Itsetuhoiset ajatukset ja raskaus

Anonyymi-ap

Odotan toista lasta. En voi enää tehdä aborttia. Mieheni jätti minut ja monta vuotta uhannut erolla ja aina riitojen päätteeksi mennyt mm. suomeen etsimään uutta kumppania. Rankaisee minua aina satitttamalla tarkoituksella jos en ole hänelle mieliksi. Eniten hän vihaa jos epäilen pettämisestä, vaikka itse juuri riitojen keskellä suhteessa ollessa mennyt mm. deittipalstalle.
Olen aivan elämän haluni menettänyt ja voimaton. Totaalisen yksin kahden lapsen kanssa. Mies ei välitä pätkääkään meidän hyvinvoinnista, vaan itsestään. Nyt olen hautonut itsemurhaa päivittäin koska olo on sietämätön, enkä näe valoa missään. Ainoa joka estänyt on lapseni. Mutta olo kuin hänelläkin olisi parempi ilman minua.

7

757

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Soita kriisipuhelimeen tai hae apua itsellesi. Kuulostaa nyt tosi huolestuttavalle tilanteesi ja etenkin, kun sinulla on lapsi ja odotat toista. Apua on saatavilla, älä tee mitään harkitsematonta, jolla olisi vaikutusta läheistesi elämään.

    • Anonyymi

      Terveysasemalle voit soittaa maanantaina. Jos olo on sietämätön, soita heti päivystykseen.

    • Anonyymi

      Ei elämä kaadu tähän. Tästäkin nouset vielä. Etkä enää anna kenelläkään mahdollisuutta vahingoittaa.

    • Anonyymi

      Miksi naiset tekee lapsia idioottien kanssa. Oliko mies komea ja totesit että komea mies on myös täydellinen kumppani.

      • Anonyymi

        Mee sinäkin kuule siittä lässyttämästä.Just tommosta paskaa että nainen olisi vastuussa miehen huonosta käytöksestä.Just joo,kyllä aloittajan äijä on ihan ite vastuussa puheistaan. Aloittaja saa olla VAPAA miehen paskapuheistaan vaikka ovatkin yhdessä.Ei se oikeuta miestä puhumaan paskaa vaikka nainen olisi hänen kanssaan


    • Anonyymi

      Henkistä väkivaltaa. Älä tee itsemurhaa jonku miehen takia. Nyt tubtuu pahalta,koska olet siinä keskellä polttopistettä. Yritä irrottautua niin ettet anna miehesi puheiden satuttaa sinua,pyri menemään paskapuheiden yli. Pyri ajattelemaan että mies pyrkii satuttamaan sinua juuri niin hän pyrkii satuttamaan sinua,hän purkaa sinuun pahaa oloaan. Hänbei toimi järkevästi eikä rakentavasti.kun jörjellä mietit asiaa hän saa itse vastata kaikesta paska puheistaan.Ne tuntuvat hyvin pahalta saa sinut poissa tolaltaan ja hämilleen,sekaisin,ahdistuneeksi jne.Hän psyykkaa sinua ja se tuntuu syvällä sudämmesi herkimmässä kohdassa sillä olet laittanut niin paljon juuri tähän ihmissuhteeseen.onhan hän sinun miehesi ja lastesi isä.Tuohin suhteeseen liittyy paljon odotuksia ja toiveita.Odottaa että mies olisi emoaattinen ja ymmärtäväinen jne,etenkin kun olet raskaana sitä touvoisi että mies ottaisi vastuun yhdessä sinun kanssasi myös tulevasta lapsesta ja sinunkin hyvinvoinnistasi mutta sitävastoin hän sättäilee deittipalstoilla.Tidella halpamaista todellakin!!!
      Jos mies ei tajua tuon vertaa niin ei ole minkään itsemurhan väärtti,ei ollenkaan.
      Paskat sinä otat nyt itseäsi niskasta kiinni ja huolehdit ensimmäisenä itsestäsi.mies saa huolehtia ihan itsestään ja jos ei ota vastuuta sanoistaan ja teoistaan niin anna olla.
      Lapsesi tarvitsevat sinua. Keskity hyviin asioihin elämässäsi,pyydä apua äitiysneuvolasta. Älä jää yksin miehesi paskapuheiden alle vaan hae apua,tukea itsellesi irti päästämiseen.
      Tiedän että pelottaa mutta pyydä apua.
      Ennenkaikkea ala näkemään hyvä itsessäsi ja oma arvosi. Et kaipaa sääliä vaan ihmistä.
      Mieheltäsi et nähtävästi tule saamaan tukea päinvastoin. Vahvista itseäsi ja näe arvosi.
      Älä anna yhden paskakasan lannistaa itseäsi se ei ole sen arvoista.Elämässä on muutakin kuin paskaa puhuva keskenkasvuinen ukko.

    • Hei,

      Saitkin jo hyviä vinkkejä, mutta vastaan vielä minäkin. Hyvä, että kirjoitit tänne! Tilanteesi vaikuttaa raskaalta.

      On olemassa monia matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada tukea elämän eri tilanteissa. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä ja keskustella omista ajatuksista joko ammattilaisen tai vertaisten kanssa. Alla tiedoksi tahoja joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja maksutta:

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Lisäksi maanantaista keskiviikkon klo 15-19 ja torstaina klo 15-21 on aikuisten kahdenkeskinen Solmussa-chat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

      Tukinetissä on myös monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

      Akuutissa tilanteessa kannattaa olla yhteydessä oman kunnan psykiatriseen päivystykseen tai soittaa 112.

      Lämpimin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4318
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2774
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2532
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      85
      1529
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1476
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      81
      1135
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      176
      977
    Aihe