Kun hankin lapsia, tiesin että kaikki eivät pidä lapsista ja harva pitää kovista äänistä.
Kun lapset olivat pieniä, olin varovainen muiden ihmisten lähellä, jos lapsi olisi ollut äänekäs ravintolassa, olisimme heti poistuneet.
Tai rannalla olin varovainen, että ei heitä muiden päälle hiekkaa,pitää istua tai mennä reilusti veteen eikä heilua hiekassa.
Pihassa, en hankkinut asioita joista muille kova haitta ja tein kaikkeni että jos on joku äänekäs juttu, kovin kärsijä on aina minä, niin tiedän milloin rajoittaa.
Vaikka tietenkään kukaan ei kai ikinä ole omiensa äänistä kärsinyt,mutta rajoitetaan ja kielletään jos on pelko että muut häiriintyy/kärsii.
No kerran rannalla joku perhe tuki aika lähelle ja isot koululaispojat telmi hiekalla niin että hiekka lensi näihin irtoherkkuihin, suklaapäällysteiset mantelit ym joitten kilohinta aika paha ja joita ei kovin usein edes osteta.
Ja muihinkin eväisiin. Mölysivät muutenkin ja aika kusipäisiä.
Pyysin perhettäni kauemmas niin vanhemmille tuli ilkeä kiilto silmiin ja eiköhän nämä heidän terttunsa olleet kohta taas lähellämme.
Tämä ei ole ainoa.
Miksi usein poikien vanhemmat on ilkeitä ihmisiä.
Paljon useammin kuin tyttöjen, joiden vanhemmat yrittää olla niin että muut ei kärsi siksi että ovat lisääntyneet.
Miksi monet poikalasten vanhemmat ovat ilkeitä
Anonyymi-ap
3
238
Vastaukset
- Anonyymi
lapsille kannattaa näyttää isisin pään katkomisvideoita🤣 , jos et ole hiljaa niin joku voi tehdä noin 🤣🤣🤣
lapset ovat niin sopeutuvia että hetkenpäästä eivät välitä 😯 - Anonyymi
Sinun kannattaa hankkiutua pikimmiten psykiatrin hoitoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434223Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1182681Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412432Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?821477Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481189
- 781107
- 59983
- 45976
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En171951