itseni puolesta asioissa sinut. Muiden puolesta taas en. Ajattelen, että kyllä minä pärjään.- Anonyymi
Haaveilija39 kirjoitti:
Tässä tapauksessa miettii olisinko voinut tehdä jotain toisin? Tuskin? Tai jos olisin jättänyt asioita sanomatta nyt, niin olisi hän voinut silti myöhemmin päätyä tähän ratkaisuun..
Minäkin siis olen ainakin itseni puolesta asioissa sinut. Muiden puolesta taas en. Ajattelen, että kyllä minä pärjään.Siis, jos ymmärrän oikein on ex-miehesi tehnyt sen lopullisen ratkaisun?
Hmm...tuossa tulee varmasti monenlaisia tunteita mutta ole huoleti, myös hän olisi käynyt ne läpi mielessään punniten eri vaihtoehtoja.
Hän olisi luottanut sinuun, suhteessa itseensä ja lapsiin.
Mitä hän nyt eniten toivoisi on se että voisit olla hänen ajatelmiensa arvoinen?
Tuo vaatii vahvuutta, ja sitä ettei syytä itseään mistään menneestä asiasta.
Aikuisten kesken tapahtuvat asiat on kummankin osapuolen vastuulla, ja on myös sellaisia asioita joista ei kummatkaan voi itse tietoisesti päättää.
Elämä menee, aika kuluu...ajattelu jos olisimme tehneet jotain toisin on turhaa.
Haikeaa kyllä, mutta se ei mitään auta. Jaksamista toivon ja sitä ettet ainakaan mieti miten olisit voinut estää tapahtuman, jos siis käsitän jotain viesteistäsi, ehkä sain väärän käsityksen.
AV Anonyymi kirjoitti:
Siis, jos ymmärrän oikein on ex-miehesi tehnyt sen lopullisen ratkaisun?
Hmm...tuossa tulee varmasti monenlaisia tunteita mutta ole huoleti, myös hän olisi käynyt ne läpi mielessään punniten eri vaihtoehtoja.
Hän olisi luottanut sinuun, suhteessa itseensä ja lapsiin.
Mitä hän nyt eniten toivoisi on se että voisit olla hänen ajatelmiensa arvoinen?
Tuo vaatii vahvuutta, ja sitä ettei syytä itseään mistään menneestä asiasta.
Aikuisten kesken tapahtuvat asiat on kummankin osapuolen vastuulla, ja on myös sellaisia asioita joista ei kummatkaan voi itse tietoisesti päättää.
Elämä menee, aika kuluu...ajattelu jos olisimme tehneet jotain toisin on turhaa.
Haikeaa kyllä, mutta se ei mitään auta. Jaksamista toivon ja sitä ettet ainakaan mieti miten olisit voinut estää tapahtuman, jos siis käsitän jotain viesteistäsi, ehkä sain väärän käsityksen.
AVIhan oikein tulkitsit tilanteen. Kiitos yritetään jaksaa.
- Anonyymi
Haaveilija39 kirjoitti:
Ihan oikein tulkitsit tilanteen. Kiitos yritetään jaksaa.
Me miehet olemme vähän tällaisia pullistelijoita mutta henkisesti heikkoja.
Ulkokuori ja käyttäytyminen voi olla muuta mitä se sisin olisi.
Tulee mieleeni tapaus jossa ex-vaimon siskon mies teki itsemurhan.
Olin järkyttynyt koska olimme hyviä ystäviä lähes 10-vuotta.
En edes tiedostanut sitä mitä oli tapahtunut heidän parisuhteessa. En myöskään hyväksynyt enää ex-vaimon sisarta kylään luoksemme tapahtuman jälkeen. Miesten välinen veri on vettä sakeampaa ja jos naiset tekevät ystävälle pahaa, sitä ei voi hyväksyä.
Tapaus missä he olivat ihan normaali suomalainen pari. Ollaan yhdessä, omistetaan yksi asunto, vaihdetaan uuteen ja maksellaan sitä pois. Tulee parisuhdeongelmia ja nainen löytää uuden omalta työpaikaltaan ja kun haluaa erota jättää siitä tiedosta lapun keittiön pöydälle miehelle jonka kanssa olisi ollut lähes 20-vuotta.
Mies analysoi tilanteen, ostaa muutaman pullon viskiä ja ampuu aivonsa pellolle hiekkarannalla. Siisti ja ajatteleva mies kun oli, levitti lainapeitteen alleen että palokunta ja viranomaset pääsevät vähemmällä.
Sitä en anna anteeksi, exä:n sisko tuli työpaikalleni kesken työpäivän itkien ilmoittamaan tapahtuneesta. Rauhoittelin ja menin ulos, siellä odotti autossa tämä uusi sulhanen ja menin autoon juttelemaan heidän kanssaan.
Olin tunteiltani vähän kuohuksissa mutta kerroin, ettei asia ole heidän vikaa, mutta ette ole tervetulleita asuntooni. Ja poistuin paikalta.
Elämä on.
AV Anonyymi kirjoitti:
Me miehet olemme vähän tällaisia pullistelijoita mutta henkisesti heikkoja.
Ulkokuori ja käyttäytyminen voi olla muuta mitä se sisin olisi.
Tulee mieleeni tapaus jossa ex-vaimon siskon mies teki itsemurhan.
Olin järkyttynyt koska olimme hyviä ystäviä lähes 10-vuotta.
En edes tiedostanut sitä mitä oli tapahtunut heidän parisuhteessa. En myöskään hyväksynyt enää ex-vaimon sisarta kylään luoksemme tapahtuman jälkeen. Miesten välinen veri on vettä sakeampaa ja jos naiset tekevät ystävälle pahaa, sitä ei voi hyväksyä.
Tapaus missä he olivat ihan normaali suomalainen pari. Ollaan yhdessä, omistetaan yksi asunto, vaihdetaan uuteen ja maksellaan sitä pois. Tulee parisuhdeongelmia ja nainen löytää uuden omalta työpaikaltaan ja kun haluaa erota jättää siitä tiedosta lapun keittiön pöydälle miehelle jonka kanssa olisi ollut lähes 20-vuotta.
Mies analysoi tilanteen, ostaa muutaman pullon viskiä ja ampuu aivonsa pellolle hiekkarannalla. Siisti ja ajatteleva mies kun oli, levitti lainapeitteen alleen että palokunta ja viranomaset pääsevät vähemmällä.
Sitä en anna anteeksi, exä:n sisko tuli työpaikalleni kesken työpäivän itkien ilmoittamaan tapahtuneesta. Rauhoittelin ja menin ulos, siellä odotti autossa tämä uusi sulhanen ja menin autoon juttelemaan heidän kanssaan.
Olin tunteiltani vähän kuohuksissa mutta kerroin, ettei asia ole heidän vikaa, mutta ette ole tervetulleita asuntooni. Ja poistuin paikalta.
Elämä on.
AVNo tuo nyt on kyllä ollut todella ikävä tapaus.😔
- Anonyymi
Haaveilija39 kirjoitti:
No tuo nyt on kyllä ollut todella ikävä tapaus.😔
Tuo kai oli jatkoa vain edelliselle ikävälle tapahtumalle.
Exä:n veli hirtti itsensä vain vuosi aikaisemmin navetan orteen.
Tuo kävi exä:n siskon mieheen tosi rajusti, olivathan he bestiksiä.
Touhusivat kaikkea yhdessä.
Nuo huonot uutiset tulevat yleensä ryppäissä.
Ja kai sanomattakin on selvää miten tuollainen kahden läheisen menettäminen vaikutti ex puolisoon, kysymyksessä veli ja siskon mies. Vuoden välein tapahtunut on henkisesti haastava käsiteltävä. Myös minulle.
AV Anonyymi kirjoitti:
Tuo kai oli jatkoa vain edelliselle ikävälle tapahtumalle.
Exä:n veli hirtti itsensä vain vuosi aikaisemmin navetan orteen.
Tuo kävi exä:n siskon mieheen tosi rajusti, olivathan he bestiksiä.
Touhusivat kaikkea yhdessä.
Nuo huonot uutiset tulevat yleensä ryppäissä.
Ja kai sanomattakin on selvää miten tuollainen kahden läheisen menettäminen vaikutti ex puolisoon, kysymyksessä veli ja siskon mies. Vuoden välein tapahtunut on henkisesti haastava käsiteltävä. Myös minulle.
AVNo varmasti on ollut tosi kovia kokemuksia😧
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me miehet olemme vähän tällaisia pullistelijoita mutta henkisesti heikkoja.
Ulkokuori ja käyttäytyminen voi olla muuta mitä se sisin olisi.
Tulee mieleeni tapaus jossa ex-vaimon siskon mies teki itsemurhan.
Olin järkyttynyt koska olimme hyviä ystäviä lähes 10-vuotta.
En edes tiedostanut sitä mitä oli tapahtunut heidän parisuhteessa. En myöskään hyväksynyt enää ex-vaimon sisarta kylään luoksemme tapahtuman jälkeen. Miesten välinen veri on vettä sakeampaa ja jos naiset tekevät ystävälle pahaa, sitä ei voi hyväksyä.
Tapaus missä he olivat ihan normaali suomalainen pari. Ollaan yhdessä, omistetaan yksi asunto, vaihdetaan uuteen ja maksellaan sitä pois. Tulee parisuhdeongelmia ja nainen löytää uuden omalta työpaikaltaan ja kun haluaa erota jättää siitä tiedosta lapun keittiön pöydälle miehelle jonka kanssa olisi ollut lähes 20-vuotta.
Mies analysoi tilanteen, ostaa muutaman pullon viskiä ja ampuu aivonsa pellolle hiekkarannalla. Siisti ja ajatteleva mies kun oli, levitti lainapeitteen alleen että palokunta ja viranomaset pääsevät vähemmällä.
Sitä en anna anteeksi, exä:n sisko tuli työpaikalleni kesken työpäivän itkien ilmoittamaan tapahtuneesta. Rauhoittelin ja menin ulos, siellä odotti autossa tämä uusi sulhanen ja menin autoon juttelemaan heidän kanssaan.
Olin tunteiltani vähän kuohuksissa mutta kerroin, ettei asia ole heidän vikaa, mutta ette ole tervetulleita asuntooni. Ja poistuin paikalta.
Elämä on.
AV"En myöskään hyväksynyt enää ex-vaimon sisarta kylään luoksemme tapahtuman jälkeen."
Siis ex-vaimosi sisaren mies tekee itsemurhan, etkä enää hyväksy ex-vaimon sisarta kylään? - Anonyymi
Haaveilija39 kirjoitti:
Tässä tapauksessa miettii olisinko voinut tehdä jotain toisin? Tuskin? Tai jos olisin jättänyt asioita sanomatta nyt, niin olisi hän voinut silti myöhemmin päätyä tähän ratkaisuun..
Minäkin siis olen ainakin itseni puolesta asioissa sinut. Muiden puolesta taas en. Ajattelen, että kyllä minä pärjään.Jossittelu ja itsesyytökset ovat näissä täysin normaalia, mutta tärkeintä on olla itselleen armollinen. Ajan myötä asia omassa päässä selkiytyy. Ei me loppujen lopuksi muiden elämiä tai valintoja voida ohjata.
Muitakin todennäköisesti tulee syyteltyä kuin itseään.
Kaikella on aikansa, paikkansa ja kohtalonsa. Ei sitä voi kääntää kukaan.
Tsemppiä, ja muita mukavampia juttuja mieleen näin juhannuksen alla :)
-keinovaginamies- Anonyymi kirjoitti:
Jossittelu ja itsesyytökset ovat näissä täysin normaalia, mutta tärkeintä on olla itselleen armollinen. Ajan myötä asia omassa päässä selkiytyy. Ei me loppujen lopuksi muiden elämiä tai valintoja voida ohjata.
Muitakin todennäköisesti tulee syyteltyä kuin itseään.
Kaikella on aikansa, paikkansa ja kohtalonsa. Ei sitä voi kääntää kukaan.
Tsemppiä, ja muita mukavampia juttuja mieleen näin juhannuksen alla :)
-keinovaginamies-Oi kiitos. Tänään on ollut taas parempi päivä.😊 Vapaapäivä teki ihan hyvää, kun sai nukkua pitkään ja nukuin suht hyvin. Edellisenä yönä lapsi herätti klo:3 niin sen jälkeen en saanut enää unta.
