Miten sen ilmastonmuutoksen aistii?

Anonyymi-ap

Talvet ovat olleet pitkiä ja kylmiä. Viime vuoden kesäkuussa piti lämmittää taloa. Tänä vuonna tammikuun hellejakso jo antoi viitteitä siitä, että taitaa tulla lämmin kesä, mutta ei. Nyt on taas niin kylmä että pitää kytkeä lämmitys päälle. Sisälämpötila pudonnut jo 18 asteeseen.

Uutisissa puhutaan ilmastonmuutoksen aiheuttamista uhkakuvista jatkuvasti. Ihan kuin uutiset olisivat jostain toisesta todellisuudesta.

35

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lue hesaria. Siellä on hätätila kun sellaista ei muualta löydy.

    • Anonyymi

      Missä sinä kylmiä talvia olet kokenut. Viimeisestä kymmenestä talvesta kahdeksan on ollut 1991 -2020 keskiarvoa lämpimämpää. Viime talvi oli vähän kylmempi, mutta 1962 - 1971 kymmenvuotisjaksolla yli puolet talvista oli sitä kylmempiä ja 2000 luvullakin on ollut kolme kylmempää.
      Talvet ovat aivan selvästi lämmeneet, vaikka vuosittaiset vaihtelut ovatkin suuria.

      Katso tahvo tilastosta, äläkä luota hataraan muistiisi.

      • Anonyymi

        Luotan enemmän itseeni kuin muiden havaintoihin. Valheen tasot: vale, emävale, tilasto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luotan enemmän itseeni kuin muiden havaintoihin. Valheen tasot: vale, emävale, tilasto.

        "Luotan enemmän itseeni kuin muiden havaintoihin"

        Tässä kiteytyy monen denialistin ongelma, oli aihe mikä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Luotan enemmän itseeni kuin muiden havaintoihin"

        Tässä kiteytyy monen denialistin ongelma, oli aihe mikä tahansa.

        Ei kai se mikään ongelma ole, jos luottaa siihen, mitä näkee. Etkö itse luota omiin havaintoihisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai se mikään ongelma ole, jos luottaa siihen, mitä näkee. Etkö itse luota omiin havaintoihisi?

        Ongelmana onkin se ettei moni ihminen ymmärrä omien kykyjensä olevan rajoittuneita. He kuvittelevat omien paikallisten havaintojensa olevan jonkun maailmanlaajuisen ilmiön suhteen pätevämpiä kuin maailmanlaajuisten samasta aiheesta tehtyjen tieteellisten tutkimuksien tulokset.

        Mitä kyvyiltään rajoittuneemmasta henkilöstä on kyse sitä viisaammaksi hän itseään kuvittelee. Ilmiötä kutsutaan nimellä ylivertaisuusharha.

    • Anonyymi

      Eihän vihreät itsekään usko agw-hypoteesiinsa, mutta antavat sen palvella omaa agendaansa, kun hyödyllisiä hölmöjä riittää, jotka uskovat.

    • Anonyymi

      "Ihan kuin uutiset olisivat jostain toisesta todellisuudesta."

      Niinhän ne ovatkin. Sinun todellisuutesi on planeetan mittakaavassa kovin kovin pieni. Kokeile katsella todellisuutta muualtakin kuin omasta avaimenreiästäsi.

      • Anonyymi

        Vihreä vale on paljastunut. Se murenee pikku hiljaa käsiin. Vasta rohkeimmat uskaltavat sitä julkisesti kyseenalaistaa, mutta muutaman vuoden päästä sille nauravat kaikki ja pitävät vihreitä idiootteina.

        " Vasta rohkeimmat uskaltavat sitä julkisesti kyseenalaistaa "

        Rohkeimmat? Minusta sopivampi adjektiivi olisi hmm.. "tyhmimmät"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Vasta rohkeimmat uskaltavat sitä julkisesti kyseenalaistaa "

        Rohkeimmat? Minusta sopivampi adjektiivi olisi hmm.. "tyhmimmät"?

        Tyhmät ja uskovaiset eivät kykene kyseenalaistamaan asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreä vale on paljastunut. Se murenee pikku hiljaa käsiin. Vasta rohkeimmat uskaltavat sitä julkisesti kyseenalaistaa, mutta muutaman vuoden päästä sille nauravat kaikki ja pitävät vihreitä idiootteina.

        Näin olet varmaan ajatellut viimeiset 20 vuotta.
        Jeesuskin on ihan juuri tulossa ainakin sähköpylvääseen liimatun mainoksen mukaan, eikä alienvirailujenkaan myöntämistä tarvitse pitkään odottaa.

        Yli 190 maata on allekirjoittanut ilmastotavoitteet. Ovatko kaikki ne maat vihreiden johtamia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmät ja uskovaiset eivät kykene kyseenalaistamaan asioita.

        Aivan ja tieteen kieltäviä denialisteja tyhmempiä ei olekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin olet varmaan ajatellut viimeiset 20 vuotta.
        Jeesuskin on ihan juuri tulossa ainakin sähköpylvääseen liimatun mainoksen mukaan, eikä alienvirailujenkaan myöntämistä tarvitse pitkään odottaa.

        Yli 190 maata on allekirjoittanut ilmastotavoitteet. Ovatko kaikki ne maat vihreiden johtamia?

        Johtuu ajan hengestä, mutta todellisuudessa kyse on pelkästä viherpesusta. Sitä tekevät niin yritykset kuin valtiotkin. Maineen takia, mutta sitoutuminen puuttuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtuu ajan hengestä, mutta todellisuudessa kyse on pelkästä viherpesusta. Sitä tekevät niin yritykset kuin valtiotkin. Maineen takia, mutta sitoutuminen puuttuu.

        Niinpä. Laumaeläimet hyvesignaloi.

    • Anonyymi

      Ilmasto on säätilastojen 30 vuoden ajalta laskettu keskiarvo. Jos asut samassa asunnossa kymmeniä vuosia niin voit huomata ilmaston muuttumisen keskimääräisen vuotuisen lämmitystarpeen hitaana vähenemisenä ja kesäkuumien aikaan jäähdytystarpeen lisääntymisenä. Lämmitystarvelukuvut ovat olleet lämpenemisen vuoksi laskussa jo pitkään.

      https://www.ilmatieteenlaitos.fi/lammitystarveluvut

      Itse olen tuolla tavoin huomannut asuinpaikkani paikallisen ilmaston lämmenneen. Rakennuksen eristyksille ei ole tuona aikana tehty mitään ja pintamateriaalikin on pysynyt samana. Asvaltin määrä ympäristössä ei ole lisääntynyt. Aurinko osuu rakennukseen kuten ennenkin. Siitä huolimatta kesällä tarvitsee nykyään ilmastointia jotta makuuhuoneessa ei olisi öisin liian kuuma nukkua. Aiemmin jäähdytykseen riitti ikkunan pitäminen auki Auringon laskettua.

      • Anonyymi

        Sinäpä se olet tarkka havainnoimaan. Jos ilmasto on lämmennyt esiteolliselta ajalta tähän mennessä 1, 5 astetta, niin se tarkoittaa 30 vuoden tarkastelujakson aikana 0,25 asteen lämpenemistä. En usko sen kovin suurta lämmitystarpeen vähenemistä aiheuttaneen muuta kuin mielikuvituksessasi.

        Et ole kuitenkaan ainoa lajissasi. Myös Ruotsin Reetta sanoi pystyvänsä aistimaan ilman hiilidioksidin lisääntymisen...

        https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tilastoja-vuodesta-1961

        Tuosta kun valitsee paikkakunnaksi Lahti ja ajankohdaksi kesä niin näkee varsin selvästi mitä on tapahtunut 1980 - luvun alkupuolelta tähän päivään tultaessa. Keskimääräinen kesälämpötilan muutos näyttää csv - tedostosta laskemalla olevan 1980 - luvulta tähän päivään noin +1,25C astetta.

        Kesän kuluessa koetut huippulämpötilat ja pitkät hellekaudet ovat tietenkin kasvaneet selvästi tuota enemmän. Rakennuksen sisällä ilkeimmin tuntuu pitkäkestoinen helle. Yksittäisen kuuman päivän vaikutus tasaantuu viileisiin kiviseiniin kun sitä seuraa viileämpää säätä mutta kun kuumuus jatkuu pitkään niin seinien lämpökapasiteetti alkaakin tasata huonelämpötilaa jonnekin +25C paikkeille.

      • Anonyymi

        Taas tuota mielikuvituksesi tuottamaa paskaa. Lämpötilat ei ole noussut niin merkittävästi, että eroa kunnolla edes huomaa. Olet vain muuttunut ajan myötä hemmotelluksi kermaperseeksi. Sinun asuntosi ei tarvitse mitään ilmastointia, koska mikään asunto Suomessa ei tarvitse ilmastointia. Suomessa ei ole ollut ikinä kuumaa kesällä. Eikä tänä toukokuunakaan ollut kuumaa vaan melko lämmintä.

        Ja vain sadistinen hytkyvä pelkuri olisi nytkin halunnut viileämpää toukokuuta. Useimpien mielestä toukokuu olisi voinut olla vielä lämpimämpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tilastoja-vuodesta-1961

        Tuosta kun valitsee paikkakunnaksi Lahti ja ajankohdaksi kesä niin näkee varsin selvästi mitä on tapahtunut 1980 - luvun alkupuolelta tähän päivään tultaessa. Keskimääräinen kesälämpötilan muutos näyttää csv - tedostosta laskemalla olevan 1980 - luvulta tähän päivään noin 1,25C astetta.

        Kesän kuluessa koetut huippulämpötilat ja pitkät hellekaudet ovat tietenkin kasvaneet selvästi tuota enemmän. Rakennuksen sisällä ilkeimmin tuntuu pitkäkestoinen helle. Yksittäisen kuuman päivän vaikutus tasaantuu viileisiin kiviseiniin kun sitä seuraa viileämpää säätä mutta kun kuumuus jatkuu pitkään niin seinien lämpökapasiteetti alkaakin tasata huonelämpötilaa jonnekin 25C paikkeille.

        Miksi valitsit vertailuajankohdaksi 80-luvun, vaikka vanhempaakin dataa on saatavissa? Siksikö, että silloin oli tunnetusti kylmiä säitä?

        Haluat kaiken aikaa mässäillä lämpimillä säillä ja vauhkoat mahdottomasta lämpenemisestä, vaikka ilmasto on lämmennyt juuri ja juuri sen verran, että sen voi mitata, mutta vaihtelun aiheuttaman kohinan vuoksi kukaan ihminen ei varmasti voi sitä aistia millään tavoilla.

        Valitsin 80-luvun siksi että silloin jo asuin tässä asunnossa. Aloittaja kysyi voiko ilmastonmuutoksen omilla aisteillaan havaita. Ja vastaus oli että kyllä voi jos ympäristö ei ole muuttunut merkittävästi ja on asunut kymmeniä vuosia samassa asunnossa.

        Ei minulla ole samassa paikassa omilla aisteilla tehtyjä havaintoja tuota kauempaa historiasta.

        Aloittajalle vinkiksi: Trollin kannattaa miettiä etukäteen se, mitä esitettyyn kysymykseen tulee vastauksena ja miten siihen itse aikoo reagoida. Ei pidä kysyä sellaista jonka vastausta ei halua keskustelussa nähdä.

        Olet oikeassa. On kysymättäkin aivan selvää että alarmistihihhuleilta ei mitään järkeviä vastauksia löydy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitsin 80-luvun siksi että silloin jo asuin tässä asunnossa. Aloittaja kysyi voiko ilmastonmuutoksen omilla aisteillaan havaita. Ja vastaus oli että kyllä voi jos ympäristö ei ole muuttunut merkittävästi ja on asunut kymmeniä vuosia samassa asunnossa.

        Ei minulla ole samassa paikassa omilla aisteilla tehtyjä havaintoja tuota kauempaa historiasta.

        Ja nuo "havaintosi" ovat lähinnä mielikuvituksesi tuotetta. Kyllähän plasebonkin voi kuvitella tehoavan. Lisäksi kyse on vain yhden ihmisen mielipiteestä (pelkästä mielipiteestä, koska sinulla ei ole mitään todellista todistetta asiasta), yhdestä paikasta ja lyhyestä aikajaksosta. Sinun "havaintosi" ei todista ilmastonmuutoksesta yhtään mitään.

        Aloittaja jostakin syystä johtuen halusi nimenomaan aistinvaraisia havaintoja ilmaston lämpenemisestä. Syytä huonoon kysymyksenasetteluun joudut kysymään häneltä itseltään.

        Ehkäpä oli taas sama palstan uusi hihupelle kyseessä joka ennustusarvasi 100% väärin että nyt vuonna 2024 luvassa olisi ollut luminen toukokuu:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18381050/luvassa-luminen-toukokuu---ilmastohihhulit-sekoamassa

        Ei pidä kysyä sellaista johon oikeasti ei halua vastausta. Ennustusarvaaminenkin kannattaisi suosiolla jättää alarmisteille, joilla on siitä lajista enemmän kokemusta ja selvästi hihupellejä parempi osumatarkkuus.

        Mitenkä alarmistihihhulin hörhöjutut eroavat hihhulialarmistin tarinoista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja jostakin syystä johtuen halusi nimenomaan aistinvaraisia havaintoja ilmaston lämpenemisestä. Syytä huonoon kysymyksenasetteluun joudut kysymään häneltä itseltään.

        Ehkäpä oli taas sama palstan uusi hihupelle kyseessä joka ennustusarvasi 100% väärin että nyt vuonna 2024 luvassa olisi ollut luminen toukokuu:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18381050/luvassa-luminen-toukokuu---ilmastohihhulit-sekoamassa

        Ei pidä kysyä sellaista johon oikeasti ei halua vastausta. Ennustusarvaaminenkin kannattaisi suosiolla jättää alarmisteille, joilla on siitä lajista enemmän kokemusta ja selvästi hihupellejä parempi osumatarkkuus.

        Hyvä, eli omien havaintojen mukaan ilmasto kylmenee. Tämä on omien havaintojeni mukaan totta.

    • Anonyymi

      Tämän keskustelun yhteenvetona voidaan todeta, ettei 1/4 C muutosta 30 vuoden aikana kukaan voi aistia millään tavalla. Jos muuta väittää, kyse on siitä, että näkee sitä, mitä haluaa nähdä eli mielikuvitus tekee tepposet.

      • Anonyymi

        ... mutta sen sijaan paikallisen ilmaston kesäkuukausina 1.25 asteen keskimääräisen lämpenemisen 30 vuodessa kyllä aisteillaan havaitsee, jos olosuhteet muuten ovat pysyneet samoina. Tämäkin keskustelussa todettiin.

        Edelleenkin: Älä kysy jos et halua vastauksia.

        Älä selitä enää. Olisitjättänyt ilmastointilaitteen ostamatta, niin luonnonvarat olisivat senkin osalta säästyneet. Se on turhaa kulutusta.

    • Anonyymi

      oliko sinusta kuluneen toukokuun ja kesäkuun alun sää 'entisen lainen'?

    • Anonyymi

      Ihan samalainen kesä ollut kuin ennenkin. Toukokuun loppupuolella vähän hellettä🌞

      Kesäkuussa tuulista,🌬 pilvistä🌥 ja sateista🌧⚡️.

      Ehkä heinäkuun loppupuolella lämpimämpää🌝

      Toukokuun puolessa välissä loppuu auringonotto⛱️

      Sitten aletaan odottaa lunta ❄️⛄️ja talvea.

      • Anonyymi

        Ei touko, vaan elokuu

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      146
      7831
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      100
      7300
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7192
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      6778
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6361
    6. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      6034
    7. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      5906
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      5832
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5478
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      83
      5368
    Aihe