Minä häpesin omia tummuneita hampaitani. Antipsykootit kun kuivattavat suuta ja kerryttää hammaskiveä ja kahvi aiheuttanut värjäymiä hyvästä hampaiden hoidosta huolimatta. Kävin suuhygienistillä ja tehtiin oikein kunnon jynssäys. Ja kas vain hammaskiven alta paljastuikin siistissä kunnossa olevat valkoiset hampaat. Suuhygienistikin kehui hampaideni olevan hyvässä kunnossa. On tosi hyvä mieli kun nyt ei tarvitse aina suutaan peitellä.
Aloin sitten miettimään muita häpeän aiheita. Olen aina ollut epävarma kehoni tuoksusta, vaikka peseydynkin joka päivä. Kävin sitten ostamassa hyvän tuoksuista hajuvettä. Ja nyt on mukava tuoksua hyvältä, enkä ole enää miettinyt että haisenko pahalta (vaikka se onkin varmaan aina ollut korvieni välissä.
Pitäisikin ottaa tavaksi ratkaisukeskeinen elämänasenne, niin ei tarvitsisi turhaan kärsiä epävarmuuksista. Vaikka eihän se kyllä huonoa itseluottamusta paranna. Eilen tapasin Asperger-työntekijän. Maanantaina alkaa käynnit hänen luonaan. Jospa oppisin siellä itseymmärrystä ja olisin armeliaampi itselleni.
Mitä häpeätte itsessänne?
101
649
Vastaukset
Häpeän omaa ulkonäköäni, ikääni, tyhmyyttäni, puheääntäni, eleitäni... Ja näin olen tehnyt teinipojasta saakka. Oppinut häpeämään itseäni ihan jatkuvasti. Tämä elämä on mennyt ihan pieleen alusta saakka. Pitäisi tehdä vaan resetointi.
Joskus olen miettinyt itsekin, että kun saisi aloittaa elämän alusta, tekisin niin monta asiaa eri tavalla. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Siispä pyrin miettimään, että miten voin tehdä tästä hetkestä mahdollisimman hyvän itselleni ja huomisesta vielä paremman. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Me emme ole menneisyyden vankeja.
- Anonyymi
Palstakamu kirjoitti:

Hyvin kirjoitit.
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18200160
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Joo ja tosiaan tuo haju myös. Armeijassa haukkuivat jatkuvasti että haisen pahalle. Kai haisen vieläkin.
- Anonyymi
Jospa niitten omassa nenässä haisi paska ja syyttivät siitä sinua. Hajuja mahtuu maailmaan se olisi kummallista jos ei haisisi millekkään.
Olet oikeassa. Kaikki lähtee itsestä ja armollisuudesta itseä kohtaan. Oma hyvä olo näkyy ulospäin ja se tekee muidenkin silmissä viehättäväksi.
mustasusi kirjoitti:
Paitsi jos on maine mustattu kaikkien silmissä. Ei auta kuin kadota ja kauas.
Mitä väliä niillä "kaikilla" on? Kaalinpäitä. Muutenkaan kukaan tuskin edes tuntee ketään tässä maailmassa. Ei kukaan edes jaksa kiinnittää huomiota toisien häpeän aiheisiin, kun jokainen vain keskittyy omaan elämäänsä.

Jos eivät keskity, niin kohta heiluu pesäpallomaila kaikkiin niihin kaalinpäihin niin että mäjähtää.
mustasusi kirjoitti:
Jos eivät keskity, niin kohta heiluu pesäpallomaila kaikkiin niihin kaalinpäihin niin että mäjähtää.
Aika synkkää. Mutta elä kuitenkaan toteuta tuota :/
Palstakamu kirjoitti:
Aika synkkää. Mutta elä kuitenkaan toteuta tuota :/
No en ole heti toteuttamassa. Mieli on kyllä tehnyt välillä... Ja etenkin jos minua aletaan uhkailemaan. Osaan kyllä puolustaa itseäni.
mustasusi kirjoitti:
Paitsi jos on maine mustattu kaikkien silmissä. Ei auta kuin kadota ja kauas.
Sanon samaa tähän mitä moni muukin palstalla. Älä tartu kiusaajan juttuihin, niin jossain kohtaa hänellä ei ole enää syytä jatkaa. Hän on luultavasti joku, joka on joutunut itse vanhemman miehen epätoivotun ihailun kohteeksi tai jonka läheinen on siihen joutunut ja hän on nähnyt vierestä ahdistuksen. Omakohtainen kokemus nostaa vihaa ja katkeruutta. Kumpikin tunne liiallisena tekee elämästä ikävää ja kumpikin tunne liiallisena tekee myös läheisten elämän raskaaksi. Vain ihminen itse voi valita miten haluaa elää ja minkälaisen tunneilmaston valitsee omaan arkeensa!
Nuorelle kovin paljon vanhemman ihmisen ihailu tai seksuaalisaiheinen vihjailu (en sano, että sinä olet jälkimmäiseen syyllistynyt) voi olla tosi ahdistavaa. Nuorena on helposti ahdistavaa, jos toinen ihastuu ja ei pysty tunteeseen vastaamaan, vaikka se toinen olisi tasavertainen ja samanikäinen. Vanhempi, vahvempi ja kokeneempi ihminen voi olla siksi pelottava ja ahdistava kokemus. Nuori ei välttämättä osaa vielä käsitellä, sitä ettei tunteet aina kolahda molemminpäin. Aikuisellekin se on usein vaikeaa.
Sinulla on kai lapsia. Se on onni, näe heidät ja heitä enemmän, niin saat iloa enemmän elämääsi antamalla itse. Huolehdi, että saat riittävän avun masennukseesi ja hae B-lausunto kelan terapiaan, jos et sitä ole jo tehnyt. Kun saat oman pääsi näkemään asiat valoisammin, ehkä elämäänkin tulee uusi kevät. Talven jälkeen heräävää kaunista luontoa osaa yleensä arvostaa. Rakkaus, myös yksipuolisena, on arvokas tunne. Kaikki ei sitä saa kokea. Tunnetta ei tarvitse hävetä, vaikka sitä ei voi muille näyttää. Jos olet onnellinen vain nuoren naisen kumppanina, kumppanille tulee kohtuuton kuorma ja luultavasti huomaat pian ettei toinen voi tuoda onnea ulkopuolelta. Sinä joudut sen itse itsellesi rakentamaan! Sitä kannattaa miettiä itsekseen.Citrinella kirjoitti:
Sanon samaa tähän mitä moni muukin palstalla. Älä tartu kiusaajan juttuihin, niin jossain kohtaa hänellä ei ole enää syytä jatkaa. Hän on luultavasti joku, joka on joutunut itse vanhemman miehen epätoivotun ihailun kohteeksi tai jonka läheinen on siihen joutunut ja hän on nähnyt vierestä ahdistuksen. Omakohtainen kokemus nostaa vihaa ja katkeruutta. Kumpikin tunne liiallisena tekee elämästä ikävää ja kumpikin tunne liiallisena tekee myös läheisten elämän raskaaksi. Vain ihminen itse voi valita miten haluaa elää ja minkälaisen tunneilmaston valitsee omaan arkeensa!
Nuorelle kovin paljon vanhemman ihmisen ihailu tai seksuaalisaiheinen vihjailu (en sano, että sinä olet jälkimmäiseen syyllistynyt) voi olla tosi ahdistavaa. Nuorena on helposti ahdistavaa, jos toinen ihastuu ja ei pysty tunteeseen vastaamaan, vaikka se toinen olisi tasavertainen ja samanikäinen. Vanhempi, vahvempi ja kokeneempi ihminen voi olla siksi pelottava ja ahdistava kokemus. Nuori ei välttämättä osaa vielä käsitellä, sitä ettei tunteet aina kolahda molemminpäin. Aikuisellekin se on usein vaikeaa.
Sinulla on kai lapsia. Se on onni, näe heidät ja heitä enemmän, niin saat iloa enemmän elämääsi antamalla itse. Huolehdi, että saat riittävän avun masennukseesi ja hae B-lausunto kelan terapiaan, jos et sitä ole jo tehnyt. Kun saat oman pääsi näkemään asiat valoisammin, ehkä elämäänkin tulee uusi kevät. Talven jälkeen heräävää kaunista luontoa osaa yleensä arvostaa. Rakkaus, myös yksipuolisena, on arvokas tunne. Kaikki ei sitä saa kokea. Tunnetta ei tarvitse hävetä, vaikka sitä ei voi muille näyttää. Jos olet onnellinen vain nuoren naisen kumppanina, kumppanille tulee kohtuuton kuorma ja luultavasti huomaat pian ettei toinen voi tuoda onnea ulkopuolelta. Sinä joudut sen itse itsellesi rakentamaan! Sitä kannattaa miettiä itsekseen.Kiitos hyvästä vastauksesta. Se oli ajattelua herättävä ja ymmärrän kyllä mitä sanoit.
Minulla on tuo lausunto terapiaan olemassa. En ole saanut aikaiseksi etsiä sitä terapeuttia...Citrinella kirjoitti:
Sanon samaa tähän mitä moni muukin palstalla. Älä tartu kiusaajan juttuihin, niin jossain kohtaa hänellä ei ole enää syytä jatkaa. Hän on luultavasti joku, joka on joutunut itse vanhemman miehen epätoivotun ihailun kohteeksi tai jonka läheinen on siihen joutunut ja hän on nähnyt vierestä ahdistuksen. Omakohtainen kokemus nostaa vihaa ja katkeruutta. Kumpikin tunne liiallisena tekee elämästä ikävää ja kumpikin tunne liiallisena tekee myös läheisten elämän raskaaksi. Vain ihminen itse voi valita miten haluaa elää ja minkälaisen tunneilmaston valitsee omaan arkeensa!
Nuorelle kovin paljon vanhemman ihmisen ihailu tai seksuaalisaiheinen vihjailu (en sano, että sinä olet jälkimmäiseen syyllistynyt) voi olla tosi ahdistavaa. Nuorena on helposti ahdistavaa, jos toinen ihastuu ja ei pysty tunteeseen vastaamaan, vaikka se toinen olisi tasavertainen ja samanikäinen. Vanhempi, vahvempi ja kokeneempi ihminen voi olla siksi pelottava ja ahdistava kokemus. Nuori ei välttämättä osaa vielä käsitellä, sitä ettei tunteet aina kolahda molemminpäin. Aikuisellekin se on usein vaikeaa.
Sinulla on kai lapsia. Se on onni, näe heidät ja heitä enemmän, niin saat iloa enemmän elämääsi antamalla itse. Huolehdi, että saat riittävän avun masennukseesi ja hae B-lausunto kelan terapiaan, jos et sitä ole jo tehnyt. Kun saat oman pääsi näkemään asiat valoisammin, ehkä elämäänkin tulee uusi kevät. Talven jälkeen heräävää kaunista luontoa osaa yleensä arvostaa. Rakkaus, myös yksipuolisena, on arvokas tunne. Kaikki ei sitä saa kokea. Tunnetta ei tarvitse hävetä, vaikka sitä ei voi muille näyttää. Jos olet onnellinen vain nuoren naisen kumppanina, kumppanille tulee kohtuuton kuorma ja luultavasti huomaat pian ettei toinen voi tuoda onnea ulkopuolelta. Sinä joudut sen itse itsellesi rakentamaan! Sitä kannattaa miettiä itsekseen.Citrirella on oikeassa. . Kiva kun tuet mustasutta.
- Anonyymi
Suoraan sanottuna sitä että olen edelleen elossa vaikka muuta haluaisin.
Terveisin 49v mies. En voi sanoa, että koen häpeäväni itsessäni erityisesti mitään. En pidä kaikista asioista itsessäni tai tiedostan, että en esim. vastaa kaikilta osin nykyistä kauneusihannetta, mutta en osaa sen takia hävetä itseäni. Pyrin myös aina toimimaan niin, etten joudu häpeämään tekojani tai sanojani jälkikäteen.
Häpeä on yksi tunne muiden joukossa ja sitäkin on ihan sallittua tuntea. Häpeä saattaa kuitenkin pitkään jatkuessaan olla hyvinkin energiaa kuluttava tunne, joten siitä kannattaisi pyrkiä pääsemään eroon. Usein häpeää tunnetaan myös sellaisista asioista, joista ei todellakaan pitäisi. Juuri kuten sinuln kohdallasi esim hampaiden tummumisesta, vaikket ole tehnyt mitään pahaa, minkä takia sinulla olisi syytä hävetä. Kiva, kun sait hampaasi hoidatettua 😊- Anonyymi
Palstalaisuutta häpeän.
Nuorena olin itseäni täynnä oleva sosiaalinen idiootti.
Mutta en ole tuotakaan koskaan hävennyt.Jaa'a. Pirun hyvä kysymys kyllä, syväluotaava, tiukka.
En osaa sanoa muuta kuin että joko en häpeä mitään tai sitten häpeän kaikkea. Ja kyllä, en osaa itsekään sanoa kumminpäin asia voisi olla. Omalla kohdallani asia vain on niin, että se on ellei täysin, niin hyvin pitkälti joko tai. Enkä sinällään osaa, saati suostu arvioimaan itseäni se suhteen, koska ihminen itse on surkein oman itsensä arvioitsija. Ja samalla paras, koska muiden mielipiteellä ei pitäisi olla mitään merkitystä, mutta on sillä sittenkin, emme elä vain omassa kuplassamme.
Joten.... Ainoa vaihtoehto on joko päättää, että muiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä, ei silloinkaan kun sanansa, eleensä ehkä satuttavat hetkellisesti tai sitten hyväksyä se, että on muiden mielipiteiden armoilla jossain määrin, enemmän tai vähemmän. En osaa sanoa kumpi on parempi, yleisesti tai edes yksittäisissä tilanteissa.
Itse pääosin pyrin viittaamaa kintaalla muiden mielipiteille, mutta se voi hyvin olla eskapismiakin, mistäpä minä itse sitä tietäisin.Varmaan sellainen taistelu mitä kaikki ihmiset käydään. Muiden mielipiteillä ei pitäisi olla väliä, mutta se satuttaa kuitenkin. Toisaalta jo se että ajattelee ettei muiden mielipiteillä ole väliä, on merkki siitä että sitä ajattelee kuitenkin. Aivot menee solmuun.
Palstakamu kirjoitti:
Varmaan sellainen taistelu mitä kaikki ihmiset käydään. Muiden mielipiteillä ei pitäisi olla väliä, mutta se satuttaa kuitenkin. Toisaalta jo se että ajattelee ettei muiden mielipiteillä ole väliä, on merkki siitä että sitä ajattelee kuitenkin. Aivot menee solmuun.
