Täällä on toistettu varmaan satoja kertoja sitä, ettei Suomen kannata kiirehtiä ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa, koska muutkaan eivät niin tee. Kiina on otettu usein esimerkiksi.
Tuore uutinen:
"Koronapandemian jälkeen Kiinan päästöttömän energiantuotannon kasvu on lyönyt kaikki ennusteet. Jos tämä kehitys jatkuu, Kiinan ilmastopäästöjen kasvu loppuu jo parissa vuodessa, sanoo Kiinaan erikoistunut tutkija Lauri Myllyvirta. "
Kiina tarvitsee paljon energiaa ja se autoistuu nopeasti. Uudet hiilivoimalat ovat lähes kaikki sähkön tuotannossa ja kun nyt vihreä sähö lisääntyy, uusia hiilivoimaloita ei enää tarvoyta. Päästöt nousevat vieläkin, mutta Kiina satsaa eniten maailmassa puhtaaseen energiaan ja se alkaa vaikuttaa.
Kiinako ei tee mitään?
Anonyymi-ap
0
109
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380