Ihan sama mitä uskonnollista tai poliittista ääreiryhmää kukakin edustaa, sillä nerous on kaikesssa ja yleisesti, vaikka palvois pellenä jotain nukkeja ja kasveja, kuten krishnat tai sekoilis jonku aavejeesuksen perään, joka asettaa sääntöjä ja normeja hidalgon lailla itse kunkin hurahtaneen polun juurelle ulkoa opeteltaviksi mantroiksi, jotta ne tekisivät heistä tyhmempiä ja yksinkertaisempia vailla oman järjen käyttöä käytännön kysymyksissä; ei se hänen syynsä ollut vaan järjestäyneen kirkkolaitoksen vika, joka näkee maailman niin kovin mustavalkoisena ja heidän päämäärähakuisia taivaspyrkimyksiään tavoittelevana, joka ei ole empiiristä todellisuutta, täyttämättä mitenkään koeteltavuuden kriteerejä, saati aistihavaintoihin perustuvaa miellettä maailmasta.
tahdo mukainen äly juo vain mantroja
Maisterikokkaaja
0114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.