Voiko hulluudesta parantua?
Yleinen yhteiskunnallinen psykologinen tietoisuus painottuu siihen, että ei voi.
Kuitenkin kuulee viitteitä siitäkin kuinka vieraassa maassa ulkomailla EI VOI PARANTUA olisi ollut paljon suurempi kuin Suomessa, jossa vielä olisi parempi mahdollisuus parantua hulluudesta.
Missä ulkomailla on krooninen leima, niin Suomessa sitä ei olisi ollut.
Emme kuitenkin ymmärrä, mitä ulkomaan psyyken vaiva ja sen hoito tarkoittavat vartaakseen sen suomalaisiin.
Siis loppujen lopuksi ei Suomessakaan parannuta ja leima jää koko elämäksi PYSYVÄKSI byrokraattiseksi jäljeksi.
Sen perusteella voi tehdä johtopäätöksen maan ja yhteiskunnan, ellei jopa yleistäen globalisaation psykologisesta evoluution kehityksestä, jossa mielialahäiriöstä/sairaudesta ei parannuta.
Mihin psykologi nojaa? Tilastoihinko?
Yksilö häviää tilastolle, jotka kattavat universaalisesti kaikki.
Toisaalta ei tilastokaan ole täydellinen vastaus yksilölle.
Siksi että yksilöllä on tilastosta vapaa individualistinen kokemuselämä.
Jos tilasto kertoo, että ei ole mahdollista tervehtyä,
mutta yksilö olisi tervehtynyt, niin tilasto erehtyy yksilön suhteen.
Enemmistö erehtyy yksilön suhteen.
Vääryys tapahtuu silloin jos enemmistön päätös aiheuttaa yksilölle kärsimystä sairastuttamalla yksilö tahallaan ja vahingoittamalla eri tavoin yksilön.
Se sanoo sen puolesta, että sosiaalinen psykologinen tietoisuus ei ole riittävästi kehittynyt ymmärtämään yksilöllistä olemusta.
Jos sosiaalinen psykologia tekee väärin, erehtyy, silloin se on väärä tekijä ja on haettava parannusta, uutta filosofiaa aiheeseen.
Tänään yksilöä ruvetaan hoitamaan perustuen tilastollisuuteen.
Sellaista tekee itse lääkäri ja kaikki byrokratian laitosten työntekijät, koska sosiaalinen psykologinen kehityksen aste on kaikille sama.
Se on vastaus sille, miksi yksilö huutaa naama punaisena, että valtio kylvää tuhoa.
Psykologinen diktatuuri on syyllisyys on yksipuolinen kommunikaatio, jossa ei kuulla yksilön sanoman.
Sosiaalisuus perustuu yleiseen luonnontieteeseen, joka ei ole yksilöllistä sekään.
Yksilöllisyys on syvästi pannassa yhteiskunnassa.
Yksilöä vaietaan voimakeinoin. Se taas synnyttää yllättävästi mielialahäiriötä.
Johdon on katsottava itseään peilistä ja varottava itse olemaan syy mielialahäiriölle.
Toteamuksena on se, että taide puolustaa yksilöllistä ilmaisemisen vapautta.
Taiteilijoita ei olla muiden mielipiteiden takia, mutta koska itse yksilö voi tahtoa olla vapaa taiteilija.
Suomen psykologinen evoluutio elää diktatuuria
Anonyymi-ap
2
227
Vastaukset 2
- Anonyymi
taide on hulluutta
- Anonyymi
tiede ei ole
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.291216Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581005Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54883
- 51771
- 65748
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38678- 82672
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615