Ei osata ennustaa

Kahtena aamuna ollut pakkasta -10 astetta ja. Foreca ennustaa -4 astetta....mikä mättää että ennusteet on päin metsää...
18946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Saman kaupungin alueella voi hyvin olla viiden asteen eroja.

Äänestä

Syyskuussa euroopan pitkän ajan ennusteen mukaan piti olla lämmin syksy ja talvi alkaa vasta joulukuun loppupuolella.
Jotkut vouhottivat, että lumi tulee olemaan yhä harvinaisempaa suomessa tänä talvena ja tulevina talvina, koska suomen ilmasto lämpenee enemmän, kuin on odotettu.

No eipä ole aikaisemmin ollut näin kylmää tähän aikaan vuodesta.
Koskaan ei ole ollut syreenipensaassa lehdet enää vihreitä kun on ollut useita pakkas päiviä.
Aina on syreenopensaan lehden kellastuneet, varisseet ja olen ne puutarhajätteen vastaanotto pisteeseen vienyt ja on kesärenkailla voinut viedä, mutta eipä ole tänä vuonna.

Äänestä
  • Vuonna 1992 tuli lumi myös etelään lokakuun 9:s päivä ja pysyi maassa marraskuulle asti.

    Äänestä

  • "No eipä ole aikaisemmin ollut näin kylmää tähän aikaan vuodesta."

    Oletko noin tietämätön, vai valehteletko tarkoituksella. Keskimääräistä kylmempää on, mutta tämä lokakuu ei mene vielä lähellekään kylmyysennätystä.

    Äänestä

Muistelisin että voisi liittyä sääennustemallin vaihtamiseen ja siitä meidän olosuhteissamme aiheutuvaan huonompaan tarkkuuteen pakkasjaksojen ennustamisessa. Tästä taisi olla uutinenkin.

Ennen oli käytössä HIRLAM jolla näitä pakkasten epätarkkuusongelmia ei ollut.

Äänestä
  • Muistelin oikein.

    https://en.ilmatieteenlaitos.fi/news/yz6UzehhYMMzfCsMBTk3t

    Jo kymmenen vuoden ajan ilman päivityksiä jääneestä HIRLAMista luovuttiin tasan vuosi sitten. Ja sen jälkeen YLE kertoi pakkasjaksoihin liittyen uusista käyttöönotetuista ennustusmalleista näin:

    https://yle.fi/a/74-20019063

    "Äärilämpötiloissa niistä yksikään ei pärjää HIRLAM-ennustusmallille.
    – Kovilla pakkasilla meteorologilla pitää olla rohkeutta. Pitää ennustaa täysin jotain muuta kuin mitä mallit näyttävät, Nyman sanoo."

    Pakkasennusteet menevät pieleen siksi, että nykyiset muuten paremmat mallit ovat äärilämpötilojen ennustamisessa epätarkempia kuin HIRLAM.

    Äänestä

Nuo ennusteet kannattaa ottaa vitsinä.

Äänestä

Ilmastoagenda on siinä takana. Ei voi ennustaa kylmää, koska ilmastotarinan mukaan on lämmintä.

Äänestä
  • Meteorologit osaavat erottaa paikallissään ja globaalin ilmaston toisin kuin vatipäädenialistit.

    Äänestä

Aamun.... kuka käsi muuttaa montun pohjalle asumaan!

Pilvettöminä ja tyyninä öinä maanpinta jäähtyy ns. ulossäteilyn vaikutuksesta. Sama efekti saa autojen tuulilasit jäätymään.

Ilman jäähtyy maanpinnan lähellä ja tämä kylmä ilma valuu laaksoihin, missä voi olla useamman asteen viileämpää kuin mäen päällä. Luonnollisesti pystysuuntaistakn lämpötilaeroa on - maanpinna lähellä on viileämpää kuin 2 m korkeudessa, mistä lämpötila virallisesti mitataan.

Mutta äidin pikku kullannuppu ja maailman napa silti haluaisi, että viralliset mittaukse tehdään ja enneusteen laaditaan hänen kotiovelleen. Sieltä kotoahan ei ilmeisesti ole tarvetta edes poistua, äidin helmoista.

Äänestä
  • Asuin sellaisen montun pohjalla. Työmatkallani jouduin nousemaan varmaan parikymmentä metriä ajaessani lähiön läpi. Tuulisena aamuna oma mittarini näytti asteen tarkkuudella samaa kuin mäen päällä olevan pankin mittari. Suurin muistamani ero tyynenä kirkkaana pakkasaamuna oli 7 astetta.
    Lapissa on paljon suurempiakin eroja tuntureiden "lämpölatujen" ja alavien maastonkohtien välillä.

    Äänestä

Ilmatteeksi jaetaan nopeasti ja automaattisesti eli halvalla tehtyjä laskelmia. Rahalla saat tarkempaa dataa eli lompakko esille vaan.

Äänestä

Itelläkin meni mökkireissu reisille kun ennusteet eivät pidä paikkaansa nykyisin ollenkaan , hyvä jos seuraavan päivän osaavat ennustaa lähelle todellista , kesärenkailla olin reissussa kun piti olla +7 astetta kuun loppuun , yhtä-äkkiä olikin maa jäässä ja valkoisena , ja pahemmaksi vain meni vaikka ennusteet muuta näyttivätkin , kylmä senkun jatkui ja paheni .kotimatkaa siirsin viikolla ennusteisiin luottaen , no ei olisi kannattanu luottaa ......

Äänestä

Jos et ole tyytyväinen, kokeile gismeteo.ru. Vai osaatko kieliä?

Äänestä

Kuuluu ilmastonmuutos propagandaa. Säätiedot järjestään valehdelleen lämpimämmäksi mitä ovatkaan. Eihän oikeita lämpötiloja uskalleta sanoa suoraan kun paljastuisi että ei se ilmasto lämpenekkään. Oikeesti sää kylmenny.

Äänestä
  • Paljonko viinaa pitää juoda, että saa nuppinsa noin sekaisin? Oikeesti olet ääliö.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Paljonko viinaa pitää juoda, että saa nuppinsa noin sekaisin? Oikeesti olet ääliö.

    Ehkei siihen tarvita muuta kun hyväuskoinen luonne.

    Äänestä

Jos nuo ilmaveikkauslaitoksen säätiedotukset ym. ennusteet pitäisi aina 100% paikkaansa, niin tänä kesänä ei olisi ollut Tampereella yhtäkään sateetonta päivää, eikä olisi koko loppukesänäkään. Kyllä ne tykkää niitä sateita lupailla ihan joka päivälle. Sadetta niin perkeleesti. Ihan vittuillakseen lupailevat vesisadetta joka päivälle, jotta kesälomalaiset eivät tekisi mitään muita suunnitelmia huomiselle kuin sen että huomenna lähdetään Suomesta pois. Sadetta huomiselle, sadetta ylihuomiselle, sadetta koko viikolle jne. Ja mitään ei sada sitten kuitenkaan.
Luotettavamman ennusteen saat, kun etsit romaninaisen ja kysyt häneltä kuulumiset huomisen säätilojen suhteen. Hän sitten povaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kahtena aamuna ollut pakkasta -10 astetta ja. Foreca ennustaa -4 astetta....mikä mättää että ennusteet on päin metsää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu