Toisen ihmisen ominaistuoksu

Oletteko koskaan kokeneet sitä tunnetta, kun toinen ihminen, joku tietty ihminen, tuoksuu vain niin JÄRJETTÖMÄN hyvältä? Ei, en tarkoita nyt mitään hajusteita, vaikka tietenkin osa niistäkin tuoksuu hyvältä, vaan sitä ihmistä itseään.

Mä törmäsin taas pitkästä aikaa yhteen mieheen, jonka tuoksu on mulle kuin jotain hiton kissanminttua. Eikä hän ilmeisesti tuoksu siltä muiden nenään. Tuli tuota testattuakin, eikä ollut muihin mitään vaikutusta, vaikka mä voisin lähes loputtomiin vain nuuskuttaa häntä. 👃👃👃🤣
701919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Olen joo. Eläinkin voi haista hyvälle. Mun hamsuni esimerkiksi tuoksuu ihan uskomattoman hyvälle, se turkki. Tuoksunsa saa ihan sulamaan.

Miehessäni on rintakehässä joku kohta mikä tuoksuu ihan euforiselle, vaikka sitten kainalot haiseekin kissan kuselle tai yhtä pahalle, yök.

Äänestä
  • Joo, mun koirien, tai varsinkin ton toisen, tassujen pohjat tuoksuu eritoten talvisin tosi hyvältä. Niissä on vähän sellanen samanlainen tuoksu, kuin orvokeissa. Mutta tämä kokemus on ihan outo. Miten kukaan voi tuoksua niin tajuttoman hyvältä, siihen ei mikään vertaudu. Kuten sanoit, niin euforinen tuoksu. 👃👃👃

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Joo, mun koirien, tai varsinkin ton toisen, tassujen pohjat tuoksuu eritoten talvisin tosi hyvältä. Niissä on vähän sellanen samanlainen tuoksu, kuin orvokeissa. Mutta tämä kokemus on ihan outo. Miten kukaan voi tuoksua niin tajuttoman hyvältä, siihen ei mikään vertaudu. Kuten sanoit, niin euforinen tuoksu. 👃👃👃

    Euforinen tuoksu tuntuu aivoissa oitis. Tulee ihme addikti ilmiö, ettei meinaa saada nenää irti, kuin huume mikä nappaa heti.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Euforinen tuoksu tuntuu aivoissa oitis. Tulee ihme addikti ilmiö, ettei meinaa saada nenää irti, kuin huume mikä nappaa heti.

    En ole törmänny kumppaneissani ennen tuoksun hyvyyteen. Neutraalia ollu.

    Kerran oon halannut yhtä naista onnitellakseni näytön sujumisesta ja hänen kaulan ja niskan seutu tuoksui ihan huumaavalle, kun vein pällini hänen olkapäänsä yli. Piti äkkiä irroittautua halista. Oli niin vahva vaikutus.

    No sama, en ole ikinä törmännyt tähän reaktioon aiemmin.

    1Äänestä

  • Juu joku eläimen turkki voi tuoksua kyllä myös tosi hyvälle.🙂.

    Äänestä

  • Mikkojuhan kirjoitti:

    Juu joku eläimen turkki voi tuoksua kyllä myös tosi hyvälle.🙂.

    Kyllä vain. Ja oma lapsi, sen hiukset ja iho. Tuoksuu ihan omalle poikaselle.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Kyllä vain. Ja oma lapsi, sen hiukset ja iho. Tuoksuu ihan omalle poikaselle.

    Siitä ei ole kokemusta kun ei ole omaa lasta mutta vauvan tuoksun tunnistan kyllä mutta se on aika neutraali. Tietysti sitten kun se on oma lapsi niin se on aivan täysin eri asia.🙂.

    Äänestä

  • Mikkojuhan kirjoitti:

    Siitä ei ole kokemusta kun ei ole omaa lasta mutta vauvan tuoksun tunnistan kyllä mutta se on aika neutraali. Tietysti sitten kun se on oma lapsi niin se on aivan täysin eri asia.🙂.

