Artemis ohjelma tökkii

Anonyymi-ap

Nasa hylkäämässä kuuta kiertävää asemaa. Asemaa ei pystyttäsi hallitsemaan hyrrillä, joten se olisi jatkuva polttoainesyöppö, pysyäkseen kiertorahdalla. Säteilyn takia asemaa ei voisi myöskään miehittää pidemmiksi ajoiksi.

Kiinan idea kuuhissistä. Vaijerin päässä kuusta noin 100km korkeuteen. Se olisi yhteen pisteeseen kohdistuva tapa liikenteelle.
Nasa vastustaa moisia koska vaijeri voi olla vaaraksi muille aluksille.

Kuu hyppäytin, Joka antaisi alukselle alkuvauhdin poistuakseen kuusta. Vaatisi kuitenkin kuu infraa ja sekin olsi paikallinen.

Perinteiset laskeutumiset nostaa valtavan määrän pölyä, joka on tukikohtaa ajatellen valtava ongelma. On laskettu että kuuhun voi muodostua minikaasukehä, rakettimootoreiden pakokaasuista, Joka härmistyessään olisi kanssa ongelma tukikohta infralle.

Kiina kevyt idea hissistä on että alaus ei laskeutuisi ollenkaan vaan se leijuisi noin 700-500m korkeudessa ja tavaroiden ja matkustajien siirto suoritettaisiin vaijerihissillä.
Leijutus energia kuitenkin melko suuri ja olsi epätaloudellinen Vaihka alus rakennetaisiin valvajien plasmapotkureiden hyväksikäyttöön
Tällaisen tukiaseman ei tarvisi olla kiertoraataa kunnioittava.

26

491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      20-40m korkea laskeutumistaso poistaisi pölyongelmaa huomattavasti.

      • Anonyymi

        Kiina suunittelee laskeutumistasoa, Sillä olisi myös muita hyötyjä kuin pöly. se voisi ohjata laskeutumista huipputarkasti. Loppupeleissä tällainen toimisi hangaanina.


    • Anonyymi

      Nasa puhuu paljon paskaa kaikesta joka ei koskaan toteudu.

    • Anonyymi

      Jos moon buggyn lokasuojat teipataan jesarilla ei kuupölystä ole mitään ongelmaa.

      • Anonyymi

        Kuupöly on valtava ongelma, jota ei ole edes vielä ratkaistu.

        Yksi esitetty tapa on sumuttaa tukikohta-alueelle ainetta joka sitoo kuupölyä
        Nasa ei kuitenkaan kovin innostunut tästä tekniikasta.

        Ilmalukot voidaan puhdistaa pussautamalla. joka vähentää pölyn kulkeutumista oleskelutiloihin. Puvut tulisi pystyä kanssa puhdistamaan.

        Staattinen keräysverkko tukikohdan ympärille, vähentäis kaukaa tulevaa uutta pölyä. Normaalisti kuupöly kentää matalalla. Paitsi alusten laskeutuessa.


      • Anonyymi

        Kuupöly on kuin vulkaaninen tuhka, terävää ja hienojakoista, Vaaraksi ihmiselle. Vaaraksi kytkimille. Vaaraksi laakereille.
        Marsissa ei ole kuupölyongelmaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuupöly on kuin vulkaaninen tuhka, terävää ja hienojakoista, Vaaraksi ihmiselle. Vaaraksi kytkimille. Vaaraksi laakereille.
        Marsissa ei ole kuupölyongelmaa.

        UKRAINA vei bidenin aikana Artemis rahat.


    • Anonyymi

      Säteily on vakava asia Kuun pinnalla.
      Artemis painiikin säteilyongelman kanssa pahasti! Orion alus ei ole riittävä suoja.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säteilymittausten tulosten perusteella säteily ei ole ongelma ainakaan Auringon rauhallisen vaiheen aikana.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18818074/artemis---lennon-sateilymittaukset

        Kuulennosta tuli siis alle 36mSv efektiivinen (sätely)annos. Saman määrän taustasäteilyä keskimäärin saa asumalla Suomessa kuuden vuoden ajan. Van Allenin säteilyvyöhykkeen läpäisemisestä aiheutui 4mSv annos vastaten 8 kuukauden taustasäteilyn tuottamaa annosta.

        Säteilymittausten tulokset julkaisuna Naturessa:
        https://www.nature.com/articles/s41586-024-07927-7


    • Anonyymi

      ARTEMIS ohjelma:

      Se ei ole ratkasisut vieälä yhtäkään kuutukikohdan ongelma.

    • Anonyymi

      Kuussa on vihamielisä Ufoja.

    • Anonyymi

      Kuussa on Nazzeja

      • Anonyymi

        Kuupersut


    • Anonyymi

      USA kuulaskeutuminen taitaa lykkääntyä todella paljon!

    • Anonyymi

      Kiina väittää kehittäneensä laseraseen, jolla voi ampua loputtoman pitkään – ”Suuri läpimurto”

      • Anonyymi

        Hieno juttu!


    • Anonyymi

      Moonlanderin tikkaiden alapäähän voidaan asentaa suomalaiskeksintö "trälli" kolmella (3) katuharjalla, siinä voi harjata moonbootsit pölystä ennen kuin kömpii takaisin koijjaan.

    • Anonyymi

      Kuun valloitus menee ihan suteen!

    • Anonyymi

      NASA EI OSAA

    • Anonyymi

      Astronautti ei kauan tarvitsisi mutta kaasuttaa monta litraa.

    • Anonyymi

      NASA EI OSAA!

    • Anonyymi

      Hyvä avaus!

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2134
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1955
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1931
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1623
    5. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1507
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1496
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1484
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      49
      1290
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1164
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1159
    Aihe