Aamulla saattaa olla vain 10 astetta ja iltapäivällä lähes 25 astetta. Liikaa ei haluaisi ottaa vaihtovaatteita mukaan mutta periaatteessa yläkropalle pitää olla kolme settiä jos ei halua hikoilla liikaa tai palella. itsellä 10 asteessa lyhyet housut vielä just menettelee jos yläkropassa on tarpeeksi vaatetta ja tietää kelin lämpenevän. Juoman määrän arviointi etukäteen myös vaikeaa.
Aikamoista säätöä vaateiden kanssa pidemmillä lenkeillä.
Anonyymi-ap
13303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mikä on pidempi lenkki kilometreinä? Tänään tein 83- kilometrin polkupyörälenkin vähän yli 25 keskarilla. Lähdin kymmenen maissa ja lopetin iltapäivällä. Lähtiessä oli spandexit ja lopussa ol spandexit. Ei tullut kylmä mutta hikeä sen sijaan pukkasi loppua kohden.
Kilometrimäärä ja keskari ei nyt olennainen asia. Ajoaika 8h ja tauot päälle. Siinä ehtii lämpötila muuttumaan. Toki paikallisia eroja on siinä missä päin suomea kukin ajaa. Itse lähdin lenkille ennen yhdeksää ja aika vilposta oli. Loppumatkasta oli jopa liiankin lämmintä. Nostan pyöräilykypärää jos ajoit pelkissä pellehousuissa.
On se sikäli että kovemmalla lihastyöllä piäsee kovempaa, pidemmälle. Minulla meni tuohon 3 tuntia 18 minuuttia. ”Pellehousut” on ehdoton varuste ilmanvastuksen minimoinnissa, ja shortsimallisina tarpeeksi viilentävät.
Kahdeksan tunnin aikana lämpötila saattaa muuttua enemmän kuin kolmen tunnin aikana. Ja siitä aloituksessani oli kysymys. Lisäksi voisin mainita että vaikka nyt lämpötila olisikin hellelukemissa niin varjossa se saattaa olla huomattavasti alempi.
Varjot menee nopeasti ohi kun ähkii menemään. Kahdeksan tuntia on tosin niin pitkä aika että polkupyöräillen (omin voimin) kilometrejä kertyisi noin 200.
Jos reitillä on itä-länsi suuntaisia osuuksia ja mennään metsän reunustamaa reittiä niin varjoa kyllä piisaa tähän vuodenaikaan. Koska viimeksi ajoit 200km?
Jaa-a. Se oli näemmä 8.7.2022 joten onhan tuosta aikaa. Aikaakin meni 8 tuntia 17 minuuttia.
Sama homma loppuillasta ja tarvii vielä lamput lisäksi.
Sillä erotuksella että iltaa kohden keli vain lämpenee
...kunnes vilenee.
Irtolahkeet ja -hihat on näppäriä. Menee pieneen tilaan, vaikka paidan takataskuun.
Juuri näin, lisäksi kevyt tuuliliivi. Ei taida ihan paidan taskuun mennä, mutta ei vaadi isoa laukkua.
Ajelen lökäsortseissa retkivauhtia, mutta olen käyttänyt irtohihoja ja -lahkeita kylmää ja aurinkoa vastaan vuosia. En ole joutunut tyylipoliisin pysäyttämäksi.
Järkälemäisiä esteitä on tosiaan, kai sentään vaatetuksen värin saat valittua miellyttäväksi?