    Mäkään en ole koskaan ymmärtänyt sen vauvan tuoksun ihanuutta, en edes omassani. Nyt isompana muksu tuoksuu tutulta, omalta, mutta ei se edelleenkään sen ihmeempiä aiheuta. Ihan samalla tavalla mun äidin kasvorasva tuoksuu tutulta, omalta. 😃

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mäkään en ole koskaan ymmärtänyt sen vauvan tuoksun ihanuutta, en edes omassani. Nyt isompana muksu tuoksuu tutulta, omalta, mutta ei se edelleenkään sen ihmeempiä aiheuta. Ihan samalla tavalla mun äidin kasvorasva tuoksuu tutulta, omalta. 😃

    Joo en osaa sillain tosiaan sanoa että miten sitten siihen oman lapsen/vauvan tuoksuun reagoisin ja miltä se tuntuisi mutta nyt kyllä tosiaan vauvan tuoksun tunnistan ja se on aika neutraali tuoksu itselle.🙂.

    Äänestä

  • Mikkojuhan kirjoitti:

    Siitä ei ole kokemusta kun ei ole omaa lasta mutta vauvan tuoksun tunnistan kyllä mutta se on aika neutraali. Tietysti sitten kun se on oma lapsi niin se on aivan täysin eri asia.🙂.

    On joo, se vauvan tuoksu on niin järisyttävä kokemus. Muistan kuinka olin ihan onnesta sekaisin, kun sain kummankin muksuni vauvana lopulta syliini (sektioiden takia en heti vasta tuntien päästä) ja nuuskutin pikkuisen ihoa. Mikään ei ole niin liikuttavaa. 🥺

    Mulla ei kyllä ole tollasta kokemusta. Ei aiheuttanut yhtään mitään tunnetta se. Ei mulle ole jäänyt edes muistijälkeä koko tuoksusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mulla ei kyllä ole tollasta kokemusta. Ei aiheuttanut yhtään mitään tunnetta se. Ei mulle ole jäänyt edes muistijälkeä koko tuoksusta.

    Erilaisia on immeiset. Kuten ollaan usein todettu olevan. Mulla on yliherkkä nenä muutenkin, voiskohan sekin vähän vaikuttaa? Usein migreeni ihmisillä on hajuaisti ylivirittynyt mitä oon kuullut.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Erilaisia on immeiset. Kuten ollaan usein todettu olevan. Mulla on yliherkkä nenä muutenkin, voiskohan sekin vähän vaikuttaa? Usein migreeni ihmisillä on hajuaisti ylivirittynyt mitä oon kuullut.

    Nimikin löytyy sille oireelle tai ominaisuudelle. Sanon oireeksi, kun itse kärsin yliherkästä nenästäni.

    https://www.nainen.com/jos-hajuaistisi-on-supertarkka-syy-voi-olla-jokin-naista/

    Haistan ihan liikaa ja yöks.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Mä kun haistoin päiväkodissa lasten nimettömistä vaatteistakin kenen ne on. Että on se ilo jos on riesakin.

    Ja aina jo alkuraskaudessa tiesin olevani raskaana ennen testin ostoa oman virtsani hajusta. Testi vain todisti nenäni olevan oikeassa joka kerta.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Erilaisia on immeiset. Kuten ollaan usein todettu olevan. Mulla on yliherkkä nenä muutenkin, voiskohan sekin vähän vaikuttaa? Usein migreeni ihmisillä on hajuaisti ylivirittynyt mitä oon kuullut.

    Siis kyllä mullakin herkkä nenä on ja iso osa muistoista juuri tuoksuista. Vaan vauvan tuoksu nyt on sellanen, täysin yhdentekevä tai pikemmin himpun vastenmielinen. Ei tee mieli tuoksuttaa.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Ja aina jo alkuraskaudessa tiesin olevani raskaana ennen testin ostoa oman virtsani hajusta. Testi vain todisti nenäni olevan oikeassa joka kerta.

    Mä vaan tiesin jostain. En osaa yhtään sanoa mistä, mutta tiesin vaan. Vaikka sen piti olla mahdotonta ja järki sanoi, että en ole, niin tiesin vaan. Testin tekemisessä joutui jokusen päivän odottamaan, että se näyttäis, kun oli niin alussa. Siis tein 2, joista toinen näytti vielä negaa. Tollaset vaistot on kyllä ihan outo juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Siis kyllä mullakin herkkä nenä on ja iso osa muistoista juuri tuoksuista. Vaan vauvan tuoksu nyt on sellanen, täysin yhdentekevä tai pikemmin himpun vastenmielinen. Ei tee mieli tuoksuttaa.

    Oisko se sitten tunnepuoleen liittyvää?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Mä vaan tiesin jostain. En osaa yhtään sanoa mistä, mutta tiesin vaan. Vaikka sen piti olla mahdotonta ja järki sanoi, että en ole, niin tiesin vaan. Testin tekemisessä joutui jokusen päivän odottamaan, että se näyttäis, kun oli niin alussa. Siis tein 2, joista toinen näytti vielä negaa. Tollaset vaistot on kyllä ihan outo juttu.

    Juu niin on. Nyt mulla haisee kämppä sipulille, kuivatan uunissa sipulirenkaita. Ihan ok tuoksu muuten, mutta uusi sipuli on voimakas. 🙊

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Oisko se sitten tunnepuoleen liittyvää?

    Ei mulla liitu asiaan sen kummempia huonoja tunteita. Muksuani rakasti alusta saakka ja hän oli hyvin toivottu, mutta ei siihen tuoksuun mitään liity.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Joitain ihan jopa ällöttää lapsen tuoksu.

    https://www.vauva.fi/keskustelu/4495306/ketju/vastasyntyneen_tuoksu_allottaa

    Jännää... En pysty samaistumaan.

    Se on vähän etova "tuoksu". Itselläni se ei ole mikään hyi yök kamalin haju ikinä. Pikemmin silleen, että no mielummin ei, jos ei ole pakko. Kyllä mä sen kestän, samaten kuin vaikka koiranpennun "tuoksun", mutta jos saan valita niin mielummin ei.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    On joo, se vauvan tuoksu on niin järisyttävä kokemus. Muistan kuinka olin ihan onnesta sekaisin, kun sain kummankin muksuni vauvana lopulta syliini (sektioiden takia en heti vasta tuntien päästä) ja nuuskutin pikkuisen ihoa. Mikään ei ole niin liikuttavaa. 🥺

    No se nyt vain on ihan ainutlaatuinen tuoksu, luonnollisen puhdas, pehmeä. Tyrmäävistä tuoksuista on jäänyt mieleen laktoosi-intoleranssista kärsineen ekan vaavin ensikakat ja niiden puoliksikäyneiden tuotosten haju, huhhahhei

    Äänestä

  • E-Lukka kirjoitti:

    Huh, paska haisee pahalle, mutta iho hyvälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Se on vähän etova "tuoksu". Itselläni se ei ole mikään hyi yök kamalin haju ikinä. Pikemmin silleen, että no mielummin ei, jos ei ole pakko. Kyllä mä sen kestän, samaten kuin vaikka koiranpennun "tuoksun", mutta jos saan valita niin mielummin ei.

    Okei.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei mulla liitu asiaan sen kummempia huonoja tunteita. Muksuani rakasti alusta saakka ja hän oli hyvin toivottu, mutta ei siihen tuoksuun mitään liity.

    No ollaa vaan kukin erimoisia tuossakin asiassa. 😛

    Äänestä

Joo toki olen semmoista onkin kiva nuuhkuttaa😁Ihan jo vähän niinkuin vahingossa jotenkin tulee tätä tehtyä. 🤭

Olen myös miettinyt, että muuttuuko se toisen haju kun ”rakkaus” loppuu?🤔 ihan vaan itse pistin merkille, joskus, että jotenkin toinen haisi minun mielestäni ”pahalle” enkä nyt puhu mistään epähygienistä tilasta..

Äänestä
  • Mulla ainakaan ei ole käynyt noin. Mun eksä tuoksuu edelleen ihan tosi hyvältä. Mä en ole syyntakeisessa tilassa hänen läheisyydessään, enkä näin ollen suostu olemaan missään tekemisissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mulla ainakaan ei ole käynyt noin. Mun eksä tuoksuu edelleen ihan tosi hyvältä. Mä en ole syyntakeisessa tilassa hänen läheisyydessään, enkä näin ollen suostu olemaan missään tekemisissä.

    Tiedä sitten, että jos olis erottu riidoissa tmv. niin vaikuttasko se sitten. Tai jos olis toinen nuuskuteltava.

    Äänestä

No itse tykkään haistella suihkun tai sauna puhdasta eli en halua haistella paripäivää suihkutta ollutta naista

Äänestä
  • Olis pakko sanoo suihkuun mars ja äkkiä muuten ei saa kikkelii tai pusuja

    Äänestä

Joo, tuttu tunne. Ja sitten nuuskuttelet ja mietit, että huomaako se kohde sen nuuskuttelun. Ei kun mulla on vaan tämä ikuinen allergia ja se pistää niiskuttamaan ja nuuskuttamaan.

Äänestä

Kyllä, joskus, jotain muistikuvia moisesta on. Jos poistetaan yhtälöstä sana "ihminen" ja siirrytään suoraan hameen alle, niin liki poikkeuksetta, uhhuh...

Äänestä
  • Eli ei liity siis tiettyyn yksilöön?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eli ei liity siis tiettyyn yksilöön?

    Ehtonani oli poistaa yhtälöstä sana "ihminen" ja kohdennus osoitettiin hameen alle, niin ei, useimmiten ei liity enää siinä kohden tiettyyn yksilöön.

    Äänestä

  • randombypasser kirjoitti:

    Ehtonani oli poistaa yhtälöstä sana "ihminen" ja kohdennus osoitettiin hameen alle, niin ei, useimmiten ei liity enää siinä kohden tiettyyn yksilöön.

    Ok, eli kyse on siis ilmeisesti eri asiasta. Tai näin ainakin tulkitsen. Itse puhuin siitä, että kyse on yhdestä ainosta tietystä yksilöstä, joka tuoksuu noin miljoona kertaa paremmalta kuin kukaan koskaan ikinä. Täysin käsittämätön tunne. 👃👃👃

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ok, eli kyse on siis ilmeisesti eri asiasta. Tai näin ainakin tulkitsen. Itse puhuin siitä, että kyse on yhdestä ainosta tietystä yksilöstä, joka tuoksuu noin miljoona kertaa paremmalta kuin kukaan koskaan ikinä. Täysin käsittämätön tunne. 👃👃👃

    Eli sen nivus ja pershiki haisee taivaallislta en ole ennen moista kuullut

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eli sen nivus ja pershiki haisee taivaallislta en ole ennen moista kuullut

    Tulkinta tuokin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tulkinta tuokin.

    Kiihottaako se tuoksu eli mitä vahvempi aromi sitä kiihottavampaa on hiljaiseksi laittaa olen sanaton

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kiihottaako se tuoksu eli mitä vahvempi aromi sitä kiihottavampaa on hiljaiseksi laittaa olen sanaton

    Tulkinta tuokin

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eli sen nivus ja pershiki haisee taivaallislta en ole ennen moista kuullut

    Intihimosi tiedetään.

    Äänestä

Suhteet, myös ystävyyssuhteet ovat etenkin alussa paljonkin kirjaimellisesti kemiaa.

Se jokin vaan natsaa, vaikka se vastapuoli nyt muutoin ei kummoiselta vaikuta, tai näytäkään.

Äänestä

Joo kyllä joskus on tullut vastaan jokunen harva nainen joka jotenkin vaan tuoksuu selittämättömällä tavalla paljon miellyttävämmälle ja viettelevämmälle kuin muut sillain että sen huomaa heti lähellä ollessa ihan selvästi mutta ei koskaan kyllä vielä ihan noin vahvana reaktiona mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoitat.🙂.

