Fin-Swe 5.8.23

Suomi lähtee Ruotsin kaatoon naftaliinista kaivetulla pelinrakentajalla, uhka vai mahdollisuus? Pari höntsäily peliä ilman jenkkifudisvermeitä riittää Koikkalaisen mukaan siihen että pelituntuma on säilynyt "välivuosina". Tästähän enää puuttuisi että Kadmiry olisi ehditty valita HOF:ään ja tekisi nyt ryhdikkään paluun pelikentille.

Mihin katosi Umbro Arjanson, Kuopiossa tehtiin kuitenkin vuoden jenkkifudisteko kun palkattiin Suomi-QB johtamaan liigajoukkuetta, ja tämän piti johtaa Suomi Euroopan mestaruuteen (taitaa muuten olla viimeisiä hetkiä mitaleille tällä nousukaudella, tunnelin päässä näkyy taas mustaa).

MOI
231147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Nythän se mitali pitää ottaa ennen kuin Itävalta ja Saksa palaavat mukaan. Sitten on jo paljon hankalampaa.

Äänestä

Kyllä tämä joukkue sellainen keräilyerät on että voittoa tällä ei tule.
Divareistakin olisi löytynyt parempia pelimiehiä kuin osa näistä 2 ja 3 korin VL jätkistä, jotka eivät koskaan ole ollett edes aloittavina.
Steelerssistä puheen ollen, niin MJ pelaajien keski-ikä heillä on melkein 30v, joten kyllä viimeisiä kausia viedään.
Ei juniori pelaajia ja joskus se luottorajakin tulee vastaan.

Äänestä

"Liput myynnissä ainoastaan Lippupisteen verkkokaupassa. Portilla ei siis ole lipunmyyntiä."

Se on sitä tätäpäivää. Vapaaehtoiset orjatyöläiset on loppu.

Old school tyyppinä jään kotiin, ei tuo tapahtuma muutamaa lippuluukkueuroa kaipaa.

Äänestä

Tyttömiehet täällä valittaa, toki alusta on oikea marina-vali-vali-alusta. Menikö tunteisiin?
Toivottavasti pelaajilla terve tsemppihenki ja Ruotsi kumoon 3 RG muodostelmalla ja kikkaheitoilla.
17-14.

Äänestä

10-24 Heja Sverige!

Äänestä

Onpas harmillista, että Umbro tosiaan puuttuu tänään. Kyllä Laalo on näyttänyt senverran luokattomalta, että ei tainnut Koikkalaisella olla juuri vaihtoehtoa. Tosin muistelisin Miron esiintyneen jossakin vaahtispelin haastattelussa tänä kesänä ja keskivartaloa on tullut näköjään huomattavassa määrin. Vyötärön osalta linjamiesaineista eli entisen Miron juoksu uhka lienee minimaalinen. Kun ei pääse paineenalta juosten pois on pakko heittää mallikkaasti tai ottaa takapakkia oikein urakalla. No ei se itku nyt enää auta vaan täysiä päin vaan ja katotaan kuka selviää hengissä !

Toivotaan Mirolle ja koko joukkueelle onnea ja voittoisaa päivää.

JVM

Äänestä
  • Eka puoliaika oli suomelta aika hyvä kokonaisuus. Vastustaja nollilla on kuitenkin se mikä merkitsee.

    Toisella puolikkaalla ruotsin juoksu jatkoi mistä ekalla puoliajalla aloitti, mutta nyt upposi liian helposti varsinkin keskustaan. Paljon huonoja taklauksia ja Eerolan palautus td taisi katkaista ruotsin kirin, joka näytti jo todella uhkaavalta. Suomen hyökkäys sammui täysin ja tuon td:n merkitys oli huikaiseva. Puolustuskin sai takaisin otteensa juoksuun ja hyökkäys heräsi koomasta takaisin hyvään suorittamiseen.

    Ruotsin heittohyökkäys oli kuraa, joten finaalissa tulee paremmalla kuupalla ja heittohyökkäyksellä vaikeuksia, jos puolustuksen tasapainoa ja tekemisen tasoa ei pystytä nostamaan. Ja Miro oli olosuhteisiin nähden loistava, ilman häntä ei olisi kyllä ollut finaaliin asiaa ( nyt kun Umbro ei pelannut).

    JVM

    Äänestä

Ketä sieltä divarista sitten pitäisi olla mukana? Heitä nimiä.

Äänestä

Ne saatanan torvet vois kyllä kieltää tuolta katsomosta. Todella raskasta kuunnella jotain ruotsalaista idioottia tuuttaamassa nonstop.

Äänestä

Tuliko peli ruufusta? Ei mainintaa sajl sivuilla joten jäi näkemäti paitsi kooste.
Eipä näkynyt QB Miron otteissa pelaamattomuus, heitteli komeita maaleja ja aivan huippu suoritus.
Entäpä loukkaantumiset ?
Hyvä Suomi !

Äänestä
  • Ifaf tvstä näkyy tallenne, tili pitää luoda mut ei maksa mitään

    Äänestä

Urjanssonin poissaolo maajoukkueesta voisi hyvin johtua siitä että hän oli viettäny viimeiset viikot maajoukkuetauon aikana vierotuskeskuksessa erilaisten lääkeaineiden käytöstä.

Äänestä
  • Kyllä minäkin tykkään tänne kaikkea P**kaa trollailla, koska tämä on ihan surkea alusta ja on mukava olla täälä mekkopäällä kaikkien muiden hamemiesten kanssa jotka eivät uskalla kirjautumista vaativille alustoille tulla, mutta tuollainen vieroituskeskus trollailu ylittää jo sen yleisen keskiverto ääliönä olemisen mistä täälä tunnutaan nautittavan.

    Äänestä

  • tää on todistettua faktatietoo

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    tää on todistettua faktatietoo

    Eiköhän Ambrokin niin usein ole purkkiin ku*s*t että olis tällainen tullut sitä kautta julki joten bulls**t.

    Äänestä

Onko Suomi kohtava kenet em finaalissa ?
Tämä suoli palsta tuntuu olevan harvoja jossa edes jotain keskustelua jefusta.
Mieti jos olisit aikuinen ja kykenemätön kirjoittamaan muuten kuin apuluokan teini.

Äänestä

Itävaltahan sieltä odottelee, ja heidän kotimatsi. Kova paikka Suomipojalle.

Äänestä

Tuo quater on...no onhan se.

Äänestä

Jaa että Itävalta.
Koska tämä www saitti kohta Suomen jefu keskustelupaikka niin..
Itävallan qb ? Pelaa missä?
Rb ?
Linjat voi olla aikas hyviä ja tuskin heikkoja lenkkejä ensikään.
Voisi sitä Miron pelillistä tasoo vielä ihmetellä. ( erinomainen ) mut Itävalta tuskin antaa heitellä kuten Ruotsi.

Äänestä
  • Dragons, Raiders ja Vikings.

    Äänestä

Onko mj ukot kunnossa ?
( tuliko loukkaantumisia Suomi Ruotsi pelissä?)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi lähtee Ruotsin kaatoon naftaliinista kaivetulla pelinrakentajalla, uhka vai mahdollisuus? Pari höntsäily peliä ilman jenkkifudisvermeitä riittää Koikkalaisen mukaan siihen että pelituntuma on säilynyt "välivuosina". Tästähän enää puuttuisi että Kadmiry olisi ehditty valita HOF:ään ja tekisi nyt ryhdikkään paluun pelikentille.

Mihin katosi Umbro Arjanson, Kuopiossa tehtiin kuitenkin vuoden jenkkifudisteko kun palkattiin Suomi-QB johtamaan liigajoukkuetta, ja tämän piti johtaa Suomi Euroopan mestaruuteen (taitaa muuten olla viimeisiä hetkiä mitaleille tällä nousukaudella, tunnelin päässä näkyy taas mustaa).

MOI

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu