Kauppiaat ja kylmätavarat, Valio ym. huom!

Tuossa yritin joulun aikaan kirjoitella Etelä Suomen Sanomiin yleisöosastoon viestiä kauppiaille siitä, että kinkku pakasteet pitäisi pakastealtaaseen laittaa ns. täyttömerkin alapuolen, ettei ns. pakasteet sula liian aikaisin kuluttajalle tullessa, mutta eipä sitä annettu ulos.

No jatketaanpa. Tunnetut kauppaketjut ja marketit pieniä kauppiaita myöten eivät osaa käyttää kylmätilojaan oikein. Esim Valio on merkinnyt tuotteisiin max lämpötilan esim maidolle. Toteutuuko se kuluttajalle asti. Ei välttämättä.
Ns. kuluttajalle tarjotaan ns. viimeistä parasta ennen tuotetta kylmätiskin reunoille asetettuna, ts. ei kylmätiskin kylmätilassa. Tässä tulin matkalla pohjoisesta ja piipahdin S-markettiin, laitatin kauppiaalla maitopurkin kylkeen mittarin joka oli kylmätiskin laidalla muiden "tarjouspurkkien kanssa" ja kas. 11 lämpöastetta. No onko se oikea paikka myytäville tuotteille. Ei ole. Olen esittänyt heille tehtäväksi ns. oma pieni hyllykkö merkinnällä josta asiakkaat nämä löytävät.
Sitten täällä Lahdessa isossa marketti kaupassa katselin taas tätä "tarjontaa" ja pyysin mittaria. No nyt Euro-nimisen ketjun myyjä sanoi, ettei heillä ole mittaria, mutta ensiviikolla se sitten on.
Olen nyt nimennyt kaksi liike nimeä, mutta hapate on läpi kauppaketjujen, etteivät ne nimetyt huonompia ole, ja osassa kyllä homma toimii hyvin.

Kesä kun tulee, Valio / Ingman ja "makkara firmat" olkaa hyvät ja antakaan ohjeet kauppiaille missä ne tuotteet pitää aina olla, koska he myyvät teidän tuotteita kuluttajalle ja varmaankin haluatte, että tuotteet olisivat ns. kunnossa "loppuun asti".

Eiköhän laiteta asiat kuntoon.

Kirjoitti armeijan huoltopuolen käynyt kaveri.
3537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kinkuista vielä alkuun, joskin ei niin ajankohtaista.. Kyllähänne kinkut saa alkaa pikkuhiljaa myynnissä mielestäni sulamaan, meinaan pääsee kotona helpommalla..tarkoitus ei kaiketi ole pitää kinkkuja jäissä!
Kotona saa odotella aikamonta päivää, jos umpijäisen kinkun ostaa marketista.
Muistanette, miten tuskaisaa odottelua on kinkun sulattaminen.. et silleen..

Kaikilla kaupoilla näitä lämpötila asioita valvoo terveystarkastaja ja etenkin kaupoissa on OMAVALVONTA jossa kirjattuna kaikkien kylmien lämpötilat.
Kuljetuksiin tehdään kaupoissa ns. pistokokeita
eli digimittari laatikkoon ja lämpötilat kirjataan omaan omavalvonta kansioon.
Kaikista kaupoista siis löytyy kansio, jonka voit pyytää näytille, jos kauppa haluaa esitellä kansiotaan?

Kuljettajilla on samoin eu-direktiivit täyttävät kalustot, eli eipä niissä mitään valittamista pitäisi olla.
Maidon myynti toki on aika heikkoa, jos lämpötila on 11C eli ilmaverho, joka pitää kylmyyden on selvästi rikki tai muuten heikko?

Uskon, että lähestulkoon kaikilla nuo valvonnat on kunnossa tai sitten kannattaa soittaa omalle terveystarkastajalle, jos rikkomuksia ilmenee..

T: kaupan setä

Äänestä
  • Kyllä sen ymmärrän, että kinkulla on oma sulamisaikansa jne. Mutta kun kinkku kausi on vasta "alussa" ja jouluun kovin aikaa, niin jo silloin laitetaan kylmäallas liian täyteen ja peruste on se, että myyjiä on vähän. Maito asiakin ja mitä jogurttipurkkeja on ns. k-hyllykön etureunan päällä, ts. ei kylmätilassa, ja parasta, että joku kauppias oli latonut tyhjät muoviset maitolaatikot hyllyksi "ulkopuolelle" ja siihen laittanut ko. tuotteensa myyntiin.

    No jos asiakas sanoo siellä tai täällä kerran ja pari ja ei mene perille, niin hyvä on huomauttaa jo yleisestikin ja tuntuu asiakkaaltakin ikävältä huomauttaa, kun välttämättä kaikki ei siitä pidä..

    Mutta kerraten suurin osa on varmasti ok. hommansa osaavia kauppiaita, vaikkakin joltain homma "unohtuu",

    No se siitä, tuleva kesä ja kaikkialla varmaankin sitten asiat ok.
    Hyvää kesää teille kauppiaat siellä kylmätiskeillä, asiakkaitahan siellä tapaatte.

    Äänestä

Meillä ainakin homma on hallussa. Samanpäivän tuotteita ei muuten myydä ollenkaan, millään hinnalla, seuraavan päivän saatetaan myydä alennuksella, mutta omalta paikaltaan normaalissa kylmätiskissä. Omavalvonta toimii myös ja viikoittain mitataan sekä kylmätiskeissä olevien että juuri kauppaan tulevien tuotteiden lämpötiloja jotka kirjataan kansioon. Meillä on erikseen nimetty henkilö tämä toimenpide suorittamaan. Ei ole ikinä mitään vääriä lämpötiloja ollut.
Ainoa mikä välillä ärsyttää, on se kun asiakkaat jättävät kylmätiskeistä otettuja tavaroita pitkin kauppaa mille hyllylle sattuu, kun eivät haluakaan ostaa, ja sitten ne sen takia menevät hävikkiin... ja sitten tiputellaan tuoretavaraa pakastealtaisiin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lahtelainen kuluttaja kirjoitti:

Tuossa yritin joulun aikaan kirjoitella Etelä Suomen Sanomiin yleisöosastoon viestiä kauppiaille siitä, että kinkku pakasteet pitäisi pakastealtaaseen laittaa ns. täyttömerkin alapuolen, ettei ns. pakasteet sula liian aikaisin kuluttajalle tullessa, mutta eipä sitä annettu ulos.

No jatketaanpa. Tunnetut kauppaketjut ja marketit pieniä kauppiaita myöten eivät osaa käyttää kylmätilojaan oikein. Esim Valio on merkinnyt tuotteisiin max lämpötilan esim maidolle. Toteutuuko se kuluttajalle asti. Ei välttämättä.
Ns. kuluttajalle tarjotaan ns. viimeistä parasta ennen tuotetta kylmätiskin reunoille asetettuna, ts. ei kylmätiskin kylmätilassa. Tässä tulin matkalla pohjoisesta ja piipahdin S-markettiin, laitatin kauppiaalla maitopurkin kylkeen mittarin joka oli kylmätiskin laidalla muiden "tarjouspurkkien kanssa" ja kas. 11 lämpöastetta. No onko se oikea paikka myytäville tuotteille. Ei ole. Olen esittänyt heille tehtäväksi ns. oma pieni hyllykkö merkinnällä josta asiakkaat nämä löytävät.
Sitten täällä Lahdessa isossa marketti kaupassa katselin taas tätä "tarjontaa" ja pyysin mittaria. No nyt Euro-nimisen ketjun myyjä sanoi, ettei heillä ole mittaria, mutta ensiviikolla se sitten on.
Olen nyt nimennyt kaksi liike nimeä, mutta hapate on läpi kauppaketjujen, etteivät ne nimetyt huonompia ole, ja osassa kyllä homma toimii hyvin.

Kesä kun tulee, Valio / Ingman ja "makkara firmat" olkaa hyvät ja antakaan ohjeet kauppiaille missä ne tuotteet pitää aina olla, koska he myyvät teidän tuotteita kuluttajalle ja varmaankin haluatte, että tuotteet olisivat ns. kunnossa "loppuun asti".

Eiköhän laiteta asiat kuntoon.

Kirjoitti armeijan huoltopuolen käynyt kaveri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu