Syyt miksi vastustan Elokapinaa

Anonyymi-ap

Elokapinaa pidetään joskus herättelijänä, mutta minusta se on pikemminkin ärsyttäjä, jonka sanona perustuu valheeseen. Sen vaatimukset ovat täysin mahdottomia toteuttaa ilman että romutetaan koko moderni elämäntyyli. Vaihtoehtona on fossiilisten hylkääminen parissa vuodessa ja siitä johtuva paluu agraariyhteiskuntaan, mikä toteutuessaan tappaisi miljoonia.

Jokainen Elokapinan mielenilmaus on suunniteltu siten, että poliisin on pakko tulla väliin. Järjestäjät siis tietävät kerjäävänsä verta nenästä ja provosoivansa poliisia. Näin saadaan poliisi käyttämään väkivaltaa ja filmattua oma liike "hyviksinä", jotka taistelevat pahaa kapitalistivaltiota vastaan.

Teknisesti ottaen Elokapina ei toki ole kommunistinen vaan pikemminkin lähinnä anarkistinen liike. Mutta kun lukee SKP:n puolueohjelman, yhtenäisyys Elokapinan kannattamiin asioihin on silmiinpistävä.

Elokapinan järjestäjät toki tietävät, että poliisin voimankäyttöön sisältyy aina fyysisen vahingoittumisen riski. Se on tunnusomaista kaikelle voimankäytölle, riippumatta siitä kuinka kokenut voimankäyttäjä on, koska voimankäytön kohde yleensä haraa vastaan, mistä syntyy kaoottinen tilanne.

Toisin kuin järjestäjät, mielenosoituksiin houkutellut lapset eivät näitä riskejä tiedosta. He siis altistavat itsensä fyysiselle vahingoittumiselle asiaa ymmärtämättä, järjestäjien liputtaman aatteen puolesta.

Lapset saadaan mukaan liikkeeseen lietsomalla ilmastoahdistusta, siis vaarantamalla samojen nuorten mielenterveys. Lisäksi lietsotaan tarvittava annos yhteiskuntavastaisuutta, jota tarvitaan, jotta voidaan kapinoida poliisivoimia vastaan.

Lapsille ja nuorille luodaan siis kuva, että lakia rikkomalla voidaan saada oma tahto lävitse. He altistuvat tämän asenteen myötä rikolliselle toiminnalle myös myöhemmin elämässään. Siitä pitää myös huolen se, että kun kerran joutuu poliisin satuttamaksi, alkaa helposti ajatella negatiivisesti poliisista, tai jopa vihata sitä.

Yleisesti liike vetoaa siihen, että kansalaistottelemattomuudella on saatu aikaan paljon hyvää. Totta, mutta väitän että paljon suurempi osuus kaikesta maailman kansalaistottelemattomuudesta on johtanut pikemminkin pahaan lopputulokseen. Koronakriisissä se johti viruksen leviämiseen. Ja latinaisessa Amerikassa se on johtanut huumekartellien ylivaltaan, kun kansalaiset maksavat turvallisuudestaan verirahoja mafialle.

Elokapina tukkii teitä, mikä ärsyttää ihmisiä. Se myös aiheuttaa päästöjä, kun ihmiset valitsevat pitemmän kulkutien sen sijaan, että kulkisivat Elokapinan tukkimia liikenneväyliä pitkin, etenkin kun yleensä kys liike leiriytyy keskelle ratikkakiskoja. Tämä kaikki yhdistetään kansalaisten mielessä luonnonsuojeluun, joka siksi saa negatiivisen leiman. Lisäksi se saa tekopyhän leiman, kun estetään julkisen liikenteen kulkua. Lain rikkominen itsekin kantaa negatiivista leimaa, joka siirtyy Elokapinalta kaikkeen luonnonsuojeluun.

Harvemmin on ajateltu mitä tapahtuu, jos Elokapina saa vaatimuksiaan läpi. Tämä todistaisi muille, että lakia rikkomalla voi ajaa yhteiskunnallisia tavoitteita, ja jopa siinä onnistua. Joku toinenkin ryhmä, kuten esimerkiksi uusnatsit, voisi ottaa Elokapinasta mallia, ja vaatia esimerkiksi maahanmuuttajien karkottamista. "Me emme lähde ennen kun matut on karkotettu", ja tie olisi tukittu. Tämä avaa pandoran lippaan, jossa laillisuus ei ole enää poliittisen toiminnan perusta. Esimakua on jo nähty Perussuomalaisen puolueen toiminnassa.

Kun laillisuus katoaa poliittisesta toiminnasta, silloin ollaan jo syvällä suossa. Periaatteessa mitä tahansa voi sen jälkeen tapahtua. Voikin olla, että Elokapina saa näillä mielenosoituksilla aikaan sen mitä pelkää (vai haluaa?) eli yhteiskuntaromahduksen, jossa laki ja järjestys eivät enää päde ja yhteiskunta lakkaa toimimasta. Tämä lienee useammankin anarkistisen liikkeen päätavoite.

40

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos kun jaoit tämän meille.

      • Anonyymi

        Eloapinat!

    • Anonyymi

      Ekoapinat on ihan oikealla asialla kun ne istuu Mannerheimintiellä. Autot tupruttelee alarmistihihhulien kaipaamaa hiilidoksidia ja ilmastonlämpenemistä niin että hihhulit voi julistaa tällä palstalla ennustuksiaan.

    • Anonyymi

      Yhdysvaltojen Kongressihyökkäys 6.1.21 oli myös kansalaistottelemattomuutta.

    • Anonyymi

      Paluu agraariyhteiskuntaan. Muistuttaa punakmerejä

      "Hallituksen on asetettava tavoitteeksi eläintuotannon radikaali vähentäminen. Suomessa on siirryttävä kohti kestävää kasvipohjaista ruoantuotantojärjestelmää. Tehoeläintuotannolle suunnatut tuet tulee kohdistaa kasvipohjaiseen ruoantuotantoon ja kaikki julkiset ruokahankinnat on muutettava kasvipainotteisiksi"

    • Anonyymi

      Elokapina on hyvällä asialla. Tekstin ensimmäinen osa on virheellinen, muuten voi olla samaa mieltä monesta. Ilmastonmuutoksen hoitaminen on halvempaa kuin hoitamattomuus.

      • Anonyymi

        Ei vaan nimenomaa väitteet "joukkosukupuutosta", jotka esitetään totuutena, ovat valheita, joita ei edes teoriassa voida tieteellisesti todentaa. Joukkosukupuuton toteaminen vaatii, että joukkosukupuutto on jo tapahtunut, eikä niin ole asianlaita.

        Lisäksi vaatimus fossiilisten hylkäämisestä on niin järjetön, että se käytännössä johtaa nyky-yhteiskunnan romahtamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fossiilista voidaan luopua helposti, ei tosin vielä tällä viikolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fossiilista voidaan luopua helposti, ei tosin vielä tällä viikolla.

        No se vaatimus onkin että tällä viikolla tai viimeistään ensi vuonna.

        Ja helppoahan se ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No se vaatimus onkin että tällä viikolla tai viimeistään ensi vuonna.

        Ja helppoahan se ei ole.

        Taloutta tuhoamatta ei voida luopua fossiilista moneen kymmeneen vuoteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taloutta tuhoamatta ei voida luopua fossiilista moneen kymmeneen vuoteen.

        Kyllä fossiilit kupsahtaa ihan itsestään. Mun mutsi ja faija oikaisi koipensa jo vuosia sitten.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Normaalia luonnon vaihtelua ei tarvitse hoita.

        Kun tuollaista kuitenkin väität, niin sinulla on varmaan jotain laskelmia, kuinka paljon halvempaa?

        Tähän mennessä tähän hömppään laitetuilla rahoilla ei ole saatu mitään aikaiseksi. Ainoastaan muutama miljonääri on entistä rikkaampi. - Aina kun maksat, niin joku saa ne rahat. Yleensä joku, joka myy ratkaisuja niille, joilla on huono omatunto ilmaston lämmittämisestä.

        "Tähän mennessä tähän hömppään laitetuilla rahoilla ei ole saatu mitään aikaiseksi. " Väärin.

        https://www.presidentti.fi/halonen/public/09_Nummikoski58d4-2.pdf?ID=50747

        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/pankkijatin-arvio-ilmastonmuutoksen-torjunta-kannattavampaa-kuin-toimettomuus/77bea7e6-4ac7-31c0-8666-5eb01eba5e80

        Ja mitään todistetta siitä, että tuo pitää paikkaansa ei ole. Nuo ovat vain paskanjauhantaa ja luvut on vedetty hatusta. Ei ole pystytty todistamaan edes sitä, että ilmastonmuutoksesta olisi taloudellista haittaa.

        Taas todiste että persun kanssa keskustelu on ajanhukkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan nimenomaa väitteet "joukkosukupuutosta", jotka esitetään totuutena, ovat valheita, joita ei edes teoriassa voida tieteellisesti todentaa. Joukkosukupuuton toteaminen vaatii, että joukkosukupuutto on jo tapahtunut, eikä niin ole asianlaita.

        Lisäksi vaatimus fossiilisten hylkäämisestä on niin järjetön, että se käytännössä johtaa nyky-yhteiskunnan romahtamiseen.

        "Ei vaan nimenomaa väitteet "joukkosukupuutosta", jotka esitetään totuutena, ovat valheita, joita ei edes teoriassa voida tieteellisesti todentaa. Joukkosukupuuton toteaminen vaatii, että joukkosukupuutto on jo tapahtunut, eikä niin ole asianlaita."

        Biologit ja paleontologit ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, että kuudes suuri joukkosukupuutto on menossa. Sukupuuttoja on tapahtunut ja niiden määrä lisääntyy kiihtyvää tahtia. Esimerkiksi sammakkoeläimillä lajikadosn on todettu olevan jopa 40 000 kertainen luonnolliseen taustasukupuuttoon nähden.

        Jos haluat vähän valistaa itseäsi, niin kirjastosta varmaan löytyy Kolbertin "Kuudes sukupuutto." Kirja voitti ilmestyessään parhaan tietokirjan Pulizer-palkinnon.

        Hyvä, kohdistetaan sitten toimet niihin jotka ovat syyllisiä eli teollisuuteen ja varsinkin niiden mielisairaisiin johtajiin ja omistajiin. Suomessa voisi vaikka pakkolunastaa yli 90% Herlinien omaisuudesta valtiolle. Ja USA:ssa saataisiin tuhansia miljardeja nopeasti ottamalla pois miljardööreiltä valtaosan rahoista. Jos vain Elon Muskin 200 miljardin omaisuudesta siirretään 199 miljardia valtiolle niin tilanne paranisi huomattavasti. Eikä normaaleilta kansalaisilta tarvitsisi vaatia mitään.

      • Anonyymi

        Elokapina on hyvällä asialla. Tekstin ensimmäinen osa on virheellinen, muuten voi olla samaa mieltä monesta. Ilmastonmuutoksen hoitaminen on halvempaa kuin hoitamattomuus.

        Hekö pelastavat kansalais tottelemamuudelaan maailaman ilmaston vaikka ilmasto on Suomessa maailan puhtainta?
        Miksi,he eivät mene Intiaan,Venäjälle,Kiinaan..?
        Nämä maat myrkyttävät maa planeetan!
        On nämä tyhmää sakkia mutta vasuvihreitä ja komuja ..

        Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä ei ole suomalaista mediaa pelastamassa heitä. Siellä heitetään ekoterroristit todella vankilaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas todiste että persun kanssa keskustelu on ajanhukkaa.

        Ja kommenttisi oli todiste siitä ettei paskahousu-komukan kanssa voi keskustella mistään asiasta. Persujen pelko pistää viimeisenkin jäljellä olevan järjen lepotilaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei vaan nimenomaa väitteet "joukkosukupuutosta", jotka esitetään totuutena, ovat valheita, joita ei edes teoriassa voida tieteellisesti todentaa. Joukkosukupuuton toteaminen vaatii, että joukkosukupuutto on jo tapahtunut, eikä niin ole asianlaita."

        Biologit ja paleontologit ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, että kuudes suuri joukkosukupuutto on menossa. Sukupuuttoja on tapahtunut ja niiden määrä lisääntyy kiihtyvää tahtia. Esimerkiksi sammakkoeläimillä lajikadosn on todettu olevan jopa 40 000 kertainen luonnolliseen taustasukupuuttoon nähden.

        Jos haluat vähän valistaa itseäsi, niin kirjastosta varmaan löytyy Kolbertin "Kuudes sukupuutto." Kirja voitti ilmestyessään parhaan tietokirjan Pulizer-palkinnon.

        Vai oliko se sittenkin pultsarin palkinto?

    • Anonyymi

      Elokapinan mielenilmaukset saavat demokratian näyttämään sen irvikuvalta. Siksi natsismi ja muut pahat aatteet ovat taas voimistumassa.

      • Anonyymi

        Ekoapinat käyttäytyy ihan niinkuin natsit Saksassa 1930-luvulla. Jos ekoapina käyttäytyy niinkuin natsi niin häntä voi hyvällä syyllä nimittää ekonatsiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ekoapinat käyttäytyy ihan niinkuin natsit Saksassa 1930-luvulla. Jos ekoapina käyttäytyy niinkuin natsi niin häntä voi hyvällä syyllä nimittää ekonatsiksi.

        Ovatkohan eloapinat ympäristöaktivistiksi naamioituneita sinimustia? 🔵⚫️

    • Anonyymi

      Listaan voisi lisätä kaksi kohtaa

      - Elokapinan mielenosoitukset vievät poliisin resursseja, joita tarvitaan muiden, tärkeämpien asioiden hoitamisessa, kuten katurikollisuudessa.

      -Elokapinan mielenosoitukset on järjestetty tavalla, joka estää ambulanssien, poliisiautojen ja paloautojen kulun. Tämä on turvallisuuden vaarantamista, koska näiden ajoneuvojen täytyy päästä nopeasti määränpäähänsä. Ulkomailla on nähty tapauskin, jossa potilas kuoli viiveen takia ambulanssiin, kun paikallinen Elokapina esti sen kulun.

      • Anonyymi

        Tulee vielä aika kun pesäpallomailoin varustautuneet urheilijapojat harjoittelevat hajottamalla elokapinat kaduilta. Verenvuodatukselta tuskin vältytään.

    • Anonyymi

      No ei sitten muuta kuin vastamielenosoitus pystyyn elokapinan leirin viereen.

      • Anonyymi

        Vastapuoli ei osaa pystyttää telttaa saati yöpyä sellaisessa, huono idea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastapuoli ei osaa pystyttää telttaa saati yöpyä sellaisessa, huono idea.

        Ekoapinoista kannattaa ottaa mallia. Mannerheimintiellä voi istuskella päivällä pari tuntia kun ei keksi muutakaan tekemistä.

      • Anonyymi

        Uusnatsit tarvitaan aivan ehdottomasti paikalle

    • Anonyymi

      Elokapina vaarantaa yhteiskuntarauhan, koska jos se onnistuu lavastamaan Suomen valtion pahaksi riistäjävaltioksi, kansa voi nousta laajemminkin kapinaan, mistä voi kehittyä jopa sisällissota.

    • Anonyymi

      Mulle riittä ihan näiden abrginaali ja osaamaton käytös,rotta pesueet!
      Onneksi täällä on vähän ollut näitä rottia ja saanut ajakseen tehdä työnsä.
      Pitää saatanan lutkut osata muuta tehdä,kuin asua hinurina kaupungissa ja jätepaskaa tuotaa muiden siivoamikesi.Nämä kun paskoo kaduille ja loiset täyttävät heidät,tsiisus mitä viemäri sakkia.

      • Anonyymi

        Helsingin rottaongelma on todentotta paha 🐀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin rottaongelma on todentotta paha 🐀

        SEURAAVAKSI ON ELOKAPINA PAHA ONGELMA, KYLLÄÄN NE YRTTÄÄ NIITÄ MYRKYLLÄ HÄVITTÄÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SEURAAVAKSI ON ELOKAPINA PAHA ONGELMA, KYLLÄÄN NE YRTTÄÄ NIITÄ MYRKYLLÄ HÄVITTÄÄ.

        Myrkyn sijaan kannattaisi kokeilla UlOsTeTtA 💩💩💩💩 Ämpäri niskaan ei vahingoita ihmistä

    • Anonyymi

      Yrittävät sitä samaa, mitä punaiset 1918 SDP:n johdolla. Ottivat silloin turpiinsa ja tulevat ottamaan taas.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ideologisia isänmaanpettureita

    • Anonyymi
      UUSI

      En vastusta. Vihaan niitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      188
      3254
    2. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      179
      2407
    3. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      83
      1507
    4. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      50
      1469
    5. Kuvaile omaa ulkonäköäsi

      Niin kaivattusi voi bongata sinut täältä.
      Ikävä
      103
      1352
    6. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      61
      1143
    7. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      373
      1130
    8. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      25
      1020
    9. Mies minkälaisista naisista yleensä

      Tykkäät? Ihan mielenkiinnosta kysyn.
      Ikävä
      60
      906
    10. Pakettiauton kuljettaja tappoi

      Kuljettajan nimi joka tappoi 2 ihmistä.
      Leppävirta
      12
      820
    Aihe