Kiina ei rakenna vielä tähtialusta

Anonyymi-ap

Tai ainakaan siitä ei ole mainintaa valtion varuustutkimuksessa.
Vaikuttaa että Kiinalla ei haluta riskeerata uudella tekniikalla.
Yliopistossa oli maininta että Yhdysvallat olisi valmis sapotoimeen tällaista hanketta.
Rakennusvaiheessa avaruudessa alus oli hyvin haavoittuva.
Toinen maininta oli etta Tähtialuksella ei tee mitään, ellei ole kyky laskeutua ja takaisin nousta mm Marsista. Kuumatkailuun ei tarvita Tähtialusta.
Kolmas mainista oli että potkuriteknologiassa ollaan läpimurron äärellä. Jolloin alus voitaisiin rakentaa hyvin nopeasti.

Kiinassa puhutaan toisesta merenalaisesta ekosysteemi kokeesta. joka ei olisi jaettu kolmeen puolitsenäiseen yksikköön. Vaan olisi enemmän valtava siviilisukellusvene.

19

675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi voi! Eikö vieläkään!

      • Anonyymi

        Suosittelen poistamaan Windowsin, jos haluat inhimillisen käyttöjärjestelmän.
        😼 👾 🦊 🐯


      • Anonyymi

        Ongelmat liittyvät Boeing - yhtiön ongelmiin yleisemminkin. Siellä McDonnell Douglas - kaupan yhteydessä siiirtyi yhtiön palvelukseen lauma turvallisuuskulttuurista vähät välittäviä talousmiehiä (MBA) jotka sitten pilasivat myös Boeingin laadunvalvonnan.


      • Anonyymi

        Tai siittä ei ainakaan puhuta, ja miksi puhuttaisiin?
        Teknologiaa siihen luodaan kuitenkin kokoajan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen poistamaan Windowsin, jos haluat inhimillisen käyttöjärjestelmän.
        😼 👾 🦊 🐯

        Rakentakaa äkkiä ennenkö zelenskyi tuhoo tän maapallon!


    • Anonyymi

      Kiinalla olisi vielä mahdollisuus saada ensimmäisenä maana ihminen kuuhun, kannattaisi keskittyä siihen

      • Anonyymi

        Pöytätietokoneiden käyttöjärjestelmien markkinaosuus Norjassa – maaliskuu 2024
        Windows
        62,42 %
        OS X
        18,21 %
        Linux
        14,55 %
        Chrome-käyttöjärjestelmä
        3,63 %
        Tuntematon
        1,19 %


    • Anonyymi

      Tietääksni testaavat sukellusveneessä!

    • Anonyymi

      Oletetaan, että ihmiskunta kohtasi sukupuuttoon liittyvän tapahtuman. Ei vain suurilla kertoimilla, vaan varmasti. Läheinen supernova räjähtää ja säteilyttää kaiken elämän, musta aukko nielaisee Maan, Marsin kokoinen tähtienvälinen asteroidi, jossa on nimemme. Kataklysmi, joka lopettaa kaiken elämän maan päällä. Voisimme hyväksyä kohtalomme ja kohdata lopullisen sukupuuton yhdessä. Voisimme kerätä arkistot kirjastoista eri puolilta maailmaa ja lähettää ne avaruuteen siinä toivossa, että toinen sivilisaatio löytää ne. Tai voisimme rakentaa arkkilaivaston, jossa on elämää maasta. Ei ihmisiä, vaan bakteereja, sieniä ja muita yksinkertaisia ​​organismeja. Kylvä maailmankaikkeus geneettisellä perinnöllämme. Näistä kaikista viimeisellä vaihtoehdolla on suurimmat mahdollisuudet jatkaa tarinaamme. Se on ajatus, joka tunnetaan nimellä ohjattu panspermia, ja meillä on pian mahdollisuus toteuttaa se. Mutta pitäisikö meidän?

    • Anonyymi

      Ongelma on että teknologiamme käytöikä on niin lyhyt

    • Anonyymi

      Niin testaavat sukellusveneessä tekniikaa!

    • Anonyymi

      Olisi syytä rakentaa, ennenkö Zelenskyi tuhoaa koko mailman!

    • Anonyymi

      Kiinan suunitelmissa tähtialus on 2042 alustavasti,

    • Anonyymi

      Kiina rakentaa uuden täysikokoisen aluksen kokoisen puolisukellusveneen simuloimaan tähtialaus tekniikkaa.

    • Anonyymi

      Kiina testannut avaruudessa tehokasta laserasetta, väittää USA avaruusjoukot.

    • Anonyymi

      Kiina suunnittelee avaruusaseman rakentamista Kuuhun vuoteen 2030 mennessä

    • Anonyymi

      Venäjän yhteistyö Kiinan kanssa
      Kiinan kunnianhimoisista kuusuunnitelmista poiketen Venäjä näyttää kulkevan eri tietä avaruustutkimuksen saralla. Vaikka Venäjä oli aikoinaan Yhdysvaltojen rinnalla supervalta, se on siirtynyt avaruusalan pioneerista jokseenkin pienemmäksi rooliksi, erityisesti menetettyään monopoliasemansa astronauttien kuljettamisessa kansainväliselle avaruusasemalle Elon Muskin SpaceX:n esiinmarssin myötä.

      Moskovalla on kuitenkin edelleen huomattavaa asiantuntemusta, ja Kiina pitää sitä ilmeisesti ihanteellisena kumppanina kuulatukikohdan hankkeisiinsa. Vuonna 2021 Venäjän avaruusjärjestö Roscosmos ilmoitti allekirjoittaneensa sopimuksen Kiinan kansallisen avaruushallinnon kanssa tutkimustilojen kehittämisestä Kuun pinnalle. Maat sitoutuivat yhteistyöhön tutkimusaseman suunnittelussa, kehittämisessä ja toiminnassa.

    • Anonyymi

      Miksei????

      • Anonyymi

        ______✞_____
        [ Windows ]
        ´´´´´´´´´´´´´´´´´
        ~~~~~~~~


    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      148
      1997
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      304
      1691
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1547
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1180
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      76
      1162
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1120
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1027
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      987
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      936
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      23
      907
    Aihe