Mutta mitä mahtavat ajatella ihmiset tulevaisuudesta jos tulevat.

Anonyymi-ap

Vaikka vuodelta 4626 katsomaan ihmiskunnan raunioita, mahtavat ihmetellä kummallisia luolamaalauksia erilaisissa alkeellisissa elektronisissa laitteissa: Emojia kaikkialla...

10

410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos olisin aikamatkustaja tulevaisuudesta voisi aukoa päätään näin:

      Nämä rassukat eivät tiedä elävänsä menneisyydessä vuonna 2023. Ja vielä toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla ilman aikamatkustusta ja toisella kerralla aikamatkustuksen kanssa.

    • Anonyymi

      Luolamaalauksia on tosiaan joka paikassa siksi, että ihminen ei ole juuri kehittynyt sitten kivikauden. Tatuointeja ja lävistyksiäkin on kuin viidakon villeillä. Eihän niille mitään järkisyytä ole, vaan kyseessä on taantuma.

    • Anonyymi

      Uusi ajatus minulle juutuubista : ehkä universumin alussa oli aika luuppi.

      • Anonyymi

        Tekoäly + google käännös:

        kerro minulle ajatuksesta, että universumin alussa oli aikasilmukka.

        Ajatus aikasilmukasta universumin alussa viittaa toistuvaan kiertokulkuun tai tapahtumien toistumiseen. Ymmärryksemme maailmankaikkeuden alkuperästä on kuitenkin edelleen aktiivinen tieteellisen tutkimuksen ja tutkimisen alue. Useat teoriat, kuten Big Bang -teoria, kuvaavat maailmankaikkeuden varhaisia hetkiä, mutta aikasilmukan käsite heti alussa ei ole laajalti tuettu tieteellinen hypoteesi. Muista, että käsityksemme maailmankaikkeudesta kehittyy jatkuvasti, kun uusia todisteita ja teorioita ilmaantuu.

        ....

        ...

        Mmm


    • Anonyymi

      Mitä meille tapahtuu ja mitä teemme täällä vuodessa 2023 on täysin tulevaisuuden sanelemaa. Esim. Kerskakulutus ja jätteen suurtuotanto perustuu miljoonan vuoden päässä tulevaisuudessa vaikuttavien arkeologien pääkopan toivomuksiin.

      He toivovat löytävänsä paljon jätettä ja merkkejä meistä. Omat ajatuksemme ei pääse pinnalle ollenkaan. Järkemme on sidottu. Tulevaisuuden historian oppikirjat sanelee mitä täällä voimme tehdä.

      • Anonyymi

        Montako promillea on koneessa, vai onko kyse laittomista kemikaaleista?


    • Anonyymi

      Aina puhutaan aikamatkailusta mutta koskaan ei oteta huomioon että jonkun on elettävä siinä ajassa mihin matkustus tapahtuu. On ikään kuin päivystettävä läpi historian mahdollisia aikamatkustajia.

    • Anonyymi

      Hei aikamatkustaja!

      Älä mene tapaamaan minua menneisyyteen. Olen siellä haavoittuvainen. Tapaa minut vain nykyhetkessä. :-)

    • Anonyymi

      Oho. Paradoksi!

      Ihmiskunta tuhoutui, mutta silti sinne tulee tulevaisuudesta aikakoneella ihmisiä!?!

      • Anonyymi

        Heitän hatusta:

        Osa ihmiskunnasta kehittyi ajan ulkopuolelle tai rinnakkaiseen maailmankaikkeuteen.

        Maailmanloppu koski vain jäljelle jääneitä taviksia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      67
      2483
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2147
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2097
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      97
      2097
    5. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1875
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      580
      1819
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      106
      1680
    8. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      16
      1648
    9. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      60
      1604
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1423
    Aihe