Paratiisin tuleminen on heikkoa

Anonyymi-ap

Paratiisi tulee joskus aikanaan 1-2 % varmuudella.

11

323

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän se ole yksin Jehovan todistajista kiinni.

      Eräs islamin teksti sanoo jokaisen maailman valtion on nyt valittava kahden välillä:

      Taleban eli konservatiivinen kirjojen opin mukainen paratiisiin johtava tie. Luonnon mukainen paratiisi.

      tai

      Isis eli modernimpi kalifin eli Jumalan sijaisen johdattamalla tiellä kulkeminen kohden modernia sähköparatiisia ehkä?

      Mutta teksti kertoo että kuitenkin kolmas tie eli nationalistisen protektionistinen Al Qaida tie tulee vetämään välistä ja voittamaan.

      Se merkitsee Suomessa Perussuomalaisten jatkavan omien utopioidensa varassa globalisaation unohtaen ja nälänhädän ja muiden vitsausten avulla väestö kurissa pitäen olevaa linjaa. Se merkitsee että ei ole mitään paratiisia ilman vitsauksia niiden osaksi jotka lisääntyy liikaa.

      Eräs teksti kertookin että esim. Islamin oikeasta paratiisista voi lentää ulos Jos tekee liikaa lapsia paratiisissa.

      Etelässä Nigeria, Etiopia, Pakistan, Mexico, Intia, Kiina, Brasilia etc. Ovat valtavasti väestöltä kasvaneet. Se on eräs syy miksi Globalisaatiosta ei ole apua. Joudutaan tyytymään kansallisiin paratiiseihin.

      • Anonyymi

        Jos parstiisista voi lentää ulos, niin minne he lentävät?


      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        🔞 ­­­N­­­y­m­f­­o­m­­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Paratiisiin menijät ovat JT ja juutalaiset.

    • Anonyymi

      Mistä johtuu, että nämä paratiisia tai taivasta odottavat uskonnolliset ihmiset ovat liki poikkeuksetta sellaisia, joiden kanssa ei missään tapauksessa haluaisi viettää ikuisuutta?

      • Anonyymi

        Ongelma on omasi!


      • Anonyymi

        Sekin on totta, että paratiisiin menijöiden kanssa ei halua viettää ikuisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma on omasi!

        Ongelma toki olisi omani, jos joutuisin viettämään ikuisuuden näiden ihmisten kanssa. Onneksi voi kuitenkin kuolla ja lakata olemasta.


    • 1,914 % varmuudella. Mutta Peräilmaa tulee varmasti. Sillä kuten jeesus sanoi Barabbbaalle Jersalaimin paarissa, otetaas taas, niin päästään paratiisiin päästämään ikuisesti Peräilmaa.

    • Anonyymi

      Anonyymi-ap 2024-04-13 17:50:02 "Paratiisin tuleminen on heikkoa"

      -Paratiisin tulemisesta Raamatulla perustellen puhuu vain vartiotorniuskonto.

      Vartiotorniuskonnon tuottaja, pääuskonnoitsija vartiotorniseura kirjoittaa olevansa jehovakanava. (taikka seuran hallintoelin on se kanava)

      Siten uskonnon epäonnistumisilla on erityisen suuri paino sen epäluotettavuuden osoittajana.

      -Jehovan todistajien eskatologiset opetukset ovat muuttuneet suuresti vuosien varrella. Alkuperäiset odotukset vuodeksi 1914 eivät toteutuneet, ja tuon vuoden eskatologista merkitystä on liikkeen opetuksissa jälkeenpäin tulkittu uudelleen. 1874, 1878, 1918, 1920, 1925 ja 1975 ovat joitakin niistä vuosista, joiden saapumiselle Jehovan todistajat ovat antaneet eskatologisia erityisodotuksia.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajien_eskatologia

      Mutta lahkojohto on myös väärentänyt Raamatun.

      Esim. Matt. 24:39

      UM: He eivät kiinnittäneet huomiota siihen, mitä tapahtui, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja pyyhkäisi heidät kaikki pois. Samanlainen tulee olemaan Ihmisen Pojan läsnäolo.

      KR92: Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee.

      1933/38: eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.

      Käännöksessä on päädytty ratkaisuun, joka tukee Jehovan todistajien käsitystä siitä, että Nooa olisi saarnannut aikalaisilleen vedenpaisumuksesta. Näkemys on Jehovan todistajille tärkeä, sillä he pitävät sitä suoraan verrannollisena meidän aikaamme, kun he saarnaavat pelastuksesta muulle maailmalle. UM on ratkaissut ongelman antamalla ymmärtää, että ihmiset olivat ainoastaan välinpitämättömiä Nooan julistamiseen (”eivät kiinnittäneet huomiota”). Muut käännökset kuitenkin toteavat suoraan, ettei ihmisillä ollut mitään käsitystä koko vedenpaisumuksesta ennen kuin se tuli. Tämä oli ristiriidassa Jehovan todistajien näkemyksiin nähden, joten se piti muuttaa.

      -Vartiotorniseura tappaa omia värvättyjään verensiirtokiellolla, kun UT jopa kehottaa syömään verta.
      1 Kor. 10:27 "kuin joku pakana teitä vieraaksi kutsuu ja te mennä tahdotte, niin syökäät kaikkia, mitä teidän eteenne tuodaan"
      -Siis myös veripalttua

      Ja lahko tuottaa Uskontojen uhrien tuki r.y:n suurimman asiakasryhmän.

    • Anonyymi

      Paratiisi tai taivas. Kummin vain, pelkkää todellisuuden ja oman kuolevaisuuden pakenemista.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3288
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1053
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      43
      966
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      835
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      73
      687
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      651
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      49
      643
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      575
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      46
      556
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      90
      544
    Aihe