Piikittömät, testaamattomat, naamavaipattomat. Huippuja.

Olemme yhteiskunnan parhaita. Valiojoukkoa. Kestimme hirvittävän yhteiskunnan paineen ja syyttelyn. Sitä ei saa unohtaa koskaan.
Me emme ainakaan unohda.
6844294
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 684

Vanhimmat

Eihän tuo kyllä unohdu ikinä. Vaikka on tehty kaikkensa sen eteen, että se unohtuisi.
Sehän on vasta edessä.

2Äänestä

Olette yhteiskunnan parhaita. Valiojoukooa. Vaikka se joukko onkin pieni.

2Äänestä

Persut muun muassa sebasteineen ja rajavartija pelihousuineen kuuluivat ärhäkkäimpiin piikille painostajiin. Ja pelottelijoihin.

2Äänestä

Muisti senkun paranee vaan tuossa asiassa. HALLELUJAA.

2Äänestä

Persut ovat saaneet vain aikaan jo ennestään köyhistä vieläkin köyhempiä.
Turhan rähisijöitä koko joukko.
Riitelee keskenään vallasta kuin kommarit konsanaan.
Kuka saa kerätyt vaalituet jne. Ahneita.

2Äänestä

Seuraavissa vaaleissa persut romahtavat ennalleen. Kolmen hengen puolueeksi.

JYTKYTYS EI TOIMII ENÄÄ.

2Äänestä
  • jep, Petosjytky. Oman maan köyhät petettiin.

    1Äänestä

Soini laihtui ainaki 100 grammaa siinä jytkytyksessään.
Jytkytti niin että lattia notkui.

2Äänestä

Nyt non kuskattu ongelmajätteisiin koko Timon popula.

1Äänestä

Madot syövät heidät herkkunaan. Kukaan ei heitä ennä muista.

Jacob Kustu herttlöi kuormurikuski.

1Äänestä

Hyviä uutisia kaikille.
Rovaniemelläkin on jo krematorio.
Ei tatte ouluun asti ruumisautoa palkata.

1Äänestä

Elossa olevien piikittömien määrä on prosentuaaalisesti noussut ja nousee, koska piikitettyjä on jo kuollut paljon ja lisääntyy vain koko aika.

Se hautausurakoitsijakin tietää.

1Äänestä

Täytyy rehellisesti tunnustaa kyllä. Me piikille rientäneet olimme hyväuskoisia ja arkoja hölmöjä.
Me pelkäsimme ja uskoimme kaiken mitä lööpit toitotti vaarallisesta koronasta.

1Äänestä

Suomen ”ulkopoliittiset” suhteet itään

Suomi pönkittää syvästi korruptoitunutta Ukrainaa

Ukraina on käynyt terroristista hyökkäyssotaa lännen aseellisella ja taloudellisella tuella Venäjää vastaan jo vuodesta 2014 alkaen. Ukrainan murhaava terrorismi pakotti Venäjän erikoiseen sotilaalliseen operaatioon vuonna 2022. Nyt Venäjä on ilmoittanut olevansa sodassa sekä Ukrainaa että sen avustajia sekä liittolaisia vastaan. Suomen poliittinen johtajisto olisi menetellyt älykkäästi ja viisaasti, jos se olisi pysytellyt NATO-jäsenyyden ulkopuolella ja puolueettomana valtiollisena toimijana Ukrainan suhteen. EU:n jäsenmaana Suomi ei ole sinänsä puolueeton tekijä, mutta se olisi silti voinut olla puolueeton Ukrainan sodan suhteen, mikä olisi edellyttänyt NATO-jäsenyyden torjumista sekä Isäntämaasopimuksen mitätöimistä.

1Äänestä
  • Siinäpä oiva esimerkki putinin aivopestystä

    Äänestä

  • "Ukraina on käynyt terroristista hyökkäyssotaa lännen aseellisella ja taloudellisella tuella Venäjää vastaan jo vuodesta 2014 alkaen"

    Voi sinnuu! Eikö äitees kertonu sinulle, että se oli Vladimir-setä joka käski joukkonsa rajan yli itsenäiseen maahan vierailulle. Tulivat ilman kutsua! Ja taas 2022 oikein komeella höökivaunuketjulla halusi vieraaksi Kiovaan. Nytkään ei kutsukortteja ollut posti toimittanut Moskovaan.

    Äänestä

Monikaan ei tiedä mistään mitään.

Vain aniharva tietää.

Äänestä

Kyllä se on juuri näin.

"Suomen ”ulkopoliittiset” suhteet itään

Suomi pönkittää syvästi korruptoitunutta Ukrainaa"

Äänestä

Jokainen voi tehdä oman kommentointi aloituksensa ite..aivan ite. Pysyä sitten siellä omine mielipiteineen. Eikö se ole niin hyvä.
https://youtu.be/8SYOWRu-G7g

Äänestä
  • Näkemyksemme mukaan pidämme tuota neuvoa erittäin hyvänä.
    Saa siellä sitten vapasti sanoa omia mielipiteitään.
    Jos samaa mieltä olevia tulee mukaan, silloinhan se on suorastaan loistavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Näkemyksemme mukaan pidämme tuota neuvoa erittäin hyvänä.
    Saa siellä sitten vapasti sanoa omia mielipiteitään.
    Jos samaa mieltä olevia tulee mukaan, silloinhan se on suorastaan loistavaa.

    Sen kunniksi pieni kevennys. https://youtu.be/pm11HZdeSWA?list=RDMM&t=147

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Näkemyksemme mukaan pidämme tuota neuvoa erittäin hyvänä.
    Saa siellä sitten vapasti sanoa omia mielipiteitään.
    Jos samaa mieltä olevia tulee mukaan, silloinhan se on suorastaan loistavaa.

    Samaa mieltä olen minäkin.
    Oma ketju on aina paras ketju.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Näkemyksemme mukaan pidämme tuota neuvoa erittäin hyvänä.
    Saa siellä sitten vapasti sanoa omia mielipiteitään.
    Jos samaa mieltä olevia tulee mukaan, silloinhan se on suorastaan loistavaa.

    Menehän sinne putilandiin esittämään omia mielipiteitä. Mielisairaalaan kuskataan, että himpulat vinkuu.

    Äänestä

En minäkään pitänyt naamavaippaa kertaakaan. Enkä käynyt testeissä. Enkä tietenkään ottanut ainuttakaan myrkkypiikkiä.
Sitä yritettiin kyllä kaikin voimin.
Painostus, pelottelu jne. oli aivan hirrrrvittävää.
Pollaaa kestää. Se kesti ja kestää.

Äänestä
  • Oi hellanduudeli sentään. Isoa pikkumiestä peloteltu. Kannattaa yönlkyttää revonpesän pihalle aina yöaikaan, että kuka ja mitä

    Äänestä

Eihän näitä ole kenenkään mikään pakko tulla lukemaan.
Jos ei kerran miellytä.
Näinhän se oleskelee asia.

Tehkää pahoin vointtiine oma änkyröinti palstanne.
Purkautukaa sitten siellä.

Klub.

Äänestä
  • Kuittaan tuon.
    Upeaa sanan säilän käyttöä.

    Ramb..

    Äänestä

Ei minulla ainakaan ole mitään venäjää vastaan.
Ihan ok valtio se on.

Mitä te oikein haastatte täysin turhaa riitaa kotisohvillanne.
Häipykää täältä sinne ukrainaan avuksi.

Äänestä
  • Eikä ole ikinä ollut mitään Usaakan vastaan.
    Esim. Trump on huippu persoona jne.

    Äänestä

  • Kannattaa käyä ja ihimetellä nyt kun portit avataan. On täysin eri maailma kuin kuvittelet

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Kannattaa käyä ja ihimetellä nyt kun portit avataan. On täysin eri maailma kuin kuvittelet

    ME EMME KUVITTELE MITÄÄN.

    Mene sinne porttiisi selittämään paskaasi. Hop, hop, hop...mars, mars...pösilö...

    Äänestä

Yle on kyllä ollut aina huono ohjelman tuottaja. Yksipuolinen omaa agentaansa lähettävä kakkis. Siis paska. Makkilanta.
Siksipä sitä älykkäimmät enää seuraa ollenkaan.
Ei vuosikymmeniin.
Nykyään on paaaaaljon parempia ollut jo pitkään pilvin pimein.

Äänestä
  • Ajantasalle... kaikki tervetulleita mielipiteineen. . Sekä puolesta että vastaan .

    Äänestä

  • No kerro meillekin mikkä net parempia on kuin yle. Dei ja se ukkolan toosa eikö ne menny heti konkkaan kun saivat ensin kerjättyä lahjotuksia tyhmimmiltä

    Äänestä

Asialliset mielipiteet ovat ok.

Moni ei vain varmaan osaa edes olla asiallinen.

Psyykkinen paha olo sen varmaan aiheuttaa.

Äänestä
  • Asiallisuuskoulutus kunniaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Asiallisuuskoulutus kunniaan.

    Tyhjennät vain pääsi.
    Eli käyt kakilla. Ympäristö kiittää.
    Siinähän se on pähkinän kuoressa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Asiallisuuskoulutus kunniaan.

    "Asiallisuuskoulutus kunniaan."

    Tehän voitte tehä omanne, asiallisuus ketjunne siis.
    Ei tänne ole kenenkään pakko tulla kadehtimaan.

    Äänestä

Jos ei ole samaa mieltä ylen nuiden samanmielisten aivopestyjen kanssa on siten heidän oppinsa putinisti.

Näin olen asiat oppinut.

lisäksi pitää kehua Usan nykyistä pressaa.

Ja tietenkin pilkata Donalt Trumpia.

Miten se normaalijärkisiltä onnistuu.

Äänestä

Ei ollut ensimmäinen kerta kun äänestäjät petettiin.

Muuta kun et äänestä ketään.
Niin silloin voit sanoa pojallesikin näin sontapellolla.

https://youtu.be/FXvjO-6L3gs?t=129

Äänestä
  • Sontapellon draamaa. On todella hankala isukki poikarievulla. Ensin naipii ja sitten kivuttaa poikariepuja ilmaiseki työllä. https://youtu.be/ysD9K-SXWps?t=58

    Äänestä

Idiosmin huipentuma.
Uusi muotihulluus, vai mikä sen tarkoitus muu on.

Pilata maito- tai piimäputelin korkki jättämällä siihen täysin epäonnistunut muovikiinnike .
Mie revin sen aina irti ja heitän johonkin.

DEBIILIT.

Äänestä
  • Siksi se korkki siinä on kiinni, että huonohermoset voi purkaa kiukkua ja pahaoloaan siihen ilman että sivulliset joutuu vaaraan. Vääntelehän korkkias vaan yeaah

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Siksi se korkki siinä on kiinni, että huonohermoset voi purkaa kiukkua ja pahaoloaan siihen ilman että sivulliset joutuu vaaraan. Vääntelehän korkkias vaan yeaah

    "Siksi se korkki siinä on kiinni, että huonohermoset voi purkaa ..."

    Purkaudu nyt sitte oikke hölmö.
    Teillä selvästi paha olo.


    Onko sekin korkin syytä...vai mistä se tulee...
    riippuvuus tulee nopeasti...alkoholista jne....

    Äänestä

EU lois-pesäke tulee muuten hajoamaan.
Se on vain ajan kysymys.

Sehän on vielä pahempi kuin neuvostoliitto akoinaan.

Äänestä

Kertaus.
Tehkää oma keskusteluketjunne jos ei miellytä.
Ei tänne ole pakko kenenkään tulla.

Kukaan ei kaipaa riitelijöitä.

KIITOS.

Äänestä

Se koronapiikki pilaa muuten aivot jne
Kaiken lisäksi nyt on vasta alkutilanne.

Äänestä

Tuo oli varmaan elämäsi kohokohta.

Äänestä
  • Menehän vaan runkillesi ja rentoudu.
    Pipo löysemmälle.

    Äänestä

Se oli tarkoin suunniteltu tämä ihmisten piikittäminen mm. se että ei huomata heti kaikkia piikkien vaikutuksia, joku sai heti sydän vaivoja tai muuta, mutta sitten oli niitä, joilla ei mitään vaikutusta, saaneet ehkä plaseboa tai sitten pitkän ajan kuluttua vasta vaikuttavaa manipulaatiota kehoonsa.
Huomioni kiinnittyi siihen, että piikki piti tilata, eikä kukaan kertonut miksi? Tähän on järkevät syynsä. Tiedetään tarkoin tai tarkemmin mitä johonkin on injektoitu ja voidaan sitten seurata vaikutuksia. Voidaan myös halutessa antaa plaseboa, jos yksilö katsotaan olevan hyödyksi varsinaisessa disinformaatiossa injektioiden puolesta. Piikki liemien hajautus, että ei yhteen paikkaan tule liiaksi vaikutusta, joka herättäisi huomiota.
Oli ihme, kun ei uusi RNA tekniikka enempää arveluttanut suurta yleisöä, kertonee paljon tästä ns. laumasta. Itse solun toimintaan vaikuttava ei perinteinen rokote, vaan injektio, jolla pistettiin kehoon solun sisälle menevää ja siellä vaikuttavaa manipulaatiota.
Nämä liemet ovat nyt suuressa osaa laumaa ja agenda siltä osin kehitys kulussa.

Äänestä
  • Ohoh. Hyvä, hyvä...
    Sentään yksi järkimieskin elossa ja järjissään sodankylässäkin.
    Siis minun lisäkseni.
    Täyttä asiaa.

    Eihän se sopulilauma mitään tajua.
    Eli suuri yleisö.
    Se vaan rentoutuu.

    Jotain 20 prosenttia kansasta säästyi.
    Sitten tietenki ne pelkän suolapiikin saaneet.
    Eli jotka eivät juosseet piiklle pakottamis ja hirvittävistä pelotteluista huolimatta.

    BRAWOO ME VOITTAJAT.

    Äänestä

Suolapiikille juosseet ovat samanlaista lauma-massaa.
Hehän uskoivat kaiken huIjauksen karvoineen päivineen.
Pelastuivat siis vahingossa.
KOE KANIINEINA KUITENKIN..

Äänestä

Nestori naulan nakkaa, hankalaa väkeä jo tännekin pakkaa.

Tämä on hyvä.

"Se oli tarkoin suunniteltu tämä ihmisten piikittäminen mm. se että ei huomata heti kaikkia piikkien vaikutuksia, joku sai heti sydän vaivoja tai muuta....."

Äänestä

Sellainen, jolla on oma kyky analysoida tapahtuvaa tilannetta, viitaten menneeseen k-tautiin, niin huomasi varmasti suuren epätieteellisen toiminnan ja tämän kautta älysi, että tässähän on kysymyksessä SUURKUSETUS ei oikeaan tieteeseen perustuva tauti ja siihen reagoiminen.
Todella paljon yksityiskohtia, joista kävi ja käy ilmi tämä SUURKUSETUS. Aivan alusta saakka, kun k-tauti alkoi, todettiin Kiinan Wuhanissa. Epäselvyys mistä lähtenyt, laboratoriosta karannut, torilta lähtöisin, muurahaiskäpy, lepakot, ei selvyyttä vieläkään kys. viruksen alkuperästä ja mikä se tämä virus yleensä on ja missä todettu, ei eristetty missään, jotta sitä voisi tutkia. Alusta asti epätieteellisyys vallitsi ja uusia hölmöyksiä tuotiin julki, kuten nenätikulla testaaminen, jolla ei mitään tieteellistä pohjaa. Kova oli uutisointi mm. YLE lähetti aamulähetyksiä tilanteesta, jossa eräs erikoistoimittaja "arpinaama" kertomassa tilanteen etenemisestä. Piikityksille luotiin tilaus ja suurin osa kansaa uskoi auktoriteetteja, asiantuntijoita, korruptoituneita lääkäreitä, oman virkansa suojelijoita, suuri ja mahtava WHO taustalla ja meidän THL myötäilemässä. Saatiin hyvä pohja piikityksille, 83% oli ilmoitettu kattavuus.
Mutta jossain, kuten Riihikummulla oli jo kauan asioiden taustoista tietoa ja syväsommattua "korpivilosovista" analyysiä, niinpä ei menty ns. halpaan, vaan pysyttiin laumasuojan ulkopuolella normaaliin ja luotettavaan immuniteettiin luottaen, niin oli hyvä ja on edelleen.

Äänestä

JOs Krista Kiurun tapainen ihmisroska neuvoo käyttämään naamavaippaa, on todella helppo kieltäytyä.

sdp- haisee

Äänestä
  • Mikä on Trulli?
    Nimitys on lainaa ruotsista, jossa sana kuuluu nykyisin troll 'peikko, noita'. Trullit, joita kuvattiin yleensä vanhoiksi naisiksi, olivat liikkeellä lähinnä pääsiäisen vastaisena yönä. He liikkuivat navetoissa ja karjasuojissa tekemässä vahinkoa leikkelemällä eläimistä nahanpalasia, karvoja ja villoja.

    Äänestä

  • Hieno lassikko tai mikä se on?

    Äänestä

Kertaus taas.

Kukaan ei pakota tulemaan tällekään foorumille ärsyyntymään ja loukkaantumaan.

Pysykää siis mieleisillänne foorumeilla.
Eikö vain.

Äänestä

Aukokaa niitä maitopurkkejanne vaan sievästi katkaisematta sitä muovipitikettä korkista.
Kerran EU niin kehottaa.
Pitää totella kiltisti.

Kaksi vuotta ja ylikin ne on sitä kehitelleet EU ssa.

Äänestä
  • Helppo se on nykäistä, murtaa irti, jos tarvetta eli ei merkitystä tällä. Oli uutisissa viime vuonna, että tulee tällaiset korkit. Seurasin tilannetta ja ajantasalla tälläkin sektorilla Riihikummulla.
    Olen muuten taltioinut vanhoja purkkeja, niissä on tietoa, joka katoaa purkkien mukana, kun uusia tulee. Se on vähän niiku kirja se purkki eli tieto lähde tietyltä ajalta. Tätä tuskin kukaan muu, kuin minä, on älynyt, vai onko?

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Helppo se on nykäistä, murtaa irti, jos tarvetta eli ei merkitystä tällä. Oli uutisissa viime vuonna, että tulee tällaiset korkit. Seurasin tilannetta ja ajantasalla tälläkin sektorilla Riihikummulla.
    Olen muuten taltioinut vanhoja purkkeja, niissä on tietoa, joka katoaa purkkien mukana, kun uusia tulee. Se on vähän niiku kirja se purkki eli tieto lähde tietyltä ajalta. Tätä tuskin kukaan muu, kuin minä, on älynyt, vai onko?

    Irti molen ne korkit heti miten aina repinytkin.
    Purkkien purkitus onkin taitolaji.

    Purkitettu tieto on hyvin tärkeää.

    Äänestä

Elikkä Nikke päättelee taas.
Siis purkit kannattaa purkittaa tien varsiin hyötykäyttöön tietoa varten.

Voihan ne ripustaa myös tien varteenkin sillai sievään rivistöön.

Kyllä tien vartta piisaa.
Nojostiin asti.
Minusta ne ovat sieviä katella.

Totta se tien varsi sitä varten onkin.

Äänestä

Maitiais ynm. vastaavat eivät ulko käyttöä kestä, mutta jos suinkin, niin laittaa erilaisia talteen, niin voi joskus tarkistaa mitä niissä luki ja kerrottiin, tilaa tietenkin vievät, se huonona puolena tässä harrastuksessa.
Onhan niissä kauniita lehmän kuvia, joita voi ihailla ja muutenkin katsella, jopa joskus tehdä sellainen kollaasi johonkin, mutta mites teet, jos ei ole taltioinut mitään.

Äänestä

On ne nuukia ja ahneita. Aina se ahneus ja hamuaminen vain mielessä.

Olemme kaikki hautaan kaatuvia muumioita me 1950 luvulla syntyneet.
Mihin me enää muun muassa kesämökkejä tarvitsemme jne.

Se Armaan talo olisi kannattanut kunnostaa ja olla siinä maaillman loppuun asti.
Mutta ei. Se on aina vaan kaikilla se pohjaton ahneus.

Mistä se kelevin kiltti muumio nyt kurkkii,

Äänestä

Kohta jelppaa. Siis säätilat. Viikko kun vielä kitudaan. daa, daa. daa....
Elokuu kohta onneksi.
Viidakon säät ei ole terveen valkoihoisen miehen säitä.
Siis psyykkisesti ja fyysisesti terveen miehen säitä.

Äänestä

Iho kannattaa suojata auringolta, jos JOUDUT OLEMAAN ukona.. UV sädeily on haitallista.
Samoin käyttää aurinkolaseja.

Äänestä
  • Joo, son kauhiaa, jos silmissä on kaihia.

    Äänestä

Keli on nyt hyvä.

Äänestä

Aikuisen silmän linssi suojaa UV-säteilyltä hieman, mutta lapsen kirkkaan linssin läpi UV-säteily pääsee silmänpohjaan asti nopeuttaen kaihin syntyä. Lasten aurinkolaseista kannattaa aina tarkistaa sataprosenttinen UVA- ja UVB-suoja. Lisäksi on hyvä valita tarpeeksi isot ja silmät täysin peittävät lasit.

Äänestä
  • UV-säteily voi vaurioittaa eläviä soluja ja aiheuttaa ihosyöpää. Ionisoimaton säteily ei ole riittävän energiapitoista vahingoittaakseen DNA:ta samalla tavalla kuin ionisoiva säteily, mutta se siirtää energiaa kudoksissa tai materiaaleissa esimerkiksi tuottamalla lämpöä.

    Äänestä

Viidakossa syntyneillä viidakon kansalaisilla asia ei ole niin paha kuin suomessa.
Siis suomalaisissa.
Täällä syntyneissä valkoihosisiia ihmisissä.

Äänestä
  • Miten UV-säteily vaikuttaa ihmiseen?
    Ultraviolettisäteily on sähkömagneettista säteilyä, jota ihminen ei kykene aistimaan. UV-säteily jaetaan UV-A-, UV-B- ja UV-C -säteilyyn. UV-säteily aiheuttaa ihossa punoitusta, palamista, ruskettumista ja ihon ikääntymistä. Ihon rusketus on ihon suojautumiskeino ja jo merkki ihon vaurioitumisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Miten UV-säteily vaikuttaa ihmiseen?
    Ultraviolettisäteily on sähkömagneettista säteilyä, jota ihminen ei kykene aistimaan. UV-säteily jaetaan UV-A-, UV-B- ja UV-C -säteilyyn. UV-säteily aiheuttaa ihossa punoitusta, palamista, ruskettumista ja ihon ikääntymistä. Ihon rusketus on ihon suojautumiskeino ja jo merkki ihon vaurioitumisesta.

    Tarkoitus ei ole kuitenkaan masentaa teitä kiltit mairet.

    En ole tuomitsemassa ketään.
    Neuvon vain tietämättömiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Tarkoitus ei ole kuitenkaan masentaa teitä kiltit mairet.

    En ole tuomitsemassa ketään.
    Neuvon vain tietämättömiä.

    Ihon rusketus on ihon suojautumiskeino ja jo merkki ihon vaurioitumisesta.

    Äänestä

Olenko siis Ilon pilaaja.

No en koe sitä sellaiseksi.

Ilo on hyvä tyyppi.
Miten sen voi pilata.

Sehän täysin mahdotonta.

Äänestä

Nyt pieni kevennys ilman Putinismia. Tai Selskinismiäkaan.
Pomppikaa mukana turhia ujostelematta.
https://youtu.be/3-vR7Obpj5A

Äänestä

Mikä oli se myrkytys rokotepiikeillä. Pakottaminen ja pelottelu vuosikausia.
Me kestimme noin parisataa rokottamatonta.

Poliisiarmeijat muun muassa helsingissä hakkasivat pampuillaan ja piirittivät aseineen ja panssareineen ihmisiä keskellä kaupunkia..
Ei saanut kävellä kadulla jne.

Eikö juuri kenelläkään soi jo häytyskellot.

Äänestä

Älykkäimmät eivät ottaneet myrkkypiikkejä. Aivan alusta lähtien en aikonut ottaa piikin piikkiä. Onko siitä jo noin neljä vuotta vierähtänyt aikaa. https://youtu.be/NjRHXBCOXBc?t=112

Äänestä

Takavuosina erityisesti nuoria houkuteltiin uurnille kampanjalla ”Vain mäntti jättää äänestämättä”. Nyt samanlainen iskulause johtaisi todennäköisesti kanteluihin eduskunnan oikeusasiamiehelle ja mainonnan eettiseen neuvostoon.

Äänestämättömyys ei kerro mänttiydestä. Ehkä silti on lupa kuuluttaa avointa pohdintaa siitä, miten kansalainen voi vaikuttaa omiin ja maan asioihin.

KOMMARIEN MAINOS.
VAIN MÄNTTI JÄTTÄÄ ÄÄNESTÄMÄTTÄ HEITÄ KOMMAREITA.

Äänestä
  • Sinulla on kuule tämmönen probleema:
    Syvällä isoaivoissa sijaitseva aivoturso ja muu limbinen järjestelmä ohjaavat ihmisen muistia ja tunteita. Siellä syntyvät muistot, mielihyvä, ahdistus ja pelko varsinkin värillisiä,toisinajattelevia ja piikkejä kohtaan.
    Toki ymmärrämme ja kestämme sen , että Hippokampuksesi ja itsetunnon välinen yhteys on varsin selvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Sinulla on kuule tämmönen probleema:
    Syvällä isoaivoissa sijaitseva aivoturso ja muu limbinen järjestelmä ohjaavat ihmisen muistia ja tunteita. Siellä syntyvät muistot, mielihyvä, ahdistus ja pelko varsinkin värillisiä,toisinajattelevia ja piikkejä kohtaan.
    Toki ymmärrämme ja kestämme sen , että Hippokampuksesi ja itsetunnon välinen yhteys on varsin selvä.

    olette onnellinen siis.
    eli pöljä.

    no nauti onnestas. ropleemeineis.
    pulp pulp pulp....

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Sinulla on kuule tämmönen probleema:
    Syvällä isoaivoissa sijaitseva aivoturso ja muu limbinen järjestelmä ohjaavat ihmisen muistia ja tunteita. Siellä syntyvät muistot, mielihyvä, ahdistus ja pelko varsinkin värillisiä,toisinajattelevia ja piikkejä kohtaan.
    Toki ymmärrämme ja kestämme sen , että Hippokampuksesi ja itsetunnon välinen yhteys on varsin selvä.

    paha oloko.
    no kenen syytä kuiten se on.
    yritä tokeentua ja ruohoitu

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Sinulla on kuule tämmönen probleema:
    Syvällä isoaivoissa sijaitseva aivoturso ja muu limbinen järjestelmä ohjaavat ihmisen muistia ja tunteita. Siellä syntyvät muistot, mielihyvä, ahdistus ja pelko varsinkin värillisiä,toisinajattelevia ja piikkejä kohtaan.
    Toki ymmärrämme ja kestämme sen , että Hippokampuksesi ja itsetunnon välinen yhteys on varsin selvä.

    "Sinulla on kuule tämmönen probleema:"

    Hoitoa löytyy teilleki kyllä

    Värillisille on omat hotolat

    Äänestä

Se koronapiikki vie muuten kaiken oman ajattelukyvyn, jos sitä nyt on ollutkan.
Eihän täysijärkiset ota tutkimattomia piikkejä.

Sen lisäksi ne aiheuttaa monia muitakin, kuten syöpää jne.. Aika sen näyttää.
On jo näyttänyt.
Siis vielä lisää ajan kuluessa.

Jos elätte, niin näette.

Äänestä

Ettehän te meitä piikittömiä voi ainakan syyttää haitoistanne.
Ensinnäkin olitte tyhmiä ennen piikkejäkin.
Se on menoa nyt.

Äänestä

Älykkäimmät eivät ottaneet myrkkypiikkejä. Aivan alusta lähtien en aikonut ottaa piikin piikkiä. Onko siitä jo noin neljä vuotta vierähtänyt aikaa.

Äänestä
  • kaiken lisäksi oikeat asiantuntijat ja puolueettomat lääkärit varoittivat niistä

    me emme ottaneet piikkejä

    Äänestä

Tiesittekö rokotteiden testiapinoista joita oli tuhansia aidatulla alueella Amerikassa. Ne ovat kuolleet niihin myrkkyihin, Sen takia haluttiin ihmisillä testata.
Lisäksi eläinsuojelijat vahtivat, ettei apinoita pyydetä kiinni näitä laitoksia varten, kuolevat vielä sukupuuttoon.
Ihmisiä on kertynyt maapallolle liiaksi asti, joten tämä on yksi konsti tasoittaa maapallon ylikansoitusta.
Se on asia erikseen onko nämä pakkorokotusta vaativat poliitikot päteviä tekemään päätöksiä asioista jotka kuuluvat alan ammattilaisille.
Miettikääpä sitä, kun nämä tiput seisoivat rivissä ja tekivät lakia pakkorokotuksista.
Nyt odotetaan jälkiseuraamuksia.
Aikoinaan politiikka oli pelissä, kun vietiin väkisin ihmisiä kaasukammioihin ja tuhottiin rotusortona erinäisiä kansakuntia.

Äänestä

Piikittömät ovat kaikista älykkäimpiä.

Se on totaalisesti nyt toteen näytetty.
Me kestimme kaiken.
Olemme yhteiskunnan parhaita.

Emme silti tunne mitään voiton riemua.
Seuraamme tilannetta kuitenkin puolueettomasti.

Äänestä

Mielipidemittaus: Harris meni Trumpin ohi, että heilahti

Joka neljäs Trumpin lääkettä saanut kuolee

Äskettäin lääketieteellinen aikakauslehti The Lancet julkaisi tutkimuksen, jossa on seurattu 96 000 sairaalahoidossa olevan koronapotilaan sairauden kulkua. Joka neljäs potilas, joka oli saanut Trumpin suosittelemaa hydroksiklorokiinin ja antibioottien yhdistelmähoitoa, oli kuollut. Niiden potilaiden kuolleisuus, joita ei ollut hoidettu tällä lääkeyhdistelmällä, oli yksi 11:stä

Äänestä
  • On tavallista, kun joutuu hyvinvointi alueen palveluiden piiriin, niin kups ja mato matkamies maan,,,,. Syy: lääkemyrkyt, joita väkisin syötetään mm. vanhuksille, lääkäreiden pitää saada provikkaa tietyiltä tahoilta, johan tuon Nohunekkikin tietää kumppaneineen. Nuhanekki tai mikä se oli? Paljon näitä ulkoloismaisia nimiä Suomessa päättämässä, kuten se Pernerikin, joka pakeni Ruotsiin kaiketi.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    On tavallista, kun joutuu hyvinvointi alueen palveluiden piiriin, niin kups ja mato matkamies maan,,,,. Syy: lääkemyrkyt, joita väkisin syötetään mm. vanhuksille, lääkäreiden pitää saada provikkaa tietyiltä tahoilta, johan tuon Nohunekkikin tietää kumppaneineen. Nuhanekki tai mikä se oli? Paljon näitä ulkoloismaisia nimiä Suomessa päättämässä, kuten se Pernerikin, joka pakeni Ruotsiin kaiketi.

    Tolonenko se siellä piipittää vai se toinen joka menetti lääkäriluvat. Saksaan häipyivät miljoonineen.Paljonhan sie kannoitki niille rahhaa-joo

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Tolonenko se siellä piipittää vai se toinen joka menetti lääkäriluvat. Saksaan häipyivät miljoonineen.Paljonhan sie kannoitki niille rahhaa-joo

    ”DEI-rekry!” on nykyajan avoimen rasistinen ilmaus ihmettelylle, miksi ei tehty ”kunnollisesti”, eli automaattisesti suosittu valkoista, heteroa, lihaa syövää bensaa polttavaa setämiestä, jolla mielellään näkyy persvako

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    ”DEI-rekry!” on nykyajan avoimen rasistinen ilmaus ihmettelylle, miksi ei tehty ”kunnollisesti”, eli automaattisesti suosittu valkoista, heteroa, lihaa syövää bensaa polttavaa setämiestä, jolla mielellään näkyy persvako

    Ei ole kamala asia jos Trumppi häviää Kamalalle. Se on kamalan hyvä asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Tolonenko se siellä piipittää vai se toinen joka menetti lääkäriluvat. Saksaan häipyivät miljoonineen.Paljonhan sie kannoitki niille rahhaa-joo

    Elä sie homostele hyvä mies.
    Siis täällä.
    Mene omies tykö homosteleen.

    kumma perskärpänen.
    aina homostelee ei homoja.

    Äänestä

Mitäpä se meille kuiten kuuluu ja mitenkään vaikuttaa Trumppi.
oli redisdenti tai ei.

Äänestä

mikä mikä niitä joitain kahertaa koko ajan.

mikä hätä niillä on.
vuosikausia.

mitä ne isukit on niille tehnyt.

Äänestä

Mitä sejiesiö on sille tehnyt. Vai kuka.

Äänestä

En miekään ottanut piikkejä, enkä käynyt nokan kaivuu testissä.

En käärinyt naama vaippoja naamalle.
Semmonen tapaus.

Äänestä

Olkaamme positiivisia.
Ikävää se toisten kommentoijien salakähmäinen kyräilevä vihjailu.
Kaikenlaisilla kaunaisuuksilla.
Mistä ne juontaa juurensa.
Omituista se on.

Positiivinen terve olemus on mukavaa ja rehellistä.
Mitä noita penkoo vuosikymmeniä.
Evvk.

Äänestä
  • Venäläinen musiikki ja temperamentti, joka näkyy esityksissä on kyllä mukavaa, mutta se järjestelmä, Kremlin systeemi, että yläluokalle haalitaan omaisuudet ja riistetään kansaa, luontoa, tuhoista piittaamatta, niin se ei ole hyvä asia, lisäksi vallan ja omaisuuden haaliminen toisten kansojen mailta omaa kansaa, kansalaisia säälimättä hyväksi käyttäen, niin se on aivan kauheata ja se on Venäjän tapa, nyt Ukrainassa, ennen myös Suomessa, monet kerrat. Venäjällä on diktatuuri ja korruptio systeemi, myös Ukrainassa on saman kaltaista tyyliä, mutta nyt yrittää päästä pois tästä varsinaisesta ryssän meiningistä. Tosin ei se missään ole järjestelmä kuten pitäisi, samaa hulluutta maailma täynnä, eri variaatioina vain.
    Pääasia, että Kremlin joukot pysyvät Suomen rajan takana, vaikka heidän venäläisten tanssi ja musiikki onkin hauskaa ja mukavaa katsella, kuunnella, niin ei ole hauskaa saada tylsää rotanhäntä pistintä keuhkoihin (viime sodassa) tai mitään muutakaan luotia, sirpaletta kehoon. Leirielämä Siperiassa on vienyt monen suomalaisen hengen tai jos on ollut tsuhna epäkelpo palveluun, niin niskalaukaus tavallinen tapa Venäjällä korjata tilanne.
    Eli pitää eroittaa itse venäjän kansa ja Kremlin systeemi toisistaan. Ei ne tavalliset venäläiset lähde hyökkäämään mihinkään, mutta diktaattori ja valtaa haluava taho pakottaa ja aivopesee valheillaan kansan, niin että lähtevät erikoisoperaatioon tai muuhun natsien tuhoamiseen, kun heidät on siihen manipuloitu. Tosin paljon pakeni Venäjältä nuoria miehiä, kun liikekannalle pano julistettiin eli ei kaikki halua lähteä sotaan tapettavaksi.
    Ja sitten jos sota on, niin ei siellä voi alkaa kukkasia keräämään, vaan se on sitten raakasti sodittava. Siviiliväestö, eläimet, kaikki kärsii, kuolee ja traumoja ihmisillä vuosikymmenet sodan jälkeen, että pitäis vähän ajatella "enste," kuten Simo Salminen laulussaan laulaa.
    "Ei koskaan enää" sanoivat sodan jälkeen monet Suomessa, mutta nyt taas on kuin tilausta sodalle ja Ukrainassa se on jo totta.

    Äänestä

Trumpin haavoittuminen on keksitty juttu. Verta tuli siitä kun äijä kompuroi korokkeelta ei mistään ampumajäljestä

FBI:lla on vastattava. Olemme nähneet lähikuvan Trumpin oikeasta korvasta, jonka on lähettänyt .@PeteSouza ja jonka oletettavasti on ottanut Associated Press.

Salamurhayritys tapahtui vain 14 päivää sitten. Trump on 78-vuotias. 78-vuotiaat ihmiset paranevat paljon hitaammin. Tiedätkö, mikä näyttää " osuneen" hänen korvaansa? Ei vitun juttu.

Alla on zoomattu kuva Pete Souzan lähettämästä kuvasta. Muuten, Pete's Souzan tili katosi tiettävästi hetki sen jälkeen, kun hän julkaisi kuvan, johon oli aikaleima "27.7.2024".

Kerran sairaanhoitajana San Diegossa Kaliforniassa sijaitsevassa avustetussa asumiskeskuksessa olen havainnut satoja kasvojen, pään, käsivarsien/käsien, jalkojen/jalkahaavoja 75-vuotiailla ja sitä vanhemmilla miehillä ja naisilla.

Uskon, että meille valehdellaan. Uskon, että nuo valheet voivat olla laiminlyönnistä tehtyjä valheita; ne voisivat olla suorempia. En kuitenkaan usko, että saamme koko totuutta siitä, mitä tapahtui, kuinka sitä kohdeltiin, kuka kaikki osallistui sen hoitoon jne
https://pbs.twimg.com/media/GTipgvQXEAAmpCs?format=jpg&name=small

Äänestä
  • Haava, joka on kuvattu "2 cm leveäksi ja ulottuu korvan rustopinnalle", ei voi parantua 14 päivän kuluttua siinä määrin, että se ei ole näkyvissä kyseisellä valokuvaresoluutiolla

    Trump on rupi, mutta hänellä ei ole sitä korvassa.
    Ilm 13:3 Toisella pedon päistä näytti olevan kuolemaan johtava haava, mutta kuolemaan johtava haava oli parantunut. Koko maailma oli täynnä ihmeitä ja seurasi petoa.

    Tuossa ukko ampumijutun jälkeen lähdössä kotiin.
    https://pbs.twimg.com/media/GTmcFx8XUAAhoqA?format=jpg&name=large
    Korvatuppoa tai sidettä ei ole päässä
    Semmosta se

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Haava, joka on kuvattu "2 cm leveäksi ja ulottuu korvan rustopinnalle", ei voi parantua 14 päivän kuluttua siinä määrin, että se ei ole näkyvissä kyseisellä valokuvaresoluutiolla

    Trump on rupi, mutta hänellä ei ole sitä korvassa.
    Ilm 13:3 Toisella pedon päistä näytti olevan kuolemaan johtava haava, mutta kuolemaan johtava haava oli parantunut. Koko maailma oli täynnä ihmeitä ja seurasi petoa.

    Tuossa ukko ampumijutun jälkeen lähdössä kotiin.
    https://pbs.twimg.com/media/GTmcFx8XUAAhoqA?format=jpg&name=large
    Korvatuppoa tai sidettä ei ole päässä
    Semmosta se

    Emme ole kuulleet Trumpin perusterveydenhuollon MD:stä tai kenestäkään muusta, joka olisi hoitanut häntä Butler-sairaalan ensiapuun. Ronny Jackson on yksinkertaisesti paikalla hallitsemaan kertomusta ja Trump sanelee sitä.

    Hänen korvassaan ei ollut reikää. Hän ei tarvinnut valtavaa sideharsotyynyä. Se paska oli vain sympatian rekvisiitta.

    Se ei vuotanut runsaasti verta. Ei verta, kun hän nousi ylös. Ensimmäinen verenvuoto meni hänen nenään päin, koska hän putosi korokkeen viereen ennen kuin hän nousi ylös. Hänet laidunsivat sirpaleet. Jos luoti olisi osunut häneen, se olisi repinyt hänen korvalehtensä irti

    Äänestä

Paskalle .....
haryt

Äänestä

häry paskoo

haisee

Äänestä
  • on jiesiostä kotosin hary siis. paskantaa nyt muualla...

    Äänestä

mitä pirua te täällä kahuatte trumpin korvasta.
tehkää omat aloitteenne.
täällä son aivan turhaa kahuta mistään.

Äänestä

"olen havainnut satoja kasvojen, pään, käsivarsien/käsien, jalkojen/jalkahaavoja 75-vuotiailla ja sitä vanhemmilla miehillä ja naisilla".

Kyllä varmasti 75v alkaa olla jo polkunsa päässä ja vaivoja riittää ihan loppumetrille saakka.Oli rokotettu eli ei. Näin se menee sullakin,usko pois

Äänestä
  • "olen havainnut satoja kasvojen......"

    Stalkkeri on termi, jota käytetään kuvaamaan henkilöä, joka häiritsee tai seuraa toista henkilöä pakkomielteisesti. Stalkkerit voivat käyttää erilaisia keinoja

    Äänestä

Lääketehtaan testiapinoista 20 karkasi 2 viikkoa sitten Amerikassa.
Saattoivat olla jo melko kipeitä vai saivatko yliannoksen ja tulivat hulluksi.

Äänestä

Tehkää niinkuin parhaaksenne näette.
Meikä ei ole ottanut piikkejä jne.

Älkää kadehtoiko meitä oman tien kulkijoita.

Että temmotta ton taatana vie.

Äänestä

Huolehtikaahan omasta vanhuutestanne jne.

Se tulee kaikille, jos ei kuole ennen sitä.
Pitää liikkua. Ja syödä sopivasti esim. ruisleipää.
Alkoholi pois kokonaan.
Silloin pysyy paikat kunnossa loppuun asti.

Äänestä

Matti toloset jne ei suosittele ruisleipää jne.
Kuulemma siitä lihoo ja turhaa huonoa ruokaa.
Kaikkea ei kannata uskoa.

Ennen syötiin todella paljon ruisleipää.
Eikä oltu lihavia.

Äänestä

Ihmisen toiminnalla on iso vaikutus infektioiden leviämiseen – koronarajoitukset pelastivat lukemattomia ihmishenkiä

Tutkimusten mukaan hengityssuojaimet estävät tartuntoja tehokkaasti ja ovat usein ainoa keino, jolla henkilö voi itse suoraan vähentää tartuntariskiään, kirjoittavat Lotta Oksanen, Lasse Rintakumpu ja Kaisa Saurio. ”Itsensä ja muiden suojaaminen on vastuullista ja välittävää käytöstä.”

Koronaa sairastetaan huomattavan paljon. Se on tällä hetkellä merkittävin sairastavuutta ja kuolleisuutta aiheuttava infektio ja altistaa myös yhtäaikaisille ja jälki-infektioille. Osalla koronaan sairastuneista on myös havaittu immuunijärjestelmän häiriöitä, jotka altistavat esimerkiksi autoimmuunisairauksille.

Sairastettu infektio antaa usein väliaikaisen suojan samaa tautia vastaan, mutta tuo mukanaan sairastamisen riskit. Riski sairastua long covidiin koskettaa kaikkia ikäluokkia, korostuen työikäisillä. Koronasta seuraa influenssaa enemmän pitkäaikaisia riskejä muun muassa sydän- ja neurologisiin sairauksiin. Rokotteet vähentävät taudin haittoja ja ovat turvallinen tapa immuunivasteen vahvistamiseen.

Syrjäsen kommentti maskien käytön perustumisesta "tarpeettomaan pelkoon" on vastuuton. Tutkimusten mukaan hengityssuojaimet estävät tartuntoja tehokkaasti ja ovat usein ainoa keino, jolla henkilö voi itse suoraan vähentää tartuntariskiään. Leimaava kommentointi lisää maskivastaisuutta ja nostaa turhaan kynnystä käyttää hengityssuojainta. Itsensä ja muiden suojaaminen on vastuullista ja välittävää käytöstä.

Äänestä
  • Taas täyttä plötinää ja todellista disinformaatiota 🐖..

    "Koronaa sairastetaan huomattavan paljon", kuka sellaista sairastaa? ja jos joku on sairas, niin mistä tietää, että kusetus korona kysymyksessä? ja miksi ei sitten ne "rokotukset" estä tätä lentävää lepakkotautia? 🐖..

    "Lonk kovitti"; mikä se on? Kun kehoon on injektoitu sinne kuulumatonta ainesta, mm. solun toimintaan vaikuttavaa korona "rokotetta", joka ei perinteinen rokote ja lisänä kehossa on monet kemialliset yhdisteet lääkkeistä, teollisesta ruuasta peräisin olevat, niin onko ihme, jos "lonk kovitti" vaivaa? 🐖..

    "Hengityssuojaimet estävät tartuntoja tehokkaasti" no ne estävät kyllä räkäklimpin plottaamisen suoraan ulos, mutta voihan sen plotata ulos, kun vähän raottaa suojamaskia, hetihän siinä sitten on harakat, varikset klimpin kimpussa tutkimassa, sinkuaa kyllä kovasti semmoinen sitkas aito "lonk kovitti" klimppi" niitähän on ollut maailman sivu jo olemassa, että ei uusi evoluution tuotos 🐖..

    Se tämä ihmisen vastustuskyky on vähän niiku muukin keho, että se tarvitsee rasitusta pysyäkseen toiminta kykyisenä. On todettu mm. että maaseudulla maan ja kotieläinten kanssa eläneillä on parempi immuniteetti, kuin steriilimmässä ympäristössä asuneilla, on luonnotonta asua siten, että ei saa jatkuvaa kosketusta mm. maaperän mikrobeihin 🐖..

    "Korona rajoitukset pelastivat lukuisia ihmishenkiä", tietenkin kun tietynlainen liikkuminen kuten autoliikenne vähenee, niin ei kuole yhtä paljon ihmisiä liikenteessä, kuin tavallisesti ja kuka sitä viitsii lähteä yksin suljetun kapakan eteen tappelemaan? 🐖.. Mutta kun piikitykset alkoivat, niin heti vuonna 2021 jyrkkä nousu kuolintilastoissa 🐖.. Ja kirkon kellon soittajat saivat olla ahkerina, sekä kaikki ruumiiden kanssa touhuavat tahot 🐖..

    Nyt on sellainen "roskien maton alle lakaisun aika", ei keskustelua valtamedioissa tästä epätieteellisestä korona kusetuksesta, ei tule "Nuhanekit" "selittämään" nenätikun toiminta periaatetta tai muutakaan älyttömyyttä, mikä kusetukseen liittyi 🐖..

    Riihikummussa seurataan maailman tilannetta ja analysoidaan tapahtumia "korpivilosovisen" tiedon pohjalta 🐖..

    Luonnon seuraaminen, havainto, päätelmä, näin yksinkertaista on niiku tämä asioista perille pääseminen eli oikean tiedon tai suunnan saaminen 🐖.. Suunta tarkoittaa tässä yhteydessä, että ollaan edes ns. "hajulla" asiasta/asioista 🐖..

    Jos harakalla on pitkä pyrstö, niin sillä on pitkä pyrstö, mikä sitten on pitkä? sillä voidaan "vilosovisoida", mutta ilman tätä tietoa, että on pitkä pyrstö, niin ei voida harakan pyrstöstä "vilosovisoida" 🐖.. tässä "selitys" miten tieto ja "vilosovia" liittyvät toisiinsa 🐖.. Ja varsinkin "korpivilosovia" Keski-Lapin keski-osissa 🐖..

    Äänestä

  • Mistä päin se tällä kertaa nousee? Riipi? Jeesiö? Tepsa? Mikä variantti kysymyksessä?

    Miten kävi sille turistille, joka Ivalossa sairastui ja heti todettiin koronaksi, silloin kun tämä k-vouhotus alkoi, ei taida enää kukaan muistaa tapausta. Lietsottiin kauhea pelko Lappiin ja saatiin lampaat ottamaan piikkejä, kulkemaan kaupoissa maski naamalla, aivan kuin se olisi ollut kovinkin järkevää estää vapaata hengittämistä. Moni vaikutti olevan ylpeä, että tavallaan kuului maski naama joukkoon, jota laumaksi kutsuttiin, saihan he laumasuojan, joka kuitenkaan ei kuulemma täysin suojannut tältä kusetus taudilta, vaan piikit aiheuttivat vain enempi sairauksia ja kuolleisuus nousi jyrkästi, kuten on monesti todettu. Monenlaisella venkoilulla selitettiin tilannetta ja tyhmä kansa uskoi, että lisää vain pitää ottaa piikkejä, jotta ei tule korona ja jos tulee, niin lievempänä, kun on ottanut piikkejä, aikamoista hulluutta ja uskomatonta typeryyttä 🐖..
    Kaiken takana suunnitelma, jonka tehnyt jokin satanisti piiri luolassaan jo aikoja sitten, nyt laitettiin täytäntöön, sikapiikki, joka aiheutti narkolepsiaa oli pieni harjoitus, mutta ei tästä kansa ottanut opiksi, vaan meni laumana taas samaan kusetukseen, nyt suuremmassa mitassa 🐖..

    Äänestä

Piikille juosseet levittävät niitä kummallisia tauteja.

Heiltä on se piikki vienyt luontaisen puolustuskyvyn.

Sehän on ollut tarkoituskin turhilla syöjillä.
Vähentää muita syöjiä. että itelle jää vielä enemmän syötävää.
Henry Kissingeri vainaan kuuluisa lause.
Lausui näin jo noin 50 vuotta sitten salaisissa kokouksissaan.

Äänestä

Sekin on pohjimmiltaan sitä lopun, eli kuoleman pelkoa hönnätä jatkuvasti jossain ulkomailla.
Tietenkin siinäkin on se KIIMA. Varmaan monelle on juuri se suurin motivaatio matkustaa. Joooo,,,,
Esim. tammikuu on ihan hyvää aikaa lapin läänin keskiosissa.
Kuten narraskuukin.
Heinäkuu on ylivoimaisesti inhottavinta aikaa lapin läänin keskiosissa.

Äänestä
  • Niin ja joulukuu jäi pois.
    Ok aikaa sekin lapin läänin keskiosissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Niin ja joulukuu jäi pois.
    Ok aikaa sekin lapin läänin keskiosissa.

    Niin se joulu se tulla jollottaa ja aika konservatiivikristittyjen, jotka innokkaasti odottavat Jeesuksen toista tulemista ja hänen vievän heidät paratiisiin.Tonttu-ukot hyppikäätte!
    Halleluujaa!

    Äänestä

Nykyisin kun on vielä huippuvalaisimia, niin voi tehdä mitä haluaa vuorokaudet ympäriinsä.
Tarkkaakin työtä jne.

Äänestä

Ei minua ainakaan haittaa kenenkään uskominen.
Ainakin ne uskovaiset yrittää vähän edes elää inhilillisemmin toisiaan kohtaan, kuin mitä esim. puolue uskovaiset, kuten sosialistit, kommarit. Sos-demukraatit jne.

En ole ikinä uskonut ite mihinkään lahkoon.

Äänestä
  • Eli elekää, elekää innostuko selittämään mulle yhtään mitään.

    Viisainta on mennä kakalle vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Eli elekää, elekää innostuko selittämään mulle yhtään mitään.

    Viisainta on mennä kakalle vaan.

    Kananpojat innostuu kyllä saunan takana.

    Äänestä

Piikille jonottaneet ja juosseet naamavaipat pelkäsivät keksittyä koronaa.

Eikö se näin mennyt.
Klub...

Äänestä

EVVK
tämä saitti on loppu

alottakaa uusi

Äänestä
  • Älä sano, veikkaan että yöllä taas puheripuli iskee nylykyn jälkeen

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Älä sano, veikkaan että yöllä taas puheripuli iskee nylykyn jälkeen

    Strubbin juhlat oli täytetty kokkareilla, no joo ei yllätä

    Äänestä

Stalkkeri on termi, jota käytetään kuvaamaan henkilöä, joka häiritsee tai seuraa toista henkilöä pakkomielteisesti. Stalkkerit voivat käyttää erilaisia keinoja

Äänestä

KOMMARIEN MAINOS.
VAIN MÄNTTI JÄTTÄÄ ÄÄNESTÄMÄTTÄ HEITÄ KOMMAREITA.

Äänestä

Riisitauti, keripukki, tuhkarokko ja syyhy ovat tehneet paluun konservatiivien hallitsemaan Britanniaan.

Tilanteesta huolestuneet eivät väitä, että köyhyys ja leikkaukset olisivat ainoa syy. Yksi paluun tehneistä taudeista on tuhkarokko, jonka yleistymiseen on vaikuttanut rokotusten vähentyminen. Britannian tavoite on 95 prosentin rokotekattavuus, mutta esimerkiksi Birminghamissa vain 80 prosenttia lapsista on saanut kaksi annosta MMR-rokotetta. Itä-Lontoon Hackneyssa vain hieman yli puolet lapsista on rokotettu tuhkarokkoa vastaan.

Arvioiden mukaan rokotusinnon vähenemiseen vaikuttavat salaliittoteoriat, uskonnolliset ja kulttuuriset tabut

Äänestä

Jiesiössä met laulettiin koulussa aina innokkaasti laulua
"Häntä pannaan toiseen korvaan toinen kärsää käyttää..."

oli niitä muitakin, mutta ko tuo tementia alkaa vaivata

Äänestä

Sieltä se taas tullee!
Influenssa iskee flunssaa rajummin: tyypillisiä oireita ovat korkea kuume, voimakkaat nivelkivut, väsymys, vilunväristykset, päänsärky, huonovointisuus ja kova yskä, hän jatkaa.
Rokote tehokkain tapa suojautua

Tehokkain tapa suojautua influenssalta on rokote, joka pitää ottaa joka vuosi uudelleen. Rokotteen antaman suojan kehittymisessä kestää noin kaksi viikkoa, Huuskonen kertoo tiedotteessa.

Rokote ei suojaa täysin tartunnoilta, mutta se estää parhaimmillaan 5–8 influenssaa kymmenestä, tiedotteesta selviää. Lisäksi rokote estää influenssaa kehittymästä niin pahaksi kuin se muuten olisi.

Tartunnan riskiä voi myös vähentää huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta ja välttämällä koskettelemasta kasvoja epäpuhtailla käsillä sekä aivastamalla ja yskimällä käden sijaan hihaan tai nenäliinaan

Äänestä

"Kannustamme ihmisiä hakeutumaan hoitoon päiväsaikaan." -Kaisa Juuso.

Toivottavasti ministeri ei ajattele, että joku tekisi näin huvikseen keskellä yötä

Äänestä

13 katkottua PS:n jäsenkorttia. Ja tämä vain yhden paikallisyhdistyksen saldo.
Huhhuh, nyt on mannerlaatat liikkeellä ympäri Suomen.

Ymmärrän täysin päätöksen. Ihmisten on hyvin vaikea kokea arkeaan turvalliseksi, jos hädän tullen sairaalaan matkataan kolmatta tuntia
https://pbs.twimg.com/media/GfEVlwpXsAAYYYq?format=jpg&name=900x900

Äänestä
  • Eikä vain sairaalapäätökset vaikuta. Kaikki muutkin leikkaukset jotka iskevät vähävaraisiin ja sairaisiin. Suomen kansa on saanut persuista ja kokoomuksesta tarpeekseen.
    Nilviäisiä jotka vaan jeesaa omaa pientä eliittiporukkaa.

    Äänestä

evvk

tehkäähän oma venäjä saittinne.

täällä ei ole kannajia.

Äänestä
  • Tietysti met kuuluthan tänne rokotepalstalle koronajuttuinemme ko tämmönen kerta perustettu ja saahan tietoja hyvässä ja pahassa

    Äänestä

Sieltä se tulloo, mutta hätäkö tässä, kun piikit otettu vai onko?

Viheliäinen tauti kaataa ihmisiä urakalla petiin – yli­lääkäri vertaa alkavaa epidemiaa ensi­lumeen
Influenssa|Influenssan takia on hakeuduttu terveydenhuollon vastaanotolle Kainuun sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiireissä muuta maata enemmän. Husin ylilääkäri suosittelee rokotetta.

Äänestä
  • Se on semmonen,että karsii joulu-tammikuussa heikoimmat yksilöt eli ei mikään nuhantapainen

    Äänestä

menkää piikillinne siis

Äänestä

rokotetuilla on se piikki vienyt vastustuskyvyn

eli sairastuvat ina ja levittävät sitten tautejaan
tutkittua tietoa jo vuosia sitten.
piikkien tarkoitus onkin juuri tuo

Äänestä
  • tietenkin mys raha. huijata ilmaista rahaa..

    Äänestä

  • Pikkusen eriä kuin marssia juhlatamineissa paraateissa Pjongjang palatsin edessä

    Äänestä

En ole ottanut yhtään piikkiä koskaan.
Sairastin koronan heti ensimmäisenä kotona ilman lääkäriä. Nyt on kulunut 5 vuotta terveenä.
Mitä mieltä kansalaiset tästä?
Muutama vuosi sitten olin rikollinen, kun en ottanut rokotetta, mutta maskia käytin kyllä aina yleisellä paikalla.

Äänestä
  • Se oli tavanomainen flunssa. Saahan sitä sanoa koronaksikin silti.
    Uusi termi flunssalle. Jooo....
    maski oli huijaus myös. Se ei sujaa enxinnäkään yhtään mitään jne.

    Äänestä

Kun pelkuri pääsee valtaan,
hän vetäytyy lukkojen taakse,
koska pelkää kohtaamisia

alistaa muut,koska pelkää haastajaa
käyttää voimaa,koska pelkää keskustelua

huutaa, koska pelkää paljastuvansa
vetäytyy menneisyyteen, koska pelkää tulevaisuutta

Siksi pelkuria ei saa päästää valtaan

Äänestä

Edelleen.
Tehkää omat saittinne.
Siellä voitte levittää omaa agentaanne.

Mämä ei ole riitelyä varten.

Äänestä
  • Muistan vieläkin tunteneeni oloni onnelliseksi siitä, että en sairastu polioon seisoessani jonossa sokerikuutiotani.
    Samanlainen helpotuksen ja ilon tunne, kun seisotaan jonossa ensimmäiseen Covid-piikkiin kaikkien muiden "vanhojen" viisaiden kanssa

    Äänestä

Eiköhän sieltä kohta tule, että meihin persuihin ja anolaisiin ei rokot tehoa piste.
No luonnon valinta?

Äänestä

poliorokotetta ei voi verrata tollot nyt tähän keksittyyn huijauskoronaan.
Vaikka se poliokin on aika lailla hämärä homma.

Korona oli suuri huijaus.
Sillä tienattiin rahaa. jne.
Jotkut tienasivat ja nauroivat.

Äänestä

Miksi te tänne yleensä tulette jurnastamaan piikkipelossanne.
En voi autaa.
Kestäkää piikkinne seuraukset.
Kiitos.

Äänestä
  • Juuri näin. Voitte tehdä oman keskustelunne samanmielistenne kera. 👍👍👍....

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Juuri näin. Voitte tehdä oman keskustelunne samanmielistenne kera. 👍👍👍....

    Pelko niillä on selvästikin.
    Rokotetuilla.

    Äänestä

Tämä ei ole puolue saittikaan.

Tämä on poliittisesti täysin puolueeton keskustelu

Äänestä

No joko asia on selvä.

Äänestä
  • Yes.
    EVVK puolueenne kaikki.

    Äänestä

Jokainen voi tehdä oman kommentointi aloituksensa ite..aivan ite. Pysyä sitten siellä omine mielipiteineen. Eikö se ole niin hyvä.
https://youtu.be/8SYOWRu-G7g

Eikö se ole silloin ok-

Äänestä

Tämä mies on ottanut koronamyrkkypiikkejä, mutta tunnustaa tuossa olleensa väärässä siinä asiassa.

Älykkäimmät eivät ottaneet myrkkypiikkejä. Aivan alusta lähtien en aikonut ottaa piikin piikkiä. Onko siitä jo noin neljä vuotta vierähtänyt aikaa. https://youtu.be/NjRHXBCOXBc?t=112

Äänestä

Vaikka juolu onki niin muistahan lääkitys, tohtori-setä on hyvin, hyvin vihainen, jos muisti ei pelaa oikeissa paikoissa.

Muuten mielenkiintoinen ilmiö tuo, että pilkkusäännöt ym kirjoitussäännöt on heitetty romukoppaan , kun on opittu tekstareissa niistä lintsaamaan. Kieli se vaan köyhtyy.
Tavallaan sääli Acrigolaa ja nuorisoa

Äänestä

tehkäähähän omat muistisattinne ja oikein kirjoituksenne muualle.
miksi juuri tänne tähän ketjuun kaikki tulee pahoilla mielin valittamaan.

täällä on teille oma saittinne. menkää sinne opettamaan kirjoitustanne.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18675864/minun-oma-palsta

Äänestä
  • Juuri näin.
    Oma saitti tehkäätte.
    Miksi pakata toisten saiteille politikoimaan omaa puoluekantaansa aivopestynä.

    Äänestä

Jos teillä on lapsia, niin antakaa lapsillenne alkoholista täysin vapaa äiti ja isä.
Siis koko elämänne ajan.

Äänestä

Muun muassa liikkumalla rentoutuu parhaiden.

Äänestä

Se on se kateus aina läsnä joka asiassa ja paikassa.
Älkää kadehtiko muun muassa lähimmäisenne sanan säilän terävyyttä jne.

Äänestä

Suurin osa teistä ei ole koskaan saanut
Tuhkarokko
Sikotauti
Vihurirokko
Jäykkäkouristus
Kurkkumätä
Polio
Eikä kenelläkään teistä ole koskaan ollut
Isorokko

Miksi?
Koska rokotteet toimivat

Äänestä
  • Olen 64. Minulla oli tuhkarokko,vesirokko ja sikotauti.
    Lapsillani ei koskaan.
    Edistys 40 vuoden aikana oli hämmästyttävää.

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Olen 64. Minulla oli tuhkarokko,vesirokko ja sikotauti.
    Lapsillani ei koskaan.
    Edistys 40 vuoden aikana oli hämmästyttävää.

    Älä aina kadehti. Muun muassa lähimmäisesi kommentteja.

    Se on se kateus aina läsnä joka asiassa ja paikassa.
    Älkää kadehtiko muun muassa lähimmäisenne sanan säilän terävyyttä jne.

    Äänestä

liekkö niistä mistään rokotuksista mitään hyötyä.
Koskaan ollutkaan.
hyvä ravinto ja hygienä se o .

mutta nyt on ainaki kysymyksessä tutkimaton huijaus, eli korona piikit.
Ne tienaa ja nauraa.
HUIJAUS SIIS.

Äänestä

teille on oma palstnne. Pois täältä kuitenki menkää.

"Jiesiöläisen toivomuksesta perustin oma palstan. Aloitan tämän ekana Sannan kehumisella, koska Ruottin kunkkukin näin t..."

Äänestä

Piikittömät, testaamattomat, naamavaipattomat. Huippuja.

Olemme yhteiskunnan parhaita. Valiojoukkoa. Kestimme hirvittävän yhteiskunnan paineen ja syyttelyn. Sitä ei saa unohtaa koskaan.
Me emme ainakaan unohda.

NÄINHÄN SE JUURI ON.

Äänestä

Tehkää oma koroana ketjunne.

Mitäs te täällä tyrkytätte jankkaatte turhaa niitä myrkkky piikkejänne.

Äänestä
  • Uskontojen historia on aina perustunut valtaan. Kansa pidetty kurissa uskonnon varjolla, jokin suurempi tulee ja rankaisee, jos valtaapitäviä vastaan taistelet. Uskonnot on kehittyneet aijoen saatossa, mutta perusopetus niissä kaikissa on, usko tai käy huonosti,halle lelu jaa

    Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    Uskontojen historia on aina perustunut valtaan. Kansa pidetty kurissa uskonnon varjolla, jokin suurempi tulee ja rankaisee, jos valtaapitäviä vastaan taistelet. Uskonnot on kehittyneet aijoen saatossa, mutta perusopetus niissä kaikissa on, usko tai käy huonosti,halle lelu jaa

    Nykyihminen kehittyi omaksi lajikseen nykytiedon valossa noin 300 000 vuotta sitten. Erilaisia uskontoja on ollut lukuisia. Minusta on omituista, että joku silti uskoo, että vain 2000 vuotta sitten olisi syntynyt se oikea vapahtaja, sen oikean uskontonsa kanssa.
    Siinäpä uskokaa

    Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    Uskontojen historia on aina perustunut valtaan. Kansa pidetty kurissa uskonnon varjolla, jokin suurempi tulee ja rankaisee, jos valtaapitäviä vastaan taistelet. Uskonnot on kehittyneet aijoen saatossa, mutta perusopetus niissä kaikissa on, usko tai käy huonosti,halle lelu jaa

    Niimpä.
    Ja miten se jiesus voi olla jumalan poika.
    VOI IESUS PERKELE KUITEN MITÄ PASKAA.

    Äänestä

Hyvät niin sanotut yrittäjät j muut yrittelijät.
Ymmärrettäkö asian ytimen.
Jos ei ole asiakkaita elättämässä teitäkin.
Mitä te sitten syötte kato poijjaat ja paskannatte.

Olinko taas ylivoimainen sanan säilän käyttäjä.
No olen sitä aina.

Äänestä
  • Yksinäisyys, pahoinvointi ja kova stressi voivat saada itsehillinnän pettämään sosiaalisessa mediassa
    Miksi vihapuhe tuo hyvän fiiliksen? Aivotutkija kertoo
    Vihan tunne voi olla ”mukava fiilis”, kertoo aivotutkija Katri Saarikivi. Vihapuheesta saa usein palkinnoksi myös samanmielisten tykkäykset

    Äänestä

Katoppa tuonne naamaripelkuri
https://www.youtube.com/watch?v=2qVATx__9Pw
Kyllä Aasiassa näin talviaikana käytetään paljon kasvomaskeja (n 80%)
Korea, Japan etc. Ihmisellä jos on flunssa , niin on viksua panna suojain suun eteen, että ei levittele pärskinnällään tauteja muihin.
Toki ymmärrän, että jiesiössä vastaava huvittais

Äänestä
  • (Katoppa tuonne naamaripelkuri....)

    tehe oma saittisi.
    mitäs tänne pakkaatte purkamaan pahaa oloanne.
    aina vaan paha ol0ko teillä on.
    en voi, enkä haluakaan auttaa teitä.

    Äänestä


EVVK venäjät neuvostoliittoineen jne.
Pierkää lisää kotonanne sohvillenne, paskokaa housunne jne.
Ottakaa tosellekki jalalle.
Se ei kylläkään ulkopuolisxia kiinnosta.

Äänestä
  • Näin se vain on.

    Äänestä

Kyläpöljän joulu. Riidellään läheisten ja sukulaisten kanssa rokotteista ja kehutaan Venäjää. Kun oma pöytä on paskottu, poistutaan vihaisena paikalta.
Joulu se mennä jollottaa

Tässä tiivistyy koko skenen ongelma. Jos edes läheisesi, sukulaisesi eivät jaksa edes kohteliaisuudesta kuunnella sekavia harhojasi ja somen biojäteastioista kaivettuja "totuuksiasi", miten ihmeessä luulet, että muut jaksaisivat kuunnella ja herätä näihin "totuuksiin"?

Äänestä
  • Pöljä mikä pöljä.

    mitäs läksitte tänne ketjulle.
    tee oma ketjusi.
    se hän on hyvä sitten.

    https://youtu.be/oaPBTlR-Ma8

    Äänestä

  • Skenen toinen ongelma: kun myyt toiselle piikkikammoiselle ideaa rokotteiden vaarallisuudesta, toki hän ostaa idean, koska se tukee hänen harhojaan.
    Kun koetat myydä ideaa sellaiselle, joka on ottanut rokotteet ja kaikki ystävätkin on, hänellä pitäisi olla kokemuksia ns. ongelmista.

    Kaikkien joulutunnelma koheni kertaheitolla sen jälkeen, kun kyläpöljä oli poistunut tilaisuudesta

    Äänestä

Tehkäähän omat ketjunne.
Se on hyvä neuvo.
Ei täältä tila lopu.

Äänestä

Trump aloittaa työt kohta.
Siis virallisesti.

Jotain toivoa on siis vielä jäljellä.

Venäjä on ok.
Usa on ok.

Niille emme voi yhtään mitään, oli miten oli.

Äänestä

Miksi pitäis tehä koko ajan uusia ketjuja. Tämähän on hyvä näinki. Kaikki saa piikkejä ja kukaan ei saa coronaa.
Panniikki pois ruusmariin

Äänestä
  • omalla ketjullanne voitte sitten purkaa pahaa oloanne vapaasti.

    miksi tulla sellaiselle ketjulle mikä ei ole mieleen.

    Ketjun aloittajalla ei ole varmaan tarkoitus toimia kenenkään psyykkisen pahoin voinnin
    hoitajana.

    Psykiatrit ovat sitä varten.

    Äänestä


Raakavesi, raakamaito ja rokote-kieltäytyminen on vain lapsellista vastakkainasettelua aikuisilta, jotka ovat älyllisesti epävarmoja.
"Älyllisesti epävarma."
Viittasin ,että tyhmiä.
Käytän myös sanaa "älyllisesti riittämätön". Mutta "älyllisesti epävarma" on erittäin hyvä, koska se sisältää tahallisen osan tyhmyydestä, kun taas jos olet älyllisesti riittämätön, se ei ehkä ole sinun vikasi. Joko ehkä korjattavissa, mutta epätodennäköistä

Äänestä

Koronapiikeistä on jo aiheutunut hirveitä haittoja suomessakin jo tuhansille.
Iso määrä päätynyt etuajassa haudan lepoon.
Sitä rokotetta ei ollut tutkittu yhtään.
Oikeat asian tuntijat varoittivat kyllä.
Muun muassa syövät räjähtäneet niitä ottaneille.

Mitä tuosta jankuttaa täällä koko ajan.
TE PELKÄÄTTTE, SEN TAKIA JANKUTATTE.

Kestäkää pelkonne vaan.
Ei kai se piikittömien syy ainakaan ole.
Mehän kuolimme jo neljä vuotta sitten.
Koska emme ottaneet TEIDÄN piikkejänne.

Äänestä

Rastitin Benin kanavan näkymättömiin.
Ei sitä vaan jaksa katsella israelin kannattajia yhtään.
Kuuntelusta nyt puhumattakaan.



Sen jälkeen youtub ilmottaa näin.

Emme enää suosittele sinulle tämän kanavan videoita

Äänestä
  • Jääkylmän puolueettomasti aina vaan ja pysyvästi..

    Äänestä

Se olis pitänyt lopettaa jo ennen aloittamista ne linnan juhlat.
En ole ikinä katellut minuuttiakaan niitä lois-pellejä.
Kiitos ablodeista.

Äänestä

Rokotevastaisuudesta pitää ymmärtää tärkeä asia. Se on kultti. Ja kaikki kultit ovat pyramideja. Ylhäällä pyramidissa otetaan rokotukset ihan kiltisti ja alemmilla portailla ovat ne "omaa tutkimusta" tekevät virtsanjuojat. Ja kultit keräävät aina opportunistisia narsisteja.
Kultit keräävät myös haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuten heitä, joita on kohdannut hlökohtainen kriisi, iso menetys tai muita vastaavia elämäntilanteita. Osa kulttilaisista on ihan päinvastaista porukkaa kuin nuo opportunistiset narsissit. Voisi sanoa, että he ovat kultin uhreja

Käärmeöljykauppiaiden parasta kohderyhmää ovat juurikin haavoittuvaisimmat ihmiset, jotka eivät pysty syystä tai toisesta analysoimaan tosiasioita.

Kultit tarjoavat yksinkertaistettuja "totuuksia", joihin haavoittuvien ihmisten on helppo tarttua, koska "totuuden" mukana tulee sdopiva yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus. Samoin sairaanloinen epäluottamus valtavirtaa kohtaan voi johtaa osallistumiseen kultteihin.

Äänestä
  • RFK Jr. sen sijaan juo omaa kustaan.
    Luulee olevansa Mahatma Gandhi pissaa juodessaan, mutta ei sinne päinkään

    Äänestä

  • "Rokotevastaisuudesta pitää ymmärtää tärkeä asia. Se on kultti. ...."

    älä sönkötä
    pidä vaan sitä vaippaasi
    ei se meitä liikuta
    EVVK

    Äänestä

Minulla on pitkät kasvot, joten tavalliset keskisaumaiset kn95-naamarit olivat liian lyhyitä nenästä leukaan. Tuntui, etten pystyisi hengittämään. Löysin xl, kolminkertaiset kf94 maskit, jotka antavat minulle suojaa eivätkä aiheuta paniikkikohtauksia. En ole saanut Covidia tai mitään muuta, joten ne näyttävät toimivan ihan hyvin.

Äänestä
  • En todellakaan ymmärrä, miksi jotkut ihmiset ovat niin kiivaasti vastustaneet naamiointia kansanterveyden ja turvallisuuden vuoksi. Tarkoitan, että maskin pukeminen ei todellakaan ole iso asia tai haitta. Muuten vain naamio - kaikkien parhaaksi

    Äänestä

  • Anonyymi00257 kirjoitti:

    En todellakaan ymmärrä, miksi jotkut ihmiset ovat niin kiivaasti vastustaneet naamiointia kansanterveyden ja turvallisuuden vuoksi. Tarkoitan, että maskin pukeminen ei todellakaan ole iso asia tai haitta. Muuten vain naamio - kaikkien parhaaksi

    olet käsittänyt väärin
    tuskin sitä monikaan vastustaa niitä teidän vaippojanna.

    se ei tarkoita vastustamista se, jos ei pidä vaippaa itse.
    Ei suinkaan huvä maskeeja.

    Siis te juuri.

    "En todellakaan ymmärrä, miksi jotkut ihmiset ovat niin kiivaasti vastustaneet naamiointia kansanterveyden ja turvallisuuden vuoksi. Tarkoitan, että maskin ....."

    Äänestä

  • Anonyymi00262 kirjoitti:

    olet käsittänyt väärin
    tuskin sitä monikaan vastustaa niitä teidän vaippojanna.

    se ei tarkoita vastustamista se, jos ei pidä vaippaa itse.
    Ei suinkaan huvä maskeeja.

    Siis te juuri.

    "En todellakaan ymmärrä, miksi jotkut ihmiset ovat niin kiivaasti vastustaneet naamiointia kansanterveyden ja turvallisuuden vuoksi. Tarkoitan, että maskin ....."

    No net ei ymmärrä kyllä paljon muutakaan.
    Pöpit.

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    No net ei ymmärrä kyllä paljon muutakaan.
    Pöpit.

    Siis te maskeerajat
    olette tolloja

    Äänestä

  • Anonyymi00264 kirjoitti:

    Siis te maskeerajat
    olette tolloja

    Joo siehän voisit sille persunaamari Immosellekin antaa/lhjoittaa aidon 95-maskin, niin näyttäis sekin enemmän mieheltä

    Äänestä

Tiedoksi. Jos lopetit naamioinnin, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen. Se on paras tapa* suojella itseäsi ja muita covidilta ja mahdolliselta pitkäaikaiselta vammautumiselta.

Tietysti sen lisäksi investoinnit tehokkaaseen ilmansuodatukseen kaikissa sisätiloissa

Äänestä
  • Pitäkää itsestänne huolta! Ulkona on nyt paljon pelattavaa. Ota maski, pese kätesi, pese vaatteesi useammin ja tarkkaile pintoja, joihin kosketat.Ne pikku pirulaiset vanii meitä

    Äänestä

Ei voi lopettaa sellaista hyvät kiltit tyhmeliinit, jota ei ole aloittanutkaan.
Kuten niitä teijän naamavaippojen käyttöä jne, jne, jne....

Esim. Riipissä ei voi lopettaa pyllyn pyyhkimistä.
Siellä on ikivanha perinne.
Ei pyyhitä.

Äänestä
  • Voihan sitä kuitenkin silti lopettaa sen aloittamattomuudenkin
    ja ruveta pyyhkimään kuiteski sitä pyllyään kiltit riipiläiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00265 kirjoitti:

    Voihan sitä kuitenkin silti lopettaa sen aloittamattomuudenkin
    ja ruveta pyyhkimään kuiteski sitä pyllyään kiltit riipiläiset.

    Perseensuti uudelleen käyttöön.Ohjeet lantalan seinässä

    Äänestä

  • Anonyymi00266 kirjoitti:

    Perseensuti uudelleen käyttöön.Ohjeet lantalan seinässä

    Joo
    En ole ikinä tätä kuullut ennen.
    Kuunnelkaa kuiten tekin.
    https://youtu.be/G3q_fn18eY8

    Äänestä

  • Anonyymi00267 kirjoitti:

    Joo
    En ole ikinä tätä kuullut ennen.
    Kuunnelkaa kuiten tekin.
    https://youtu.be/G3q_fn18eY8

    Joo.
    Ihana hyvähän tuo on.

    Äänestä

  • Anonyymi00268 kirjoitti:

    Joo.
    Ihana hyvähän tuo on.

    liinapolle se vaain niityllä heiniä syö...

    Äänestä

Vain noin miljardilla ihmisellä on "perussairaus" Long Covidin ansiosta.
Hyviä uutisia kaikille! Vain vanhat ja vammaiset ihmiset kuolevat!
Joten voimme vain jättää sen huomiotta! Se tappaa vain epäihmiset!

Äänestä
  • Onhan se noinkin, mutta
    tutkijat ja rokotteiden valmistajat rikkoivat nopeusennätyksiä kehittäessään COVID-19-rokotteita, jotka ovat pelastaneet kymmeniä miljoonia ihmishenkiä maailmanlaajuisesti – ja olivat ratkaiseva askel elämän palauttamisessa normaaliksi.

    Äänestä

  • Mene sinne omalle palstalles vankkuris kans

    Äänestä

Älä koske kuolleisiin lintuihin tai linnunkakkoihin. Turusta kuolleena löytyneellä naakalla todettu korkepatogeeninen lintufluenssa. Kaupungissa useita naakkoja kaatuillut heikossa kunnossa

Äänestä
  • Kyllä. Mullakin kurpä seisoo entistä enemmän teinien herkkuper...stä

    Äänestä

  • Anonyymi00277 kirjoitti:

    Kyllä. Mullakin kurpä seisoo entistä enemmän teinien herkkuper...stä

    Kyllä se vain ja lisäisin tuohon vain seuraavaa.

    matti se makarooni soppaa mulukullaan melekutti jieskän koulun.......

    Äänestä

matti se makarooni soppaa mulukullaan melekutti jieskän koulun yläkerran ikkunalla.
Tarzanin Jane kirjoja selaten

Äänestä

Orpo sano risteilyllä, että kyllä se kohta alkaa nousta.
Riikkaako ajatteli?

Äänestä
  • On se kova jos riikka tuollaisen vaikutuksen saa aikaan

    Äänestä

Kummallista ja sairasta tuo yritys alentaa perus-suomalaisia.
Sellaisella sosiaalitemuraattisella asenteella.
Ette te ole niin sanotusti fiksuja.
Tyhmiä olette. Massaa. Sopuleita. Mitättömiä turhia houhottajia.
Te sosiaali temukraatit olette kaikista tyhmimpiä aivopestyjä makkilannana tuottajia.
TURHIA SYÖJIÄ.
Kyllä persuilla on sentään jotakin järkeä.

Äänestä
  • Mikä helekutin tapa sekin on moittia ja sanoa persuksi.
    Mitä helekuttia se kuitenkaan kenellekään kuuluu mitä on.

    Persut on kuiten järkevin puolue.
    Demokraattisin jne.
    Kitoos ablodeista.

    Äänestä

  • Anonyymi00294 kirjoitti:

    Mikä helekutin tapa sekin on moittia ja sanoa persuksi.
    Mitä helekuttia se kuitenkaan kenellekään kuuluu mitä on.

    Persut on kuiten järkevin puolue.
    Demokraattisin jne.
    Kitoos ablodeista.

    Sehän on kuitenkin kunnia asia olla perussuomalainen.
    Hyi sossudemokraatti. Aivopesty fanaattinen kaheli.

    Äänestä

  • Anonyymi00295 kirjoitti:

    Sehän on kuitenkin kunnia asia olla perussuomalainen.
    Hyi sossudemokraatti. Aivopesty fanaattinen kaheli.

    Siis jos on Perussuomalainen.
    Minä en ole mikään puolue.
    Olen hyytävän jäätävän poliittisesti puolueeton rehellinen järkimies.
    Aina ollut.
    Iankaikkisesti aamen.
    HALLE-LUJAA.

    Äänestä

Kaiken lisäksi, eihän se Putin ole paha, eikä tyhmäkään mies.
Hänhän on johtaja venäjällä.

Ilman mitään fanaattisuutta ja puolueita.

Sairas muoti tuo nimitellä putinistiksi.
Jos ei ole muun muassa aivopesty sosiaali demokraatti.

Mitä tuo ketään täysijärkistä haittaa kuitenkaan vaikka olisikin putinisti.

Äänestä

Tehkää omat saittinne.

Täällä on turha yrittää muuttaa yhtään mitään.

Äänestä

Trumpetti

Äänestä

Niila on poromies kaikilla herkuilla.

"Etsin sinua, komea poromies. Olethan pierevä, haiseva ja ehdottomasti homoseksuaali. Samaa edellytän itseltäni, ammatiltani olen mainari."

Äänestä

Rukoilkaa sielut,
on aikanne vähissä
siis te piikitetyt

Äänestä

TOOLOT

Äänestä
  • SENSUROIKAA JO TOLLOT

    Äänestä

POISTAKAA HETI TOLLOT YLLPITO

Äänestä
  • Ei kannattais aina naapurista naia, se aiheuttaa pitemmän päälle isoja ongelmia

    Äänestä

  • tehe p oma ketjus runkku

    Äänestä

mene sillle omalle jiesin ketjullesi selittmn runkk debiille matrs tn mit te tanne tulette selittamaan paskk

Äänestä
  • Sehän oliski komia otsikko" jiesiön naapurirunkut ja summarum tulokset."
    Pittääpä panna korvantaa

    Äänestä

Niila on poromies kaikilla herkuilla. niila n pera-aukko oottaa jiesiota

Äänestä

Venäjä ei ole uhka suomelle. Päin vastoin.
Venjn kauppa vapaaksi. SE pelastaa taas suomen
Pyytäkää halla-ahot jne aneeksi. Olette aivan kuin kakka-hiukkasia venjn mielestä.

Äänestä

Ei nuo naisita esim halla-ahoa. Äiti, äiti..jussi on kalju. Jussilla ei ole edes tukkaa jne.

Äänestä

Tässähän se Tump toteaa sen saman mitä me tåysijrkiet olemme manteranneet jo ainak 10 vuotta. https://youtu.be/bRt6-JtsbmU Eli TOTUUS velvoittaa.

Äänestä
  • Siis täysijärkiset. 👍👍👍.....

    Äänestä

UUTUUS!
Kiinalaisissa lepakoissa on havaittu uusi koronavirus, joka voisi tarttua myös ihmisiin, uutisoi Newsweek. Uusi löydetty virus on samankaltainen kuin virus, joka aiheutti COVID-19-pandemian.

HKU5-CoV-2-nimisen viruksen löysi kiinalainen tutkijaryhmä, jota johtaa virologi Shi Zhengli. Zhengli on tunnettu työstään koronaviruksen parissa erityisesti Wuhanin virologian instituutissa. Instituutin väitetään erään teorian mukaan olevan paikka, josta COVID-19-pandemia sai alkunsa laboratoriovuodon seurauksena. Zhengli on Newsweekin mukaan kieltänyt väitteet vuodosta.

Nyt löydetyn HKU5-CoV-2-viruksen potentiaali levitä ihmisiin vaatii lisää jatkotutkimuksia, mutta sillä kerrotaan olevan suurempi mahdollisuus tarttua ihmisiin kuin muilla koronaviruksilla. Ominaisuuksiltaan se on samankaltainen kuin Covid-19-pandemian aiheuttanut virus ja NL63, joka on yleinen flunssavirus.

Maailmassa on satoja erilaisia koronaviruksia, mutta vain muutama niistä voi tarttua ihmisiin.

Äänestä

UUTUUS!
Kiinalaisissa ...............tuostakin on jauhettu oainaki 2 vuotta EVVK
MENKAA MENKAA KAKALLE JO

Äänestä
  • MEkansassako se on ollut tiedossa jo 2 vuotta?
    Jiesössö jo 70 vuotta

    Nyt löydetyn HKU5-CoV-2-viruksen potentiaali levitä ihmisiin vaatii lisää jatkotutkimuksia, mutta sillä kerrotaan olevan suurempi mahdollisuus tarttua ihmisiin kuin muilla koronaviruksilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    MEkansassako se on ollut tiedossa jo 2 vuotta?
    Jiesössö jo 70 vuotta

    Nyt löydetyn HKU5-CoV-2-viruksen potentiaali levitä ihmisiin vaatii lisää jatkotutkimuksia, mutta sillä kerrotaan olevan suurempi mahdollisuus tarttua ihmisiin kuin muilla koronaviruksilla.

    Newsweek
    Subscribe for $1

    News

    Coronavirus
    Wuhan
    China
    Research

    New Coronavirus Discovered in Chinese Bats Sparks Alarm
    Published Feb 21, 2025 at 8:06 AM EST

    Äänestä

Mansikkit ne vaan lentelee. jooooo... no ji siellää alle vissiin parit nekkkkrutkin..

Äänestä

paha olo ei lähde täällä purkautumalla. psykiatri antaa rauhoittavaa.

Äänestä
  • Son sitten menoa pilleristiksi

    Äänestä

Muistatko kun kaikkien rokotettujen piti kuolla 22.2.2022 mennessä?
Ollaan siis jo kolme vuotta oltu jatkoajalla!

Vieläkö sie?

Äänestä
  • debiili. siit on ainakin jo 5 vuotta ja ylikin hyv debiili-

    Äänestä

syöp voi itää parikymmenta vuotta ja enemmäänkin. voi se tulla nop4astii niis

Äänestä

paljon on jo kuollut niihin piikkrihin kymmrni tuhasia jo suomessakin

Äänestä

pelko silti pois. se ei nyt enäää auta

Äänestä

tehkää omat ketjunne piikkien pelon seurauksena jiesio ketjulle menkää sielut

Äänestä

tavatkaa niitä omia ketjujanne

Äänestä

Suhde luku muuttunu rajusti. siis rokottamatomia elosa jo kohta 40 prosenttia enemm mit alussa. syys roktetut ovat kuolleet etuajassa. Tm on vasta alkutilanne. syöp voi olla hitaskin, mutta varma.

Äänestä

VAIN TYHMÄT KATSOVAT YLEN ANNIN PASKAA JA VIELÄ KAIKEN KUKKURAKSI USKOVAT KAIKEN SEN PASKAN MITÄ YLE SUOLTAA.
.💩💩💩....

Äänestä

Ukraina lähti soitellen sotimaan USAn yllyttämänä.
Mitens kävi. Turhia raatoja satoja tuhansia.

Äänestä

Parempi elää ja antaa hölmöjen kuolla.

Äänestä

Parempi elää ja antaa hölmöjen kuolla.
JA SOITELLA ELOSSA HARPPUJAAN
Taivaassakin on kuulemma harppuja kylläkin-

Äänestä

Saako joku muukin miesflunssassa joskus sellaisen lisäfeaturen, että nenästä kuuluu vihellystä hengittäessä?
Haluaisin voida hallita vielä sävelkorkeutta ja harjoitella soittamaan sillä "sua kohti herrani" tunnelman maksimoimiseksi,

mutta jos tämä pitkittyy, niin seuraavaksi opettelen "Säkkijärven polkan" ja lähden itärajalle häiritsemään radioliikennettä.

Äänestä
  • ittattaa ittattaa ittattaa, kulla te pakkattaa pakkattaa pakkattaa. mie eta karkaan taat jennun koululuokatta pakkalle. luokatta pakkalle.
    JENNU EI MITÄÄN HUOMAA SE VAAN SOITTAA HARMOONLLAAAN TULE KANSSANI HERRA JEESUS...
    🤣🤣🤣....

    Äänestä

Olen estnyt jo ajat sitten Ilikka mikä se oli youtubet. jauhaa liikaa kakkaa. Menisi jo töihinkin. Väliillä vähän. niin vakurinen ilikaa se on
liika on liikaa. SAMOJA SUOLTOJA KOKO AJAN.

Äänestä
  • Puoleettomuuteni on lahjomaton ja kestää hautaan asti.

    Äänestä

  • persut on nähty.
    En ole ikinä äänestänyt ketään. Se pitää.

    Äänestä

Jos äänestätte pöljinä ja aivopestyinä.
Varsinkin persuksisia. Olette todella PÖLJIÄ.

Äänestä

iän ikuinen mantranne. jos jätätte äänestämättä, se sataa vastapuolen leiriin.
Tyypinen, varsinkin kommusnistinen aivopesu mantra.
Minulla ei sellaisia leirejä.
NEUVO.
Jättäkää makkilanta tunkiolenne jo viimeinkin ne neuvonne.
Neljä vuotta hillotolpalla on lottovoitto.
Sen jälkeen se tas alkaa kuin uutena.
Se sama mantra. Vain mäntti jättää äänestämättä..Joooooo....
Ratsastaa pekkala vainaan saaappailla kato poijjaa.. kopoti kop kopoti kop..
näin se laukkaa latsu leima...

Äänestä
  • Pimeässä pissittimet liitettiin ja siitä se koulukiusaajan alku alkoi. 😂🤣😂🤣....

    Äänestä

Euroopan tuomioistuin päätti että lääkärit jotka antoivat covid injektiot, ovat yksin vastuussa seurauksista Kuuntele Dr Sherri👇
Lainaa
Dr Sherri Tenpenny
@BusyDrT
·
9. maalisk.
The European Court of Justice ruled that doctors who pushed or administered the COVID injections are solely responsible for the consequences—because they were free to refuse. No hiding behind pharma. No blaming the government.

Äänestä

Pelkoko on pyllyssä. on syytäkin. koronapiikitys vaikutus on vasta edessä päin.
ei se ole ainakaan persujen syy yksin.

Äänestä

Korvanappiini on saapunut tieto että joku mamu on taas niputettu kirjastoon…
Päivän Dingelidong
… kyllä vain Junes Lokka lähti kuin…ööö…uiuiuii kuin Lokka kirjastosta.

Äänestä
  • mutta
    Minkä presidentin aikoinaan menetimme Huhtasaaressa..uiuiui

    Äänestä

Nyt laitan työkoneen kiinni ja pidän huomisen vapaata. Kun tekee pidempää päivää, niin voi pitää pidemmän viikonlopun.

Äänestä

Se murhapiikki korjaa satoaan koko ajan lisää. Siis koronapiikkinne. Valtava määrä jo hautuumaalla. Nyt on vasta alkutilanne. Syövät jne.

Äänestä

EN VARMASTI AANESTA MITAAN ENKA KETAAN IKINA...

Äänestä
  • Hillotolpalle taas tunkua

    Äänestä

älykkäimmät sen tietää eikä muun muassa auta ketään loisimaan hillotolpille..

Äänestä
  • Hillotolppahan on persu soinin mantra. Sieki sitä jumaloit ja julkaist kuviakin ryömiessäs

    Äänestä

  • Anonyymi00385 kirjoitti:

    Hillotolppahan on persu soinin mantra. Sieki sitä jumaloit ja julkaist kuviakin ryömiessäs

    KADE

    Äänestä

  • Anonyymi00386 kirjoitti:

    KADE

    Anonyymi
    2025-03-27 21:56:23
    UUSI
    KADE
    Hillotolppahan on persu soinin mantra. Sieki sitä jumaloit ja julkaist kuviakin ryömiessäs
    KADE

    Äänestä

  • Anonyymi00385 kirjoitti:

    Hillotolppahan on persu soinin mantra. Sieki sitä jumaloit ja julkaist kuviakin ryömiessäs

    Anonyymi
    2025-03-27 21:56:23
    UUSI
    KADE ETTEKO TE KATEELLISET HOMOT VOI ANTAA RAUHAN IHMISILLE

    Äänestä

TEHKAA OMAT YOUTUBENNE KATHET. TUPPAATTE TOISTEN VALMIILLE KAJEHTIMAAN KOMMARIT. PYSYKAA POISSA.

Äänestä
  • Lännen ropakantaa se vain:

    Venäjällä on ilmaantunut useita toistaiseksi tuntemattoman viruksen aiheuttamia tartuntatapauksia. Asiasta uutisoivat useat venäläismediat, muun muassa valtiollinen uutistoimisto RIA Novosti.

    Viranomaiset eivät ole antaneet toimittajille tietoa tartuntatapausten tai sairaanhoitoon joutuneiden määrästä.

    Venäläismedian mukaan virus aiheuttaa korkeaa kuumetta ja myöhemmässä vaiheessa veren yskimistä.

    – Sairastuneiden oireet ovat samat. Kaikki alkaa tavallisena sairauden tunteena ja heikkoutena, mutta parin päivän kuluttua virus ”iskee”, ja sängystä on mahdotonta nousta, kuvailee venäläinen uutiskanava Shot taudinkuvaa.

    Viikon kuluttua useat sairastuneet ovat alkaneet yskiä verta.

    Sairastuneiden mukaan Covid- ja influenssatestit osoittavat negatiivista tulosta huolimatta samankaltaisista oireista. Lääkärit kirjaavat tapaukset "määrittelemättömäksi akuutiksi ylähengitystieinfektioksi".

    Äänestä

Venäläiset tuskin osaavat tehdä piikkiä tuotakaan virusta vastaan


Tuntematon virus ilmaantui Venäjällä: ihmiset kärsivät korkeasta kuumeesta ja verisestä yskästä viikkojen ajan

Mediatietojen mukaan tartunnan saaneiden oireet ovat identtiset: se alkaa tyypillisistä säryistä ja heikkoudesta, mutta muutaman päivän kuluttua virus kuluttaa henkilön, mikä vaikeuttaa edes nousemista sängystä, ja heidän tilansa pahenee nopeasti.

Jopa 39 °C: n kuumeen lisäksi sairas ilmoittaa vakavasta yskästä, joka saa heidät kyyneliin ja vereen, kun he yskäisevät.

COVID-19- ja flunssatestit tulevat takaisin negatiivisina, ja potilaiden mukaan antibiootit eivät auta.

Äänestä
  • Tuberkuloosi on tullut Venäjän rintamalinjoilla, ja tuhansia sotilaita on hoidettu tartuntojen vuoksi. Tauti on levinnyt asevelvollisilta vangeilta, mutta monet miehet lähetetään takaisin juoksuhautoihin ilman parannuskeinoja tai heitä ei yksinkertaisesti lähetetä hoitoon lainkaan.
    Tais tula Pohjois-Koreasta
    https://pbs.twimg.com/media/GnOnAfaWMAAXVhX?format=jpg&name=small

    Äänestä

  • Anonyymi00393 kirjoitti:

    Tuberkuloosi on tullut Venäjän rintamalinjoilla, ja tuhansia sotilaita on hoidettu tartuntojen vuoksi. Tauti on levinnyt asevelvollisilta vangeilta, mutta monet miehet lähetetään takaisin juoksuhautoihin ilman parannuskeinoja tai heitä ei yksinkertaisesti lähetetä hoitoon lainkaan.
    Tais tula Pohjois-Koreasta
    https://pbs.twimg.com/media/GnOnAfaWMAAXVhX?format=jpg&name=small

    Kuulostaa MDR-TB:ltä. Monilääkeresistentti tuberkuloosi. Luultavasti tämä johtuisi lopulta epäsäännöllisestä immuunijärjestelmästä Covidin jälkeen

    Äänestä

  • Anonyymi00394 kirjoitti:

    Kuulostaa MDR-TB:ltä. Monilääkeresistentti tuberkuloosi. Luultavasti tämä johtuisi lopulta epäsäännöllisestä immuunijärjestelmästä Covidin jälkeen

    Jiesiön doctor onhuulipyöreänä, mutta helppaan häntä vähän.
    Se ei voi olla tuberkuloosi, kun antibiootit eivät toimi. Tuberkuloosi on bakteerien aiheuttama tauti

    Äänestä

  • Suomenna kommentit ja lue. Kaikki kehuvat videota ja sotilaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00399 kirjoitti:

    Suomenna kommentit ja lue. Kaikki kehuvat videota ja sotilaita.

    Video on huippu-hyvä. Samoin musiikki.

    Äänestä

  • Anonyymi00400 kirjoitti:

    Video on huippu-hyvä. Samoin musiikki.

    Kyllä parempi musa on njet molotowski

    Äänestä

  • 👍👍👍.....ok

    Äänestä

kehoitan tekemaan omat saitit. mieleisenne siis. taalla ei ole kiinnostuneita...e ....🤣🤣🤣

Äänestä
  • joo kehoitan tekemään yönylkkyreissuja, niin verenpaineesikin hiukan laskis, neuvoo tohtori zivago

    Äänestä

  • Anonyymi00407 kirjoitti:

    joo kehoitan tekemään yönylkkyreissuja, niin verenpaineesikin hiukan laskis, neuvoo tohtori zivago

    paskalle

    Äänestä

  • Anonyymi00408 kirjoitti:

    paskalle

    pahan olo helpottaa teitakin kun paskotte paan tyhjaksi kathet. Pitaako tatakin hommaa juuri kadehtia....joooo.....

    Äänestä

  • Anonyymi00409 kirjoitti:

    pahan olo helpottaa teitakin kun paskotte paan tyhjaksi kathet. Pitaako tatakin hommaa juuri kadehtia....joooo.....

    No pasomista tuskin kadehtitaan, päinvastoin enemmänkin myötähäpeää kun toisten pihoille

    Äänestä

  • Anonyymi00411 kirjoitti:

    No pasomista tuskin kadehtitaan, päinvastoin enemmänkin myötähäpeää kun toisten pihoille

    Vie sita sita rohkeutta ja humorin tajua. paska naapuri on anasainnut paskansa. Totta net paskanaapurit pothat on sita varten, etta niille paskothan . se on lahja naapurille.. Niinhan se Sigmuntti vainaaki opetti. Eli lapsi paskoo aitilleen lahjan..

    Äänestä

En unohda tuota ihmisten sopulilaumaisuutta.

Äänestä

TAMA KETJU ON LOPETETTU

Äänestä
  • TEHKÖÖÖ OMANNE KETJUNNE

    Äänestä

Perustetaan jiesiön sopuliketju, vai muita ehdotuksia?

Äänestä
  • tama ei ole jeesio saitti. teilla on se muualla

    Äänestä



  • Anonyymi00424 kirjoitti:

    ja jatkaa
    https://x.com/i/status/1908182650734403816

    Ministeri Juuso eilen kyselytunnilla:
    "Me emme kaikki voi olla ikääntyessämme vammaisia ja vammaispalveluiden piirissä".
    Jep. Meidän ministeri sanoi juuri noin, palattuaan sairauslomalta,
    varohan mummo kalmaa

    Äänestä

  • Anonyymi00425 kirjoitti:

    Ministeri Juuso eilen kyselytunnilla:
    "Me emme kaikki voi olla ikääntyessämme vammaisia ja vammaispalveluiden piirissä".
    Jep. Meidän ministeri sanoi juuri noin, palattuaan sairauslomalta,
    varohan mummo kalmaa

    Hallitus saanut aikaan -70 000 työpaikkaa ja nyt sitten rankaisee tekemiään työttömiä.

    Suomen paskin hallitus ikinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00425 kirjoitti:

    Ministeri Juuso eilen kyselytunnilla:
    "Me emme kaikki voi olla ikääntyessämme vammaisia ja vammaispalveluiden piirissä".
    Jep. Meidän ministeri sanoi juuri noin, palattuaan sairauslomalta,
    varohan mummo kalmaa

    kalma vaanii aina. Jopa saunan taka paskojia. Jeesiossa siis.

    Äänestä

Olen sitä mieltä, että meillä on hallituksessa yksi ainoa perussuomalaisten puolue jakaantuneena neljään lahkoon.

On massipersut, jeesuspersut, ruotsinkieliset persut ja tavalliset persut.

Samaa ihmisvihamielistä ja itsekkyydestään performanssia tekevää porukkaa jokainen

Äänestä

juusto kaisa, vai oliko se juuso. Kaiveli nokkaansa tutki mita löytyi sielta. Sitte pyyhki sen mekkonsa helmaan. tarkkaili huomasko kukaan, no aika moni huomasi...jooo....

Äänestä

Jo on melko vähissä harrastukset ja viihde joka täälä kirjoittelee päivä,ilta ja yökaudet aivan yksin ja kaksin samaa sairasta fraasia sekä haukkuu persuja vuosikausia.
Ovat reppanat koukussa tähän helppoon tyhjäpäiväseen suomi-paska24 seen. Menisitte esm feisbukiin sielä on hirveesti upeita kunnon keskustelu foorumeita ja lehtiä,joihin voi osallistua keskustelemaan laajasti kautta maan. Oi voi teitä reppanoita!

Äänestä
  • Ministeri Juuson käsitys vanhusten kotihoidosta ja sen ammattilaisista:

    ”Kukaan ei halua että vanhuksen luona rampataan 5 kertaa päivässä omilla avaimilla.”
    Missä rinnakkaistodellisuudessa hallitus elää?

    Äänestä

  • Anonyymi00431 kirjoitti:

    Ministeri Juuson käsitys vanhusten kotihoidosta ja sen ammattilaisista:

    ”Kukaan ei halua että vanhuksen luona rampataan 5 kertaa päivässä omilla avaimilla.”
    Missä rinnakkaistodellisuudessa hallitus elää?

    Juuso puhuu todella vähättelevästi, ja loukkaavasti, hoitotyön ammattilaisten tekemästä, raskaasta ja tärkeästä, työstä. Kotihoidon järjestyminen ei ole itsestäänselvyys. On oltava todellinen hoidon tarve. Ja sen arvioi aina hoitotyön ammattilaiset. Jokaisen asiakkaan kohdalla

    Äänestä

  • No paskothan se sieki kuiten. Pasko nytkin pollasi tyhjaksi.pasko, pasko, pasko luojan luomaa.... PASKOLLE VAAN SAUNAN TAAKSE HOP, HOP, HOP, HOP.... " Jo on melko vähissä harrastukset ja viihde joka täälä kirjoittelee päivä,ilta ja ......"

    Äänestä

  • Anonyymi00431 kirjoitti:

    Ministeri Juuson käsitys vanhusten kotihoidosta ja sen ammattilaisista:

    ”Kukaan ei halua että vanhuksen luona rampataan 5 kertaa päivässä omilla avaimilla.”
    Missä rinnakkaistodellisuudessa hallitus elää?

    #Menisitte esm feisbukiin sielä on hirveesti upeita kunnon keskustelu foorumeita ja lehtiä,joihin voi osallistua keskustelemaan laajasti kautta maan. Oi voi teitä reppanoita!2" EVVK FASEBUUKKINNE. EVVK....Juorunne..

    Äänestä

  • Anonyymi00439 kirjoitti:

    #Menisitte esm feisbukiin sielä on hirveesti upeita kunnon keskustelu foorumeita ja lehtiä,joihin voi osallistua keskustelemaan laajasti kautta maan. Oi voi teitä reppanoita!2" EVVK FASEBUUKKINNE. EVVK....Juorunne..

    oikeinko siilai niinku, niinku, niinku, niinku hirveeeeesti niinku niinku...

    Äänestä

evvk fasebuukkine. juoruajat. juoru buukit...turhiapaskannuksia.

Äänestä

pitaaako jurri sitakki kajehtia. jos ei nuku silloin ku kaje nukkuu itte pylly tuhunua laskien ja kuorsaa paaaa....

Äänestä

toletta kaikki muuten ihan samanlaisia juusoja. ei mitaan eroa.

Äänestä
  • Pätevämpiä ministereitä löytyisi pilvin pimein. Juusolla on liian vaatimaton koulutus eikä juuri lainkaan johtamiskokemusta, jäsenkirja ei ihmistä pätevöitä.

    Äänestä

Ministeri Satunen:
Työttömiltä leikkaaminen on tuottoisaa, koska työttömiä tulee koko ajan lisää.

Äänestä
  • Jos Satonen valitaan Kelan johtoon, niin jatkossa Kelan johtajan valinta voidaan ihan hyvin suorittaa arpajaisena kaikkien positioon haluavien kesken. Satosen valinta osoittaisi vain sen, että kyseisen position täyttäminen ei vaadi osaamista

    Äänestä

Hyvin tehty elokuva. Kuvan laatu huippua jne. Tekstitys suomeksi jne. Voittaa tuhat kertaisesti jonkun tuntemattoma suomalaisen sotkun. https://youtu.be/U38YzAoB_vs

Äänestä
  • RAAKA ELOKUVA.

    Äänestä

Miksi Trumpin kannattajat ovat niin tyhmiä?

Äänestä
  • huvittaa tuo sinun evvk. eli jos ei kiinnosta, niin ohittaa jutun kommentoimatta eli ei siihen mitään evvk:ta tarvita. Näissä sinun evvk vastauksissa just tapahtuu se, että osui ja upposi, kun reakoit

    Äänestä

  • Anonyymi00446 kirjoitti:

    huvittaa tuo sinun evvk. eli jos ei kiinnosta, niin ohittaa jutun kommentoimatta eli ei siihen mitään evvk:ta tarvita. Näissä sinun evvk vastauksissa just tapahtuu se, että osui ja upposi, kun reakoit

    huvittaa tuo sinun evvk. el.......EVVK

    Äänestä

  • Päiväkävelyllä jiesiön raiteilla.Kenellä lie tippunut----------olette omituinen....?????????sairas.....

    Äänestä

Mitä tapahtuu kehollesi, kun syöt päivittäin 2 kananmunaa? – Uskomattomat hyödyt https://youtu.be/fe6aQWT33iw kannattaa kuunnella

Äänestä
  • Laatu kommentit ovat tervetulleita aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00452 kirjoitti:

    Laatu kommentit ovat tervetulleita aina.

    jiesio on tyhmia tulvillaan. omituisia kommareita aivopestyja ja vihassa aina.

    Äänestä

  • Taitaa olla vain rahastus mielessä niinkui kaikilla muillakin tubettjilla. Potut julisti myrkyksi tuo kakkaukko.

    Äänestä

Ei kaikkien tartte olla teidän kommarien mieliksi olemalla teidan omituista mieltanne jiesiössakään. olette tyhmiä

Äänestä
  • On se vaan. Miksi pitäisi olla samaa mieltä aivopestyjen debiilien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00456 kirjoitti:

    On se vaan. Miksi pitäisi olla samaa mieltä aivopestyjen debiilien kanssa.

    istukaa siella aanto hyttstsen kaupan portailla ja itkekaa siella haikiana kommunistit.

    Äänestä

  • Anonyymi00457 kirjoitti:

    istukaa siella aanto hyttstsen kaupan portailla ja itkekaa siella haikiana kommunistit.

    lapimmaan kaupan portaille istukaa sinne kokous sinne kommarist jiesiossa.

    Äänestä

PITAKAAAMME TAMA KETJU TASOKKAANA. Emme halua tanne jeesion mallista ketjua. kiitos.

Äänestä

No? Miten perusuomalaislaisista pitaisi saada jotain riemua. olette kylla pöljia. No kommareita on kylla vaikea ymmartaa taysijarkisten..

Äänestä

Kolesteroli on elimistölle välttämätön aine. Sitä tarvitaan esimerkiksi D-vitamiinin ja hormonien tuotantoon.

Elimistömme ei pysty hajottamaan verenkierrossa liikkuvaa kolesterolia, vaan se poistuu ulosteen mukana. Osa kolesterolista myös imeytyy suolesta takaisin verenkiertoon.

Terveystalon yleislääkäri Emilia Lagus muistuttaa, että kolesteroliarvot on hyvä mittauttaa viimeistään nelikymppisenä. Pitkään koholla olleet kolesteroliarvot lisäävät riskiä sairastua aivoverenkiertohäiriöihin ja sepelvaltimotautiin.
1. On myös hyvää kolesterolia

LDL- ja HDL-lipoproteiinit kuljettavat kolesterolia verenkierrossa. Kolesterolia mitataan näiden kahden proteiinin arvolla.

LDL vastaa kolesterolin kulkemisesta verestä kudoksiin. Sitä kutsutaan huonoksi kolesteroliksi, koska se kerää kolesterolia elimistöön.

HDL puolestaan kuljettaa kolesterolia pois kudoksista, joten siitä puhutaan hyvänä kolesterolina.

2. Osa arvoista selittyy geeneillä
Kolesterolia mitataan millimooleilla litraa kohden. Hyvän kolesterolin eli HDL:n lukema olisi hyvä olla miehillä 1 ja naisilla 1,2. Huonon kolesterolin eli LDL:n viitearvoksi hyväksytään 3 mmol/l.

Nämä ovat vain yleisiä viitearvoja. Jos potilaalla on suurentunut riski aivo- ja sydänsairauksiin, esimerkiksi LDL-arvon tulisi pysyä alle 1,4:ssä.

Korkeat kolesteroliarvot voivat olla sukurasite. Emilia Laguksen mukaan on olemassa sukuja, joissa jo lapsilla huonon kolesterolin arvot liikkuvat kymmenen lukemissa. Vastaavasti on sukuja, joissa arvot ovat hyvin alhaisia.

Nämä ovat kuitenkin ääripäitä, ja suurimmalla osalla luvut edustavat keskikastia.
3. Elintavoilla iso merkitys

Elintavat vaikuttavat kolesteroliarvoihin. Lagus muistuttaa, että verenpaine, verensokerit, tupakointi, liikunta, alkoholinkäyttö ja stressi vaikuttavat kokonaisriskiin.

Naisilla ennen vaihdevuosia kolesteroliarvot ovat usein paremmat kuin niiden jälkeen. Myös tietyt sairaudet vaikuttavat, ja esimerkiksi anabolisten steroidien käyttö nostaa arvoja.

Mikäli tietää, että suvussa on korkeat kolesteroliarvot, omien kolesterolin mittauttaminen on järkevää jo nuorena.

Äänestä
  • 4. Estrogeeni suojaa naisia

    THL:llä on laskuri, joka antaa viitteitä siitä, millä tolalla oma kolesteroli saattaa olla.

    Omien arvojen mittauttaminen elintavoista huolimatta olisi suositeltavaa miehille nelikymppisenä ja naisille viisikymppisenä.

    – Naisilla estrogeeni antaa suojaa. Se pienentää huonon kolesterolin määrää ja lisää hyvää kolesterolia. Siksi naisten kriittinen ikä on korkeampi, Lagus selventää.

    Pitkään korkealla olleet kolesteroliarvot lisäävät riskiä verisuonten kovettumiseen ja ahtautumiseen. Vaarana on, että ne tukkeutuvat äkillisesti. Jos tämä tapahtuu sydämessä tai aivoissa, voi seurauksena olla jopa kuolema.

    – On hyvä herätä ennen kuin jotain tapahtuu. Elintapamuutoksilla suonia pystytään jonkin verran korjaamaan, Lagus muistuttaa.
    5. Liikunta ei takaa hyviä arvoja

    Mikäli kolesteroliarvot ovat korkeat, syyt on hyvä käydä lääkärin kanssa läpi. Kolesteroliarvot voivat nousta monista eri syistä.

    LDL-kolesteroli voi olla koholla, jos syö liian vähän eikä lepää riittävästi. Ilmiötä on havaittu esimerkiksi nuorilla urheilijoilla.

    – Jos liikuntaa on liikaa ja kaloreita saa liian vähän, se vaikuttaa hormonitasoihin. Tämä puolestaan näkyy negatiivisesti kolesteroliarvoissa.

    Riski nousee myös, jos kuukautiset jäävät pois dieetin tai rasituksen takia. Myös stressi voi hetkellisesti nostaa arvoja.

    6. Ruokavaliolla on suurin vaikutus

    Miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa kolesteroliarvojen parantamiseen? Laguksen mukaan ykkösasia on ravinto.

    Ruokavaliosta tulisi karsia pois kovat rasvat. Myös riittävä lepo, liikunta ja stressitason lasku vaikuttavat suotuisasti arvoihin.

    – Laihtuminen vaikuttaa yllättävänkin paljon. Joillakin potilailla arvot ovat laskeneet huomattavasti, kun on jätetty pois munkit ja suodattamattoman kahvin juonti.

    Nämä keinot on syytä katsoa ennen kuin turvaudutaan kolesterolia alentaviin lääkkeisiin.

    Lääkehoitoakaan ei tulisi Laguksen mukaan pelätä. Lääkkeissä on toki mahdollisia sivuvaikutuksia – tavallisimmin lihaskipuja.

    – Näissä tapauksissa lääke voidaan tauottaa ja katsoa, häviävätkö oireet. Yleisesti ottaen lääkkeitä siedetään hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00464 kirjoitti:

    4. Estrogeeni suojaa naisia

    THL:llä on laskuri, joka antaa viitteitä siitä, millä tolalla oma kolesteroli saattaa olla.

    Omien arvojen mittauttaminen elintavoista huolimatta olisi suositeltavaa miehille nelikymppisenä ja naisille viisikymppisenä.

    – Naisilla estrogeeni antaa suojaa. Se pienentää huonon kolesterolin määrää ja lisää hyvää kolesterolia. Siksi naisten kriittinen ikä on korkeampi, Lagus selventää.

    Pitkään korkealla olleet kolesteroliarvot lisäävät riskiä verisuonten kovettumiseen ja ahtautumiseen. Vaarana on, että ne tukkeutuvat äkillisesti. Jos tämä tapahtuu sydämessä tai aivoissa, voi seurauksena olla jopa kuolema.

    – On hyvä herätä ennen kuin jotain tapahtuu. Elintapamuutoksilla suonia pystytään jonkin verran korjaamaan, Lagus muistuttaa.
    5. Liikunta ei takaa hyviä arvoja

    Mikäli kolesteroliarvot ovat korkeat, syyt on hyvä käydä lääkärin kanssa läpi. Kolesteroliarvot voivat nousta monista eri syistä.

    LDL-kolesteroli voi olla koholla, jos syö liian vähän eikä lepää riittävästi. Ilmiötä on havaittu esimerkiksi nuorilla urheilijoilla.

    – Jos liikuntaa on liikaa ja kaloreita saa liian vähän, se vaikuttaa hormonitasoihin. Tämä puolestaan näkyy negatiivisesti kolesteroliarvoissa.

    Riski nousee myös, jos kuukautiset jäävät pois dieetin tai rasituksen takia. Myös stressi voi hetkellisesti nostaa arvoja.

    6. Ruokavaliolla on suurin vaikutus

    Miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa kolesteroliarvojen parantamiseen? Laguksen mukaan ykkösasia on ravinto.

    Ruokavaliosta tulisi karsia pois kovat rasvat. Myös riittävä lepo, liikunta ja stressitason lasku vaikuttavat suotuisasti arvoihin.

    – Laihtuminen vaikuttaa yllättävänkin paljon. Joillakin potilailla arvot ovat laskeneet huomattavasti, kun on jätetty pois munkit ja suodattamattoman kahvin juonti.

    Nämä keinot on syytä katsoa ennen kuin turvaudutaan kolesterolia alentaviin lääkkeisiin.

    Lääkehoitoakaan ei tulisi Laguksen mukaan pelätä. Lääkkeissä on toki mahdollisia sivuvaikutuksia – tavallisimmin lihaskipuja.

    – Näissä tapauksissa lääke voidaan tauottaa ja katsoa, häviävätkö oireet. Yleisesti ottaen lääkkeitä siedetään hyvin.

    No siihen pitää paskoa vaan siihen lääkepurkkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00465 kirjoitti:

    No siihen pitää paskoa vaan siihen lääkepurkkiin.

    Laguks voi mennä kakalle saunansa taka selityksineen. met emmä usko laguksia jne. Emmekä pyyhiriipissä. me vain paskomme.

    Äänestä

On erikoista, että THL ei korosta kansalaisille sitä, että kyseessä
ovat täysin keskeneräiset koronarokotteet, joiden osalta testit ovat
poikkeuksellisen vaillinaisia. THL ei avaa mRNA-rokotteen
riskivaikutuksia millään tavalla

Jokaiselle, joka ottaa rokotteen, jonka tuotekehitys on pahasti
kesken, tulee ETUKÄTEEN TODISTETTAVASTI selvittää ne riskit, joita
rokotteen ottamiseen liittyy.

Äänestä

Pikku pekka: äiti äiti mie tiijän miten se lestori paranee.
Äti: no sanohan pikku pekkaseni sitten se tietosi.
Pekka: Tiihen pittaa vain kakata, eli pakkoa, niin se lestori lahtee tiiet iakki...

Äänestä

  • Anonyymi00472 kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, että tällä sivustolla on ongelma

    https://images.cdn.yle.fi/image/upload/ar_1.4993718592964824 lähetti takaisin virheilmoituksen.

    Virhekoodi: 404

    Tarkista, että olet kirjoittanut verkkosivuston osoitteen oikein.

    Vain järjettömän pitkä linkki eli kyllä se toimii, kun kerää ja kopioi koko pötkäleen ja liittää vaikka control C ja laittaa otsikkoriville sitten vaikka komennolla control v
    eli aivan normi liittäminen

    Äänestä

No paskokaa housunne jos ei sivu ole hyvä.

Äänestä

Olet arvostettu sisällöntuottaja yhteisössämme, ja haluamme kutsua sinut antamaan palautetta YouTuben vaikutuksista omaan elämääsi, talouteen, yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Auta meitä kehittämään YouTubea.

Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Ainakin yksi isojalka asuu jiesiossa. Aina kumisaappaat, jalassa no 48.
    https://youtu.be/khNieF0ZHzU?t=611

    Jalka suurenee iän myötä.
    Eli varmaan jo 49 numeroiset isojalalla.

    Äänestä

  • Se video kerettiin poistaa silläaikaa eli salailu jatkuu. Asian toi esille maalaislääkäri kiiminkinen ja jokin puolueeton naistutkija. Kyse oli rokotteista joita pakotettiin ottamaan tekokoronan aikana. Oli kerrassaan karmivaa totuutta niistä rokotteista siis totuutta. Esim verisuonista on kuolleista löydetty jos mitä ja ym ym . Hyvin aivopesty pelkurit ja salattu,mutta totuus kyllä vielä tulee ilmi ennenpitkää.

    Äänestä

  • Anonyymi00481 kirjoitti:

    Se video kerettiin poistaa silläaikaa eli salailu jatkuu. Asian toi esille maalaislääkäri kiiminkinen ja jokin puolueeton naistutkija. Kyse oli rokotteista joita pakotettiin ottamaan tekokoronan aikana. Oli kerrassaan karmivaa totuutta niistä rokotteista siis totuutta. Esim verisuonista on kuolleista löydetty jos mitä ja ym ym . Hyvin aivopesty pelkurit ja salattu,mutta totuus kyllä vielä tulee ilmi ennenpitkää.

    Mikä sulla on hätänä. Laitetaanko tulemaan palokunta vai aura-auto?

    Äänestä

TOTUUS VELVOITTAA.
Tässä hyvä video. https://youtu.be/TT2g7gPo3mQ
Raakaa saksalaisten siviileinmassamurhaamista.
sankarinne
Winston Churchill

Äänestä

Korona on ikivanha peli.
Sitten on myös auringon korona.

Nyt jiesiokin tietää tämän.

Äänestä
  • Korona baarihan oli sinä Shellin vieressä hotellin alakerrassa. Niin jonnet ei tietysti muista ja Raasakan hattukauppa tien toisella puolen apteekin vieressä,vanhoja komeita rötisköjä

    Äänestä

Missä se irjan kioski on nykyään Jeesiossa.

Äänestä
  • Nii se kikkararosvon kioski on ajat sitte hajoteettu pikarissa.

    Äänestä

Uusi hyvä asevideo USA. Marlin Model 95 Dark Series .45-70

Äänestä

"Minun oma palsta
Jiesiöläisen toivomuksesta perustin oma palstan. Aloitan tämän ekana Sannan kehumisella, koska Ruottin kunkkukin näin t..."

Kyseinen ketju on hyvin ala-arvoinen, psyykkisesti pahoinvoivien ongelmaisten purkaus paikka.
Pysykää siellä.
Ei tänne siis rarvita teitä.

Äänestä
  • 👍👍👍......

    Äänestä

  • No näyttää puolesssa vuodessa löytäneen yli 5 000 kävijää.
    Ilmeisesti ihmiset tykkää lukea muuta kuin paskannus ja vessa juttuja eli minun palsta... on selvästi fiksummalle porukalle kuin esim.tämä

    Ei mulla muuta klara vappen !

    Äänestä

  • Anonyymi00497 kirjoitti:

    No näyttää puolesssa vuodessa löytäneen yli 5 000 kävijää.
    Ilmeisesti ihmiset tykkää lukea muuta kuin paskannus ja vessa juttuja eli minun palsta... on selvästi fiksummalle porukalle kuin esim.tämä

    Ei mulla muuta klara vappen !

    mene sitte sinne omalles runkkuri.
    pitäs tänne läsit. häivy sinne olles kaklles...heti..


    https://youtu.be/oaPBTlR-Ma8

    Äänestä

Juuri Tampereen kaupunginvaltuustoon valittu Juho Hirvelä tuo esiin huolensa Bovaer-lisäaineen käytöstä maitotiloilla: aineen käyttöönotto on tapahtunut suurelta yleisöltä piilossa, ja avoimen keskustelun puute herättää kysymyksiä. Bovaerin vaikuttava aine on mahdollisesti haitallinen sekä eläimille että ihmisille, mutta pitkän aikavälin vaikutuksista ei ole tutkimustietoa.


Hirvelä korostaa, että vaikka käyttö Suomessa on vielä rajallista, kehitys muistuttaa Tanskaa, jossa Bovaerin käyttö on jo lakisääteistä. Hän painottaa kuluttajien oikeutta tietoon ja mahdollisuutta tehdä valistuneita valintoja ruokakaupassa. Hirvelän mukaan avoimuuden, luonnollisen ruoantuotannon ja suomalaisten maatilojen tukeminen on tärkeämpää kuin koskaan.


Terveystuotteiden ja täydentävien hoitojen kohdalla on nähty virheellistä uutisointia, jossa faktat ovat jääneet sivuun tai niitä on vääristelty.

Äänestä

Tässä ketjussa on muuten hyvä laatu.
vain muutama ala-arvoinen suolto.

Äänestä

Emme ole kilpailemassa täällä
Typerää sellainen.
EVVK

Äänestä

Jiesiö saakin pysyä omaassa saitissaan
EVVK

Äänestä
  • Jees. Laatu yleensäratkaisee. ei määrä.
    varsinkin kun se on makkilantaa.

    Äänestä

  • Tehhään jiesille oikein hinkalo

    Äänestä

En poikotoi mitään ketjua.
Jos se on asiallinen. Ja kiinnostava...

Äänestä
  • Olen tehnyt kymmeniä, keskutelu aloituksia Suomi24. Jopa satoja vuosien kuluessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00509 kirjoitti:

    Olen tehnyt kymmeniä, keskutelu aloituksia Suomi24. Jopa satoja vuosien kuluessa.

    Huomattu on,kaikki paskanjauhantaa, mutta toki ymmärrän, jos älli ei riitä normaaliin rupatteluun

    Äänestä

Sama henkilö on voinut tehdä kymmeniä keskutelun aloituksia.
Ja on tehnytkin.
Ei takerru esim. yhteen jeesiö keakusteluun solvaamaan aivopestynä.
Yleensä sosialistina.
niitä aloituksia on erittäiin helppo tehdä.

Äänestä
  • Pierettehän tekin jatkuvasti..

    Äänestä

  • Ilmoittaudu ilmaiseksi nyt: https://terveyssummit.fi
    TerveysSummit on sarja terveys- ja hyvinvointiaiheisia haastatteluja, joita voit seurata koko viikon netissä ajalla 5.-11.5.2025. Tänäkin kautena luvassa on kymmenittäin mielenkiintoisia, ajankohtaisia haastatteluja. Mukana on uusia, tuttuja, sekä katsojien toivomia asiantuntijoita.
    Ilmoittautumalla tapahtumaan näet kaikki päivän haastattelut ILMAISEKSI 24 h ajan alkaen jokaisen päivän aamusta klo 9.00. Ilmaisen katseluajan jälkeen haastattelut näkee vain VIP-jäsenyydellä: https://terveyssummit.fi/vip/

    Äänestä

Piikittömät, testaamattomat, naamavaipattomat. Huippuja.
Kyllä ovat.

Äänestä

Tietty asia jo vuosikymmeniä sitten.
isossa perheessä eniten maitoa juova kasvoi pisimmäksi.
Eli joi yksin maidon. Muut jäi mopen osalle.

Äänestä

Hiljainen muutos maitotiloilla – Bovaer tuli, mutta unohtui kertoa - Juho Hirvelä


Lidliin Bowaeria heti.

Äänestä

Pulttiauto sai nimensä siitä kun se myi alussa vain pultteja ja varmaan muttereitakin. Ei siinä alussa tainnut juuri muuta ollakkaan.
Savenmaa se oli.

Äänestä

Vappu on samanlainen päivä kuin muutkin.
En ole huomannut ikinä mitään eroa muihin päiviin vertaillen.
En ole seurannut ikinä mitään lööppejä jne.
Aivan sama minulle kenelle niin se sanotusti kuuluu.
Ottakaa se mukaanne sitten kun kuolette fanaattiset kommarit jne.

Äänestä
  • Kuitenkin piti näin pieneenkin asiaan ottaa uiuiuiui-kantaa vaikka se EVVKin päällä.Aika huvittavan säälittävä tyyppi olet

    Äänestä

  • Anonyymi00524 kirjoitti:

    Kuitenkin piti näin pieneenkin asiaan ottaa uiuiuiui-kantaa vaikka se EVVKin päällä.Aika huvittavan säälittävä tyyppi olet

    (Kuitenkin piti näin pieneenkin asiaan ottaa uiuiuiui-kantaa vaikka s....)
    Korkki kiinni vaan tekin. kyllä se siitä sitten. https://youtu.be/OXHTajSjgIg Hyvä

    Äänestä

Asialinjalla aina ilman sairasta aivopesua ja fanattisuutta.

Äänestä

Senku vietätte vappujanne.
Mitäpä se mulle kuuluu.
EVVK.

Äänestä

Sosialistit on oikeita raivopäitä kaikki tyynnä. On henkilökohtaista kokemusta noista sekopiästä. Tosikoita,änkyröitä,vihaisia,ei missää asiassa olla samaa mieltä,jyrkkämielisiä inhokkeja jne..

Äänestä

Missä kommari, siellä, kauna, kateus, kiihko, kierous, fanaattisuus....jne.

Äänestä

Ylen annin loinen änkyröi koko ajan. Eli on venäjän vastainen tyypillinen laumaeläin.
Yle joutais lopettaa kokonaan.
https://youtu.be/I0MA4N2ZtOA

Äänestä
  • Ukraina aloitti sodan murhaamalla ja polttamalla venäläisuä elävänä kerrostaloon.
    Siitä on videoita.
    Palavat ihmisen hyppivät korkelta kiveyksyylle kadulle.

    Paljon, paljon muitakin videoita ja totisteita.

    Äänestä

Paavo on vanha mies jo hänkin. Eikä hänellä ole mitään syytä puhua paskaa.
Paavo on vanha konkari ilman Sdumbbimaista fanaattisuutta.
Sdunbbbi on erittäin tyhmä ikene-nauru ukko.
Kuulemma oikein fanaattinen pienempiensä koulukiusaaja, ikene nauraja.
Paavo puhuu. https://youtu.be/mRiwx0oTHdk

Äänestä
  • Heti kun minä kommentoin, niin jeesiön saitin roskaväki alkaa kilpailemaan paalupaikasta.
    Eli että se tulisi keulille se heidän paska siis.
    Tehkää jo jotain uuttakin.
    Jonnin joutavaa kakkaa aina.
    Sama jengi sosialisteja.
    70 vuotta vanha konsti jo.

    Laatu ratkaisee.

    Äänestä

  • Anonyymi00534 kirjoitti:

    Heti kun minä kommentoin, niin jeesiön saitin roskaväki alkaa kilpailemaan paalupaikasta.
    Eli että se tulisi keulille se heidän paska siis.
    Tehkää jo jotain uuttakin.
    Jonnin joutavaa kakkaa aina.
    Sama jengi sosialisteja.
    70 vuotta vanha konsti jo.

    Laatu ratkaisee.

    On ne tyhmiä kyllä ja lapsellisia.
    Eikö niillä ole juuri muuta elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi00535 kirjoitti:

    On ne tyhmiä kyllä ja lapsellisia.
    Eikö niillä ole juuri muuta elämää.

    😂😂😂....ei näköjään ole muuta....

    Äänestä

  • K2 vitamiinista on puutetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00540 kirjoitti:

    K2 vitamiinista on puutetta.

    Koko ajan mantrattu muun muassa magnesiumista. Että sitä saa liikaakin
    Tämä lääkäri sanoo siitäkin muuta.

    Äänestä

Niin se kikkararosvon kioski on ajat sitte hajoteettu pikarissa.

Helvetillinen ahnesilmä oli se ämmä.

Äänestä
  • Huittasen timo teki ensin siihen etuseinään ison ovenreijän ja senjälkeen polttivat kun ei muualta enää saaneet polttopuita velaksi. Möllönaaman hommoo myös rahtata rukkilavoja ja rakennusjätettä kirkolta polttopuuksi,kun on niin saamaton ja pihi.

    Äänestä

  • Kim Jong-un: Eikö tuollaisen ihrakasan kannattaisi tehdä itselleen armomurha.
    Läskiä ja todella ruma muutenkin.
    Mikä on tuollaisenkin elämän tarkoitus.
    Vahinko-eläin.

    Äänestä

  • Anonyymi00545 kirjoitti:

    Kim Jong-un: Eikö tuollaisen ihrakasan kannattaisi tehdä itselleen armomurha.
    Läskiä ja todella ruma muutenkin.
    Mikä on tuollaisenkin elämän tarkoitus.
    Vahinko-eläin.

    Maan tasalle joutaa pommittaa koko korea ikiajoiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00545 kirjoitti:

    Kim Jong-un: Eikö tuollaisen ihrakasan kannattaisi tehdä itselleen armomurha.
    Läskiä ja todella ruma muutenkin.
    Mikä on tuollaisenkin elämän tarkoitus.
    Vahinko-eläin.

    Katsokaa leuan alla olevaa ihraa. Kim jong jung jung jung...

    Äänestä

  • Anonyymi00547 kirjoitti:

    Katsokaa leuan alla olevaa ihraa. Kim jong jung jung jung...

    Kim Jong-un nousee valtaan raakojen puhdistusten, salamurhien ja maailmanlaajuisten uhmausten kautta. Pelkoon ja eristäytymiseen perustuvan dynastian tukemana Pohjois-Korea laajentaa ydinarsenaaliaan, rahoittaa itsensä kansainvälisen rikollisuuden kautta ja hiljentää kaiken opposition – siitä tulee yksi maailman arvaamattomimmista ja vaarallisimmista hallituksista.

    Äänestä

Ei tämä kommentointi lopu siihen, että jiesio saittilaiset yrittää sitä omalla saitillaan.
Menkää pois iäksi täältä.
Teitä ei tarvita mihinkään riidan lietsijoita.

Äänestä
  • 🤣🤣🤣.......mitäs te pentit..pentit ei huomaa mitään...laksossakaan..kaljalastia vaan lisää...

    Äänestä

00:00:00 – Kimin uhka
Johdatus Pohjois-Korean imagoon ydinaseisena, arvaamattomana diktatuurina.

TILANNE ON TODELLA VAKAVA.
Tuo tietää maailman loppua.

Äänestä

maapallon osalta tässä takoitetaankin.
eli ihmiskunnan loppu.

sehän on vain hyvä asia.
joutaaki loppua.

monella menee samalla kissatkin. Ja kananpojat saunan takana..
🤣🤣🤣....

Äänestä

Sehän on laskettu jo ajat sitten, että maapallon ydinpommit riittää tuhomaan maapallon moneen kertaan.

Äänestä
  • Maapallo on niin jämerää tekoa että se ei ole moksiskaan vaikka tuhat ydinlatinkia sais. Väestö,elikot ja kasvillisuus toki kärsisi
    Ei vaikka Anon litteää palloakin mokutettais kuinka. On se semmonenpallo tämä

    Äänestä

  • Anonyymi00559 kirjoitti:

    Maapallo on niin jämerää tekoa että se ei ole moksiskaan vaikka tuhat ydinlatinkia sais. Väestö,elikot ja kasvillisuus toki kärsisi
    Ei vaikka Anon litteää palloakin mokutettais kuinka. On se semmonenpallo tämä

    Lakkaa haaveilemasta poika ja syö keittos.

    Äänestä

Sehän on laskettu jo ajat sitten, että maapallon ydinpommit riittää tuhomaan maapallon moneen kertaan.

Sehän on laskettu jo ajat sitten, että maapallon ydinpommit riittää tuhomaan maapallon moneen kertaan.

Äänestä
  • Siis se säteily viimeistään tappaa ihan kaiken. sitä ei voi paeta, muuten kuin avaruuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00563 kirjoitti:

    Siis se säteily viimeistään tappaa ihan kaiken. sitä ei voi paeta, muuten kuin avaruuteen.

    te kuolette siis kaikki.

    Äänestä



Eli kukaan ei selviä. Ei ole turvapaikkaa.

Äänestä
  • Ydinaseiden vähenemisestä huolimatta tutkijat arvioivat maailmassa olevan edelleen noin 16 000 ydinasetta, kun vuonna 1945 niitä oli kaksi.

    Äänestä

https://www.kirkkojakaupunki.fi/

Hiroshima ja Nagasaki ovat maailmanhistorian ainoita kaupunkeja, joita vastaan on sodassa käytetty ydinaseita. Ensimmäinen ydinpommi pudotettiin Enola Gay -lentokoneesta 6.8.1945 Hiroshimaan. Muutama päivä myöhemmin pudotettiin toinen pommi Nagasakiin.
Voit myös kuunnella koko tekstin.

Räjähdykset tuottivat valtavaa tuhoa ja sadat tuhannet ihmiset kuolivat tai vammautuivat pysyvästi. Ensimmäinen ydinpommi, Little boy, pudotettiin 9 450 metrin korkeudesta ja sen teho oli noin 13 THT-kilotonnia, mikä on nykyisiin ydinaseisiin verrattuna vähän. Silti se tappoi välittömästi noin 75 000 ihmistä.

Nagasakiin 9.8. pudotettu pommi oli edeltäjäänsä isompi. Fat maniksi nimetyn atomipommin tuhovoima jäi kuitenkin luultua pienemmäksi Nagasakin mäkisen maaston ansiosta.........................................jakuuu...

Äänestä


  • Anonyymi00572 kirjoitti:

    Voit kuunnella tekstin. Jos et muuten ymmärrä.
    KOKO MAAPALLO TUHOUTUISI.

    Klikkaa hiirellä kohtaa, kuuntele.

    Äänestä

  • Anonyymi00573 kirjoitti:

    Klikkaa hiirellä kohtaa, kuuntele.

    Maapallo ja sivilisaatio on kaks eri asiaa.
    Maapallo ei poksuttelusta tuhoudu.Toki Ihmiset ja elämä osittain , mutta kuolleeksi planeetaksi tätä ei saada eikä pallo leviä pölyksi kuin ellun vääntämä läjä

    Äänestä

oikein kirkkokin sotkettu näihin juttuihin.Pitäkää tunkkinne halleluujaa joopa se joo

Äänestä

Kirkko lopettaa hautaamisen kaikilta,myös kirkonveronmaksajille. Se woke on aivopessyt lopullisesti kirkkojohdonkin. Hautaus tulee ehkä labecon konnolle lähitulevaisuudessa. Maksu peritään tietenkin etukäteen .

Joo mutta nyt satelee räntää ja ulkona on koleaa/kylmä,mutta sisällä lämpöä piisaa sillä nollasentin kwh pörssisähkö lämmittää. On koko viikonlopun nollassa kuitenkin alle sentissä pörssärisähkö.

Äänestä

Rovaniemellä on krematorio.
Eli ei tarvita enää koko hautuumaata.
Oulu oli kallis pitkän matkan takia.
Varmaan voi antaa hautaus urakoitsijalle oman tuhka pytyn johon tuhkat saa laittaa. Ei tarttee maksaa siitäkään kiskurihintaa.
Nyt on hinta lähes sama kuolemalla.
Arkussa voi säästää jne.
Muovi ei kelpaa. Siitä jää polton jälkeen ongelma jätettä.

Kirkko huomannut kuinka tulot vähenee.
Kukaan ei kohta usko enää kirkkoa ja sen oppeja.
Sodankylässä on koirien hautuumaa.

Äänestä
  • Arkun voi tietenkin tehdä itsekin puusta.

    Äänestä


  • Anonyymi00581 kirjoitti:

    Tässä on sama syntinen laulaja.
    https://youtu.be/nkmxx3AI9Lc

    Maritta Viitamäki kertoo, miten hän päätyi näyttelijäuransa aluksi Maa on syntinen laulu -elokuvan päärooliin.

    Äänestä

Muualla maailmassa poltetaan greamatorissa ruumiit pahvilaatikoissa. Arkussa polttaminen pitäisi kieltää lailla. Paljon poltetaan arkkuineen päivineen ruumiita myös jo rovaniemellä. Hyvähän se on polttaa kun ilmaista rahaa tulee kuin turkin hiasta. Nykyarkuissa ei ole nauloja. Kommari anna ehdotti ,että ruumiit kierrätykseen ja kompostiin.

Äänestä

Ostin pöljyyttäni 40 vuotta sitten pulttiautosta ruotsin armejan kengät. Maksoivat 70 mk no niillä ei tehnyt yhtään mitään. Yleensä onkin niin,että armeijoiden kamppeilla ei tee yhtään mitään,ne ovat vasarelekojen kanssa samaa ns kuttaberkkaa.

Äänestä

Vai niin olet kyllä oikeassa.

Äänestä

Trump pelastaa paljon.
Pitää kurissa hulluja.

Äänestä
  • Ennen kaikkea ne ovat erittäin epäkätännöllisiä ne armeijan rytkyt jne,

    Äänestä

Kommari annalle tiedoksi.

No niinhän on saanut tehdä jo pitkään.
Siis ainakin omalle kompostilleen.

Äänestä

Esa Pakarisen musiikista tykkäävät jne, ovat tutkimuksieni mukaan paljon tyhmemipiä kuin sinfonioista tykkäävät. 🤣😂🤣😂.....
5
Minun kokemukseni mukaan paljon klassista musiikkia kuuntelevat ovat keskivertoa älykkäämpiä.
8

. 🤣😂🤣😂.....

Äänestä
  • Esim. sinfoniat ovat huippumusiikkia.

    Äänestä

Trump pelastaa paljon.

On jo pelastanut.
Muun muassa maapallon ydinsodalta.
Ainakin vielä toistaiseksi.

Äänestä
  • Se palvomanne edellinen presidennti paidaninne oli vahuuden höperö lasten nuuhkija.
    Aivan höperö.

    Äänestä

Maapallo tuhoutuu satakertaisesti nykyisillä Ydinohjus varastoilla. Kuukin karkaa avaruuteen.

Ei jää mitään elämää.

Äänestä
  • höpö höpö

    Äänestä

  • mielikuvitus päässy vauhtiin, jarruta nyt edes vähäsen. Ryssie atomipommit on lahonneet käyttökelvottomiksi.Saahan ne muutaman P-koreasta, mutta niistä ei tiedä minne leviävät jos leviävät

    Äänestä

Kummaa änkyröintiä joka paikassa ja pätemisen tarvetta.

Tehkää omat tuhoutumattomat ydinohjus sivunne.

Eli sellaiset kuin haluatte.

MAAPALLOSTA EI JÄÄ MITÄÄN JÄLJELLE YDINPOMMIEN KÄYTÖN JÄLKEEN.

Ei jää turvapaikkaa yhtään mihinkään.
Se säteilly leviää joka paikkaan.

Äänestä
  • Säteilee aikansa ja ihmiset tulee esiin poteroistaan torakoineen ja helluntaiorgiat saa jatkua

    Äänestä

Lääkärit ovat itseään täynnä.
Osa oikein hankalia, luonnevikaisia.
Niillä on heti se käsitys, että tulee hakemaan sairaslomaa jne.
....🤣🤣🤣🤣.....
Eikä niilläkään kiinnosta muu, kuin helppo raha. 👍👍👍.....

Äänestä
  • Antavat summan mutikassa reseptin apteekkiin.
    Ovat osakkaita monesti siinä myrkkyfirmassa. (lääke)

    Äänestä

  • Koronapiikitetyt kuolee kyllä syöpään ilman ydinpommin säteilyäkin pian aikaa.

    Niin on tutkittu tarkoin.
    Rehelliset tutkijat ja lääkärit.

    Itse en tiedä.

    Äänestä

syövät lisääntyy kovaa vauhtia

ravinto yksi syy tietenkin myös.

säteilyä joka paikassa jne.
koronapiikit jne..

Äänestä

Mulla ei ole lääkäreistä muuta kuin huonoja kokemuksia.
Noin 5 kertaa käynyt vastaan otolla kohta 80 vuotta jon vanha.
Nekin käynnit piti maksaa.

Äänestä
  • En saanut mitään apua.
    Yksi nuorehko kikkeli lääkäri oli supervitttumainen.
    No oli v..tun puutteeessa varmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    En saanut mitään apua.
    Yksi nuorehko kikkeli lääkäri oli supervitttumainen.
    No oli v..tun puutteeessa varmaan.

    Kadehti kun olin komea nuori mies silloin.
    Siitä siinä oli pitkälti kyse.
    Se kateus on aina läsnä.

    Äänestä

  • Anonyymi00621 kirjoitti:

    Kadehti kun olin komea nuori mies silloin.
    Siitä siinä oli pitkälti kyse.
    Se kateus on aina läsnä.

    Tästäkin jo normaali järkinen tietää, että oli kyseessä mies puolinen lääkäri oletettu.

    Ei naiset kadehti komeita miehiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00623 kirjoitti:

    Tästäkin jo normaali järkinen tietää, että oli kyseessä mies puolinen lääkäri oletettu.

    Ei naiset kadehti komeita miehiä.

    🤣🤣🤣........Totta.

    Äänestä

  • Youtube on siitä hyvä, että saa poistaa itse pahantahtoiset ja muut törkyviestit pois.
    Tai voi estää ne kokonaan. Siis omalta youtube kanavaltaan.
    Normaali ja psyykkisesti terve ei niitä kyllä kirjoittelekaan.

    Äänestä


  • Anonyymi00628 kirjoitti:

    Kevennys välillä. Elokuvan loppuhuipentuma. Ole hyvä.
    https://youtu.be/OYvfNp0JrAs?t=101

    Konepelti toimii. Eli hyvähän tuo auto vielä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00629 kirjoitti:

    Konepelti toimii. Eli hyvähän tuo auto vielä on.

    Martti vainaa viihtyi hyvin luonnon helmassa ja ymmärsi huumorikin ihan hyvin.

    Äänestä

Persut ei ole enää läheskään Veikko vennamon puolue.

Valovuosia etääntynyt alkuperåisestä SMP puolueesta.

Poliisi väkivaltaa suomessa. Syytön mies pahoinpidellään poliisien toimesta käsirautoihin ja käsiraudoiissa sitten putkaan . https://youtu.be/F0EJa6MgU6E

Äänestä

Totuus velvoittaa.
Totuus voittaa lopulta aina.

Äänestä

Olemme yhteiskunnan parhaita. Valiojoukkoa. Kestimme hirvittävän yhteiskunnan paineen ja syyttelyn. Sitä ei saa unohtaa koskaan.

Allekirjoitan tuon

Äänestä
  • Siis me jotka emme suostuneet myrkkypiikeille.

    Äänestä

  • Anonyymi00639 kirjoitti:

    Siis me jotka emme suostuneet myrkkypiikeille.

    Olette tosiaan sankareita kaikki, vellihousumestareita kaikki. Torille näytille ilimanmuuta

    Äänestä

yks hailee kaikki tappamiset ja sotimiset. EVVK
Mitä se meille kuuluu kuitenkaan.

Äänestä

Täällä ei tarvita tyhmiä ja aivopestyjä. Omituista vihaansa purkautujia.

Sovinnossa, sovinnossa. Se on parasta.

Tehkää omat aloitukset.
Tartteeko sitä aina valmiille tulla.
Asialliset kommentit ovat tietenkin OK.

Äänestä

Ne myrkkypiikit, ne myrkkypiikit...mitähän ne vielä....aika näyttää.

Äänestä

Sana retarddi tarkoittaa tyhmää/hölmöä ihmistä, sitä käytetään yleensä haukkumis/pilkkaamiseen liittyvissä tilanteissa. Sana retardii tarkoittaa tyhmää/hölmöä ihmistä, sitä käytetään yleensä haukkumis/pilkkaamiseen liittyvissä tilanteissa. 1 Sana retardti tarkoittaa tyhmää/hölmöä ihmistä, sitä käytetään yleensä haukkumis/pilkkaamiseen liittyvissä tilanteissa. 1 Sana retartdi tarkoittaa tyhmää/hölmöä ihmistä, sitä käytetään yleensä haukkumis/pilkkaamiseen liittyvissä tilanteissa.

Äänestä

Jauhosanna pakotti/yritti sairaanhoitajat piikkien ottoon. Monet joutuivat pakonedessä taipumaan ja ottamaan nuo rokotukset,mutta tuhannet hoitajat kieltäytyovät ja saivat POTKUT työstään. Niin että näin velkaviisikon rubsuakkojen viimehallitus menetteli.

Äänestä

Nyt on se suhdeluku muuttunut ja paljon.

Siis kuolleisuus-luvut rokotettujen ja rokottamattomien kesken.

Eli rokottamattomia on elossa paljon paljon enemmä kuin mitä alussa.

Rokotettuja on ruumishuoneella hirmuisena ruuhkana yhä.
varsinkin vanhempaa väkeä.

Äänestä

  • Anonyymi00649 kirjoitti:

    Tässä onnittelut viipymättä jeesiöläisille. Saa muutkin nauttia.
    https://youtu.be/3-j2O7hc2VM?t=18

    🤣🤣🤣......Hyvä. saa Riipikin nauttia.

    Äänestä

Nyt juuri menossa https://terveyssummit.fi/ paljon hyvää tietoa älykkäimmille.
saa tietenkin muutkin katsoa, jos kiinnostaa.

Äänestä

Omaa olemassa oloaan ei kannata hävetä ja salata.
Tulkaa ulos komeroistanne.

Äänestä
  • Kun käyttäytyy asiallisesti toisia kohtaan.
    Silloin on mukava elää itsekin.

    Äänestä

kannattaa käydä paskalla silloin kun paskattaa.

Ihan hyvin myös naapurin pihalle tai portaille.
Mitä tuo kuiten haittaa.
napurihan on paskaa ittekki.
paska mikä paska.

Äänestä

Vakavasti ottaen: Ihmisen päähän kertyy kaikkea paskaa. Vahingollisia ajatusmalleja, traumoja jne.
vink.
Auttaa, jos puhuu ammattilaiselle.

Äänestä
  • mene kuiteski omalle saitilles selittämään kakkaasi tumpelo.
    jeesion saitille vaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00660 kirjoitti:

    mene kuiteski omalle saitilles selittämään kakkaasi tumpelo.
    jeesion saitille vaikka.

    Tämähän on jjiesiö-saitti jossa paikalliset purkaa pahaa oloaan ja pohtivat ammattiapu-asioitaan.

    Äänestä

PAKKATTAA...pakkattaa...
eli pakkalle ja karkaan pois täälyä sitte...

Äänestä

Yksin asuvia miehiä on 631 719.

ELI EMME OLE SIIS YKSIN YKSIN ASUVIA.
🤣🤣🤣🤣.....
Kuka laski...

Äänestä

En seuraa yleä, enkä kyllä muitakaan. En vuosikymmeniin.
Vieläkö siellä tulee ne heimo tuiriainsen uutsimet

Äänestä

Hemmppa tavaa vielä uutimia.
Varmaan jo taivaassa.

Äänestä
  • Ei lue Heino enää ainakaan ylessä.

    "Heimo Sakari Tauriainen oli suomalainen televisiotoimittaja ja uutisankkuri. Tauriainen toimi Yleisradion televisiouutisten uutistenlukijana 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa. Hän jäi eläkkeelle Yleisradion palveluksesta vuonna 1984."

    Äänestä

  • Tuossahan se Aattu huutaa taas moneen kertaan sosialistu puolueen puolesta.
    Eli Aatun omasta puolueesta. Johan tuo on tiedetty koko ajan.
    https://youtu.be/uqPU7nERaQ4?t=307

    Äänestä

Suomesta video. The Soviet Division That Was Massacred by Something Unknown in Finland During 1939
https://youtu.be/GQ4n3QhTUxc

Äänestä

Ukraina uhkaa saastuttaa koko mapallon tuhomalla ydinvoimaloita.
celenski. Se säteily leviää ensimmäiseksi suomeen.
Suomi tukee murhaajia, eli ukrainaa. Roisto ja massa-murhaaja.
Kuuntele lähetys. asiaa. Jos kiinnostaa totuus.

https://youtu.be/tuoloPe35Bs

Äänestä

Sehän on vasta edessä.
Ei tuo kyllä unohdu ikinä.
Siis ne koronapiikin seuraukset.
Ja myrkkypiikeille pakottaminen. PELOTTELU.

Äänestä
  • Iloinen yoube...

    Äänestä

Nykyisin on ne kauko-ohjattavat erittäin tappavat ja tarkat lennokit.
Ne löytää kaikkialle ja tappaa.
Kaikki muut ovat alkavat turhia.
Tai sitten ydinpommi kyllä myös tappaa.

Äänestä

muutama ydin ohjus itse kullakin valtiolla korvaa täysin kaikki turhat armeijat.
TÄYSIN TURHIA JA HIRVITTÄVÄN KALLIITA LAITOKSIA KAIKKINEEN TAAKSE ESINAHAT VETÄKÄÄ HARJOITUKSINEEN.

Äänestä
  • Ohjus tai ei, mutta ei piikkejä.
    Olemme yhteiskunnan parhaita.
    ME PIIKITTÖMÄT SIIS.

    Äänestä

  • Anonyymi00679 kirjoitti:

    Ohjus tai ei, mutta ei piikkejä.
    Olemme yhteiskunnan parhaita.
    ME PIIKITTÖMÄT SIIS.

    Olemme kuolleita me piikittömät.
    Niinhän ne kaikki piikitetyt toitottivat monta vuotta koko ajan.
    Joka tuutissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00681 kirjoitti:

    Olemme kuolleita me piikittömät.
    Niinhän ne kaikki piikitetyt toitottivat monta vuotta koko ajan.
    Joka tuutissa.

    Kyllä me kuolemmekin.
    Kunhan aikansa odottaa.
    🤣🤣🤣.....

    Äänestä

  • no?
    en mie ainakhan ymmärrä mitä tuossa on ihmeellistä.
    Katsokaa peiliinne.
    Miltä te näytätte.

    Äänestä

  • Anonyymi00687 kirjoitti:

    no?
    en mie ainakhan ymmärrä mitä tuossa on ihmeellistä.
    Katsokaa peiliinne.
    Miltä te näytätte.

    Minulla ei politiikka ole ikinä kiinnostanut sitten yhtään.
    Se on huippuhyvä asia.
    Eli älykkyyttähän se on.
    Ei mitään muuta.
    En ole ikinä äänestänyt kertaakaan.
    EVVK

    Äänestä

  • Anonyymi00687 kirjoitti:

    no?
    en mie ainakhan ymmärrä mitä tuossa on ihmeellistä.
    Katsokaa peiliinne.
    Miltä te näytätte.

    "Sieltähän tulikin kunnon piikki"

    Jeesiön saitillenne sielut rientäkää...
    täällä ei ole kiinnostuneita riitelijöitä yhtään.

    Äänestä

  • Ok. katselin. karmea onnettomuus.

    Äänestä

Möllönaamalla ei ole muuta kertakaikkiaan kuin seurata ylepaskaa ja sen suoltamaa ropakantaa ja vääristelyä. Kuka vi**u jaksaa kyselytunteja siikata ja sosialistien iankaikkista "lapsiperheiltä ja heikommassasemaassa olevilta ulinaa"

Äänestä
  • No mie tiiän kuka ei omista lapsiperhettä. Net on nämä vanahat pojat pääasiassa jokka uiuttaa pääasiassa pilun puutteessa

    Äänestä

ydinase valtioon ei kukaan uskalla tulla hyökkäämään.
SE ON TOTTA.

Äänestä
  • EI OLE OLEWMASSA MITÄÄN RAJOITETTUA YDINSOTAA.
    Se tietää maapallon elämän tuhoa.

    Äänestä

  • se on ydinasevaltio

    Äänestä

  • Päissäänkö sie höpiset.
    ukraina hyökkäilee venäjälle,
    intia ja pakistan pommittelee toisiaan, kumpikin ydinasevaltioita.
    Israel rymistelee joka suuntaan ja saa vähän takaisinkin vaikka ydinasevaltio.

    Äänestä

Huippumuusikko. Osaa laulaa ja soittaa huippuhyvin. Ei tarkoita minun kohdalla ollenkaan uskon asioita. En usko mitään mielikuvituksia. https://youtu.be/Ugad4_nPFVY

Äänestä

Pitkän erittäin kituliaan junamatkan jälkeen vangitut luulivat, että nyt helpottaa.
Ei helpottanut. Juosten kaasukammioon pamppujen heiluessa.
Kuvitelkaa se omalle kohdallenne. Uskomatonta touhua. Kammottavan mielisairasta.
Ei tarvita mielikuvitus kauhuelokuvia.
https://youtu.be/BL6mPw801eU

Äänestä

Kyllä minun puolesta maailman loppu voi jo tullakin.
Mitäpä tuo haittaa ketään.
Kuolleena ei tunne haittoja.

Äänestä
  • Tykkäsin kyllä minäkin.

    Äänestä

Ei ne häppee
Kristityt katselevat Suomessa runsaasti pornoa ja kokevat syvää häpeää, havaitsi tutkija – nuoret naiset aktiivisimpia

Tutkija haluaa avoimempaa ja rakentavampaa seksuaalisuuteen liittyvää keskustelua kirkoissa.
Kuullu että aika railaksta menoa välillä, liekö kathellisten juoruja, tiiä sitten

Äänestä

Möllöpärstä kirjoittaa omassa palstassa omaa inhotusta ja vissiin luulee,että hän on hyväkin asiantuntija. 10 vuotta samaa inhotusulinaa,tyhmää yksinkertaista sontaa suoltanut jo.

Äänestä

Koulussa istuminen ei kyllä nosta älykkyyttä vähääkään. PÄIN VASTOIN.
Jos sitä on sitten ollutkaan.
Älykkyys on itse kunkin aivoissa.
Ei kouluissa.

Äänestä

Möllö harjoittelee paljon kirjoitusta.

Se on aivoissa se älykkyys.
Perittynä. Sitä ei voi mitenkään lisätä.
Jos on tyhmä. Niin tyhmänä pysyy.
Koulussa istuminen on vain esim. korppi vainaan Tarzanin lukemisen kuuntelua ja hänen tyhmiä vitsejä.
Sangen merkillistä, sangen merkillistä....tarkkaillen kuka nauraa sille Matti paran keksinnölle.
Eli ei siellä Tarzan kirjoissa kyllä noin kirjoiteta missään.
🤣🤣🤣.....

Äänestä
  • Oikaisu.
    matti vainaan tarzanin kirjassa lausuttiin matin mukaan näin.

    TUIKI MERKILLISTÄ, TUIKI MERKILLISTÄ.....
    No oli siellä yksi oppilas jota nauratti kovasti se. Ei muita.

    Tuki omituista tuo minun mielestä on.
    Samastua Tarzaniksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00705 kirjoitti:

    Oikaisu.
    matti vainaan tarzanin kirjassa lausuttiin matin mukaan näin.

    TUIKI MERKILLISTÄ, TUIKI MERKILLISTÄ.....
    No oli siellä yksi oppilas jota nauratti kovasti se. Ei muita.

    Tuki omituista tuo minun mielestä on.
    Samastua Tarzaniksi.

    Tuki omituista tuo minun mielestä on.
    Samastua Tarzaniksi.

    Yli 50 vuotiaana muumiona. India tupakkia kyrsänä polttavana tarzanina.

    Äänestä

  • Anonyymi00706 kirjoitti:

    Tuki omituista tuo minun mielestä on.
    Samastua Tarzaniksi.

    Yli 50 vuotiaana muumiona. India tupakkia kyrsänä polttavana tarzanina.

    🤣🤣🤣.....
    Muuten se Tarzan muutti pois viidakosta ja alkoi polttamaan tupakkia.
    Siellä kirjassa lukee muun muassa näin, lausui tarzan ja sytytti savukkeen...Tosi on...
    Jotain se lausui.
    No varmaan jotain Janesta puussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00706 kirjoitti:

    Tuki omituista tuo minun mielestä on.
    Samastua Tarzaniksi.

    Yli 50 vuotiaana muumiona. India tupakkia kyrsänä polttavana tarzanina.

    India piipputukakkia se veti luokassa.
    Se haisi pahalle kaiken muun lisänä tunkkaisessa luokassa.
    Se piippu sillai korahteli ko se veti sitä.
    Niinku, niinku ne piiput ruukaaki tehdä kun niitä imutetaan innolla oikke.
    🤣🤣🤣...

    Äänestä

  • Anonyymi00706 kirjoitti:

    Tuki omituista tuo minun mielestä on.
    Samastua Tarzaniksi.

    Yli 50 vuotiaana muumiona. India tupakkia kyrsänä polttavana tarzanina.

    Tuiki on oikein eli sama kuin sangen omituista eli erikoisen omituista etc

    Äänestä

Putin Embraces North Korean General at Red Square – “Best Wishes to All Your Soldiers” | APThttps://youtu.be/9Dh0hJPSxeU Teksti suomen kielellä.

Äänestä
  • Kim Jong-un on Pohjois-Korean yksinvaltias. Kim nousi maansa hallitsijaksi isänsä Kim Jong-ilin kuoltua joulukuussa 2011, ja hänet nimitettiin samana vuonna virallisesti suureksi johtajaksi. Valtakautensa alussa Kim kiristi maansa rajojen valvontaa mutta salli kansalaisilleen samalla suurempia taloudellisia vapauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00710 kirjoitti:

    Kim Jong-un on Pohjois-Korean yksinvaltias. Kim nousi maansa hallitsijaksi isänsä Kim Jong-ilin kuoltua joulukuussa 2011, ja hänet nimitettiin samana vuonna virallisesti suureksi johtajaksi. Valtakautensa alussa Kim kiristi maansa rajojen valvontaa mutta salli kansalaisilleen samalla suurempia taloudellisia vapauksia.

    Mitähän ne taloudelliset vapaudet siellä nyt on, heh,heh
    Voisitko luetella edes sen yhden

    Sehän oli sensaatio , kun pK:n sotilaat tulivat Venäjälle ja Ukrainan savanneille ja saivat jopa kännyköistään katsella pornoa. Äijä-pahathan sekosivat täysin.

    Ja monet saivat eka kerran lihaakin syödä kaalisopan lisäksi

    Äänestä

Viloholla oli tekonaurua siis ei tosissaan kylläkään nauranut,luulisin. Aimo ei jaksanut kuunnella niin puisteli päätään. No korppi tuli ja repi amolta melken päänahan irti. Oli se oikea suber kitutunti muiden tuntien joukossa kun se inhoäänellä sönkätti sitä tarzankirjaa.

Äänestä

(Mitähän ne taloudelliset vapaudet siellä nyt on, heh,heh
Voisitko luetella edes sen yhden....)

TEILLE OMA SAITTI TÄSSÄ. Menkää tänne...
Minun oma palsta
Jiesiöläisen toivomuksesta perustin oma palstan. Aloitan tämän ekana Sannan kehumisella, koska Ruottin kunkkukin näin t...

Äänestä
  • Tämä ei ole siis teille.
    Tämä on puolueista vapaa saitti.
    TOTUUS VELVOITTAA.

    Venäjä, usa jne ei kuulu meille.
    EVVK

    Äänestä

Se Soinihan hihitti AINA.
Vilhon veli.´siis.
JENNU parkakin hermostui.
Ko se vielä tuntikaudet äänteli...tiss, tiss, tiss. tisss, tisss, tisss, tisss......kuukausia.

Jennu parkaisi viimein katto pölisten ja notkadellen..
SOINILLAKO HALUTTAA TISSIÄ....JNE...
No se soinin Tis, tis, tis kyllä loppui siihen.
Mutta ei muu häirintä kuitenkaan.
Kyllä se muuten tympi, tympi, tympi...se on paha sairaus sekin.
https://ilkkapohjalainen.fi/muut/oppitunnin-hairinta-on-vaarin-1.10295160

Äänestä
  • Jos olet lukihäiriöinen, niin voit kuunnela tekstin kaiutin kuvaa klikkaamalla.

    Oppitunnin häirintä on väärin

    Ilkka-Pohjalainen

    Olen oppitunnillani, jossa on hirveä meteli. Pari luokkalaista puhuu tunnilla ja opettaja on sanonut niille, mutta silti mitään ei tapahdu. Tunnin jälkeen huomaan, että korviini sattuu ja välkällä pää tulee kipeäksi.

    Äänestä

Ukki syö tuppi ja vielä se persekuppi.

Tuo hyvä runo on muuten totta.
Ainaki 65 vuotta vanha jo.
Tuskin sitä muut on edes ikinä kuulleetkaan.
Ehkä Teuvo itse muistaa.
Tuskin muistaa. Eikä Alpokaan varmaan.

Silloin se oli ajan kohtainen ja sopi hyvin kärtylle ukki vainaalle.

Äänestä
  • 🤣🤣🤣......
    Voihan ukki parka.
    Onneksi sillä on ohi nyt jo työnsä sarka.

    Äänestä

Youtubessa on kova videoiden julkaisutahti.
Se on hyvä asia.
Lisää tietoa kaikille kiinnostuneille.

Äänestä

Kipailu on tervettä.
Ylen monopolin aika on ohi.
Brawoooo....

Äänestä
  • 👍👍👍.......
    Mahtava asia kyllä.

    Äänestä

En ole ikinä juurikaan katsellut televisio ohjelmia.
Siis mitään.
EVVK.

Äänestä

Ainakin jeesiö seuraa erittäin hanakasti ja tarkasti tätä saitti ketjua.
Ei siinä mitään.
Sitä vartenhan tänne kirjoitellaankin.
Myös vamaan riipikin.

Äänestä
  • Varsinkin Riihikummun keskiosissa.
    🤣😂🤣😂🤣......

    Äänestä


Vaikka se kaupan kassa on ensimmäistä päivää kassalla perimässä, niin se vetää heti kaupan hyväksi. Eli perii liikaa.
AINA. Se on varmaan vaistomaistakin.
Ehkä kauppias kehuu ja antaa jatkoa.
Sehän onnistuu helposti monellakin tavalla periä väärin.
Ennen oli vielä paljon pahemmin, kun ei ollut automaattiset sähköisesti luettavat hinnat.

Varsinkin jiesiön osuuskaupassa.

Äänestä
  • sitten ne vieläkin jotkut kysyy tarttetko kuittia.
    Tai ryttäävät sen kysymättä roskiin.
    Koska ne oppii.
    Ei varmaan koskaan.

    lukekaa tämä ja ottakaa oppia.
    kyllä suuri osa kansasta tietää.

    Äänestä

  • Ikinä ei satu toisinpäin.
    Eli, että olisi peritty liian vähän.
    EI IKINÄ.

    1Äänestä

  • Anonyymi00738 kirjoitti:

    Ikinä ei satu toisinpäin.
    Eli, että olisi peritty liian vähän.
    EI IKINÄ.

    Unskin kikkara pää ja kylli täti pää päsmäreinä peri aina liikaa.

    1Äänestä

Hyvä neuvo valmiiden tekstien kopioijille.
Älkää kopioiko täysin turhaan valmiita pikiä tekstejä millekkään alustalle.

Ei niitä kukaan kuitenkaan edes lue.
Ei.

1Äänestä

Jiesion palsta on kopioijia varten hyvä.
Kopioikaa sinne.
Täällä ei ainakaan kukaan lue kopioita.
Jiesion saitilla on pallon massaa, eli populaa.
Täällä sitä ei ole.

Siellä löydätte kaltaisianne.

2Äänestä
  • Ei niin.
    Massa on onneksi poissa. Eli tässä tapausessa lauma.


    Massa on myös kaupunki Toscanan luoteisosassa Italiassa. Se on Massa-Carraran maakunnan pääkaupunki. Massasta on ensimmäinen maininta

    2Äänestä

Me piikitömät olemme valiojoukkoa. Kestimme hirvittävän yhteiskunnan paineen ja syyttelyn.
Me tiesimme heti huijauksen jo hajusta.

3Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 57 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olemme yhteiskunnan parhaita. Valiojoukkoa. Kestimme hirvittävän yhteiskunnan paineen ja syyttelyn. Sitä ei saa unohtaa koskaan.
Me emme ainakaan unohda.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu