Mä voitan nykyään

Tyyliin kaikki shakissa. Äsken myös. Olen sittenkin piilevä "artisti" after all. Joukkueurheilupeleissä sen näkee kun pitäisi olla tiimipelaaja. Minä taas en ole vaan enemmänkin individualisti. Pleikkarilla pelatessani tuo joukkuehenki puuttuu joskus mutta silloin kun se toimii niin se todellakin toimii. Pelini ei ole vain toimivaa vaan myös kaunista. Nämä asiat liittyvät toisiinsa sillä jos on hyvä jossakin tai luova jossakin niin se kertoo siitä että henkilön ajatus nappaa niin sanotusti. Joskus vaikka on helpompi vaikeustaso niin tuntuu että pelaaminen on jopa haastavampaa kuin astetta korkeammalla. Se kai johtuu siitä että pelin fysiikka on erilainen eri tasoilla johon ei ole ehtinyt tottua. Botti on myös omalla puolella sitä hölmömpi mitä helpompi taso, näin minä asian näen. Olen änäripeleissä luultavasti melko keskitasoinen. Silti oikeassa elämässä tunnen olevani lähtökohtaisesti parempi kuin keskiverto. Jääkiekkoa en ole oikeassa joukkueessa pelannut. Tottakai siitä on hyötyä myös virtuaalimaailmassa jos on sen lisäksi käytännön kokemusta jostakin, ja toisinpäin: Korean armeijassa videoampumispelit sisältyvät armeijan koulutukseen. On teoria, ja sitten on käytäntö. Tää on suorastaan ihanaa suoltaa ylipitkiä tekstejä vailla mitään jäsentelyjä ;D.