Isän kuolema

Kiitos osanotostasi. Minä olin ainakin nuoremapana isäni kanssa aivan vastahankaan. Kovia riitoja ja väittelyjä. Vasta viime vuosina on ollut suhteellisen rauhaisaa.
Itseasiassa viimeisinä vuosina meistä tuli ihan kaverit. Saatoin soittaa isälle asioista olivat sitten negatiivisia tai positiivisia.
Sinänsä kuolema ei tullut täysin yllätyksenä sillä isä oli oireillut viikon vahvasti ja pyysin häntä menemään sairaalaankin. Lupasi mennä sitten kun on pakko.
Keskiviikkona juttelin viimeksi isän kanssa. Juttelimme juuri ostamastani pakastimesta. Silloin isä tuntui niin virkeältä ja terveemmältä kuin paria päivää aiemmin.
Isä oli äidin mukaan ollut torstaina melkein normaali, vaikka olikin kai ensimmäistä kertaa elämässään halunnut jotain hyvää, suklaata.
Perjantaina isä oli ollut aamulla virkeänä. Oli kastellut marjapensaat aamulla, ennen kuin lähti äitiä viemään töihin. Oli kuulemma hymyillyt ja ollut virkeä kun äiti näki hänet viimeistä kertaa.
Viimeisistä hetkistä kertoivat tietokoneen kiintolevyllä sijainneet kuvat. Perjantaina 13:30 isä oli siirtänyt digitaalisia kuvia tietokoneelle. Viimeistä kuvaa oli muutettu 13:37.
Seuraava tieto onkin se, kun äiti yritti n. 17:00 soittaa isää kyyditsemään itseään. Isä ei ollut enää vastannut.
Kun äiti oli viimein päässyt kotiin, radio oli päällä ovet auki. Isä makasi perimmäisen huoneen lattialla kalsareissa.
Oli ilmeisesti ollut kuuma päivä. Äiti soitti 112, josta hetken tiedustelujen jälkeen päättivät lähettää poliisiauton sekä ruumisauton.
Vielä ei ole tarkkaa varmuutta oliko kuolema luonnollinen. Hän nimittäin makasi mahallana lattialla, lasit oduosti kasvojen alla ja päässä jotain vammoja.
Tarkemman tiedon saamme tiistaina tai keskiviikkona. Isä on nykykäsityksen mukaan saanut edeltävänä perjantaina yhden hitaan sydänkohtauksen. Kuitenkin hän jo ennen kohtausta kyseli sairaanhoitaja -tyttöystävältäni sydänkohtauksen oireita niin tarkkaan, joten oletan että hän on saanut kohtauksen jo aiemmin.
Itse olen varma, että isä sai nyt perjantaina sydänkohtauksen noustuaan iltapäivätorkuilta. Hän on todennäköisesti kuollut pystyyn ja sitten pudonnut lattialle pääedellä, joka selittäisi pääalueen jäljet.

Minä jaksan kohtalaisesti. Isä ei ole vielä haudassa. Torstaina on ruumiinvalvojaiset.
Tänään herätessäni toivoin kaiken olleen unta. Olen jo muutaman vuoden ajan nähnyt "enneunia" isän kuolemasta. Tälläkin kertaa toivoin herääväni tilanteeseen jossa isäni vielä elää. Heräsinkin tilanteeseen jossa isäni oli kuollut.
Vaikka jos asiaa ajattelee, eläähän isä. Minussa, siskossani. Hän elää meissä molemmissa geneettisesti. Hän elää meissä molemmissa myös kasvatuksen kautta. Jokaisesta ihmisestä tarttuu toiseen aina jotain.
Äiti juuri soitteli ja muisteli, että tänään isä olisi täyttänyt 66.5 vuotta, kesäpäivän tasauspäivänä.
Isä muistuu mieleeni kaikista paikoista. Forssassa kävellessä muistuu paikat joissa isä on ollut rakentemassa tai kuvaamassa. Isäni oli loppuun asti valokuvaaja henkeen ja vereen. Vielä kuolinpäivänäänkin hän oli kuvannut äidin kukkasia. Olivat suuren valokuvaajan viimeinen pyrähdys tälle maailmalle. Kuvat oli otettu alle kuukauden ikäisellä digitaalikameralla.

Jari-75 kirjoitti:

Minä jaksan kohtalaisesti. Isä ei ole vielä haudassa. Torstaina on ruumiinvalvojaiset.
Tänään herätessäni toivoin kaiken olleen unta. Olen jo muutaman vuoden ajan nähnyt "enneunia" isän kuolemasta. Tälläkin kertaa toivoin herääväni tilanteeseen jossa isäni vielä elää. Heräsinkin tilanteeseen jossa isäni oli kuollut.
Vaikka jos asiaa ajattelee, eläähän isä. Minussa, siskossani. Hän elää meissä molemmissa geneettisesti. Hän elää meissä molemmissa myös kasvatuksen kautta. Jokaisesta ihmisestä tarttuu toiseen aina jotain.
Äiti juuri soitteli ja muisteli, että tänään isä olisi täyttänyt 66.5 vuotta, kesäpäivän tasauspäivänä.
Isä muistuu mieleeni kaikista paikoista. Forssassa kävellessä muistuu paikat joissa isä on ollut rakentemassa tai kuvaamassa. Isäni oli loppuun asti valokuvaaja henkeen ja vereen. Vielä kuolinpäivänäänkin hän oli kuvannut äidin kukkasia. Olivat suuren valokuvaajan viimeinen pyrähdys tälle maailmalle. Kuvat oli otettu alle kuukauden ikäisellä digitaalikameralla.

Lue lisää

Päivä vain ja hetki kerrallansa, sitähän tämä surussa tarpominen on. Jaksellaan!

Omalle Isälleni ei löytynyt akuuttia kuolinsyytä edes avauksen jälkeen. Kuolinsyyksi merkittiin vain "sydänperäinen". Infarktejakaan ei ollut enää moneen vuoteen.
Odotin itsekin kovasti juuri tuota infarktia kuolinsyyksi. Äitini kuoli siihen kolme vuotta sitten ja se oli paljon helpompi hyväksyä kuin Isän lähtö.

Isä kuoli sairaalassa, meni sinne iltapäivällä ja kuoli seuraavana yönä. Sairaalasta pyydettiin nimenomaan avauslupaa, koska kuolinsyy ei ollut selvä. Annoin ja mitä jäi käteen? Edelleen epätietous, joka jatkuu läpi koko elämän. Ehkä hoito ei ollut sen tasoista, mitä Isä olisi tarvinnut? Sellaistakin olen tässä mielessäni ajatellut,labratuloksia katsellessa, hoitoalan ihminen minäkin.
Mieli tekisi tehdä huomautus tai valitus hoitovirheestä, mutta, onko minulla voimia siihen tämän surun pyörteissä?

Onko kellään kokemuksia valituksen teosta, jos esim. ei ole toimittu niin, kuin labratulosten mukaan pitäisi?

sususydän kirjoitti:

Omalle Isälleni ei löytynyt akuuttia kuolinsyytä edes avauksen jälkeen. Kuolinsyyksi merkittiin vain "sydänperäinen". Infarktejakaan ei ollut enää moneen vuoteen.
Odotin itsekin kovasti juuri tuota infarktia kuolinsyyksi. Äitini kuoli siihen kolme vuotta sitten ja se oli paljon helpompi hyväksyä kuin Isän lähtö.

Isä kuoli sairaalassa, meni sinne iltapäivällä ja kuoli seuraavana yönä. Sairaalasta pyydettiin nimenomaan avauslupaa, koska kuolinsyy ei ollut selvä. Annoin ja mitä jäi käteen? Edelleen epätietous, joka jatkuu läpi koko elämän. Ehkä hoito ei ollut sen tasoista, mitä Isä olisi tarvinnut? Sellaistakin olen tässä mielessäni ajatellut,labratuloksia katsellessa, hoitoalan ihminen minäkin.
Mieli tekisi tehdä huomautus tai valitus hoitovirheestä, mutta, onko minulla voimia siihen tämän surun pyörteissä?

Onko kellään kokemuksia valituksen teosta, jos esim. ei ole toimittu niin, kuin labratulosten mukaan pitäisi?

Lue lisää

Ei kannata tehdä, koska kuollutta ei saa enää eläväksi ja yleensä ne ei mene edes läpi...vie vain turhaa energiaa sinulta. Voimia surusta toipumiseen.

Huomenna kello 10 alkavat isäni hautajaiset. Olen yksi kantajista. Raskasta ajatella koko tilannetta.
En ole koskaan aiemmin edes ajatellut olevani kantajana. Nyt kuitenkin ensimmäisessä kantamassani arkussa on oma isäni.
Pojan kai pitäisi mennä toiseen päähän, mutta ajattelin että voisin olla keskellä, sydämen puolella.
Hankala tilanne emotionaalisesti ja sitten pitää vielä opetella tollasia. Ei kiva.
Olisin tietenkin voinut perua kantamisen, olisi joku muu löytynyt tilalleni. Toisaalta haluan kuitenkin olla kantamassa isääni. Jos en kantaisi häntä, katuisin sitä varmasti tulevaisuudessa.

Jari-75 kirjoitti:

Huomenna kello 10 alkavat isäni hautajaiset. Olen yksi kantajista. Raskasta ajatella koko tilannetta.
En ole koskaan aiemmin edes ajatellut olevani kantajana. Nyt kuitenkin ensimmäisessä kantamassani arkussa on oma isäni.
Pojan kai pitäisi mennä toiseen päähän, mutta ajattelin että voisin olla keskellä, sydämen puolella.
Hankala tilanne emotionaalisesti ja sitten pitää vielä opetella tollasia. Ei kiva.
Olisin tietenkin voinut perua kantamisen, olisi joku muu löytynyt tilalleni. Toisaalta haluan kuitenkin olla kantamassa isääni. Jos en kantaisi häntä, katuisin sitä varmasti tulevaisuudessa.

Lue lisää

Voimia sinulle Jari huomiseksi!
Rankkaa on saatella oma Isä hautaan, mutta onhan se meidän jäljelle jäävien omaisten oikeus/velvollisuus.
Itse on ole arkkua kantanut (nainen kun olen), mutta laskin itse Isäni uurnan ja myös peittelin mullalla. Tuntui kuitenkin hyvältä, että sai itse osallistua.
Kirjoittele palstalle kuulumisiasi!

surusydän kirjoitti:

Voimia sinulle Jari huomiseksi!
Rankkaa on saatella oma Isä hautaan, mutta onhan se meidän jäljelle jäävien omaisten oikeus/velvollisuus.
Itse on ole arkkua kantanut (nainen kun olen), mutta laskin itse Isäni uurnan ja myös peittelin mullalla. Tuntui kuitenkin hyvältä, että sai itse osallistua.
Kirjoittele palstalle kuulumisiasi!

Lue lisää

Hautajaiset sitten olivat. Toimin isän kantajana. Olin sittenkin toisessa päässä, sydämen kohdalla.
Ruumis oli tavattoman raskas, vaikka jaoinkin painon kuuden ihmisen kanssa.
Sinne se isä jäi. Koko toimituksen ajan ja varsinkin sen jälkeen tuntui kuin koko juttu olisi ollut unta. Sunnuntaina herätessäni toivoin saavani varmuuden että se kaikki olisi ollut unta. Hetken mietittyäni tajusin, ei se ollut unta. Isä on kuollut.
Olen jopa pari kertaa nähnyt unta, joissa toisessa menin aikakoneella menneisyyteen ja yritin varoittaa isää tulevasta. Toisessa unessa soitin menneisyyteen ja yritin tilata ambulanssia. Eivätpä ne hälytysnumerossa halunneet auttaa. Mutta vaikka olisiat auttaneetkin, se olisi ollut vain unta eikä isä olisi herännyt eloon.

Jari-75 kirjoitti:

Hautajaiset sitten olivat. Toimin isän kantajana. Olin sittenkin toisessa päässä, sydämen kohdalla.
Ruumis oli tavattoman raskas, vaikka jaoinkin painon kuuden ihmisen kanssa.
Sinne se isä jäi. Koko toimituksen ajan ja varsinkin sen jälkeen tuntui kuin koko juttu olisi ollut unta. Sunnuntaina herätessäni toivoin saavani varmuuden että se kaikki olisi ollut unta. Hetken mietittyäni tajusin, ei se ollut unta. Isä on kuollut.
Olen jopa pari kertaa nähnyt unta, joissa toisessa menin aikakoneella menneisyyteen ja yritin varoittaa isää tulevasta. Toisessa unessa soitin menneisyyteen ja yritin tilata ambulanssia. Eivätpä ne hälytysnumerossa halunneet auttaa. Mutta vaikka olisiat auttaneetkin, se olisi ollut vain unta eikä isä olisi herännyt eloon.

Lue lisää

Niin, tottahan tämä on, vaikkei tahtoisi uskoa ='(
Minä en ole nähnyt mitään unta Isästäni, vaikka olenkin sitä toivonut.
Kahtena ensimmäisenä yönä Isän kuoleman jälkeen näin unta, että puhelin soi(minähän heräsin silloin puhelinsoittoon, kun Isäni kuolemasta kerrottiin). Vaihdoin soittoäänen ja se helpotti.
Jakselen edelleen muutaman päivän ja sitten tulee taas itkun aika.Eipä se itkeminen asioita muuta, mutta kummasti helpottaa oloa taas hetkeksi.

surusydän kirjoitti:

Niin, tottahan tämä on, vaikkei tahtoisi uskoa ='(
Minä en ole nähnyt mitään unta Isästäni, vaikka olenkin sitä toivonut.
Kahtena ensimmäisenä yönä Isän kuoleman jälkeen näin unta, että puhelin soi(minähän heräsin silloin puhelinsoittoon, kun Isäni kuolemasta kerrottiin). Vaihdoin soittoäänen ja se helpotti.
Jakselen edelleen muutaman päivän ja sitten tulee taas itkun aika.Eipä se itkeminen asioita muuta, mutta kummasti helpottaa oloa taas hetkeksi.

Lue lisää

Surutyö jatkuu, isästä näkee unta paljonkin. Viime yönä näin unta, jossa ihmettelin isälle että eikö tämä kuollutkaan. Isä vaan totesi, että lääkärit olivat tehneet väärän diagnoosin.
Aamuisin sitä ei aina osaa uskoa, että isä on todellakin kuollut.
Vaikka kuolema on surullinen asia, onhan tässäkin omat valoisat puolensa. Esimerkiksi se että isä oli hyvin auktoriteettinen ja periaatteessa vieläkin olin aina tilivelvollinen. Nyt kaiken surun keskellä on toisaalta outo vapauden tunne, kun ei tarvitse tilittää kenellekkään enää mitään. Outoa.
Muussa mielessä elämä jatkuu, onneksi sain töitä joten on paljon muuta ajateltavaa. Eilenkin tein 11 tuntisen työpäivän. Isä olisi varmasti ylpeä nyt. Vaikkei sitä koskaan myöntäisi. Sellainen oli isä.

Jari-75 kirjoitti:

Surutyö jatkuu, isästä näkee unta paljonkin. Viime yönä näin unta, jossa ihmettelin isälle että eikö tämä kuollutkaan. Isä vaan totesi, että lääkärit olivat tehneet väärän diagnoosin.
Aamuisin sitä ei aina osaa uskoa, että isä on todellakin kuollut.
Vaikka kuolema on surullinen asia, onhan tässäkin omat valoisat puolensa. Esimerkiksi se että isä oli hyvin auktoriteettinen ja periaatteessa vieläkin olin aina tilivelvollinen. Nyt kaiken surun keskellä on toisaalta outo vapauden tunne, kun ei tarvitse tilittää kenellekkään enää mitään. Outoa.
Muussa mielessä elämä jatkuu, onneksi sain töitä joten on paljon muuta ajateltavaa. Eilenkin tein 11 tuntisen työpäivän. Isä olisi varmasti ylpeä nyt. Vaikkei sitä koskaan myöntäisi. Sellainen oli isä.

Lue lisää

jaa, no miksei tuntuisi helpottavaltakin jos isä on käytöksellään asettanut suorituspaineita?
Ollaanhan sitä työssäkin helpottuneita jos hankala pomo lähtee pois (eipä oikein voi verrata, mutta...)
Hmm...toisaalta olet onnellinen jos tunnet helpotustakin. Mun Isä oli niin kultainen, me oltiin parhaat kaverit...loppuun asti.
Isä oli mun ainoa todellinen luottohenkilö. Hänelle pystyin kertomaan kaikki elämän ilot ja surut. Snif, nyt ei ole ketään :'(

Meinasinkin juuri kysellä kuulumisiasi.
Minulla vähän on ikävä helpottanut(menee jo reilu viikko ilman itkua), tosin hetkittäin iskee vieläkin epäusko ja toive, ettei Isän kuolema olisi totta.
Kuitenkin..kesäloma meni paremmin kuin osasin odottaa.