Ensimmäisestä syntymäpäåivästi kaikki ovat vain kuoleman odottamispäiviä.
Miksi pitää viettää syntymäpäiviä.
Anonyymi-ap
8391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Uskon että kaikki mitä opimme tällä kertaa kantaa kauas rajan taakse.
Se on vain muodostunut käytännöksi. Siihen liittyy henkilön huomiontia ja juhlistamista, jumalan kiittämistä elämistä jne. Se jonka päivät vähenevät kuolemaa odotellessa, ei koskaan ymmärrä elää.
Miksi edes synnyit...?
Samaa olen ihmetellyt. Oudoksun myös hautajaisten pitämistä. Kuollut on kuollut, eikä silloin mitään seremonioita tarvita; ruumis kuoppaan tai krematorioon vain.
Syntymäjuhlaa ei sen sijaan varsinaisesti ole. Miksei?
tismalleen samaa mieltä ja miksi syntymäpäiväsankarin pitää kustantaa kakut koko työmaalle ja sitten vielä kerätään kolehti syntymäpäiväsankarille (mikään ei ole tämän kiusallisempaa). Itse en ole juhlinut vanhenemista koskaan minusta se on sairasta.
Eipä ole tullut juhlittua eikä noihin keräyksiinkään ole almuja tullut laitettua. Alkuun yrittivät ihmetellä ja v...uilla, mutten noteerannut.
Viimeksi tasakympeillä (60) uhkailivat tulla omalupaisesti juhlimaan kun saavat paikan selville. Ei ketään näkynyt kun olin lomalla ja menin sen verran Suomesta pois etteivät viitsineet peräässä tulla jos edes tiesivät missä olin.
"Miksi pitää viettää syntymäpäiviä"
Ei pidäkään, eikä varsinkaan kakaroiden, sillä nehän eivät ole mitenkään olleet osallisina, tai edesauttaneet syntymäänsä.
Sensijaan vanhemmat voisivat hyvinkin viettää kakaransa "syntymäpäiviä", sillä juuri vanhemmat ovat tehneet kaiken työn, sen syntymän eteen. Vaikka lähinnä se "työ" onkin hupia, vaikka olisikin hikistä nytkyttämistä jonkin aikaa.
Mutta kun ikää ihmisellä alkaa olemaan yli viidenkymmenen, niin omat elintavat vaikuttavat jo paljonkin niihin tuleviin vuosiin ja vuosikymmeniin. Silloin voi jo itsekseen tai puolison kanssa, juhlia terveellisiä elämäntapojaan, vaikka kerran vuodessa, ehkä juurikin silloin syntymäpäivänä. Juhlimisellakin tarkoitan parasta, eli hyvää pannukahvia ja kastettavia. Siihen ei mitään remuporukkaa tule ympärille kerätäkään, siitä olen samaa mieltä.
Ei kai sentään. Olihan silloin joskus nuorena muutakin odotettavaa. 15v että pääsee ajamaan mopolla, 16v että pääsee ostamaan tupakkia, jotkut kai odotti myös mopon vaihtoa kevariin. 18v synttärissähän sitten oli jo paljonkin kaikenlaista, auton ajokortti, kaljan osto sun muut, ja 21v vielä jotain vähän lisää. Sen jälkeen on toki ollut vähemmän odoteltavaa. Eläkeikä ja kuolema enää jäljellä. Kumpi mahtanee tulla ensin.