Kemijärvi, Salla, Pelkosenniemi ja Savukoski liittää yhteen. Saadaan tehokkuutta ja kulut kuriin.
Kuntien pakkoliitokset Itä-Lappiin
Anonyymi-ap
14573
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ongelmana on se, kuka noista kolmesta ottaa vetovastuun ja Kemijärven rötökset hoidettavakseen.
Kempan voisi liittää
Pelkosenniemen seurakuntaan.
Ja srk pelastuu.
Kunnan voisi lopettaa kuten kävi kepun sonniosuuskunnille ja paikallisosastoille.
Lakkauttaa pitää.
Kelloniemi antaa niskaan armonlauksen.
Kyllä se siitä sanoi tp niinistökin.
Silloin tällöin vilautellaan näitä kunta- ja srk-yhtymiä.
Kyse on köyhien yhteenliittymistä, mutta Lapissa kyse on maantieteellisistä etäisyyksistä.
Tietysti nämä älyvälineet korvannevat yhä enemmän näitä yhteyksiä. Mutta ne edut ovat kyseenalaisia.
Sallan lukion voisi yhdistää Kemijärven lukioon, mutta yksiselitteinen etu sekään ei ole.
Jonkinlainen terveysasema tarvitaan kuin myös omua hallintoelimiä.
Kolme köyhää on jatkossakin kolme köyhää jne.
Kemppaan pitää ottaa tuhat pakolaista väestökaton tasaamiseksi.
Töitähän täällä ei ole mutta se ei ole hidaste.
Kela ja valtio näitä moukkia muutenkin elättää.
Ei vaan Kemijärven jokainen kylä on muodostettava omaksi yksiköksi! Valtiolta siihen avustus ja työpaikkoja, niin tulee uusia asukkaita. Esim. Luusuan prefektuuri, Tonkopuron territorio, Kalkiaisten erityishallinto-alue, Luokka-Aavan maalaiskunta ja Kuusivaaran kauppala yms.
Jokaiseen seutkuntajohtaja, kehittämispäällikkö, palopäällikkö ja kalastuksen valvoja.
Työpaikkojen luominen on vain tahdosta kiinni.
Tv: Etelän Vihreät.
Yhdellä organisaatiolla hoituu kaikki.
Itä-Lapin kunta
Koillis-Lapin tasavalta
Onnen kaupunki ! Oisko naseva nimi ?
Toivottavasti valtuutetut miettivät kunnan tulevaisuutta, nimittäin velka taitaa kasvaa koko ajan. Samalla yt päälle, saadaan mitoitettua henkilöstö kestävälle pohjalle.
Johan sen näkee sokea Kreettakin.
Lapponia kii 2025.
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/b7b19025-afa6-4f17-8d7f-369a2f122064