Huono ruokapila, hyvitä tekosi

Ostin kyllä ihan tavallisen lohi-keräsalaatti kombinaation jossa EI ollut riisiä.
a) ruokahetki meni pilalle ( suutuin luvattomasta teosta, yllätys ei ollut mieluinen )
b) ravinnosta saatu hyöty väheni ( poikkesi suunnitellusta syömisestä, ei sisällä samoja ainesosia )
c) koitui taloudellista tappiota ( huonompi hinta-laatu suhde, muuta ruokaa meni enemmän )
d) ylimääräistä vaivaa ( päivän ruokien miettiminen uudelleen, hinta-laatu suhteen punnitseminen )
e) päiväsuunnitelmani muuttui, koska edellisten seikkojen perusteella söin ruokani erilaisella nopeudella ja jouduin toimimaan muutoinkin eri tavalla kuin alunperin piti
f) pila ei ollut ensimmäinen, joten nyt on korkea aika muistaa että sitä ei saa enää tehdä.

Olisitko tullut luokseni siivoamaan, jos olisin heittänyt salaatin seinään. Entä kuinka muuten hyvität tekosi? Salaatin hinta on aika pieni pelastus. Edellisten kriteerien perusteella juttu olisi sopimaton myös lailliseen pilailutarkoitukseen. *1)Tällä kertaa en nimittäin halunnut sitä riisiä salaattiini. Että hyvitä koko homma seuraavan kerran kun nähdään.

Turha vedota siihen että ostaisin kuitenkin roskaruokaa. Sen teen silloin kun teen (katso kohta *1).
3334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Et sitten ottanut aamulla lääkkeitäsi...HYI!!

Äänestä
  • Jos haluaa syödä kuten ostaa, niin turha koittaa pestä omaa tuntoaan vinoilulla. Sulla olis yhtä lailla päivä pilalla jos samoin kävis. Lääkkeet ei liity koko asiaan. Sen sijaan vastaisit tekosistasi mukisematta. Siivoa suusi. Tajuatko ollenkaan edes omaa etuasi. Likaat maineesi tuolla tavalla.

    Äänestä

  • ruokavalio kirjoitti:

    Jos haluaa syödä kuten ostaa, niin turha koittaa pestä omaa tuntoaan vinoilulla. Sulla olis yhtä lailla päivä pilalla jos samoin kävis. Lääkkeet ei liity koko asiaan. Sen sijaan vastaisit tekosistasi mukisematta. Siivoa suusi. Tajuatko ollenkaan edes omaa etuasi. Likaat maineesi tuolla tavalla.

    Ei mun päivää kyllä saa pilattua sillä että tulee vääränlainen annos eteen, osaan ihan omin voimin joko pyytää uuden tilalle tai korvausta. Erehdyksiä sattuu, jaksaisin kyllä elää huomiseenkin päivään vaikka salaattiini olisi eksynyt riisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruokaa ostanut nainen kirjoitti:

Ostin kyllä ihan tavallisen lohi-keräsalaatti kombinaation jossa EI ollut riisiä.
a) ruokahetki meni pilalle ( suutuin luvattomasta teosta, yllätys ei ollut mieluinen )
b) ravinnosta saatu hyöty väheni ( poikkesi suunnitellusta syömisestä, ei sisällä samoja ainesosia )
c) koitui taloudellista tappiota ( huonompi hinta-laatu suhde, muuta ruokaa meni enemmän )
d) ylimääräistä vaivaa ( päivän ruokien miettiminen uudelleen, hinta-laatu suhteen punnitseminen )
e) päiväsuunnitelmani muuttui, koska edellisten seikkojen perusteella söin ruokani erilaisella nopeudella ja jouduin toimimaan muutoinkin eri tavalla kuin alunperin piti
f) pila ei ollut ensimmäinen, joten nyt on korkea aika muistaa että sitä ei saa enää tehdä.

Olisitko tullut luokseni siivoamaan, jos olisin heittänyt salaatin seinään. Entä kuinka muuten hyvität tekosi? Salaatin hinta on aika pieni pelastus. Edellisten kriteerien perusteella juttu olisi sopimaton myös lailliseen pilailutarkoitukseen. *1)Tällä kertaa en nimittäin halunnut sitä riisiä salaattiini. Että hyvitä koko homma seuraavan kerran kun nähdään.

Turha vedota siihen että ostaisin kuitenkin roskaruokaa. Sen teen silloin kun teen (katso kohta *1).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu