Tuollainen SAK toiminta vahingoitetaan tahallaan yrityksiä, ei ole kenenkään etu.

Anonyymi-ap

SAK:n poliittisista lakoista ei ollut mitään hyötyä. Hullua toimintaa.
Toki se hyöty oli, että saatiin lakkolait. Joita tulee kiristää, ei antaa valtaa epädemokraille, kun oikeakin demokratia olemassa.
Hyvä, että saatiin lakkolaki suojelemaan työntekijöitä liiton miesten kurmuuttamiselta
Anonyymi-ap
2024-05-21 06:31:48

SAK:n polittiset lakot, mitkä eivät olleet oikeita lakkoja, vaan politiikkaa ja yhteiskuntaterroria, olivat monella tapaa vastenmielinen ajanviete.

Lakkolaiset pakotettiin myös oman poliittisen mielipiteen vastaiseen toimintaan. Jos et osallistunut, niin sitten sinulle keksittiin rangaistuksia, erotettiin joukosta ja haukuttiin rikkuriksi. Toiminta oli isossa kuvassa rasistista ja uhkailevaa.

Lakkolainen oli pelinappula, jolla ei ollut ihmisarvoa. Vain välinearvo.

Työhön menon estäminen oli ihmisoikeusrikos. Kaikilla on oikeus työntekoon.

Onneksi lakkolait ovat tulleet suojelemaan työntekijöitä ammattiliittojen vastuuttomalta välineelliseltä hyväksikäytöltä. Lait säädetään ylipäätään estämään ja ennaltaehkäisemään sellaisten ihmisten epäsovinnaista käytöstä, jotka eivät välitä. Murhaajille, raiskaajille ja varastelijoille on omat lait, ay-pomoille omat.

SAK:n järjestämien lakkojen takana oli sosialistiset voimat, SDP ja Vasemmistoliitto kärkenä. Tuollainen oppositiopolitiikka, jolla kiristetään maan hallitusta ja vahingoitetaan tahallaan yrityksiä, ei ole kenenkään etu. Se on häpeä toteuttajilleen. Voi kysyä kenen asialla ja mikä on motiivi?

SAK ei saavuttanut lakoillaan mitään. Luottamus SAK:hon sopimuskumppanina ja yhteiskunnan vastuunkantajana mureni.

2

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?

      • Anonyymi

        SAK:n poliittisista lakoista ei ollut mitään hyötyä. Hullua toimintaa.
        Toki se hyöty oli, että saatiin lakkolait. Joita tulee kiristää, ei antaa valtaa epädemokraille, kun oikeakin demokratia olemassa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3866
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3460
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      110
      3124
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2444
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1572
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      28
      1468
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1205
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1096
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1043
    Aihe