Evlut kirkko natisee liitoksissaan

Anonyymi-ap

Tästä on siis kyse:
1. Kirkossamme on pappeja ja piispoja, jotka eivät pidä perinteistä lähetystyötä välttämättömänä. He ajattelevat, että kansainvälisen vaikuttamisen tavoitteet ovat pitkälle samoja kuin gender-ideologian tavoitteet, syrjittyjen voimaannuttaminen ja etenkin seksuaalivähemmistöjen poliittinen tukeminen. Tässä ideologiassa heitä tukee Chicagosta aikanaan liikkeelle lähtenyt prosessiteologia, josta on tullut KMN:n ja LML:n lähetysteologian suosikkiaate. Yhteys on selvä, koska kaikki aatteen avaintermit on lainattu prosessiteologiasta.
2. Suomalaisten pappien ja piispojen näkemystä vahvistavat erilaiset radikalisoituneen teologian käsitykset. Monet eivät luota Raamattuun ja väittävät eksegeettien perässä, että Raamattu ei voi olla yhdenkään kristillisen opin peruste. Käsitys synnistä on muuttunut ja kirkon sanoma mielletään yhteiskuntaeettisen näkemyksen kautta. Jotkut pitävät sovitusta pelkkänä keskiaikaisen feodaaliyhteiskunnan hierarkkisen rakenteen jatkona. Ja osa olettaa Lutherin ymmärtäneen väärin vanhurskauttamisopin ja sen korvaa epämääräinen ”pyhän kokeminen”. Prosessiteologian lisäksi Suomessa seurattuja suuntauksia ovat esimerkiksi progressiivinen teologia sekä ”kulttuurikristillisyys”. Jeesuksen asemaa ei pidetä ainutlaatuisena. Uskontojen oletetaan olevan erilaisia teitä samalle vuorelle. Jotkut pitävät kaikkia uskontoja ”sakramentteina” Jumalan luo.
3. On ymmärrettävää, että tuollaisen teologisen hajaannuksen keskellä perinteiset lähetysjärjestöt koetaan paitsi vanhentuneiksi, myös uhaksi. Ne pitäytyvät perinteiseen käsitykseen kristillisestä moraalista ja seksuaalisuudesta. Järjestöt julistavat syntiä ja armoa. Jännitteet uuden linjan kanssa syntyvät aivan samaan tapaan kuin kotimaisessa keskustelussa: prosessiteologien julistaman seksuaalielämän vapauttamisen eli ”voimaannuttamisen" katsotaan rohkaisevan syntiin ja siksi tuota työtä ei voi pitää kirkon lähetystyönä. Väistämättömänä seurauksena on valtataistelu, ja sen piirteitä joudumme nyt todistamaan. Monet haluavat viralliset järjestöt nyt pois kirkon kentältä.”

23

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö liberaalit edes osaa hävetä?

      • Anonyymi

        Ne nauttii kun saavat tuhota kirkon.


      • Anonyymi

        Eivät osaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät osaa.

        Heillä ei ole Jumalan sanaan sidottua omaatuntoa.


    • Anonyymi

      Ehkä te perustatte oman lähetysjärjestönne joka vie evankeliumia "kaikelle kansalle" ympäri maailman, pimeimpäänkin viidakkoon jossa ei vielä Jeesuksesta ole kuultu.

      Toisiamme syyttelemällä ja osoittelemalla vajavaisuuksiamme ihmisinä, asiat eivät etene, vai olivatko apostolit Jeesuksen selän takana nyhjöttäviä juorukelloja aloittajan mielestä?
      Ei, vaan rohkeita ihmisiä jotka uskalsivat omalla nimellään ja Jumalan antamilla kasvoillaan julistaa heille annettua tehtävää.

      • Anonyymi

        Miksi kun niitä on jo?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kun niitä on jo?

        Sittenhän teillä kaikki on hyvin ja aloituksen kaltaisia kirjoituksia ei tarvita, teillä on koko lähetyskenttä avoimena edessänne ja kukaan ei enää ole lähetystyönne esteenä.


    • Anonyymi

      Joo, on hyvä että kirkko edistyy oikeaan suuntaan, jossa sillä on elinmahdollisuus Vesimiehen aikakaudella (2000-4000 jkr). Vesimiehen aikakautta luonnehtii Maailman Henki.

      Se että konservatiivit hylätään tai jätetään räpiköimään vanhentuneiden ideoiden pariin ei ole mukavaa. Toki heille kaiketi Jeesus järjestää joitakin edistysaskeleita myös. Joh. 16:25 toteutuu. Raamatun vertauskuvat avataan ja avoin tieto Isästä sallitaan.

      Myös tulee profeetta Isa joka saattaa olla näkemyksistään sangen ristiriitainen mutta ehkä fundamentalistejä kehittävä.

      Uudistushenkiset tarvitsevat käyttöönsä voimavaroja paljon, mutta ei kai nuo muutkaan jää aivan vaille Jeesuksen johdatusta vaan edistyvät myös omalla tavallaan. Jos Herra suo.

      Tästä tuli nyt vähän ympäripyöreä kommentti. Sori. Tarkoitus oli kannustaa fundamentalisteja.

      • Anonyymi

        Niin, evlut kirkko ei ole ollut enää pitkään aikaan kristilinen kirkko vaan maallinen lahko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, evlut kirkko ei ole ollut enää pitkään aikaan kristilinen kirkko vaan maallinen lahko.

        Teatteri!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teatteri!

        Supermarket; ”kaikkea on ja rahasi riittää”.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, evlut kirkko ei ole ollut enää pitkään aikaan kristilinen kirkko vaan maallinen lahko.

        Raamatun sanojen valossa kaikki suomessa vaikuttavat uskonnolliset toimijat ovat lahkoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teatteri!

        Tarkoitatko, että siellä kaatuillaan ja puhutaan kielillä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, että siellä kaatuillaan ja puhutaan kielillä?

        Vain teillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun sanojen valossa kaikki suomessa vaikuttavat uskonnolliset toimijat ovat lahkoja.

        Mikä kohta Raamatusta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Supermarket; ”kaikkea on ja rahasi riittää”.

        Kirkko on kaikkia varten, niin meitä kelvottomia syntisiä, kuin teitä Uudestisyntyneitä Jeesuksen seuraajia, jotka omalla käyttäytymisellänne ja sanoillanne osoitatte Jeesuksen merkityksen itsellenne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun sanojen valossa kaikki suomessa vaikuttavat uskonnolliset toimijat ovat lahkoja.

        Amen 🩸🔥💧


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirkko on kaikkia varten, niin meitä kelvottomia syntisiä, kuin teitä Uudestisyntyneitä Jeesuksen seuraajia, jotka omalla käyttäytymisellänne ja sanoillanne osoitatte Jeesuksen merkityksen itsellenne.

        Mikä Jeesuksen merkitys on sinulle itsellesi?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kohta romahtaa……

      • Anonyymi

        niinhän sä luulet


    • Ikuisuus
      |
      ÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷÷
      |
      Ajallisuus
      |

      Kaikki panteismit, panpsykismit ja prosessiteologiat ovat ajallisia oppeja ja jättävät ikuisuuden pois. Parhaimmillaan ne ovat vain osatotuuksia.

    • Anonyymi

      Avaaja todistaa urheasti, ettei hän ymmärrä, että kristillisillä kirkoilla kehittyneissä maissa menee huonosti kautta linjan!

      Kirkot eri maissa ovat yrittäneet löytää keinoja saada sanan uskottavaksi, mutta ei hyvin koulutettu väestö enää hömppää kovin helposti niele.

      Jos vetää fundislinjaa, eroavat suuret joukot 'tapakristillisä'.

      Jos vetää liberaalempaa linjaa, eroavat vain fundisjoukkoihin kuuluvat, tai ainakin uhkaavat erota... - ja ne isot massat, joille kirkon sanoma missään muodossa kelpaa. Alaspäin mennään kuitenkin, vääjäämättömästi!

      Vuonna 2022 kirkon jäsenmäärä laski 1,87%, 2023 1,67%.

      Siitä vaan vetämään linjaa 10 vuotta eteenpäin...

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      695
      2763
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1376
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1314
    4. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      50
      1245
    5. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1235
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1075
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      973
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe