Tervehdys sinulle Lukija !
Mustaa energiaa ! ?
Ihan alkuunsa kerron omakohtaisen kokemuksen, joka on opettava:
"Ajoin aikoinaan polkupyörälläni metsätietä. Seuraavana päivänä huomasin, että etukumi oli tyhjä. Katsoin missä vika ja löytyi sisäkumista pikkuruinen reikä. Paikkasin kumen. Pumppasin ilmat kumeen. Tein homman kiireellä sillä muut tehtävät odotti. Ajattelin, että jokin terävä kivi tmv. oli puhkaisuut sisäkumen läpi päällyskumen. Niinhän usein käy.
Mutta... seuraavana aamuna oli etukumi taas tyhjä. Miksi ihmeessä ? Eilen paikkasin. Otin sisäkumin taas esiin. Ja edessä oli kummastus. Nimittän pikku reikä oli taas siinä kohdassa jossa se oli aiemminkin. Laittamani paikka oli puhennut.
No kokeilin varovasti päällysrenkaan sisäpuolta ja tunsin sormessani pikku piikin. Ja kun tarkaan katsoin päällysrenkaan ulkopintaan niin siinä näkyin pikkuruisen naulan pää. Otin sen irti ja paikkasin reiän.
Sen jälkeen pysyi ilmat renkaassa ja oli hyvä ajaa. Ihmettelin, että kuinka pieni naula saattoikaan olla. Ei ollut nimenomaan mikään nasta. "
Opi virheestäni, sillä jos olisi tehnyt paikkaamisen huolella, ilma kiirettä, niin olisi tarvittu vain yksi paikaaminen.
Ateismi on loputon samantyyppinen, saman ongelman kanssa painiva teoria. Aina puhkeaa samasta paikkaa. Puhkaisija on tuo itseään piikittävä ja pisteliäs teoria. Aina samat piikit. Eteenpäin ei päästä. Perille ei päästä ikinä.
Kyllä on ateistinen maailmankuva oikea "paikkaoppi". Oma usko ateimin teoriaan on kuin liima. Liima pitää mutta puhkoja (itse teoria) toimii.Ei siinä sinun "liima" auta kertakaikkiaan.
On teoria, josta ei haluta luopua millään vaikka reaalitiede on pistänyt ateismin jo aikoja sitten mappi Ö:hön.
Mutta minkä teet, kun ihmiset haluaa uskoa teoriahöpötyksiin.
Kysyn hiukka ironisesti: Mistä ihmeestä tiedetään, että se energia on mustaa? Sehän vois olla ihan samalla tavalla violettia, oranssia, lilaa... Ja voiskan se vaikka vaihdella värejä kuin mustekala.
Nooo....Mustaa..., totta kai kun eihän mitään suuria sopimuksia allekirjoiteta koskaan millään punaisella tai sinisellä värillä.
Kirjotin nyt hiukka pilkka hengessä, koska en kyllä ymmärrä miksi ihmeessä ihmiset edes kehtaa uskoa oman uskonsa määräävän miten asiat on.
Heitä hyvä ystävä jo "kuusikkoon" tuo ateistisen maailman jatkuva "laastarointi". Ja nimenomaan ennekuin on omasta elämästäsi "ilmat pihalla".
Lue Raamattua.
Katso www.luominen.fi
Ystävällin terveisin. Fillaroinnin ikiystävä.
Pettävä paikka
2
59
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ateismi ole mikään teoria.
Tuollaisia "opettavaisia tarinoitako" seurakunnassasi kerrotaan?
Kukaan fyysikko ei myöskään ole puhunut mustasta energiasta. Kyseessä on pimeä energia ja nimitys tulee siitä, etteivät mittalaitteemme havaitse sitä. Musta aukko taas on aivan eri asia.
Jutut reaalitieteestä ovat samaa hömppää. Tieteellisen tiedon yli kategoria on tieteellinen teoria. Se ei ole arvaus, vaan tepriaan on koottu kaikki ilmiötä tai ilmiöryhmää selittävä tieteellinen tieto.
"Kirjotin nyt hiukka pilkka hengessä, koska en kyllä ymmärrä miksi ihmeessä ihmiset edes kehtaa uskoa oman uskonsa määräävän miten asiat on."
Tämä sopii kreationismiin kuin nenä päähän. Te luulette uskonne määräävän, mitä luonnontieteet ovat. Ei määrää. Pieniä neljalkaisia lentäviä iljetyksiäkään (1933 käännös) ei ole, vaikka Mooses niin väitti, eikä pii ole kolme.
Kirjoitan nyt minäkin vähän pilkkahengessä. Oletko suoriutunut edes peruskoulun oppimäärästä säällisesti. Näyttää tuo tietotasosi olevan perin heikolla pohjalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1371380Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391205Puhuuko Orpo niin totta kuin osaa?
Vai osaisiko "en muuta keksinyt" -Orpo edes vähän paremmin puhua totta? https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f8d5241f-163872Mä todella toivon että
Sulla on nyt kaikki hyvin sun elämässä, olet sisukas nainen sen näki jo ensimmäisestä hetkestä.26866- 41746
Olen ollut pois täältä neljä kuukautta
Neljä kuukautta sitten olin tosiaan psykoottinen, ja jouduinkin osastolle hoidettavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Ystävyys-152746Laita viestiä?
Sitten kun on sinulle hyvä hetki, minä odotan. Jotain jäi kesken ja haluan viedä sen loppuun 😘48738- 54733
Ymmärräthän, että sun katkeruus ajaa mut pois
Sä olet niin itseriittoinen, ettet edes tajua mitä myrkkyä suollat ympärillesi. Olet harhaisessa päässäsi kuvittellut et28604Sun pitää mies unohtaa
Minut jo. Tiedän että se on sulle tosi hankalaa. Mut sun pitää unohtaa mut jo. Älä kirjoita mulle tänne viestejä enää.37585