Tyyliin kaikki shakissa. Äsken myös. Olen sittenkin piilevä "artisti" after all. Joukkueurheilupeleissä sen näkee kun pitäisi olla tiimipelaaja. Minä taas en ole vaan enemmänkin individualisti. Pleikkarilla pelatessani tuo joukkuehenki puuttuu joskus mutta silloin kun se toimii niin se todellakin toimii. Pelini ei ole vain toimivaa vaan myös kaunista. Nämä asiat liittyvät toisiinsa sillä jos on hyvä jossakin tai luova jossakin niin se kertoo siitä että henkilön ajatus nappaa niin sanotusti. Joskus vaikka on helpompi vaikeustaso niin tuntuu että pelaaminen on jopa haastavampaa kuin astetta korkeammalla. Se kai johtuu siitä että pelin fysiikka on erilainen eri tasoilla johon ei ole ehtinyt tottua. Botti on myös omalla puolella sitä hölmömpi mitä helpompi taso, näin minä asian näen. Olen änäripeleissä luultavasti melko keskitasoinen. Silti oikeassa elämässä tunnen olevani lähtökohtaisesti parempi kuin keskiverto. Jääkiekkoa en ole oikeassa joukkueessa pelannut. Tottakai siitä on hyötyä myös virtuaalimaailmassa jos on sen lisäksi käytännön kokemusta jostakin, ja toisinpäin: Korean armeijassa videoampumispelit sisältyvät armeijan koulutukseen. On teoria, ja sitten on käytäntö. Tää on suorastaan ihanaa suoltaa ylipitkiä tekstejä vailla mitään jäsentelyjä ;D.
Mä voitan nykyään
3
198
Vastaukset
Ilman voittajia ei olisi meitä luusereita. Olemme teille kiitoksen velkaa.
Uudet pelit ovat liian nopeita viisikymppiselle vanhukselle. Olen ostanut monta visuaalisesti upeaa peliä, enkä ole päässyt niissä alkua pidemmälle.
Pitää mennä YouTubeen katsomaan kuinka hienoja pelejä minulla on.
Peliteollisuus miettii koko ajan uusia ideoita. Sellaista senior-vaikeusastetta en ole vielä nähnyt.- Anonyymi
Kaikesta on varmaan hyötyä, etenkin refleksejä haastavasta tekemisestä. Joskus ampumapelissä en edes ehdi ajatella mitä tehdä kun vihulainen on ilmestynyt viereeni haulikon kanssa. Sitten liskoaivot ottavat vallan ja on mahdollista suorittaa headshot ennenkuin vihollinen tyhjentää lippaansa omaan hahmoon. Tasohyppely- ja rallipeleistä minulla on kokemusta, myös open world-ampumispeleistä. Senioritaso voisi olla sellainen hidastettu versio pelistä. Joissakin peleissä on olemassa hetkellinen ajantajun hidastamistaito, mikä on käyttökelpoinen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38879Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30613Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26558Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17513Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492