Olen pahoillani kuullessani, että olet menettänyt läheisen ihmisen noinkin hiljattain. - Surulla on monet kasvot. Ajan kuluessa se muuttaa muotoaan. - Jokaisen ihmisen suru on hänen omansa ja surutyö on hänelle omanlaisensa kokemus.
Voimia sinulle Haaveilija39 🙏Otan osaa ❤️
Surutyö on aina hyvin yksilöllistä eikä ole mitään oikeaa tai väärää tapaa surra. Suruun vaikuttavat niin monet tekijät; miten läheinen henkilö oli, millainen suhde hänen kanssaan oli, miten yllättävä poismeno oli jne. Myös oma elämäntilanne vaikuttaa paljon siihen, miten suruaan kykenee työstämään. Sanoit, että olet pyrkinyt olemaan vahva lastesi takia ja se on ymmärrettävä reaktio. Vanhempana sitä haluaa ensisijaisesti varmistaa, että lapsilla on kaikki hyvin. On myös inhimillistä antaa itsensä surra vasta sitten, kun kokee olevansa siihen valmis. Jokaisella on kuitenkin oikeus suruun eikä omaa surutyötään kannata jättää tekemättä sen vuoksi, että haluaa olla vahva muiden takia. En sano, että sinä olisit näin tehnyt, mutta olen nähnyt paljon sitä, että jonkun oletetaan olevan se vahva ja kantavan vastuun ja tällöin saattaa käydä niin, että henkilö keskittyy vain olemaan vahva eikä anna aikaa omalle surutyölleen. Surua ei koskaan pääse pakoon. Ainoa tapa löytää lempeämmän surun luokse, on käydä läpi kaikki ne kivuliaatkin tunteet.
Äitini kuoli joitain vuosia sitten. Kuolema ei ollut yllätys, vaan pikemminkin sen tiedettiin pitkään olevan tulossa hetkenä minä hyvänsä. Äitini kuoli alkoholin aiheuttamiin sairauksiin. Olin menettänyt äitini alkoholille jo kauan sitten ja olin suuren osan surutyöstäni tehnyt kauan ennen kuin äitini lopulta kuoli. Vaikeinta oli nähdä äitini viimeisinä hetkinä vielä ripaus hänen aidosta minästään. Siitä lämpimästä ja välittävästä, huumorintajuisesta ja älykkäästä persoonasta, joka hän sisimmässään oli, mutta jonka alkoholi oli peittänyt vuosikymmenet alleen. Haluan muistaa äitini tuollaisena, kuin hän aidosti oli. En sellaisena, joka hän oli, kun hän joi. Se on ollut minulle lohduttava ajatus niinä hetkinä, kun tunnen enemmän surua äitini kuolemasta.
Toivon sinulle paljon voimia surusi käsittelyyn ❤️- Anonyymi
Kuoleman kohtaaminen on kauheinta iässä jossa joku läheinen joka on pitänyt sinusta huolta ja on ollut tärkeä sinulle kuolisi.
Vanhempana kuolema ei tunnu enää niin pahalta.
Ihminen nojaa kuolleen ihmisen elämää omaan elämään, ne jotka ovat tärkeitä heitä eniten suremme. Sinänsä koomista ettemme sure ihmisiä joita emme tunne.
Tunnen kuitenkin surua esimerkiksi poliittisista ja geopoliittisista päätöksistä joiden seurauksena voi tuhannen ihmisen läheiset kärsiä oman läheisensä kuolemasta.
Tuo ei tunnu meistä pahalta, vaikka lukisimme miten 1000 venäläistä ja 1000 ukrainalaista olisi kuollut sodassa viimeisen vuorokauden aikana. Mutta, verrataan sitä omaan suruumme ja kertokaamme se 2000. Se on oikeasti tuon uutisen surun määrä.
AVMummoni kuoli vanhuuteen viime syksynä. Se oli niin luonnollinen ja oikea tapa lähteä täältä. Toki sitäkin suree mutta ihan eri tavalla.
- Anonyymi
Pelkkä kuolleiden määrä ei kerro kuolemantapausten aiheuttamasta surun määrästä.
- Anonyymi
Surun määrä kuolemantapauksissa ei ole vakio.
- Anonyymi
Kirjoitin kyynisyydestä kuolemaa kohtaan, mitä sillä tarkoitan?
Tarkoitan sitä, kun olet kantanut itse hautaan menneisyytesi, isän ja äidin. Osan menneisyyttäsi kaksi veljeä ja kaksi enoa. Jatkuu ystävien, kavereiden hautaamisella ja huomaa, että olet kantanut hautaan 12 ihmistä.
Tietoisuus kuolemasta on eri tasolla joka sitä ei olisi kokenut?
Ihanaa onkin huomata miten olen saanut aika monta lasta, he todennäköisesti elävät kuolemani jälkeen, ollen osa minua.
Ei muuta tähän aihepiiriin.
AV - Anonyymi
Jos miettii sitä miten ihmiset kokevat avioeron "kuolemana", näitä kokemuksia olisi jo 14.
Ei helkutissa, poistakaa koko aloitus:)
Silti, 7-vuotiaan onnellisena isänä, elämä kyllä kelpaa.
AV- Anonyymi
Sinulla 14 avioeroa? Aika monta..
- Anonyymi
Just soitin, mitä huomenna halua tehdä.
Vastaus oli "juhannuskakku".
Mikä helkkarin juhannuskakku, minulla on siis tasan 12 tuntia aikaa miettiä mikä on se tuleva "juhannuskakku".
Tiedän että tykkää joistain mokka-paloista, niitä en ole koskaan tehnyt.
Tulisiko yrittää ennen omaa kuolemaansa:)
Mut joo, tätähän se on, ollaan vanhempia, vaikka etänä, ja yritetään luoda jotain muistettavaa tulevaisuuteen...,mieluummin elävänä mitä kuolleena.
AV - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just soitin, mitä huomenna halua tehdä.
Vastaus oli "juhannuskakku".
Mikä helkkarin juhannuskakku, minulla on siis tasan 12 tuntia aikaa miettiä mikä on se tuleva "juhannuskakku".
Tiedän että tykkää joistain mokka-paloista, niitä en ole koskaan tehnyt.
Tulisiko yrittää ennen omaa kuolemaansa:)
Mut joo, tätähän se on, ollaan vanhempia, vaikka etänä, ja yritetään luoda jotain muistettavaa tulevaisuuteen...,mieluummin elävänä mitä kuolleena.
AVTuo on vain yleensä aika "tuhon tie".
Viimeksi hän halusi tehdä itse 7-vuotiaaynttäreiden kakun, ihan itse.
No, etsin ohjeen, mentiin kauppaan ja huomasin miten yhden lapsen esittämän kakun hinnaksi muodostui 35-euroa.
Ei siinä vielä mitään, mutta kun alat tekemään ja hän haluaa tehdä kaiken ihan itse, menee aikaa, tulee enemmän siivousta jne.
No, tuli hyvä ja maukas, kieltämättä.
Mutta nyt taas, ollaan saman haasteen edessä, apua, mitä onkaan olla isä tässä perheiden kokoonpanossa:)
Ja, taas, saa haukkua.
Mutta se kuollutkin isä, hän sielussaan toivoo samaa. Jos et voi antaa hyvää, poistu.
Näin miehet ajattelevat?
Kunnia miehille.
AV - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on vain yleensä aika "tuhon tie".
Viimeksi hän halusi tehdä itse 7-vuotiaaynttäreiden kakun, ihan itse.
No, etsin ohjeen, mentiin kauppaan ja huomasin miten yhden lapsen esittämän kakun hinnaksi muodostui 35-euroa.
Ei siinä vielä mitään, mutta kun alat tekemään ja hän haluaa tehdä kaiken ihan itse, menee aikaa, tulee enemmän siivousta jne.
No, tuli hyvä ja maukas, kieltämättä.
Mutta nyt taas, ollaan saman haasteen edessä, apua, mitä onkaan olla isä tässä perheiden kokoonpanossa:)
Ja, taas, saa haukkua.
Mutta se kuollutkin isä, hän sielussaan toivoo samaa. Jos et voi antaa hyvää, poistu.
Näin miehet ajattelevat?
Kunnia miehille.
AVIhan vain sitä että nyt on aika toteuttaa se minkä olisi ajatellut sen "isän" toteuttavan.
Isät kun ovat alle arvostelun, työ on helppoa, ei meistä siihen ole.
Kuolemakin voi joskus olla helpompi, vai miten tämän nyt arvostelee?
AV Anonyymi kirjoitti:
Tuo on vain yleensä aika "tuhon tie".
Viimeksi hän halusi tehdä itse 7-vuotiaaynttäreiden kakun, ihan itse.
No, etsin ohjeen, mentiin kauppaan ja huomasin miten yhden lapsen esittämän kakun hinnaksi muodostui 35-euroa.
Ei siinä vielä mitään, mutta kun alat tekemään ja hän haluaa tehdä kaiken ihan itse, menee aikaa, tulee enemmän siivousta jne.
No, tuli hyvä ja maukas, kieltämättä.
Mutta nyt taas, ollaan saman haasteen edessä, apua, mitä onkaan olla isä tässä perheiden kokoonpanossa:)
Ja, taas, saa haukkua.
Mutta se kuollutkin isä, hän sielussaan toivoo samaa. Jos et voi antaa hyvää, poistu.
Näin miehet ajattelevat?
Kunnia miehille.
AVTulipa kakulle hintaa😅 hyvä hei kun maistui 😊 itse olen joskus leiponut korvapuusteja lasten kanssa ja se oli kyllä sellasta että jauhoja oli no vähän siellä ja täällä🤣 onhan se omanlainen taiteellinen hetki.
- Anonyymi
Haaveilija39 kirjoitti:
Tulipa kakulle hintaa😅 hyvä hei kun maistui 😊 itse olen joskus leiponut korvapuusteja lasten kanssa ja se oli kyllä sellasta että jauhoja oli no vähän siellä ja täällä🤣 onhan se omanlainen taiteellinen hetki.
Jep, mutta onhan se aika iso työ tehdä mitä se "sydänkäpynen haluaa".
Kun ei itsekään ole mikään leipuri.
Kaikkea sitä, aikaa, siivousaikaa ja rahaa menee. Oppia ikä kaikki.
Sitä kai tämä vanhemmuus ytimiltään on?
Ja silti tulee myöhemmin viestejä, onko sinulla K-kortti?
Olisi NIKET tarjouksessa, ja ei kun tilaukseen. Isän rooli kun on ikuinen.
AV Anonyymi kirjoitti:
Jep, mutta onhan se aika iso työ tehdä mitä se "sydänkäpynen haluaa".
Kun ei itsekään ole mikään leipuri.
Kaikkea sitä, aikaa, siivousaikaa ja rahaa menee. Oppia ikä kaikki.
Sitä kai tämä vanhemmuus ytimiltään on?
Ja silti tulee myöhemmin viestejä, onko sinulla K-kortti?
Olisi NIKET tarjouksessa, ja ei kun tilaukseen. Isän rooli kun on ikuinen.
AVMinun oma isäni oli, niin pihi ettei maksanut minusta edes elatusmaksua. Kauhea tappelu äitini kanssa jos halusin jotain vähän kalliimpaa. Kuten tarvitsin pyörän. Osti kyllä sen lopulta kyr*ä otsassa.
Eli lapsesi saavat olla iloisia tuollaisesta isästä😊- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, mutta onhan se aika iso työ tehdä mitä se "sydänkäpynen haluaa".
Kun ei itsekään ole mikään leipuri.
Kaikkea sitä, aikaa, siivousaikaa ja rahaa menee. Oppia ikä kaikki.
Sitä kai tämä vanhemmuus ytimiltään on?
Ja silti tulee myöhemmin viestejä, onko sinulla K-kortti?
Olisi NIKET tarjouksessa, ja ei kun tilaukseen. Isän rooli kun on ikuinen.
AVIhan kiva ja hyvä, että sydänkäpynen saa mitä haluaa 💓. Katso silti, ettei näin tapahdu alvariinsa; aina ei saa kaikkea mitä haluaa. Ei vanhemmat, ei lapset.
- Sheena Anonyymi kirjoitti:
Ihan kiva ja hyvä, että sydänkäpynen saa mitä haluaa 💓. Katso silti, ettei näin tapahdu alvariinsa; aina ei saa kaikkea mitä haluaa. Ei vanhemmat, ei lapset.
- SheenaTämä on kyllä hyvä havainto 😌 eikä kannata tosiaan kaikessa antaa periksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, mutta onhan se aika iso työ tehdä mitä se "sydänkäpynen haluaa".
Kun ei itsekään ole mikään leipuri.
Kaikkea sitä, aikaa, siivousaikaa ja rahaa menee. Oppia ikä kaikki.
Sitä kai tämä vanhemmuus ytimiltään on?
Ja silti tulee myöhemmin viestejä, onko sinulla K-kortti?
Olisi NIKET tarjouksessa, ja ei kun tilaukseen. Isän rooli kun on ikuinen.
AVSydänkäpysesi pitää oppia pettymään. Toteuttamalla hänen älyttömiäkin pyyntöjä pettymyksen oppi jää vähäiseksi tai olemattomaksi. Siten tämä puoli jää lapsen äidin tehtäväksi, kuten yleensäkin kaikki tavalliset ja ikävämmät asiat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sydänkäpysesi pitää oppia pettymään. Toteuttamalla hänen älyttömiäkin pyyntöjä pettymyksen oppi jää vähäiseksi tai olemattomaksi. Siten tämä puoli jää lapsen äidin tehtäväksi, kuten yleensäkin kaikki tavalliset ja ikävämmät asiat.
Oppia pettymään?
Miksi ihmeessä?
Pettymyksiähän ei tule, jos ihmisellä on ajatusmaailma ja realiteetit kunnossa.
Tuo juhannuskakku ei ole mikään "älytön vaatimus".
Hauskaa yhdessä tekemistähän se leipominen on. Hän kun on kiinnostunut katsomaan youtubesta kakkuvideoita.
Ostettiin tänään tarvikkeet ja huomenna tehdään kakku. Mansikat (suomalaiset tuoreet) ovat kyllä vielä kalliita, ohjeessa oli 600 grammaa koristeluun, ehdotin 500 gramman rasiaa mutta ei mennyt läpi. Ohjetta kun tulee kuulemma noudattaa. Kilosta riittää leipoessa sitten suuhun asti. Tuleepahan samalla maisteltua tuoreita mansikoita.
On se kyllä outoa jos valmiin kakun saa halvemmalla, mitä kakuntekotarvikkeet.
Nyt meni himpun yli 40 euroa. Piti ostaa myös koristeita kakun päälle.
Tuon kakun valmistaminen, ja etenkin koristelu on luovaa tekemistä.
Tänään aamulla teki aamiaiselle pannukakkuja, selvästi tykkää kokata ja maistella omia kokkauksiaan.
AV - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oppia pettymään?
Miksi ihmeessä?
Pettymyksiähän ei tule, jos ihmisellä on ajatusmaailma ja realiteetit kunnossa.
Tuo juhannuskakku ei ole mikään "älytön vaatimus".
Hauskaa yhdessä tekemistähän se leipominen on. Hän kun on kiinnostunut katsomaan youtubesta kakkuvideoita.
Ostettiin tänään tarvikkeet ja huomenna tehdään kakku. Mansikat (suomalaiset tuoreet) ovat kyllä vielä kalliita, ohjeessa oli 600 grammaa koristeluun, ehdotin 500 gramman rasiaa mutta ei mennyt läpi. Ohjetta kun tulee kuulemma noudattaa. Kilosta riittää leipoessa sitten suuhun asti. Tuleepahan samalla maisteltua tuoreita mansikoita.
On se kyllä outoa jos valmiin kakun saa halvemmalla, mitä kakuntekotarvikkeet.
Nyt meni himpun yli 40 euroa. Piti ostaa myös koristeita kakun päälle.
Tuon kakun valmistaminen, ja etenkin koristelu on luovaa tekemistä.
Tänään aamulla teki aamiaiselle pannukakkuja, selvästi tykkää kokata ja maistella omia kokkauksiaan.
AVSivusta
Pettymykset kuuluvat erittäin olennaisena osana lapsen tunnetaitojen kehityksessä. Oleellista on rajojen asettaminen lapselle. Sinä et selvästikään hallitse rajojen asettamista, koska annat lapsen pomputtaa sinua miten haluaa. Täysin älytön tuo 600 gramman mansikkavaatimus ja siihen suostut "koska ohjeessa lukee".
Usein puute rahasta on lapsen kehityksen kannalta parasta, lapsi oppii rahan arvon. Omasta mukulastasi kasvatat elintasopenskaa, jolla ei ole käsitystä siitä, ettei muilla ihmisillä raha kasva puussa, kuten teillä. Yli 40 eurolla saisi ruokittua viisilapsisen perheen juhannuksen. Teillä se meni yhteen kakkuun, jossa ei saanut 100 g "liian vähän" mansikoita, naurettavaa. Anonyymi kirjoitti:
Sivusta
Pettymykset kuuluvat erittäin olennaisena osana lapsen tunnetaitojen kehityksessä. Oleellista on rajojen asettaminen lapselle. Sinä et selvästikään hallitse rajojen asettamista, koska annat lapsen pomputtaa sinua miten haluaa. Täysin älytön tuo 600 gramman mansikkavaatimus ja siihen suostut "koska ohjeessa lukee".
Usein puute rahasta on lapsen kehityksen kannalta parasta, lapsi oppii rahan arvon. Omasta mukulastasi kasvatat elintasopenskaa, jolla ei ole käsitystä siitä, ettei muilla ihmisillä raha kasva puussa, kuten teillä. Yli 40 eurolla saisi ruokittua viisilapsisen perheen juhannuksen. Teillä se meni yhteen kakkuun, jossa ei saanut 100 g "liian vähän" mansikoita, naurettavaa.Hei kamoon. Tuskin ajatteli tuota.🙄
- Anonyymi
Haaveilija39 kirjoitti:
Hei kamoon. Tuskin ajatteli tuota.🙄
Juu, en ajatellut viisilapsista perhettä, en nälkää näkeviä afrikkalaisiakaan.
Ajattelin vain sitä miten yhteinen loma-aika käytettäisiin parhaiten hyödyksi.
Tuohon kakkuunhan menee varmaan 2,5 tuntia yhteistä aikaa ja saadaan keittiö sekaisin.
Kakun valmistamisen aikana on monta sääntöä, harjoitellaan myös yhteistyökykyä.
Lopputulos onkin luottamuksen arvoinen, tuli sitten millainen kakku tahansa.
Mieluummin mansikoita 400 grammaa ylimääräistä, jotta voi popsia niitä välipalaksi työn ohessa. Pitäähän koristeluun käytettäviä raaka-aineita maistella jo ennakkoon, jotta tietää sopiiko maku tulevaan kokonaisuuteen:)
Raha on käyttöväline. Kyllä hän on auton renkaita jo niin monta kertaa kaverina vaihtanut, ansaitsee siitä säästöstä jonkun kivan palkinnon. Olkoon sitten vaikka mansikkakakku, jonka itse tekee.
AV
- Anonyymi
Tuntea pahaa mieltä ja syyllisyyttä.
- Anonyymi
Osanotot. Voimia!
- Anonyymi
Otan osaa 🙏
Minulta on kuollut isovanhemmat ja heidän sisarensa aikaa sitten, hautajaisia oli usein. Myös isäni ja äitini sekä heidän monet sisaruksensa ovat lähteneet toiselle puolelle, yksi täti on vielä elossa. Kun ystävät ja tuttavat alkavat kuolemaan, niin väistämättä tulee tunne eletystä elämästä. Vaikeinta suru on, jos menehtynyt on tehnyt itsemurhan. Kaikkein vaikeinta, jos kyseessä on nuori. - Anonyymi
Laitetaan aloituksen ajattelemiseen pontta, ihan hienoa lyriikkaa.
Ihmiset ovat kummallisia otuksia.
https://www.youtube.com/watch?v=fC1uROpxNrQ&list=PLFPDSa9XlTPDiUr-fwfDodSzAeY5F90mD&index=37
AV
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 174286
Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1842469Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja731617Onko muita oman polkunsa kulkijoita
Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella231187Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o641177Toivoisin etten jännittäisi
niin kauheasti. Hassua tässä on se, että en varmaan olisi niin ihastunut sinuun, jos et olisi niin älykäs, ja henkisesti42912- 171904
- 106880
Junan kylkeen autolla
Miten helevetissä voi ajaa auton junan kylkeen?? Puhelinta hivelöity kenties!!? Koirat vielä kyydissä on käsittämätöntä74873Oletko päättänyt
Jo varmasti että ensi vuonna keräät rohkeutesi ja sanot tunteesi vai et? Sitä odottaessa ja toivoessa72820