käräjäoikeus ei ole oikeutta nähnytkään

Anonyymi-ap

Kummallinen ja omituinen käräjäoikeuden istunto kirvoitti pakonomaisen tunteen siitä, että eihän oikeuslaitoksen pitäisi näin toimia ! Eli , mieheni oli syytteessä exänsä pahoinpitelystä. Pahoinpitelyä hän ei ole tehnyt ja hänellä on todisteet olemassa siitä, että rikosilmoitus oli valheellinen. ( olen ne myös itse nähnyt). Samainen nainen on nostanut syytteen itse asiassa ainakin 4 eri exäänsä kohtaa myöskin pahoinpitelystä, se mihin lpputulokseen oikeudessa niiden osalta päädyttiin, niin ei ole tietoa.
Mutta itse asiaan. Käsitykseni mukaan oikeudessa käsitellä syytteet, kuullaan puolustuksen puheenvuoro sekä syyttäjän puheenvuoro ja tämän jälkeen käydään lävitse todisteet puolesta ja vastaan. Eikö niin ? Todistelujen jälkeen oikeus vetäytyy miettimään ratkaisua ja antaa sitten tuomionsa asiassa.

No, tässä tapauksessa näin EI toimittu Vaan kuultiin kyllä sekä syyttäjän että puolustuksen puheen vuoro, MUTTA mitään todisteluja ei käyty lävitse puolustuksen osalta, vaikka niitä oli. Oikeuden päätös siis perustui seuraavaan lauseeseen : " Koska kantajalla ei ole rangaistusvaatimuksia, kosto on epätodennäköinen motiivi" Ja tuomio Miehelle : Syyllinen.

Tämä ei käsittääkseni ole oikeudenmukainen oikeusistunto eikä sen pitäisi mennä missään nimessä näin.
Sakkoa tuli, mutta ei vankeutta, ehdollista tai ehdotonta ja tämän vuoksi mieheni ei välttämättä saa valitusoikeutta hoviin. Todellisuudessa rangaistus hänelle on paljon suurempi. Meillä on tieto miksi exänsä pahoinpitely syytteen nosti ja mihin kaikkeen se tulee vaikuttamaan. Niistä en voi vielä enempää avautua, mutta päivitän kyllä koko tilanteen auki kunhan hovi oikeus antaa tuomionsa toisessa jutussa. ( mieheni ole syytteessä siellä vaan kyse on toisesta asiasta joka liittyy lapsiin)

Tämä myös aiheuttaa sen, että mieheni menettää metsästysaseensa valtiolle eikä siis ole kykenevä enää saamaan metsästysaseita, mieheni on harrastanut metsästystä kuitenkin kymmeniä vuosia aktiivisesti.

Onko siis oikeus todellakin suomessa näin rappeutunut järjestelmä jossa katsotaan naamasta onko syyllinen vai ei. Todisteita ei kuunella, niitä ei edes oteta käsittelyyn. Ja todisteet olisivat vapauttaneet mieheni syytteistä -

Oikeuslaitos suomessa siis toimii täysin mielivaltaisesti ja tuomitsee syylliseksi ihmisiä joiden todisteita syyttömyydestä se ei edes käsittele, Aivan käsittämätöntä paskaa.

Jos teissä lukijoissa on oikeusoppineita jotka edelleen kunnioittaa oikeuden perusperiaatteita sekä oikeudenmukaista oikeusistuntoa niin antakaa nyt vähän vinkkejä miten meidän tästä kannattaisi mennä eteenpäin - varsinkin jos valituslupaa hoviin ei tule. Ja vaikka tulisikin - onko jotain muutakin keinoa ? Hoviin odotellaan kuitenkin pääsyä 2-3 vuotta !

6

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet jonkin verran hajuilla, mutta monta virhettä kertomuksestasi löytyy. Miehesi exä ei ole nostanut syytettä, vaan syyttäjä. Se on syyttäjän yksinoikeus. Jos syyttäjä kieltäytyy, niin vasta sen jälkeen miehesi exällä on oikeus syyte nostaa.

      Ennen, kuin syyttäjä päättää nostaa syytteen hän tutustuu poliisin esitutkinpöytäkirjaan. Kas, kun et siitä mainitse mitään, se on asianosaisille ilmainen. Jos miehelläsi on todisteet, ettei hän ole pahoinpitelyyn syyllistynyt, niin ne näkyvät kyllä poliisin esitutkintapöytäkirjassa. Et myöskään kerro oliko kyseessä kirjallinen menettely, vai suullinen, missä miehesi oli läsnä. Ja, jos oli, oliko hänellä avustaja ?

      Pääsääntöisesti oikeus vetäytyy miettimään asiaa ennen, kuin se julistaa tuomion, mutta se voidaan myös julistaa heti. Suomessa oikeudella on vapaa harkinta, ketä se syyllisenä pitää. Syyllisyyden on perustuttava fraasiin, ilman varteenotettavaa epäilyä.
      Käräjäoikeuden tuomiosta on ilmoitettava viikon sisällä tyytymättömyyttä, ellei sitä tee tuomio saa lain voiman.

      Miehesi ei menetä metsästysaseita valtiolle, vaan lupaviranomaisena poliisi harkitsee saako miehesi pitää aseen/aseiden hallussapitoluvat. Jos ne perutaan, niin miehesi voi myydä aseensa. Jos ostajaa ei löydy, niin poliisi takavarikoi aseet ja laittaa aseet huutokauppaan. Huutokaupasta saadut varat tilitetään sen jälkeen miehellesi.
      Käräjäoikeuden tuomion jälkeen ei ole muuta mahdollisuutta, kuin valittaa hovioikeuteen. Jos lupaa ei irtoa, niin sille ei voi mitään. Lainvoimaista tuomiota on noudatettava.

      • Anonyymi

        Hei,

        Kiitos vastauksesta !

        Juu varmasti on monta asiaa jota en tiedä, ja siksi teiltä apua pyysinkin ! Esitutkinnassa nainen on muuttanut kertomustaan useita kertoja, mieheni ei kertaakaan - tällä ei ollut vaikutusta asiaan.

        Todisteita oli kyllä ja on edelleenkin, mutta esimerkiksi poliisikuulusteluun mieheni asiasta pääsi vasta yli vuoden jälkeen , naista oli kyllä _ käsittääkseni_kuulusteltu useita kertoja.

        Näin varmasti onkin, että syyyttäjä nosta syytteen , mutta ensinhän siitä tapahtumasta tehdään jokatapauksessa rikosilmoitus, tämän vuoksi käytin lausetta "exänsä nosti syytteen". Sitä en tiedä mitä kuulusteluissa oli mieheni todisteista sanonut, mutta lakimiehelleen hän lähetti nuo todisteet ennen oikeudenkäyntiä, niitä ei vain käsitelty oikeudessa lainkaan. Miksi ei ? Ja onko siis syy lakimiehessä vaiko käräjäoikeudessa ettei niitä käsitelty lainkaan ?

        Itse oikeushan kesti vain n 1h. Kokonaisuudessaan tuomioineen päivineen. Ja kyllä, näin siellä todettiin että kosto on epätodennäköinen syy. Mitään siis varsinaista todistetta ei naisellakaan ollut pahoinpitelystä. Mustelma kädessä ja sana miestä vastaan. Mustelma tosin saattoi hyvinkin tulla siitä kun oli juhlimassa kaupungilla ennen turvakotiin hakeutumista pahoinpitelyn vuoksi. ( ja siis väitetty pahoinpitely tapahtui ennen kaupungille juhlimaan menoa. Ja väitetty pahoinpitely osuu samaan iltaan jolloin mieheni sanoo naiselle että hänen tulisi pakata tavaransa ja lähteä, suhde on loppu) Joten mitään todistetta siitä, että mieheni olisi mustalman käteen aiheuttanut ei ole olemassa. _näilläkään ei ollut merkitystä oikeudessa.

        Metsästys aseista en niin tiedä, mutta esim nythän ne ovat olleet poliisilla talavarikossa koko prosessin ajan. Ja olen käsittänyt että pahoinpitely tuomion saanut ihminen ei voi omistaa asetta ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi miehesi ei tilaa ilmaista esitutkintapöytäkirja ja näytä siitä sinulle, mitä hän on poliisikuulustelussa kertonut, vai onko se jo hänellä ? Jospa hän onkin syöttänyt sinulle pajunköyttä ? Pöytäkirjassa on tietysti myös naisen kaikki kertomukset. Eivätkö ne saisi tulla sinun tietoosi ?

    • Anonyymi

      Todisteilla tarkoitat ilmeisesti kirjallisia todisteita. Ei tule mieleen, mikä kirjallinen todiste voisi kumota pahoinpitelyasiassa syyllisyyden? Liittyykö alibiin?

      Koska kerrot lakimiehelle annetun mainitsemasi todisteet, niin niitä ei siis ole annettu poliisille esitutkinnan aikana. Se on outoa, koska kerrot todisteiden kuitenkin vapauttavan syyllisyydestä. Ei oikeasti taida olla mitään todisteita, joilla olisi vaikutusta asiaan.

    • Anonyymi

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

      💋 K­­u­u­­­m­­­a­t­­ ­t­y­­t­­­ö­­t­­ ­o­d­o­­­t­­t­­­a­­­v­­­a­t­­­ ­s­i­n­­­u­­­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18304645

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe