Puhuu tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista vaarantaen suomalaisten turvallisuuden hyväksymällä raiskailevien ja ryöstelevien muslimien ja afrikkalaisten maahantulon.
Omalla kohdallaan reilu 15 vuotta sitten hänet nimitettiin erityisluvalla Tasa-arvovaltuutetuksi vaikka hän ei ollut edes valmis juristi. Tuolloinen laki nimenomaan edellytti että Tasa-arvovaltuutetun tulee olla juristi
Omalla kohdallaan reilu 15 vuotta sitten hänet nimitettiin erityisluvalla Tasa-arvovaltuutetuksi vaikka hän ei ollut edes valmis juristi. Tuolloinen laki nimenomaan edellytti että Tasa-arvovaltuutetun tulee olla juristi
Vastaukset 60
Vanhimmat
Bättre folkin edustaja. Halveksi tavallisia suomalaisia jotka äänestävät PS:ää.
Kuten moni muukin, vai miksi epäilette tehdä kannatuksen laskevan.
Suomalaismongolien perimä siinä vaan rikastuu kun hottentotit tekevät mitä hottentotit parhaiten tekevät.
Siinä on yksi mailman parantaja! Maksakoon omasta pussistaan kaikkien kulkureitten elämän täällä yhdessä NAZIMAN ja muutaman muun kanssa!
Kansa ei halua kärsiä noitten elättämisen vuoksi tippaakaan! Koko ajan valtio joutuu pihistämään kaikista etuuksista ja sitten tänne haalitaan tuhatmäärin lisä elätettäviä!
Onko Eeva alunperin omaasukua Kämäräinen?
Ylen Pakolais illan ruma irvistelijä
Samassa hallituksessa PersKokkareiden seurassa hän💩
Kaikki jotka eivät äänestä käännytyslain puolesta ovat maanpettureita.
KAIKKI jotka pettävät vaalilupaukset ovat vähävaraisten pettureita. Sehän näkyy jo kannatusluvuissa.
Juuri niin! Tekopyhiä koko porukka!
Tarkoitat tunkiolle lentäneitä vihervassuja. Kukaan usko tuommosiin huumeiden levittäjiin.
Eipä tuo Biaudet ole koskaan ollut yhtään huolissaan siitä miten köyhiltä suomalaisilta leikataan tukia tässä maassa, ei koskaan.
Minä Ola musta koyha mies.
Antaa mulle mani ja tyo, se leivile lyo.
Bidee toki tunnustaa ärkkopeen perusperiaatetta - SUOMALAINEN MAKSAA
Sitä voi tulla mieleen, että maahantulijan rikokset kohdistuisivat sellaisiin henkilöihin, jotka houkuttelevat maahantulijoita. Ei sitten viattomat joutuisi kärsimään.
Olivatko Oulussa raiskakatut ja Turussa puukotuksen uhrit.
Sipilän hallituksen puolueitten sukulaisia.
Taas täytyy todeta Persu ei mieti mitä kirjoittaa.
Toivotaan, että uhrit olivat demareita kun olivat silloin tulijoita vastaanottamassa "refugees welcome" - kylttien kanssa.
Tiettävästi Oulussa persu puukotti lapsia aivan vasta?
HÄN ON KOMMUNISTI
Liberaali ei tarkoita samaa kuin kommunisti. Tämä on ilmeisen vaikeaa ymmärtää Amerikan Maga-idiooteille ja Suomen persukkeille.
Vasemmisto-oikeisto jana on eri asia kuin liberaali-konservatiivi jana.
Kommunistit sijoittuvat laitavasemmistoon vas-oik janalla, kuten Biaudet.
No ymmärrätkö sinä, mitä eroa on kommunisti Vladimir Putinilla ja natsi Vladimir Putlerilla?
Ootko magaa-idioottia muka fiksumpi? Persu et ainakaan ole, persu tietää yhtäläisyyden liberaalin ja kremliinin välillä.
Onneksi sinunlaisista ei tullut haisevaa presidenttiä. Kaikkia terveitä ihmisiä kuvottaisi kätellä teikäläisiä. He tulisi linnanjuhlille kertakäyttöiset tiskikinttaat käsissä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/587b3d65-5bb5-40bf-97d1-deb9519a409a
Lapsenraiskaus jossa tuomittiin maahanmuuttaja...miksi puolustavat näitä?
Eduskunnassa annettiin luottamus pedofiilille. Miksi puolustavat niitä?
Niin, kun mamu raiskaa, se suojelee päättäjää.
Kun mamun teoista vouhkataan, päättäjän teot unohtuu.
Ikävä kyllä se toimii juuri näin.
Pahuuden valtakunta ei välitä edellytyksistä kun palkitsee uskollisia paholaisen palvelijoitaan.
Saahan sotien johtajatkin rauhan nobeleita.
Kun pahuus istuu maapallon valtaistuimella niin se tuhoaa kaiken samalla kun tuhoaa itsensä.
ei ole käsittämätön, vaan syntymähullu.
Sai hyysäriakka Astrid Thorsilta oppinsa 2000-luvultl. On ihan samankaltainen epäisänmaallinen olio.
Eva Biubau paljasti hölmöytensä erityisesti silloin, kun sieltä Al-Holin leiriltä kotiutettiin niitä Isiksen ämmiä takaisin Suomeen. Ne ämmät olivat jossain tv-haastattelussa väittäneet suunnilleen näin: "Emme me mihinkään väkivaltaan osallistuneet, olimme vain kotiäitejä ja hoidimme lapsiamme". Se meni täysin Biubauhun läpi ja hän puolusteli niitä ämmiä julkisesti sanoen, että hehän olivat vaan kotiäitejä 😅
Niiden lapsetko toivat nämä tavat Suomeen?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2475c0d6-8458-4e92-a238-f18fdbad1fac
Tuhoutukoon tämä jengi karmealla tavalla!
Niin että päätyvät itse uutislehtien otsikoihin samanlaisella adjektiivilla kuin itse tekevät.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17644085/vale-tasa-arvolaki-on-kovempi-aarioikeistoekstremistinen-poliisi-militaristivaltio
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16850029/viha-kouluttamattomia-kohtaan-perustuslain-rukkaamiset-ja-terrorikapitalismin-turvaaminen#comment-107156145
PetosKokPersRkpkd:n käsitys tasa-arvosta, on tasa-arvoa ökyrikkaille, korkeakoulutetuille, perintö- ja verosuunnittelija-osake-vakuutuskuori-pörssirikollisille keskenään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16694097/quothyvantekevaisyysquotvaltio-on-demokratian-ja-oikeusvaltion-vastakohta-
Siinäpä taas tämä sinikirjoittelija pääsi hyvään alkuun haukkumaan eri puolueita! Taisi herätä iltauniltaan ja huomasi, että tämän illan tarinat ovat tekemättä.
On Putinin ystäviä, ressukka!!! Antaa palaa!½
Köyhyyteen, taloudellisesti oikeusturvattomaksi pakottaminen, ALTISTAA raiskauksille, ym seksuaaliselle, taloudelliselle, fyysiselle ja henkiselle väkivallalle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16336452/miksi-raiskauksien-uhrit-kantavat-hapean-raiskaajien-ja-siskojenhakkaajien-sijasta-#comment-118459131
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17851062/naisunionin-naiselakelaiskoyhyysvihamielinen-rahanpesu-porssirikollisuus-linja#comment-120768493
Veroparatiisisäätiöt-yhdistykset- järjestöt, on laitettava verotukseen ja aitoon yhteiskunta-luontovastuuseen. Nykyisellään niiden kautta, pestään rahaa pörssirikollisille ja käytetään yhteiskunnallisena kilpenä, vallan ja rahan kikkailemisiin, poliittisiin peleihin, köyhiksi tehtyjen ihmisten kustannuksella. Naisasia joka on pörssirikkaiden, skumpan ja leivosten mässyttämistä, ei ole naisasiaa, vaan vihaväkivaltaa köyhiksi tehtyjä kohtaan.
https://www.swissinfo.ch/eng/swiss-politics/pension-swiss-switzerland-vote-protest/73323356
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18018979/2000ekk-minimielakkeet-ennenaikaisen-laitos--ja-kotihoidon-tarpeen-poistaminen#comment-123191989
No niin! Sitä tulee oikein täydeltä laidalta! Nyt alkaa jo naurattamaan!
Valvontaa voidaan kehittää kauppakeskuksissa, myös Oulussa, rikkomatta tai muuttamatta lakia?!
Metallinpaljastimet kaikille sisäänkäynneille ja alkuaineanalysaattorit etätunnistimin samaan malliin kuin esimerkiksi maan mineraalitunnistus. Laitteet ovat niin kehittyneitä, ett lentämällä yli jonkun alueen, voidaan tunnistaa kaikki valvonnan kohteiksi valitut indikatiiviset aineet. Esimerkiksi räjähteet. Katsoin tiedejulkaisun, jossa lentokone lensi maa-alueen yli ja tunnisti alueella noin 300 erilaista mineraalityyppiä. Kun havaittiin, että yhtä tyyppiä ei osattu tunnistaa, sekin kuitenkin havaittiin ja paikalle lähetettiin tutkimusryhmä, joka löysi kohteen ja määritteli sen. Kun automaattiset metallitunnistimet tunnistavat metalliesineitä, siitä ja kohteesta automaattikamera ottaa kuvan ja lähettää vartijoille ja mahdollisesti poliisille. Tekoäly käynnistää sisäkameraseurannan kohteesta kunnes vartijat tai poliisi on tarkastanut kohteen ja tehnyt riskin suhteen tarvittavat eliminoimistoimet; kuten poistanut teräaseet ja muut aseet. Kauppakeskuksiin kyltitetään ehdoton teräaseen kuljettamis- ja hallussapitokielto porttikiellon, sakon tai vankeuden uhalla. Teräaseen tms. toisia ihmisiä vahingoittamaan tarkoitetun materiaalin kuljettamisesta yleisellä paikalla, olisi tosin säädettävä, että rangaistus, ellei niiden hallussa pitämiselle tai kuljettamiselle ole hyväksyttävää syytä, olisi sakko tai max. 3 vuotta vankeutta. Jos joku ilmiantaa henkilön, jolla on hallussaan teräase tai muu ase, hänelle harkinnan mukaan annetaan korvaus huomioinnista tai palkka.
Nyt muistinkin ulkomailla kauppakeskuksen, jossa jokainen asiakas kävelee metalli- ja räjähdetunnistusportin läpi tullessaan kauppakeskukseen. Siellä oli lisäksi kaksi vartijaa valmiita heti reagoimaan. Mekin kävelimme sen portin läpi. -Ei hälyttänyt.
Kaikki etniset väkisinmakuurituaalit kompensoituu, sillä että "raisl<aahan se suomalainenkin".
Eva Biaudet aikoo äänestää perjantaina hallituksen esityksiä vastaan – Myös muut Rkp:ssa harkitsevat lipeämistä
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010526633.html
Se siitä RKP:n yhteistyöstä! Ei siihen ole luottamista!
Vartiointiliike turvasi perhettä kunniaväkivallalta yötä päivää, vaikka todellista uhkaa ei ollut
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000010520853.html
PS kyllä nämä rkp ja viherpuniikkien suojatit tulevat meille mielettömän kalliiksi.
Aina sanotaan, että vanhetessaan ihminen viisastuu mutta Evan kohdalla se väite ei todellakaan päde.
Oman sädekehän superkiillottaja.
Bideen iskä teki kakstahtibensalle haisevia kauppoja diktatuuri-DDR:n kanssa ei haitanneet kokonaan puuttuvat ihmisoikeudet silloin
Älkääs nyt!
Ullanlinnan prinsessa Bidee Eeva ei halua nähdä sellaista Helsinkiä, missä ei mustat miehet kävele kaduilla…
Käy vähännsääliksi tätä Bidee Eevan miestä, muta minkäs voit…
Ylioppilas, mutta naapurin koira söi yo-todistuksen...
Biaudet on Suomelle yhtä vahingollinen henkilö kuin Orban on Unionille ja Natolle.
Pidee on aina ollut ruotsinsuomalainen häirikkö
Syynä on se lyhyt matka, korvienväli.
No kun noi hihhulit haluaa pelastaa koko masilman kysymättä kansalta lupaa. Ei tavallinen kansa kaipaa yhen yhtä pakolaista tänne, ei yhtään.
Työperäinen maahanmuutto on täysin eri asia kun pakolaisten täyshoito suomessa. Kun IT firma palkkaa intialaisen tai jenkin, sre on fine kaikille mikäli osaa jotain sellaista mitä työkkärissä työpaikkaa etsivät ei osaa ja sitä rataa.
Se ei ole tervettä, jos työperäisellä jengillä korvataan pätevät suomalaiset koska tulijat on halvempia. Postihan tekee tota.
Bideen asuntoalueella ei tarvitse köyhiä mamuja katsella.
Millainen mies hänellä mahtaa olla, ei varmaan helppoa ole hänelläkään?
Eva on ylioppilas ja hän on jopa käynyt yliopiston rakennuksessa. Eva on erivapaudella valittu virkaansa, joten hän tietää omat ihmisoikeutensa tasa-arvoisuuteen tutkinnon suorittaneiden kanssa eikä voi näin ymmärtää taantumusvoimien halua estää Suomeen tuloa terroristeilta.
Tasa-arvo on sitä nyt, että alkuperäisväestö väistää matuja. Kaikki heidän maan lakien mukaan tekemät rikokset piilottaa sensuuri ja rangaistuksia ei virallisen mittapuun mukaan oikeuslaitos heille anna. YPtä ja yms...
eva bidee on rkp folktingetin segregaatio ja apartheid politiikan viha puhuja.
ilkeä nainen, poliittisen anarkian luoja, vihaa silmittömästi...
Eva Biaudetin poliittinen painoarvo RKP-puolueen sisällä nousi monikymmenkertaiseksi aikaisempaan verrattuna.
Ainoana Biaudet rohkeana julisti perinteistä Munsalan Soutajien aloittamaa, rannikkoruotsalaisten isänmaallisuutta. Täältä pääsee aina veneellä pakoon Ruotsiin, jos joku isompi kriisi tulee.
Luulisi jo että muijan äitikin olisi hävennyt tytärtään tyhmyydestä, mutta jos geeneissä on tyhmyys niin....
Purra on kpää
bieru on tollo.
Cheerleadeerausta ei niin tuntemattomien voimien kanssa eikä osaa tanssia https://www.is.fi/urheilu/art-2000010559297.html
Bideellä toivo elää vielä. Jospa joskus osuisi kohdalle mies joka ottaa kyselemättä.