SDP puoluehan hoitaa myös SAK:ssa asioita.

Anonyymi-ap

Eilen jotain selasin niin miten Nasima Razmyar voi olla SDP toinen puheenjohtaja!?

Luin hänen CV:tä niin oli KERRAN ELÄMÄSSÄ OLLUT muutaman kuukauden Helsingissä Shellillä töissä myymässä vissiin tuulilasinpesunestettä pultsareille.

Nasimahan olis voinut mennä hoitamaan näitä POLTTOAINE asioita, koska hänellä on SHELLIN entisenä työntekijänä kokemusta.
Hänellähän on hyvät yhteydet Venäjälle sekä Lähi-itään josta raaka polttoaineet Suomeen tulee.

Minä tulevana postinjakajana asennoidun valmiiksi näihin YLEISMAAILMALLISIIN asioihin, koska olen työnpuolesta PUOLUEETON koska kyllä minun pitää jakaa joka puolueen POSTIA jos minun jakoalueille kuuluu.

En kyllä vielä tiedä, että alkaako meillä töissä POLIITTISET TAPPELUT ja joudutaan tekemään uudet jaot koska kaikki huudetaan ” Ei me näitä POLIITTISIA PUOLUE POSTEJA ALETA JAKAMAAN ALIPALKKATTUINA, koska Suomen hallitus on antaa tukea ja onneksi saatin panostaja töihin joka toimi hallituksen määräyksen mukaan ja kouluttautui!”

Jos ei muussa pärjätä niin ainakin PALKKA asioissa Oulusta Ivaloon, koska EI NAISIA SYRJIÄ jotka osaa pitää miestenkin puolia töissä.

4

284

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sellaisia pettureita ovat!
      https://x.com/snellman_helena/status/1190850933858680833

    • Anonyymi

      Inarin kunnantalon on oikeesti ONGELMAJÄTELAITOS ja Aleniuksen kunnia ei tuosta kärsi, koska hän ajaa kuntalaisten ulosteita muutenkin jäteautoilla.

      Ei minulla ole hänen kanssa riitaa, mutta kyllä saan hänenkin jätelaskuja jakaa tulevana postinjakajana.

      Ei ainakaan kukaan voi väittää, ettenkö osaa PANOSTAA!
      Muutaman viikon opettelin laskemaan ja tein niitä ns harjoitus panostus kenttiä.

      Panostajana jouduin myös tekemään jakoja, mutta jaoin räjähteitä ja kyllä ajoin työssä oppijaksolla YIT autolla räjähteet ja nallit kyydissä.
      Miehet sano : Ajele menemään niin kävellään perästä.
      Minä koodasin myös laatikot joissa räjähteet tuli, koska tyhjät laatikot poltettiin.

      Kyllä minä jouduin menemään syvän soramontun pohjalle sytyttämään laatikoita uudelleen välillä.
      En ole ikinä noussu niin nopeaa ylös mitään mäkeä mitä tuolloin joutu, koska laatikot kun sytty palamaan niin minullekin tuli kiire. Tuli nuoli persettä ja välillä jalka lipsu, kun sattu semmosia kiviä että jalka lähti luistamaan.

      Se on ihan eriasia nousta soramontun pohjalta ylös, kuin nousta soran otto alueen seinää pitkin ylös.
      Jos et pääsee ylös niin miten saat apua sinne, koska puhelimella et välttämättä saa yhteyttä. Huutaminen turhaa, koska ei metelissä kukaan kuule ja ei ne välttämättä huomaa isolla työmaalla, että joku ei ole palannutkaan.
      Työmaan sääntö ” Viiminen sammuttaa valot ja laittaa oven lukkoon.”
      Viiminen on nainen joka on siellä montun pohjalla niin miehet sanoo ” Vittu ei me jäädä akkoja odottamaan.”

      Kyllä minäki löysin jo heikot kohdat tulevalta työpaikalta ja ei tarvinnut sanoa pihalla : Minäki tule postinjakajaksi!
      Minähän olen tarkka työntekijä, mutta en välitä jos se ei liity minun työntekoon.

      Ei sieltä jakajat pihalle voi lentää, mutta kyllä siellä vähän malli muuttuu koska minua syytellään joka asiasta joten nyt kyllä KUSEVAT ja loihakkaasti kintuilleen.
      Minä olen tarkempi mitä poliisikin jos tarkoiksi aletaan!

      Laitoin sähköpostia kerran poliisille jossa ilmotin ” Tiedoksi vain, että poliisilaitoksen avaimet minulla ja minulla ei ole lupia siivoota poliisien tiloja.”
      Samassa nipussa oli Nordean pankin avaimet.

      Niillä avaimilla olis päässyt hakkerit TAIVAASEEN, koska siellä on tietokoneita ja koneelta hakkeroi nopeaa tiedot.
      Poliisit ja Nordean henkilökunta olis ollut kusessa.
      Kätevä turvasin oman perseeni ja ilmotin ” Avaimet on minulla, mutta en ole tulossa.”

      • Anonyymi

        Polisit pääsi uusiin tiloihin, koska minä ilmotin siinä samassa sähköpostissa ” Kyllä minulla ainaki pelottas olla poliisina töissä, koska ei tiedä onko avaimet jollain sarjamurhaajalla jolla on muutama kana kynittävänä poliisien kanssa!”

        Jos kylässä on posti, pankki ja poliisi tulevassa minun turvallisessa valvonnassa niin enköhän minä pärjää!


    • Anonyymi

      miten joku afkaani akka yleensä vaikka onkin konsulin kyydillä suomeen siirtynyt voi olla ja saa olla määräilemässä ja käyttämässä pakkovaltaa, talousvaltaa ja muuta määräämisvaltaa alkuperäisiä suomen kansalaisia kohtaan. Tämä pitäs heti korjata lain säädöksillä, ettei muualta tulleet siietolaiset ala määrätä meidän kanta asukkaiden elämää

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe