yötaivaalla voi lähikuukausien aikana todistaa kerran elämässä tapahtuvaa ilmiötä, kun Pohjan kruunun tähdistöön syttyy ”uusi” kirkas tähti.
Noin 3 000 valovuoden päässä Maasta sijaitseva kaksoistähtijärjestelmä kirkastuu novaräjähdyksen ansiosta ja voi näkyä pohjoisella taivaalla yhtä kirkkaana kuin Pohjantähti.
ILMIÖ SYNTYY, koska järjestelmän valkoinen kääpiö vetää toistuvilla ohituksillaan kaasua punaisesta jättiläisestä. Noin 80 vuoden välein sen pinnalle on kertynyt niin paljon kaasua, että se spontaanisti syttyy käynnistäen ydinräjähdyksen. Silloin normaalisti Maahan näkymätön himmeä tähtijärjestelmä kirkastuu niin paljon, että sen voi havaita paljaalla silmällä.
Kyseessä on siis niin sanottu novaräjähdys. Nova on latinaa ja tarkoittaa ”uutta”, ja termi lienee peräisin ajalta jolloin tähtitiede ei vielä kyennyt selvittämään taivaalle äkillisesti ilmestynyttä uutta kappaletta. Toisin kuin supernovaräjähdyksessä, jossa kuoleva tähti tuhoutuu, jatkavat novaräjähdyksessä kummatkin tähdet tanssiaan.
Kohta tösähtää!
Anonyymi-ap
1
323
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2402744- 1011154
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231121Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 57899
- 63851
- 130830
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238825