Äänestä
  • Entä kaveripoikakolleegat? Tuoksuvatko hyvältä?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Entä kaveripoikakolleegat? Tuoksuvatko hyvältä?

    En tiedä kun en kaveripoika ole enkä sellaiseen koskaan ole törmännyt. Joten sun on kerrottava mulle että tuoksuvatko?😄.

    Äänestä

Ihan tosiasiassa, niin ihminen ei kerta kaikkiaan voi haista hyvälle, vaan yleensä pahalle ja sitä yritetään deodorantilla peittä, niin siitä tulee vielä kauheempi lopputulos. mutta se kisu josta mä aina kerroin, niin sen turkki haisi aina tosi hyvälle. ihan kuin ois shamppoolla ja hoitoaineella puhdistettu. Ja silti vaikka, tiedätte miten kissat pesee turkkinsa, siis nuolemalla. mutta silti se oli aina tosi puhdas.

Äänestä
  • Ihan tosiassa, ihminen voi tuoksua TODELLA hyvälle. Ehkä sä et vaan ole sellaseen törmänny vielä.

    Äänestä

Olen kokenut. En voi seurustella jos miehen ominaistuoksu ei sovi nenääni. Siksi ei ole helppoa löytää juuri minulle sopivaa. Yhden kerran niin on käynyt ja olimme kauan parisuhteessa, erosimme. Nyt minua kiinnóstaa ulkoisesti ihan erilaiset kuin edellinen mies ja tarvitaan se että tuoksu sopii minulle, silloin halut heräävät, ei muuten.

Äänestä

Ei ole kokemusta. Minusta tuo kuulostaa niin eläimelliseltä nuuhkimiselta että vaikea edes ajatella ryhtyvänsä tuohon hommaan.

Äänestä

Joo. Se oli kyllä hajuste. Sattumoisin miesten versio mun käyttämästä. Nuuskin omaa paitaa kun siihen oli tarttunut tuoksua ja siitä tuli se tunne myös...

Äänestä

Jotkut tuoksut on hyvän hajuisia ja kyllähän minä tuoksun miehelle sitten hyvälle jostain syystä vaikka suihkussa en ole käynyt moniin päiviin.

Äänestä

Olen kokenut, vie naista kuin pässiä sarvista pahimmassa/parhaassa tapauksessa. No, järki ei täysin häviä, mutta järjen ja moraalin ääneen joutuu keskittymään. Ilmiötä, miten oikealle tuoksuva mies vaikuttaa, ei voi ymmärtää ellei sitä ole itse kokenut.

Usein oikealla tuoksuva mies on myös monella tavalla muutenkin oikeanlainen. Itse olen huomannut, että omakohtaisesti fiksut miehet tuoksuu useammin oikealta kuin hitaampi järkiset. Huomaan myös, että se mitä sanotaan olevaan oikean tuoksun takana (riittävän samanlaiset ja riittävän erilaiset geenit-siis kivikautinen lisääntymisstrategia) pätee.

Äänestä
  • Naiset ovat eläimiä ja miehet ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Naiset ovat eläimiä ja miehet ihmisiä.

    Sivusta totean, että tietysti. Miehillä ei ole yhtään ainoaa eläimellistä viettiä.

    Äänestä

  • Kyllä, olen valmis allekirjoittamaan tuon. Oikealta tuoksuva mies on myös monin muin tavoin oikeanlainen. Ja todella, järjen äänestään saa (tai joutuu) todella pitämään kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Naiset ovat eläimiä ja miehet ihmisiä.

    Ihmisellä toimii monet samat vaistot ja vietit kuin eläimillä, ilman että se tekee eläimeksi. Jos vaikka olet tietokonepelien edessä viihtyvä, dopamiini ja ihan samat mielihyväradat kuin sialla tai rotalla, ohjaa sinua pelin himossasi.

    Ihmisen ja eläimien toimintaa erottaa tietoinen valinta ja moraali. Oma kokemukseni on, että jos noita pitää kerrata sulupuolien kesken naisen toiminta keskimäärin on lähempänä ihmiselle toivottavaa käytöstä. Itse kyllä uskon, että sukupuolien erot jää yksilöjen välisien erojen alle.

    Äänestä

  • Citrinella kirjoitti:

    Itse ajattelen ihanaa naista enimmäkseen aivoillani, hieman myös silmillä. Mutta en sentään nuuhki kuin jokin älytön elukka.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Itse ajattelen ihanaa naista enimmäkseen aivoillani, hieman myös silmillä. Mutta en sentään nuuhki kuin jokin älytön elukka.

    Mun mielestä toisesta pitää nauttia kaikilla aisteillaan, mutta jokainen tyylillään. Mun mieheni aina nuskuttelee mun hiuksiani ja niskaani ja se tuntuu hyvältä, kun toinen tykkää myös tuoksusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Itse ajattelen ihanaa naista enimmäkseen aivoillani, hieman myös silmillä. Mutta en sentään nuuhki kuin jokin älytön elukka.

    Ei oikean hajuista miestä tarvitse nuuhkia, täydellisesti oikean tuoksuisen miehen haistaa jo treffietäisyydeltä alitajuisesti. Jos taas suhde on kehittynyt sellaiseen vaiheeseen, että kontakti on fyysisesti intiimiä, ihoa ei pysty olla haistamatta.

    Ei tuoksun tärkeys poista muita aisteja. Järki ei ole tee rakkaudessa muuta kuin suojelee mahdottomalta ja väistämättömiltä kivuilta, mutta ilman miehen normaalia paremmin toimivia aivoja ei omakohtaisesti ole aineksia (olen sapioseksuaali). Aivot ja oikea ihon tuoksu tosin suhteellisen hyvin korreloi omassa maailmassani, eli periaatteessa osittain sama asia. Järjen tehtävä on sanoa EI, jos toinen on varattu, narkki, alkoholisti, väkivaltainen, sarjapettäjä tms.

    Kahden ihmisen sopivuus toisilleen näkyy rakkauden ja tunteiden intensiteetissä ja tunteen kestävyydessä. Ihastus häipyy mielestä muutamassa viikossa ja unohtuu kun toista ei näe. Ja puhun tunteesta, joka syntyy jo ennen fyysistä intiimiä kosketusta, en rakastelun aiheuttmasta oksitosiinitunteesta mikä syntyy ihastuksessakin. Syvät tunteet ei häviä, vaikka toista ei näkisi vuoteen. Oikea ihon tuoksu, ja se että toinen tuntuu siltä oikealta, tekee rakkaudesta kestävämpää ja kun sisäinen motivaatio on korkea se myös on pitkämielinen ja kaiken se kärsii (kuitenkaan kärsimättä). Syvemmät tunteet ei kuole koskaan, ne vaan muuttuu ajan kanssa.

    Ihan samallalailla arvopohja ratkaisee kuin aivot ja järki. En vaikka persun kanssa pystyisi elämään, enkä haluaisi sitä arvomaailmaa jakaa lasteni korville. Tosin osaavat ajatella itsekin jo. Jollekin toiselle taas persuus on se juttu.

    Niitä asioita, joiden pitää kohdata, on paljon. Ja on vielä paljon enemmän asioita, jotka on oikeastaan ihan sama osastoa kun kunnolla rakastuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Sivusta totean, että tietysti. Miehillä ei ole yhtään ainoaa eläimellistä viettiä.

    😂😂😂😂😂

    Itse kyllä tiedän myös miehiä, joita ei se yleensä vahvin vietti yhtään kiusaa (aseksuaalisuus). Koko mieskuntaa yleistämään tuota ei kyllä voi laajentaa. 😉 Pieni vähemmistö kuitenkin ja oma kokemus on, että myös miehillä naisen tuoksu viettelee vahvasti.

    Äänestä

  • Citrinella kirjoitti:

    😂😂😂😂😂

    Itse kyllä tiedän myös miehiä, joita ei se yleensä vahvin vietti yhtään kiusaa (aseksuaalisuus). Koko mieskuntaa yleistämään tuota ei kyllä voi laajentaa. 😉 Pieni vähemmistö kuitenkin ja oma kokemus on, että myös miehillä naisen tuoksu viettelee vahvasti.

    No niin minäkin, mutta pitäähän sen nyt joskus myötäillä.

    Äänestä

  • Citrinella kirjoitti:

    Ei oikean hajuista miestä tarvitse nuuhkia, täydellisesti oikean tuoksuisen miehen haistaa jo treffietäisyydeltä alitajuisesti. Jos taas suhde on kehittynyt sellaiseen vaiheeseen, että kontakti on fyysisesti intiimiä, ihoa ei pysty olla haistamatta.

    Ei tuoksun tärkeys poista muita aisteja. Järki ei ole tee rakkaudessa muuta kuin suojelee mahdottomalta ja väistämättömiltä kivuilta, mutta ilman miehen normaalia paremmin toimivia aivoja ei omakohtaisesti ole aineksia (olen sapioseksuaali). Aivot ja oikea ihon tuoksu tosin suhteellisen hyvin korreloi omassa maailmassani, eli periaatteessa osittain sama asia. Järjen tehtävä on sanoa EI, jos toinen on varattu, narkki, alkoholisti, väkivaltainen, sarjapettäjä tms.

    Kahden ihmisen sopivuus toisilleen näkyy rakkauden ja tunteiden intensiteetissä ja tunteen kestävyydessä. Ihastus häipyy mielestä muutamassa viikossa ja unohtuu kun toista ei näe. Ja puhun tunteesta, joka syntyy jo ennen fyysistä intiimiä kosketusta, en rakastelun aiheuttmasta oksitosiinitunteesta mikä syntyy ihastuksessakin. Syvät tunteet ei häviä, vaikka toista ei näkisi vuoteen. Oikea ihon tuoksu, ja se että toinen tuntuu siltä oikealta, tekee rakkaudesta kestävämpää ja kun sisäinen motivaatio on korkea se myös on pitkämielinen ja kaiken se kärsii (kuitenkaan kärsimättä). Syvemmät tunteet ei kuole koskaan, ne vaan muuttuu ajan kanssa.

    Ihan samallalailla arvopohja ratkaisee kuin aivot ja järki. En vaikka persun kanssa pystyisi elämään, enkä haluaisi sitä arvomaailmaa jakaa lasteni korville. Tosin osaavat ajatella itsekin jo. Jollekin toiselle taas persuus on se juttu.

    Niitä asioita, joiden pitää kohdata, on paljon. Ja on vielä paljon enemmän asioita, jotka on oikeastaan ihan sama osastoa kun kunnolla rakastuu.

    Tämä kyllä särähti hieman korvaani. Mitä vikaa on perussuomalaisten arvoissa? Oletkohan ymmärtänyt asian oikein mitä arvoja perussuomalaiset edustavat?

    Suomi on pieni maa, emme voi ottaa tänne maahanmuuttajia miten paljon tahansa. Perussuomalaisten ajatus on oma maa ja kansa ensin, sillä muuten tämä maa muuttuu noin sadassa vuodessa mulattien ja tummaihoisten maaksi, jossa keskimääräinen ÄO tippuu jonnekin Lähi-Idän tasolle, ja joka olisi vaarallinen paikka valkoihoisille elää. Se turvattomuus on jo lisääntynyt kaduilla.

    Suunnilleen kaikki muut puolueet eivät vastusta maahanmuuttoa, paitsi PS. Perussuomalaisia sanotaan rasisteiksi, mutta mitä sitten?

    Muuta vaikka perheesi kanssa Kongoon, jos haluat tummaihoisten kanssa asua. 😄

    Vai LBGTQ:ta ja Pride-tapahtumia ihailet? Mielestäni on olemassa vain kaksi sukupuolta (mies ja nainen) ja sillä selvä. Lapsia ei pidä kannustaa mihinkään sukupuolen korjaushoitoihin, tms. Tämä on perussuomalaisten kanta.

    Perussuomalaisia kannattajia löytyy myös paljon akateemisista piireistä, kuten duunareistakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    En viitsi edes vastata kunnolla, kommenttisi on osittain rasistinen. Enkä aijo jatkaa keskustelua tämän pidemmälle. Arvomaailma mitä kuvaat on totaalinen este parisuhteelle minulle, mutta jollekin toiselle se on ihan ok.

    En ole rajoittamattoman maahanmuuton kannattaja, mutta on tilanteita jolloin maahanmuutto on perusteltua. Itse olen tehnyt töitä yli 10v ympäristöissä, jossa on paljon ulkomaalaisia pääasiassa Euroopasta ja Aasiasta, ja he ovat osa meidän yhteiskuntaa ja monet maksavat veroja suomalaisen keskitulon verran tai enemmän ja tuovat tullessaan osaamista työyhteisöön.

    En seurustele enkä ole seurustellut kongolaisen, enkä edes afrikkalaisen kanssa.

    Näen, että länsimaisessa yhteiskunnassa jokainen pitäisi itse saada valita minkälainen on ja haluaa olla. Mitä se muille kuuluu? Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella kuuluu Putinin yhteiskuntaan ja aikaan 100v sitten. Jos joku ystäväni kertoisi olevansa lesbo tai bi, ihan sama itselleni, ei se ihmistä miksikään toiseksi muuta eikä minua oikeastaan kiinnosta kenen kanssa kukin sänkynsä jakaa. Ei se ihmistä tee yhtään vähemmän ihmiseksi.

    Äänestä

Olen kokenut tämän. Mulla oli lähes neljä vuotta miesystävä, joka tuoksui aina miellyttävälle, vaikka olisi ollut esim rakastelun jälkeen ihan hiestä märkä. Sitä hän kyllä olikin, kun oli niin karvainen, että oli aina näiden sessioiden jälkeen ihan kylmän hikinen. Siis kehonsa tuntui minua vasten kylmältä kun ihokarvat oli märät.
Outoa oli, että tämä tuoksui aina pelkästään hyvältä.

Äänestä

Minulla on niin vähän virikkeitä, mutta kauppakeskuksessa edessäni kävellyt mies haisi kammottavan pahalle. Hajuvana erottui n. kolmen metrin päähän hänestä. En voinut kävellä hänen takana ja pelkäsin uudella reitilläni risteäväni hänen hajujen kanssa.

Mies oli nuorempi ja varmaan ihan ok, verrattuna kuin minä.

Äänestä

Naiset voivat keksiä tällaisia ylimääräisiä vaatimuksia ihan omasta päästään koska heillä on valta siihenkin.

Äänestä

Nahkaiset vaatteet, viski ja sikarit tuoksuvat hyvälle, varsinkin yhdistelmänä.

Äänestä

En kyllä nyt muista. Muistan yhden koiran jonka pää tuoksui ihan kukilta kun oli tyytyväinen.

Äänestä

Andosdinin tuho

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Oletteko koskaan kokeneet sitä tunnetta, kun toinen ihminen, joku tietty ihminen, tuoksuu vain niin JÄRJETTÖMÄN hyvältä? Ei, en tarkoita nyt mitään hajusteita, vaikka tietenkin osa niistäkin tuoksuu hyvältä, vaan sitä ihmistä itseään.

Mä törmäsin taas pitkästä aikaa yhteen mieheen, jonka tuoksu on mulle kuin jotain hiton kissanminttua. Eikä hän ilmeisesti tuoksu siltä muiden nenään. Tuli tuota testattuakin, eikä ollut muihin mitään vaikutusta, vaikka mä voisin lähes loputtomiin vain nuuskuttaa häntä. 👃👃👃🤣

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu