on vielä tekemättä vai onko kaikki jo valmista, talvi saa tulla?
Mikä syksyn työ
40
373
Vastaukset
Ostin tänään talipalloja, mutta en vielä käynyt ripustamassa ruokintatelinettä paikalleen, vaikka oravat ja tiaiset ovat jo muutamankin kerran käyneet niitä vaitelemassa. 🙂
- Anonyymi
Hyvä kun muistutit. Kiitos.
Valkosipulit on panematta maahan. Kaikki on valmiina herra istutusmestaria varten. Kun hän suo aikaansa, niin sekin homma on sitten hoidettuna. Sitten saa talvi tulla..
Ulkovaatteet aikalailla etsitty jo lapsille ja uudet ostettu oikeastaan jo talveksi minulla fyysiä ongelmia minulla jatkuvasti halut korkealla nyt pitäisi mitata miehelle sukka ja ostaa kortonkeja. Äitiyslaatikon olivat liian pieniä.☠️☠️☠️. Etsin jo kortsun osto ohjeetkin miehen halu kortonkeja kohtaan on nolla. Joskus tuntuu ettei osaa arvostaa ja minun pitää tehdä kaikki työ ostaakseen oikean kokoinen sukka hänelle. Onko miehet noin vaikea pukea sitä sukkaa kuukaudeksi edes? Minähän sen saan kuitenkin siihen asennuttaa.
Kaikki on muuten valmista, paitsi auton renkaat pitäisi vaihtaa. Sekin tulee hoidettua ihan lähipäivinä/ -viikkoina.
Täällä kartanomme "hovimestari ja joka-paikan-höylä" on hieman hidas tapaus. Olen pannut merkille, että suostuttelu on parempi kuin käskyttäminen. Turhauttavaa!
Joskus vaan asiat etenee etanan vauhdilla. 😊🐌- Anonyymi
Ajaisit kitkoilla läpi vuoden niin ei tarvitse vaihdella.
-harmiseikirj- Anonyymi kirjoitti:
Ajaisit kitkoilla läpi vuoden niin ei tarvitse vaihdella.
-harmiseikirj-Minulle olisi aivan sama, mutta mies on päättänyt toisin.
Jostain syystä molemmat autot pitää viedä renkaiden vaihtoon samaan aikaa, kun sen Reiska-kaveri on duunissa ja sitä on niin kiva moikata ja minusta tuo on vain tekosyy. Miehet ovat joskus omituisia.
Valitettavasti tässä asiassa minulla ei ole äänioikeutta.
En kauheasti jaksa välittää, kunhan vaan on hyvät renkaat alla ja tarpeeksi pitoa. Turvallisuus edellä.- Anonyymi
tosi.typy kirjoitti:
Minulle olisi aivan sama, mutta mies on päättänyt toisin.
Jostain syystä molemmat autot pitää viedä renkaiden vaihtoon samaan aikaa, kun sen Reiska-kaveri on duunissa ja sitä on niin kiva moikata ja minusta tuo on vain tekosyy. Miehet ovat joskus omituisia.
Valitettavasti tässä asiassa minulla ei ole äänioikeutta.
En kauheasti jaksa välittää, kunhan vaan on hyvät renkaat alla ja tarpeeksi pitoa. Turvallisuus edellä.Taidat mennä ovenkahva edellä :D
- Anonyymi
tosi.typy kirjoitti:
Minulle olisi aivan sama, mutta mies on päättänyt toisin.
Jostain syystä molemmat autot pitää viedä renkaiden vaihtoon samaan aikaa, kun sen Reiska-kaveri on duunissa ja sitä on niin kiva moikata ja minusta tuo on vain tekosyy. Miehet ovat joskus omituisia.
Valitettavasti tässä asiassa minulla ei ole äänioikeutta.
En kauheasti jaksa välittää, kunhan vaan on hyvät renkaat alla ja tarpeeksi pitoa. Turvallisuus edellä.Ei itse edes vaihda eikä saa hoidettua, olet nainut vässykän, sori nyt vaan mutta niin se on :D
-harnåmiseikirj- Anonyymi kirjoitti:
Ei itse edes vaihda eikä saa hoidettua, olet nainut vässykän, sori nyt vaan mutta niin se on :D
-harnåmiseikirj-On asioita joita tehdään itse ja on asioita, jotka teetetään ulkopuolisten ammattitaidolla.
Ei viitsitä haukkua ja nimitellä ihmisiä.- Anonyymi
tosi.typy kirjoitti:
On asioita joita tehdään itse ja on asioita, jotka teetetään ulkopuolisten ammattitaidolla.
Ei viitsitä haukkua ja nimitellä ihmisiä.Oli pakko sanoa kun siis jos on ominut itselleen perheen miehenä homman jota ei edes muiden tekemänä sitten saa hoidettua tyydyttävästi niin onhan outoa. Tuota voisi sanoa jopa naisen alistamiseksi kun tietoisesti venyttää rakkaalleen henkistä tuskaa aiheuttaen. Onko teillä sitten niin että kun mies tulee nälkäisenä kotiin sinä lupaat hoitaa ruokaa pöytään, aiot tilata pizzan mutta et sitten tilaakaan ja mies saa olla koko illan nälissään. Sehän olisi ihan vastaava case. Hyvähän se on että teillä kuitenkin rakkautta riittää.
-harmiseikirj- Anonyymi kirjoitti:
Oli pakko sanoa kun siis jos on ominut itselleen perheen miehenä homman jota ei edes muiden tekemänä sitten saa hoidettua tyydyttävästi niin onhan outoa. Tuota voisi sanoa jopa naisen alistamiseksi kun tietoisesti venyttää rakkaalleen henkistä tuskaa aiheuttaen. Onko teillä sitten niin että kun mies tulee nälkäisenä kotiin sinä lupaat hoitaa ruokaa pöytään, aiot tilata pizzan mutta et sitten tilaakaan ja mies saa olla koko illan nälissään. Sehän olisi ihan vastaava case. Hyvähän se on että teillä kuitenkin rakkautta riittää.
-harmiseikirj-Mies on parempi kotikokki. Hän hoitaa yleensä ruuanlaiton (mikäli kiireiltään ehtii). Minä huolehdin kauppareissut n. 80%sti. Kauppalista on magneetilla jääkaapin ovessa. Siihen on helppo lisätä pitkin viikkoa, mitä puuttuu ja mitä tarvitaan. Ilman ostoslappua en mene kauppaan.
Minulla turhautumiskynnys on hyvin matalalla. Se ei silti tarkoita, että olisin alistetussa asemassa ja miehen tossun alla. Mies tekee parhaansa miellyttääkseen, mutta aina ei asiat mene kuten suunnittelee. En minä silti ala sitä haukkumaan ja nimittelemään.
Yhdessä asiassa olet oikeassa. Meillä riittää rakkautta hyväksyä toistemme erilaisuudet ja omituisuudet.- Anonyymi
tosi.typy kirjoitti:
Mies on parempi kotikokki. Hän hoitaa yleensä ruuanlaiton (mikäli kiireiltään ehtii). Minä huolehdin kauppareissut n. 80%sti. Kauppalista on magneetilla jääkaapin ovessa. Siihen on helppo lisätä pitkin viikkoa, mitä puuttuu ja mitä tarvitaan. Ilman ostoslappua en mene kauppaan.
Minulla turhautumiskynnys on hyvin matalalla. Se ei silti tarkoita, että olisin alistetussa asemassa ja miehen tossun alla. Mies tekee parhaansa miellyttääkseen, mutta aina ei asiat mene kuten suunnittelee. En minä silti ala sitä haukkumaan ja nimittelemään.
Yhdessä asiassa olet oikeassa. Meillä riittää rakkautta hyväksyä toistemme erilaisuudet ja omituisuudet.eli mies hoitaa likin kaiken muun, sinä käyt kaupassa? Suoraan sanottuna jos ottaisin vaimon odottaisin vähän enemmän :D
-harmiseikirj-
- Anonyymi
Puutarhakalusteet, kanervat ja autonrenkaat.
- Anonyymi
Kanervan ostajia näytti olevan paljon liikenteessä. Itse harmittelen jo ennen joulua nähtävää kuivumista ja biojätteisiin joutumista. Edes joulu ei tavoita niitä. Olen aina ihmetellyt niiden merkitystä, miksi tarvetta viikon päivät kuistill hetken iloksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanervan ostajia näytti olevan paljon liikenteessä. Itse harmittelen jo ennen joulua nähtävää kuivumista ja biojätteisiin joutumista. Edes joulu ei tavoita niitä. Olen aina ihmetellyt niiden merkitystä, miksi tarvetta viikon päivät kuistill hetken iloksi.
Miten se noin? Minulla ovat kestäneet kevätpuolelle. Talvellahan me talvehtivat, syksyllä pitää vain hetken aikaa muistaa kastella. Sitten ei enää.
Niissä on eri lajikkeita. Calluna kestää parhaiten.
- Anonyymi
Haravointi vielä.
- Anonyymi
Kaikki hoidettu paitsi se talvitakki mutta kun niitä on kuitenkin pärjään.
-harmiseikirj-- Anonyymi
👍 Ja pärjäile muutenkin.
- Anonyymi
Vielä se löytyy :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä se löytyy :)
Löytyy, viimeistään kevään alemyynneistä, nehän alkaa jo tammikuussa :)
-harmiseikirj- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
👍 Ja pärjäile muutenkin.
Aina sitä jotenkin pärjätään :)
-harmiseikirj-
- Anonyymi
Autoon piti tehdä vuotuinen jarruremontti, katsastus on helmikuussa. Taitaapa ajlut loppua silloin... Pihalla ei enää tarkene remontoida... Eipä hyvältä näytä!
- Anonyymi
Lista on pitkä, ei ajatella sitä. Keskitytään nyt ainakin viikonloppu pirttiviljelykseen.
-keinovaginamies-- Anonyymi
Arvasin, että siellä on paniikki!
- Anonyymi
Arvasin, että siellä on paniikki!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvasin, että siellä on paniikki!
Paniikki on lasten tauteja.
Ota iisisti hyvä ihminen. Kaikki tulee tehdyksi ajallaan ja jos aika loppuu niin muista aina: Tärkeintä on puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeää.
Täytyy ainakin yhtä puutarhaa viikonloppuna pöllyttää:))
-keinovaginamies- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paniikki on lasten tauteja.
Ota iisisti hyvä ihminen. Kaikki tulee tehdyksi ajallaan ja jos aika loppuu niin muista aina: Tärkeintä on puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeää.
Täytyy ainakin yhtä puutarhaa viikonloppuna pöllyttää:))
-keinovaginamies-Verhot pysyy ikkunoissa ja pimeässä se siemenkin lepää ja keväällä varhain valon vaikutuksesta herää elämään. Hmm..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verhot pysyy ikkunoissa ja pimeässä se siemenkin lepää ja keväällä varhain valon vaikutuksesta herää elämään. Hmm..
Syksy on paras aika syyskylvöille. Ja kaikesta kylvöstä ei edes toivota satoa. Jonnekinhan ne siemenet on heitettävä ennen kuin pilaantuvat. Tulee sitten vaikka multaa, niin kuin kaikesta lopulta :)
-keinovaginamies-
Mansikkamaan pohjan lapioiminen valmiiksi. Nyt se olis sopivan pehmeetä sateuden jälkeen kaivella, keväällä alkaa jo taas juuristo tekemään hommasta työläämpää. Eli tiiän mitä teen viikonloppuna. Sataa tai paistaa, mä lapioin maata. Ja kärrään sitä muualle.
Onhan noita jokunen, enin osa tosin vasta kun alkaa kelit kylmenemään niin, että kasvitaudit päättävät vetäytyä kevättä odottelemaan. Ja jokunen ranka tarttis kyllä mökin mettälämpäreeltä kaataakin, mutta ensin tarttee kattoa missä menee oravien kulkureitit, viitte kaataa tikkaita alta ja ajaa oravia kissojen suihin.
Vaan talvivalkosipulit tulee hoideltua maan poveen lähiaikoina, niin omat kuin siskonkin, ne kun eivät hätkähdä oikein mistään. Edes Putinista, kas kun lajike on legendaarinen Siperian Punainen 😂- Anonyymi
Pari hirveä ampumatta.
- Anonyymi
Mitä niistä hirvistä talven pitkään laitetaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä niistä hirvistä talven pitkään laitetaan?
Ne menee pakastimeen. Sitten tehdään paistia muussin ja puolukkasoseen kylkeen. Myös käristystä ohutvuolulla jäisestä lihasta, nam!
- Anonyymi
Parvekeperunannosto ja kukkien siirtäminen sisätiloihin. Ennen joulua tapahtumien sosiaalisuudesta kieltäytyminen tai kuittaukset osallistua. Valot ja koristeet ja oma aika.
- Anonyymi
Ai tosiaan, mullat pois kesäruukuista, osassa on vielä.
Elän kesää niin pitkälle, kuin mahdollista ja olen pääasiassa nauttinut kauniista syyssäästä. Työt taövea varten ehtii tehdä sitten, kun alkaa olla pimeämpää ja sateisempaa. Eli suomeksi sanottuna kaikki on vielä tekemättä 😁 Kesäkukat vaihtamatta syys/talvikukkiin, viimeinen nurmikonleikkuu tekemättä, syyskranssi laittamatta, aurinkovarjo poistamatta, lyhtyjen sisällön päivitys tekemättä, pipo-, hanska- ja huivivarasto läpikäymättä jne.
Mihinkäs tässä kiire on, ehdin kaiken tuon tekemään vaikka ensi viikonloppuna 😊- Anonyymi
Paljon hommia tekemättä... Tuletko avuksi ?
- Anonyymi
Maatumis kompostit kääntämättä, 3 kompostia siirtyvät aina seuraavaan; eli ykkösestä kakkoseen, ensvuonna kolmos kompostista saa jo tarpeeksi maatunutta multaa, käyttöön,
Kolmosen käytin tänä keväänä ja se on tyhjä, nyt kakkonen pitäisi kääntää siihen ja kesän ykkoskomposti talikoida kakkoseen. Perunan naatteja, ja kuivaa heinää mansikkamaalta + hevosen psskaa, herneen varsia, tomaattien ja kurkkujen varret kasvihuoneesta, haravoituja lehtiä ja muutama lapiollinen perunamaan multaa!
Taidan kipata kollien käytetyn pellettilaatikon sisällönkin tuohon, tällä kertaa.
Tuskin niin paljon hajuhaittoja tulee, kun mullalla hieman peittelee ja viherkate päällimmäisenä, syys sateet menee siitä läpi ja kastelee kompostin. Jäätyy varmaan talvella, joten ei kelpaa rotillekaan asumukseksi, Onhan mulla puutarhan reunassa vielä suuri naattikasa joka myös pitää kärrätä ykkös kompostiin talveksi!
Auringonkukan siemeniä ja säkillinen kauran jyviä, linnuille talviruokaa, mutt niillä ei ole vielä kiirettä, jonkin verran vanhaa varastoa on vielä jäljellä! Fasaani rouvat kävi tänään iltasella, joskun viiden aikoihin. Eli syksy on tullut! Sitä nuorta kukkoa ei näkynyt nytkään! Niin ja linnunpöntöt ovat taas käytössä, talitiaiset ovat palanneet talvi asuntoihinsa. Keväällä häipyvät metsään ja kottaraiset asuttaa niitä silloin.
trollikka- Anonyymi
No odotinkin, että listaa on
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1363766Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362454Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442088Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet171038Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701031- 46905
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63866En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on31855- 43780
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies97762