Mahdollisesti, minä olen väärä ihminen sitä arvioimaan. Tottakai huomaan, että eri tilanteissa herää kysymys, mitähän tuo tästäkin, minusta siinä tilanteessa ajatteli, mutta iän myötä on samalla oppinut siihen, että kyse on vain itsereflektiosta, sen kysymiseltä itseltä, että miksi edes kysyn tätä asiaa itseltäni, mitä väliä sillä on?
Sen siitä on oppinut, että on oppinnut arvioimaan omia tekemisiä, sanomisia, menivätkö ne ne vähintään kohtuullisesti? Tuliko elettyä, oltua, sanottua asiat niin, ettei tietoisesti tarkoittanut loukata toista? Jos ei, niin sitten kaikki on hyvin ja toisen mielipiteen arvo objektiivisesti ajatellen on yhden tekevä, olkoonkin että subjektiivisesti (toisen mielipide, ei objektiivinen fakta) saatoin olla kusipää. Jolloin on ihan se ja sama mitä toinen ajattelee, sillä ei ole vaikutusta minulle, minuun.
Pääosin vältän arvioimasta itseäni muiden kautta ja ainoat itsearvioinnit teen vertaamalla itseöni omiin arvoihini tai ihanteisiini. Ja kaikki ne muut arviot, omani tai toisten, niillä ei ole merkitystä.
- Anonyymi
Miten suhtaudut Chewbacca-karvoitukseesi?
- Anonyymi
Itseäni on aina helpottanut se, että tietää ihmisten miettivän eniten itse itseään. Jos mietin muita, niin äkkisiltään en osaa sanoa ketään, jota pitäisin tosi nolona, en edes ketään keskinoloa, tai vähän noloa.
- Anonyymi
En häpeäisi mitään mutta palstakirjoittaja lyttääjien mielestä olisi paljonkin hävettävää. Ja mitä hävettävää iässä on! Sehän on sulka hattuun! Onko hopea häpeä..saa miettiä.
- Anonyymi
Ps. Ja oppimassa täällä ollaan. Sinä olet hokannut ja oppinut. Ja sinulla on tahto oppia. Sinulla on henkisiä aareita kerättynä seuraavaan elämään. Maallisilla aarteilla ei ole sillä mitään arvoa. Hyvä sinä.
- Anonyymi
Asperger-työntekijän ... ei hyvää päivää.
- Anonyymi
Sepä just onkin hyvää päivää. Tekis hyvää sullekkin.
- Anonyymi
No joo. Ennen onnettomuutta häpesin itsessäni ja toimissani ihan kaikkea. Monesti töihin lähtiessä vain painoin leuan rintaan ja ajattelin, että pakkohan se on mennä.
Tuli mieleen koulu-ajat, mutta se johtui siitä kun minua kiusattiin. Töissä oli mahtavia tyyppejä, mutta se koulukiusaaminen oli tehnyt tehtävänsä...
Kun sitten onnettomuudessa kävin kolkuttelemassa kuoleman portteja, sairaalassa kävi yllättävän paljon ystäviä ja vaikka ketä.
Sen jälkeen en ole inhonnut itseäni. Näköjään kelpaan tällaisena, kuin olen.
>simiti<- Anonyymi
Kelpaat kelle vaan😊👍
On olemassakin ratkaisukeskeistä terapiaa. Minun mielestä. 🤔
Niin, mutta otsikon kysymykseen...
En mä hepeä mitään, mutta se ei sano, että olisin tyytyväinen itseeni kaikellatapaa.
Jos miettii siis tunnetta häpeä, niin en häpeä, kuin ehkä jotain tekoja, sanomisia jne. Mutta niihinkin löydän syyt kyllä.
Tuli tuossa pienessä sievässä laitettua pomolle negaa ja häpesin sitä, että olin hönössä ja laitoin viestiä. Myöhemmin kyllä puhuttiin asiat selvinpäin ja nenätysten, sekä tehtiin siitä keskustelusta oijein pöytäkirja. Pahoittelin, että olin käyttäytynyt niin. Mutta toisaalta itse asiasta, mistä kirjoitin, en kyllä peruuttanut. Selvitin sen silmiin katsoen uudelleen.
On hyväkin hävetä ainakin huonoa käytöstään. Jos sitä ei tekisi, olisi varmaan jollain muotoa tunnesokea. Ei siis kokisi käyttäytyvändä huonosti...
Mutta ei häpeä tarkoita sitäkään, että jokin homma pitäisi jättää siihen, kun hävettää. "Nahka taakse" ja selkäranka suoraksi, sekä tehdä homma kuten pitää tehdä. 😁- Anonyymi
Mitä hävettävää tuossa oli vaikka hönössä viestiä laitoitkin. Ei ollet sinussa kilttinä sitä selvinpäinkään sanomaan. Pääasia että sanoit. Naisen kontolle kaadetaan kaikenlaista häpeää. Olet vanha, kenties läski, vaihdevuosi- ikäinen jne. Mutta omaa häpeäähän nämä maalittajat näillä viesteillään ilmentää.🤷♀️Aika sairasta💩
Anonyymi kirjoitti:

Siis sanoinhan sen... se hönössä laitetut viestit vaan oli sinäänsä hävettäviä hetkessä, etten olisi halunnut siinä ja silleen asiaa esittää. Ja toisaalta...ei se ollut mikään työaikakaan.
Se asia vaan jää noissa oikeasti sinne kaiken muun jalkoihin. Tunne vie, kumpaakin ja homma ei ole oikein...
Ja se häpeän tunne on tuossa hetkellinen...kyllä se muuttuu, sinakin minulla. Hyväksyn itseltänikin tunteidenpurkauksia, mutta pitää se asiakin sieltä alta osata löytää..
No en haukkunut, en nimitellyt, syyttänyt pomoa, mutta luultavasti hän saattoi niin olettaa... se kun on minun tunne, mikä sieltä tulee vastaan minun sanoin, niin sitä ei tiedä miten se toinen sen ottaa vastaan. Nenätysten se selviää, kun tunteet laantuu...kummaltakin.
Miehet ei keskimäärin osaa reagoida tunteisiin kovin fiksusti. Hyökkääminen ja alistaminen on ehkä ainoita työkaluja...ja tunteen vaihtaminen lennosta toiseen...mitätöinti..
Niin... ja jos perusmies menee kertomaan toiselle tilanteesta, niin usein neuvot on pitäytyä noissa edellisissä konsteissa.
Surullista, mutta vielä harvinaisen totta...eilisen u-20 kultamitallipelin loppukahinoissa se nähtiin ruotsalaisten nuorien miesten toimesta...taas...
Minä itse olen huomannut itsessäni ja olen huomannut muissa miehissä samankaltaisuutta. Ja se on ikävä tosiasia, ymmärrettävä, mutta ei hyväksyttävä.- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Siis sanoinhan sen... se hönössä laitetut viestit vaan oli sinäänsä hävettäviä hetkessä, etten olisi halunnut siinä ja silleen asiaa esittää. Ja toisaalta...ei se ollut mikään työaikakaan.
Se asia vaan jää noissa oikeasti sinne kaiken muun jalkoihin. Tunne vie, kumpaakin ja homma ei ole oikein...
Ja se häpeän tunne on tuossa hetkellinen...kyllä se muuttuu, sinakin minulla. Hyväksyn itseltänikin tunteidenpurkauksia, mutta pitää se asiakin sieltä alta osata löytää..
No en haukkunut, en nimitellyt, syyttänyt pomoa, mutta luultavasti hän saattoi niin olettaa... se kun on minun tunne, mikä sieltä tulee vastaan minun sanoin, niin sitä ei tiedä miten se toinen sen ottaa vastaan. Nenätysten se selviää, kun tunteet laantuu...kummaltakin.
Miehet ei keskimäärin osaa reagoida tunteisiin kovin fiksusti. Hyökkääminen ja alistaminen on ehkä ainoita työkaluja...ja tunteen vaihtaminen lennosta toiseen...mitätöinti..
Niin... ja jos perusmies menee kertomaan toiselle tilanteesta, niin usein neuvot on pitäytyä noissa edellisissä konsteissa.
Surullista, mutta vielä harvinaisen totta...eilisen u-20 kultamitallipelin loppukahinoissa se nähtiin ruotsalaisten nuorien miesten toimesta...taas...
Minä itse olen huomannut itsessäni ja olen huomannut muissa miehissä samankaltaisuutta. Ja se on ikävä tosiasia, ymmärrettävä, mutta ei hyväksyttävä.Olen minäkin hönössä pomolle viestittänyt. Mutta ei kaduta.sillä asiasta olen sanonut. Minulla on niin hyvä pomo ettei se mistään suutu, antoi palkankorotuksen😄.💩
Anonyymi kirjoitti:
Olen minäkin hönössä pomolle viestittänyt. Mutta ei kaduta.sillä asiasta olen sanonut. Minulla on niin hyvä pomo ettei se mistään suutu, antoi palkankorotuksen😄.💩
No minä ehdotin pomoksi tuon pomon. Ja olen snadisti tasoitellut hänen alkumetrejään..
Mä voin sanoa sille ihan mitä vaan ja se mulle. Ei kummankaan tartte pelätä mitään työjuttuihin nähden...
Mutta silti...pitää osata vetää selvä raja työ- ja vapaa-ajasta...
Kukaan ei hönössä ole nykyään töissä...jotrn hönössä ei työasioita höpistä ja piste.
Sama kuin jokin selän takana pölpöttäminen...todella munatonta ja typerää...häpeäisin myös sitä itsessäni...
Ymmärrän, että kun ottaa alkoholia=hönössä=kaikkeen kynnys madaltuu...----> korostaa fiilistä..ja sit voi tulla kaikrnlaista... mutta vaikka se kumpuaa asiasta, niin se ei ole vastaanottajalle oikein.
Sanoit, että miehet haukkuu vaikka läskiksi tms? Jos joku kysyisi sinulta, haluatko arvostelun ulkonäöstäsi ja vastaisit kyllä ja se toinen sanoisi että läski, niin olisiko se sama asia, kun se sanottaisiin kysymättä? Tai sekin, että itse kysyisit asiaa...
Kännissä joku kritiikki lähtee ilman kysymystä, haluaako joku jotain kritiikkiä just nyt...tai suuttuneena muuten...- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
No minä ehdotin pomoksi tuon pomon. Ja olen snadisti tasoitellut hänen alkumetrejään..
Mä voin sanoa sille ihan mitä vaan ja se mulle. Ei kummankaan tartte pelätä mitään työjuttuihin nähden...
Mutta silti...pitää osata vetää selvä raja työ- ja vapaa-ajasta...
Kukaan ei hönössä ole nykyään töissä...jotrn hönössä ei työasioita höpistä ja piste.
Sama kuin jokin selän takana pölpöttäminen...todella munatonta ja typerää...häpeäisin myös sitä itsessäni...
Ymmärrän, että kun ottaa alkoholia=hönössä=kaikkeen kynnys madaltuu...----> korostaa fiilistä..ja sit voi tulla kaikrnlaista... mutta vaikka se kumpuaa asiasta, niin se ei ole vastaanottajalle oikein.
Sanoit, että miehet haukkuu vaikka läskiksi tms? Jos joku kysyisi sinulta, haluatko arvostelun ulkonäöstäsi ja vastaisit kyllä ja se toinen sanoisi että läski, niin olisiko se sama asia, kun se sanottaisiin kysymättä? Tai sekin, että itse kysyisit asiaa...
Kännissä joku kritiikki lähtee ilman kysymystä, haluaako joku jotain kritiikkiä just nyt...tai suuttuneena muuten...No mua ei ole läskiksi haukuttu . Mutta jos haukkuisi niin en uskoisi koska en ole läski. Joku voi vihassaan sanoa mitä sanoo. Suodatan sen realistisesti. Tiedän omat vahvuuteni ja heikkouteni. En suutu. Mutta olen isekkin iskenyt vyön alle, loukatakseni joskus vaikka en koe edes niin ajattelevani. Sitä häpeän jos jotakin. Mutta aina olen anteeksi pyytänyt. Kaikki ei kykene anteeksi antamaan. Se on ihan ok,mutta itse en koskaan jättäisi anteeksianovalle anteeksiantamatta. En vaan voisi, sillä virheitä me teemme kaikki.ei ole maanpäällä täydellistä ihmistä. Eikä tule.💩
Disseisback kirjoitti:
No minä ehdotin pomoksi tuon pomon. Ja olen snadisti tasoitellut hänen alkumetrejään..
Mä voin sanoa sille ihan mitä vaan ja se mulle. Ei kummankaan tartte pelätä mitään työjuttuihin nähden...
Mutta silti...pitää osata vetää selvä raja työ- ja vapaa-ajasta...
Kukaan ei hönössä ole nykyään töissä...jotrn hönössä ei työasioita höpistä ja piste.
Sama kuin jokin selän takana pölpöttäminen...todella munatonta ja typerää...häpeäisin myös sitä itsessäni...
Ymmärrän, että kun ottaa alkoholia=hönössä=kaikkeen kynnys madaltuu...----> korostaa fiilistä..ja sit voi tulla kaikrnlaista... mutta vaikka se kumpuaa asiasta, niin se ei ole vastaanottajalle oikein.
Sanoit, että miehet haukkuu vaikka läskiksi tms? Jos joku kysyisi sinulta, haluatko arvostelun ulkonäöstäsi ja vastaisit kyllä ja se toinen sanoisi että läski, niin olisiko se sama asia, kun se sanottaisiin kysymättä? Tai sekin, että itse kysyisit asiaa...
Kännissä joku kritiikki lähtee ilman kysymystä, haluaako joku jotain kritiikkiä just nyt...tai suuttuneena muuten...Tästä tuli mieleen eilinen työpäivä… Tein itse mokan, v että vatutti.. Tunne kuohun vallassa.. työkaveri lähestyi, olisi sanonut jotain (ohjeita) Sanoin työkaverille että älä tule nyt tänne. Meni reilu tunti, olin saanut selvitettyä pääni ja kaikki oli hyvin..
Jos tuossa tilanteessa ei olisi perääntynyt. Luulenpa että siinä vaiheessa olisi ollut jopa meidän välillä vääntöä.. itselläni on ollut hänen suhteensa pinnaa.. mutta muilla ei niinkään..Anonyymi kirjoitti:
No mua ei ole läskiksi haukuttu . Mutta jos haukkuisi niin en uskoisi koska en ole läski. Joku voi vihassaan sanoa mitä sanoo. Suodatan sen realistisesti. Tiedän omat vahvuuteni ja heikkouteni. En suutu. Mutta olen isekkin iskenyt vyön alle, loukatakseni joskus vaikka en koe edes niin ajattelevani. Sitä häpeän jos jotakin. Mutta aina olen anteeksi pyytänyt. Kaikki ei kykene anteeksi antamaan. Se on ihan ok,mutta itse en koskaan jättäisi anteeksianovalle anteeksiantamatta. En vaan voisi, sillä virheitä me teemme kaikki.ei ole maanpäällä täydellistä ihmistä. Eikä tule.💩
Niin..
Minusta tunteet pitää näyttää...aina se ei ole ihan hyvä tapa, millä ne näyttää. Mutta ei niitä saa haudatakkaan, padota...kunhan ei fyysisesti ketään satuta...anteeksi voi pyytää, mutta jokin raja tunteiden osoittamisessakin on...
Mä sanoin mun muksuille, että huutakaa, nimitelkää ja raivotkaa, mutta elkää nielkö...en suutu. Alkuun ne raivoskin ja tekivät vaikka mitä...poikakin viskoi kännykät kattoon ja tyttö repi oppikirjansa...mutta oppivat. Asiat hoidettiin ja yhä puhuvat kaikkea suoraan. Enkä raivoa, enkä mitätöi...en myöskään kaikkeen tunteenpurkauksiin muuta mitään mikä sen aiheuttaa... mutta olen läsnä ja kuuntelen.
Olen vanhempi, mutten aio miellyttää kaikessa. 😁
Mutta mä uskon, että mun muksut osaa elää paremmin tunteittensa ksnssa kuin mä ikinä. 😊- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Niin..
Minusta tunteet pitää näyttää...aina se ei ole ihan hyvä tapa, millä ne näyttää. Mutta ei niitä saa haudatakkaan, padota...kunhan ei fyysisesti ketään satuta...anteeksi voi pyytää, mutta jokin raja tunteiden osoittamisessakin on...
Mä sanoin mun muksuille, että huutakaa, nimitelkää ja raivotkaa, mutta elkää nielkö...en suutu. Alkuun ne raivoskin ja tekivät vaikka mitä...poikakin viskoi kännykät kattoon ja tyttö repi oppikirjansa...mutta oppivat. Asiat hoidettiin ja yhä puhuvat kaikkea suoraan. Enkä raivoa, enkä mitätöi...en myöskään kaikkeen tunteenpurkauksiin muuta mitään mikä sen aiheuttaa... mutta olen läsnä ja kuuntelen.
Olen vanhempi, mutten aio miellyttää kaikessa. 😁
Mutta mä uskon, että mun muksut osaa elää paremmin tunteittensa ksnssa kuin mä ikinä. 😊Minulla on kaksi lasta. Poika on ollut aina 'helppo lapsi' mutta tyttö on toista maata. Poika asuu jo perheineen omillaan mutta tyttö venailee tuossa vieläkin. Ei hän juo polta tms. Mutta pitää huolen ettei mulla saa olla omaa elämää,.siis miehiä😄 ai vattu ,siinä höyhenet pölisee.😄 nooo, minä jätän sitten ne miehet. Mitäpä noilla. Onhan noita jo tuossa tarpeeksi pyörinytkin ja vieläkin saa pois hätistellä. huumorilla mennään.😄mitäpä sitä ei lapsensa eteen tekisi🙂. 💩
Haaveilija39 kirjoitti:
Tästä tuli mieleen eilinen työpäivä… Tein itse mokan, v että vatutti.. Tunne kuohun vallassa.. työkaveri lähestyi, olisi sanonut jotain (ohjeita) Sanoin työkaverille että älä tule nyt tänne. Meni reilu tunti, olin saanut selvitettyä pääni ja kaikki oli hyvin..
Jos tuossa tilanteessa ei olisi perääntynyt. Luulenpa että siinä vaiheessa olisi ollut jopa meidän välillä vääntöä.. itselläni on ollut hänen suhteensa pinnaa.. mutta muilla ei niinkään..On muuten ihmisillä oikeus sanoa ja ottaakin tilaa tunteille. 🤔
Minusta teit juuri niinkuin pitää... ja onneksi työkaverikin ymmärti. Sanoit rajasi hälle ja hön kunnioitti niitä. Mutta ehkä muut, mitkä eivät hänestä tykkää, eivät osaa sanoa, kun raja ylitetään/ollaan ylittämässä...vaan sen innokkaan neuvojan pitäisi tulkita se nenän ja jalkaterien asennosta..
Tyypillistä.
Minulle tullaan kertomaan usein kumpaakin...
Olisin vaan halunnut neuvoa, mutta nyrpisteli ja ei puhu enää mitään...
Tai...
Tuli v.ttu selittämään selvää asiaa, vittuili ja halus päsmäröidä, kun sattu vahinko. V.tun kyylä, pitäis huoli omista hommistaan...
Näen tätä kokoajan... ja ei tarvitsisi kuin suoraa ja asiallista puhetta...tuntuu välillä turhauttavalta olla välissä...tajuta tää kommunikaatio-katkos...🙄- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta. Poika on ollut aina 'helppo lapsi' mutta tyttö on toista maata. Poika asuu jo perheineen omillaan mutta tyttö venailee tuossa vieläkin. Ei hän juo polta tms. Mutta pitää huolen ettei mulla saa olla omaa elämää,.siis miehiä😄 ai vattu ,siinä höyhenet pölisee.😄 nooo, minä jätän sitten ne miehet. Mitäpä noilla. Onhan noita jo tuossa tarpeeksi pyörinytkin ja vieläkin saa pois hätistellä. huumorilla mennään.😄mitäpä sitä ei lapsensa eteen tekisi🙂. 💩
Tyttö on joskus raivoissaan käynyt kii. Olen ottanut torjunta otteen ja huutanut että mun päälle et käy. Tässä menee raja. Itkuhan siitä tuli. Kai maksan jotain karmanvelkaa. Hänellä on autismikirjonhäiriö. Hyvin taiteellinen ja älykäs, omanlaatuinen persoona. Kyllä minä hänestä huolen pidän niin kauan kun mua tarvitsee. Eipä tuo poiskaan näköjään tahdo vaikka kuin välillä puhisee😄

Mä koetan kovasti vierottaa lapset maailmalle. Se ei ole niin sormia näpsättävän helppoa. Se on saakelinmoista siedättäytymistä. 😁
Nehän tietää jo maailmasta jotain. Jotain mikä karkeesti on hyvästä ja mikä pahasta...mut silti niiiiiin vähän. 😄
Mut kyllä ne oppii. Ja mitä enempi mä luotan heihin, kannustan, sen paremmin ne uskoo itseendä...pöhelöt. 🥰
Tee tytöllesi selväksi, että sen ei tartte sua kyyläyä, vaan keskittyy lentämään itse... 😁
Sama se, saatko sit miestä vai et, mutta eipähän jää tyttökään siihen kyttäämään. 😄Anonyymi kirjoitti:
Tyttö on joskus raivoissaan käynyt kii. Olen ottanut torjunta otteen ja huutanut että mun päälle et käy. Tässä menee raja. Itkuhan siitä tuli. Kai maksan jotain karmanvelkaa. Hänellä on autismikirjonhäiriö. Hyvin taiteellinen ja älykäs, omanlaatuinen persoona. Kyllä minä hänestä huolen pidän niin kauan kun mua tarvitsee. Eipä tuo poiskaan näköjään tahdo vaikka kuin välillä puhisee😄
No minusta kaikenmaailman diagnoosit on vain selityksiä ihmisten piirteistä.
Hänenkin on selviydyttävä maailmasta sinunkin jälkeen...toivottavasti kuoletkin ennen häntä. 😊
Vanhemmuus on vierellä kulkemista vähän aikaa...sitten sitä pitääkin jäädä taakse ja hiipua...
Sun kertomus nyt ei vastaa sitä ajatusta...
Mä ssnoisin, että sun on vaikeaa laskea irti....tyttö menisi, mutta ei saa sulta oikeaa signaalia...
Kannusta...elä epäile. 😊- Anonyymi

Kannusta...elä epäile. 😊Kyllä kannustan. Tuossa on pari laatikkoa ostettu kippoja ja kuppeja että alkuun pääsee, mutta siitäkin sihahti ettei tahdo että ostan mitään. On katseltu asuntoakin, mutta aina se sitten jää. Kai mun kans on kuitenkin niin turvallista. Pelottaa nousta siivilleen. Olen kaikestahuolimatta hänelle se turvallisin ja tärkein ihminen. Vaikken mikään paras äiti aina ole onnistunut olemaan. Hyvä meillä silti loppujenlopuksi on elää ja olla. Kesätyötkin tuurattu yhdessä. En valita. Hän saa päättää ja lentää heti kun siivet kantaa. Tietää kyllä että minulla on sata prossanen tuki. Olisi se helpotus itsellekkin vaikka tietty ikävä tulisi. Ollaan niin kauan yhdessä tallustettu. En mitään parisuhdetta edes kaipaa. Olen vesimies ja menen omia polkujani. Ahdistaa pelkkä parisuhteen ajatteleminenkin. 💩
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kannustan. Tuossa on pari laatikkoa ostettu kippoja ja kuppeja että alkuun pääsee, mutta siitäkin sihahti ettei tahdo että ostan mitään. On katseltu asuntoakin, mutta aina se sitten jää. Kai mun kans on kuitenkin niin turvallista. Pelottaa nousta siivilleen. Olen kaikestahuolimatta hänelle se turvallisin ja tärkein ihminen. Vaikken mikään paras äiti aina ole onnistunut olemaan. Hyvä meillä silti loppujenlopuksi on elää ja olla. Kesätyötkin tuurattu yhdessä. En valita. Hän saa päättää ja lentää heti kun siivet kantaa. Tietää kyllä että minulla on sata prossanen tuki. Olisi se helpotus itsellekkin vaikka tietty ikävä tulisi. Ollaan niin kauan yhdessä tallustettu. En mitään parisuhdetta edes kaipaa. Olen vesimies ja menen omia polkujani. Ahdistaa pelkkä parisuhteen ajatteleminenkin. 💩
Ei sinun tartte hommata parisuhdetta kun tyttäresi muuttaa omilleen. Tuosta viestistä saa sen kuvan...
Onko se sun, vai tyttärrn kuva? 🤔
Enhä jos tyttös miettii, että jos lähtee, niin hamuat jonkun ukon kuin ukon siihen hänen tilalleen?- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Ei sinun tartte hommata parisuhdetta kun tyttäresi muuttaa omilleen. Tuosta viestistä saa sen kuvan...
Onko se sun, vai tyttärrn kuva? 🤔
Enhä jos tyttös miettii, että jos lähtee, niin hamuat jonkun ukon kuin ukon siihen hänen tilalleen?Näin se voi olla.. tuntee miehen uhkaksi itselleen. Ettei enää olekkaan se tärkein. 🤔 näin olen konenut. No mutta oli kiva jutella kanssasi! Kiitos🙂 nyt muihin puuhiin🙂
Anonyymi kirjoitti:
Näin se voi olla.. tuntee miehen uhkaksi itselleen. Ettei enää olekkaan se tärkein. 🤔 näin olen konenut. No mutta oli kiva jutella kanssasi! Kiitos🙂 nyt muihin puuhiin🙂
Ei uhkaksi itselleen, vaan sinulle...lapset on usein huolissaan vanhemmista, ei itsestään.
Mutta touhuilehan muuta.😊- Anonyymi
Siis teit mitäh!?!
- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
No minä ehdotin pomoksi tuon pomon. Ja olen snadisti tasoitellut hänen alkumetrejään..
Mä voin sanoa sille ihan mitä vaan ja se mulle. Ei kummankaan tartte pelätä mitään työjuttuihin nähden...
Mutta silti...pitää osata vetää selvä raja työ- ja vapaa-ajasta...
Kukaan ei hönössä ole nykyään töissä...jotrn hönössä ei työasioita höpistä ja piste.
Sama kuin jokin selän takana pölpöttäminen...todella munatonta ja typerää...häpeäisin myös sitä itsessäni...
Ymmärrän, että kun ottaa alkoholia=hönössä=kaikkeen kynnys madaltuu...----> korostaa fiilistä..ja sit voi tulla kaikrnlaista... mutta vaikka se kumpuaa asiasta, niin se ei ole vastaanottajalle oikein.
Sanoit, että miehet haukkuu vaikka läskiksi tms? Jos joku kysyisi sinulta, haluatko arvostelun ulkonäöstäsi ja vastaisit kyllä ja se toinen sanoisi että läski, niin olisiko se sama asia, kun se sanottaisiin kysymättä? Tai sekin, että itse kysyisit asiaa...
Kännissä joku kritiikki lähtee ilman kysymystä, haluaako joku jotain kritiikkiä just nyt...tai suuttuneena muuten...”Hönössä” ei pidä olla koskaan.
Anonyymi kirjoitti:
Siis teit mitäh!?!
Mäkö? Mä teen aikanaan kaiken jokatapauksesssa...huppelissa jää pari välivaihetta välistä. 🤪
- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Mäkö? Mä teen aikanaan kaiken jokatapauksesssa...huppelissa jää pari välivaihetta välistä. 🤪
😣🤦🏽♀️🤦🏽♀️🤦🏽♀️
- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Ei szno noi hymiöt mitään....
No siinä akka kurtistaa kulmiaan.
Sanoo: Ei noin. Ei noin. Anonyymi kirjoitti:
No siinä akka kurtistaa kulmiaan.
Sanoo: Ei noin. Ei noin.No kurtistakoot...en mä sitä aksn mielyä kysellyt...
- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
No kurtistakoot...en mä sitä aksn mielyä kysellyt...
Mutta sepä sanoi mielipiteensä. Iloista pakkaspäivää!
Anonyymi kirjoitti:
Mutta sepä sanoi mielipiteensä. Iloista pakkaspäivää!
Saa aina sanoa...nyt sauna lämpenemään. 😊
- Anonyymi
En sano, etten olisi koskaan hävennyt mitään itsessäni, mutta aivan turhaahan se on.
Sitä on sellainen kuin on. Muut myös.
Muuten kyllä kannatan sun ratkaisukeskeistä elämänasennettasi. Ratkaisukeskeisyys toimii mullakin. Tosin aika usein ihmiset haluavat vain valittaa ja surkutella itseään eivätkä tehdä ongelmilleen mitään. Hetken aikaa kuuntelenkin, mutta sitten sitten täytyisi alkaa ratkomaan niitä ongelmia 😄 Ei jaksa kauaa kuunnella jankutuksia kurjuudesta.
xLiner - Anonyymi
Tuo itseymmärrys on tärkeää ja itsen rakastaminen. Tekee parhaansa ja huolehtii hygieniasta parhaan kykynsä mukaan. Sen täytyy riittää. Jumalan rakkautta ja siunausta tähän päivään .
- Anonyymi
hymyileminen voi hävettää joitain jos on huonot hampit, ei uskalla paljastaa hampaitaan toisille eli ei uskalla hymyillä toisille jos hampit vahingossa npaljastuvat.
- Anonyymi
On menneisyydessä muutama sellainen asia, jossa olen toiminut typerästi toista kohtaan, ahminut jonkun viinat, hyötynyt toisen kustannuksella tms. Ne muistuvat joskus mieleen ja hävettävät. En enaa kehtaa soittaa ja pytää anteeksi ja hyvittää asiaa jotenkin. Enkä uskoa että se auttaisi.
Olen ottanut asian niin että on hyvä ja opettava juttu että nämä joskus mieleen tulevat, se auttaa nyt ja vastaisuudessa harkitsemaan, mitä toiselle sanoo tai tekee. Kyllä häpeä on tunne joka kuuluu ihmiseen, sinä missä kateus, viha ja muut negatiiviset tunteet. Jos niitä kokee. pitää vain ottaa opikseen ja välttää uusia mokia.
Eli tässä on ero aloittajaan nähden, en tiedä mitä sinällään itsessäni häpeäisin, mutta tekojani häpeän. Itsessäni on verheitä, mutta ne olen käsitellyt sinuiksi, rumat hampaat, repsut rinnat ja ei sirot nilkat.- Anonyymi
Hyvä sinä👍
- Anonyymi
En mitään. Miksi minun pitäisi hävetä itseäni? Tämmöseksi olen syntynyt. Voin vaikuttaa vain siihen, miten käyttäydyn muita ja itseäni kohtaan. Typerääkin typerämpi aloitus.
- Anonyymi
Vinoja hampaita. Muuhun olen opetellut olemaan tyytyväinen.
- Anonyymi
Ööö, piti ihan miettiä mitähän sitä häpeisi?! Ja en kyllä keksi itsestäni mitään hävettävää tähän hätään. Minähän oon mainio itsenäni kaikkine pikku kremppoinenikin. Keho kuluu, mikä on täysin normaalia ikääntyessä. Mitä sitä häpeilemään tai muutenkaan itseään.
Jasu- Anonyymi
Ja kyllä se olotilan voi saavuttaa, että on tyytyväinen itseensä. Se vaatii vain omien asenteiden ja ajatusten tarkistelua ja muuttamista, mutta kun siihen tilaan pääsee tuntuu elämä kaikinpuolin helpommalta. Kevyemmältä kulkea. Tiedän mistä puhun nimittäin. Työni oon tehnyt ja olotilaan päässyt. 😊
Jasu
- Anonyymi
kammottavat tyttöjen alppihiihdot jooh, veli oli joskus kilpailuissa, Sun Valley, Boise, Idaho, huvittavan näköisiä joistain alppihiihtäjätytöistä amerikkalaisista kuva, kunnollinen pepsodeny-hymy tytöillä
Voi kuinka hyvä ja rohkea kirjoitus Palstakamu!
Itse en ole yhtä rohkea.. - En ala täällä yksityiskohtaisesti luetella kaikkia niitä ulkonäkööni liittyviä seikkoja, joiden kanssa en ole kaikkien näiden vuosikymmentenkään jälkeen sinut, enkä tule koskaan olemaan. - Minullekin olisi varmasti nuorena ollut hyväksi jonkinlainen terapia, mutta nyt se olisi mielestäni enää turhaa. - Näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää. 🙂
Muita häpeän aiheita sitten.. No, onhan sitä elämän aikana joskus tullut käyttäydyttyä typerästi, vaikka aikuisenakin, mutta muutkin mokaa. - Pääasia, että tiedän, etten koskaan tarkoituksella ole halunnut fyysisesti satuttaa ketään, enkä henkisestikään ainoatakaan muuta ihmistä kuin.. ja jätän hänetkin mainitsematta. Olin silloin henkisesti väsynyt, raivostunut, enkä lainkaan oma itseni.- Anonyymi
kerran oli joku hassu juttu kun laki oli muuttunut että tarjoilija ei voi enää myydä tuplaviskiä blackjack-pöytäänkään janojuomana pelatessa mutta kahteen lasiin joo voin laittaa...
- Anonyymi
Terve ihminen ei häpeä mitään. On hyvä olla itsensä kanssa.
- Anonyymi
juha mietaa voisi todistaa arvottomuutensa yrittää hiihtää alasti 5673 kikilometriä alasti -273 aSTEEN PAKKASESSA
- Anonyymi
Pituuttani, vartalon mallia, hampaita, kasvoni ihoa, silmiäni.
- Anonyymi
Minusta käytät liikaa tuoksuja
Sori
En tuntenut tuoksuasi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta käytät liikaa tuoksuja
Sori
En tuntenut tuoksuasiEn tuoksu oikein miltään. Sekin vielä. Oon hajuton ja mauton.
- Anonyymi
Kyllä sitä omaa alastonta kroppaa eniten häpeää, en kehtaisi alastomana naisen edessä oleskella, ei nainen ainakaan kiihotu meikäläisen kropasta.
- Anonyymi
Palstakamu kirjoitti:
Varmaan harvan alaston kroppa on mitään sitä tasoa mitä mediassa on totuttu näkemään.
Mulla on lisäksi kierot länkisääret, ei sellaisten kanssa kehtaa naisen edessä olla alastomana.
- Anonyymi
joku juttu.. jotain pelien tekemistä tytöillekin vaan kun ärsyttää kun kätttävät tuota tehotonta paskaa eli unity ja opengl.... kun directx pitäisil....
- Anonyymi
Kyllä jokaisella ominaistuoksu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä jokaisella ominaistuoksu
Yrititkö peittää jotain
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä jokaisella ominaistuoksu
Se voi olla imeläkin tuoksu, vaikkei henkilö itse välttämättä stä havainnoisi.
Olen päässyt siihen ikään että olen huomannut että häpeily ei oikein mistään kanna mitään hedelmää, turhaa touhua. Joitakin möläytyksiäni kyllä olen häpeillyt tosielämässä ja tekojani mutta so what...mahdolliset luonneviat kuuluvat kokonaispakettiin 😁. Ryhtiä voisi korjata, jäisi tuo mahdollinen gorilla efekti pois, vaikka en mä kyllä sitäkään häpeile 🤔
- Anonyymi
Onks gorilla efekti, et mennään etukenossa pää kyyryssä ja hartiat taaempana, kuin pää ja kumarassa asennossa edetään lompsimalla?
Anonyymi kirjoitti:
Onks gorilla efekti, et mennään etukenossa pää kyyryssä ja hartiat taaempana, kuin pää ja kumarassa asennossa edetään lompsimalla?
Etukenossa rystyset maata laahaten, otsa kurtussa jos mahdollista 🙂
valtakunta kirjoitti:
Mitäh möläytyksiä🤔 ehkäpä pyysit anteeksi niitä, ehkä ne ei ole niin pahoja?
Juttuihin tulee joskus enemmän tulkinnan varaa kuin olisi tarvis, toisaalta rakastan kohonneita kulmakarvoja🤔 ...ne mun ponini tosiaankin joskus karkailevat 🙂
E-Lukka kirjoitti:
Juttuihin tulee joskus enemmän tulkinnan varaa kuin olisi tarvis, toisaalta rakastan kohonneita kulmakarvoja🤔 ...ne mun ponini tosiaankin joskus karkailevat 🙂
Ponisi karkailevat. Juttusi on ainakin ihania että sielu lepää kun niitä lukee olet niin ihana rento. Vasta lahjaksi ihmisille jotka tuntuu saavan pään hajoamaan sinä saat se vakavan rennoksi. En ihmettele leikkisyyttä rentoa tyyliäsi. Minä nautin täysin sielun läsnäolostasi. Minä aina nolaan kaiken. Kun pethetyöntekijät sen paloturvallisuus ilmoituksen tekivät minä kävin kaikki tunteet läpi(suuttumukseni niille täteille, itkuni huoleni vakavuuteni nolouteni rehellisyyteni pyykeistä) palotarkastajalle kaikki meni läpi ainoastaa parvekkeelta saa heittää muutama asia roskiin perhe on mahduttava parkekkeelle kerralla ja mietin kestääkö se meidän perheen painon? En tajunnut sanoa eiköhän ne taåvaårat lennä parvekkeelta ulos jos tuli tulipalo tulisi ja toinen poistuminen tie olisi oltava avoin. Noh joo.

Kiitos taas kerran 🌹, kuolevaisia täällä kaikki ollaan...
E-Lukka kirjoitti:
Kiitos taas kerran 🌹, kuolevaisia täällä kaikki ollaan...
Sinä saat ainakin henkiin kuolevankin, eläväksi, jos sille päälle satut kerran noloudessani sanoin sairaalassa makaavalle sydänkohtauksen saaneelle sukulaiselle nuorena ” annan kengän potkun persuuksille onnea tuomaan”. Olen minäkin kaikkea möläyttänyt.
E-Lukka kirjoitti:
Kiitos taas kerran 🌹, kuolevaisia täällä kaikki ollaan...
Mutta kiitos ruususta minulla on kohta kimppu ruusuja, jokainen on merkittävä elämässäni muistojen laatikossa. 💐🥰
Sinulla on hyvä asia että hampaat on hyvässä kunnossa.
Minö en häpeä perhe-elämää enemmän häpeän muiden loukkaavia sanoja,ennakko luuloja ja asioita. Eilen kirjoitin vuosi tapahtumasta kun pyysin äitiäni ja vastasin hänelle vuosi siitä kun oli tuomassa lahjoja ilmoitin ettei tarvitse kortteja lähetellä ja eikä koipeansa enää nostaa ja muistutin vuoden takaisesta kun ei voinut rampaa tytärtää auttaa että mies pääsee kouluun ja tervekeuhkosena käyttää FFP2. Että pitää huolta muista lapsista. Sieltä se lähti haukkuminen ennakkoluulot yms lapsien haukunta mutta en lähtenyt riitelemään ei ole minun asia riidellä riidelköön keskenää sitten.
Eli vuosi meni tuostakin että pystyin vastaan hänelle etten halua olla tekemisessä.Hienoa että uskalsit tuoda ilmi oman kantasi asiaan. Vanhempiaan ei ole ikinä helppo uhmata onpa minkä ikäinen tahansa.
Ei minun ongelma ole jos loukkaantuu mutta enemmän sellainen ihminen joka tahtoo minua ja lapsia minulle haukkua. . Minä olen itkuinen tottakai koska eihän se helppoa ollut näin unta kerran äitini halasi minua ja itkin vuolaasti sen vuoksi koska satutti minua vuosi sitten kuin olisi heitellyt näkymättömiä tikareita selkään, onhan se kivempi olisi ollut se mitä kaipansin että toiveethan on eri asia ja valehdella itselleni toisen käytöksen hyväksyä. Minulle on jo liikaa traumoja en tarvitse yhtään lisää.
Palstakamu kirjoitti:
Hienoa että uskalsit tuoda ilmi oman kantasi asiaan. Vanhempiaan ei ole ikinä helppo uhmata onpa minkä ikäinen tahansa.
Se kohtelee minua eri tavalla kuin sisariani kuin ”et uskonut että pystyt lukiota” ”en uskonutkaan että saisit ajokorttia luulin jo” lapsiani kun oli hoitamassa ” lapsesikaa ei osannut varoa teetä” sanoin sille silloin ”sitä varten sinä olet siellä vahtimassa ettei satu vahinkoa” en jaksa tuota.
siskoni luo meni kahdellakin junalla auttaa että mies pääsee kouluun ja minun kohdalla edes FFP2 ei ollut valmis käyttää kiristi asialla ettei sitten tule auttaa, jos täytyy sitä käyttää.
Sellainen riitti minulle.
Mies joutui jäämään auttaan ja pois koulusta ja eipä päässyt näkemään lapsen lastaan livenä enkä edes kuvia hänelle enempää lähettänyt. En soittanut en kutsunut 2korttia lähetti poisti muut kortista vain suunattu minulle.
Ei minuun kannata pitää kiinni vain vevollisuuden tunteesta.Palstakamu kirjoitti:
Hienoa että uskalsit tuoda ilmi oman kantasi asiaan. Vanhempiaan ei ole ikinä helppo uhmata onpa minkä ikäinen tahansa.
Ei minun tarvitse sietää sitä että haukutaan lapsia ”mistä tiedät että käyttävät kaupassa maskia tuskin käyttävät” yms.
Palstakamu kirjoitti:
Hienoa että uskalsit tuoda ilmi oman kantasi asiaan. Vanhempiaan ei ole ikinä helppo uhmata onpa minkä ikäinen tahansa.
Nyt se on sit pois elämästä. En ole sellainen että jaksan ikuisesti olla eriarvoisessa elämän tilanteessa kuin päin vastoin pyrin toimiin oikein niin ikävästi viemällä yrittämiseni ja viemällä minun itsetuntoni. Kotiäitiyttä ei äitini arvostanut.
Palstakamu kirjoitti:
Hienoa että uskalsit tuoda ilmi oman kantasi asiaan. Vanhempiaan ei ole ikinä helppo uhmata onpa minkä ikäinen tahansa.
Vanhempani oli vain töissä molemmat sisareni vain minua hoisivat ja sit se meni toisen miehen matkaan isäni teki katoamisen ilmoituksen kun olin 5v ja sisareni mukana. Mutta syy siihen miksi jäin isälleni oli kuulemma olin isän tyttö mutta minussa olisi ollut työtä liikaa puheterapiat ja kaikki ja epäilen sen syyn olevan siinä.
- Anonyymi
tuollainen on aika hyvä sinänsä jos tuijottelee jotain tähtiäkin, niin oppii tuntemaan niitä juttuja silloin
- Anonyymi
Hajua. Minä haisen. Puolessa päivässä alan haista, oudolle hiukan kemikaalimaiselle tunkkaiselle pilaantuneen miehen hajulle. Taitaa olla päiväys mennyt vanhaksi :(
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1247684
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t414431törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/413932Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4092056Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi731667- 321487
- 351478
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1891221Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121148Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:121073