Olen tullut seuraavaan päätelmään kauan tätä pähkäiltyäni.
"Ihminen tekee vain ja ainoastaan sellaisia tekoja, jotka hyödyttää jollakin tavalla häntä."
Olen puhunut.
"Ihminen tekee vain ja ainoastaan sellaisia tekoja, jotka hyödyttää jollakin tavalla häntä."
Olen puhunut.
Vastaukset 24
Vanhimmat
eläin nimeltään ihminen. Pitää vain muistaa että mielihyvän lähteet ovat ihmisillä joskus erilaisia, toisinaan jopa "tuskallisia", mutta allekirjoitan lausumasi sillä ehdolla että "hyöty" voi joskus olla myös vahingoksi ihmiselle itselleen kuten esim alkoholismissa, itsemurhissa, jne.
Alkoholismissa ihminen katsoo juoman tuovan hänelle nautintoa(hyötyä) ainakin hetkellisesti. Tai siirtää krapulaa(taas hetkellinen hyöty).
Itsemurhassa ihminen katsoo Kuoleman olevan parempi(eli hyöty)vaihtoehto kuin elämä.
Se että ne ovat ulkopuolelta katsottuna vahingoksi ihmiselle ei poista sitä tosiseikkaa, että ihminen tekee nämä asiat hyötyäkseen näistä teoista.
joku vain voi ajatella ettei ole hyödyllistä tuhoutua tehdessään näitä itselleen hyödyllisiä tekoja.
En siis pane vastaan lainkaan.
Samoilla linjoilla olen sinulle jo vastanneiden kanssa.
Kyse on elämän arvoista ja ihanteista.Meistä "hyötyvä" yhteiskunta tietysti suosii ja ihannoi pitkänlinjan "järkeviä" vakautta( työmuurahaisten terveyttä edistäviä) edistäviä ratkaisuja.Mutta sittenkin,mikä luo elämän arvon?Jos en nyt ja tässä saa toteuttaa nyt ja tässä mielihaluni toteuttavaa asiaa (esim se alkoholistin ryyppy)niin minkä arvoista elämäni on?
Ja toisaalta,voidaanko aiemmin,aiemmissa olosuhteissa tehtyä ratkaisua tuomita myöhemmin(siis ratkaisun jälkeen...esim alkoholi sairaus)seuranneiden seurausten perusteella?
Tietysti tähän seikkaan löytyy sit puoli maailmaa "kyllä minä tiedän ja olen kokenut" jeesustelijoita,jotka luulevat tietävänsä mikä toiselle on parhaaksi(jota ei oikeasti voi koskaan tietää),vaikka todellisuudessa useasti vain tietävät miten toiselle konkreettisesti käy.
taas palan viisautta. Tuo viimeinen lauseesi.:)
Kun lähtökohtana toimii inhimillinen nautinnonhalu, siitä implisiittisesti seuraa, että valintamme ovat pyrkimyksiämme joko impulsiivisesti tai pitkällä tähtäimellä edistäviä. Ihmisen mielessä käydään jatkuvaa taistelua näiden kahden vaihtoehdon välillä joiden asetelma on monissa tapauksissa korostuneen antagonistinen.
Ajatellaanpa vaikka sitä alkoholistin ryyppyä. tai tupakoitsijan savuketta. Alkoholisti siinä kuin tupakoitsijakin ymmärtää, että se yksikin ryyppy tai savuke saattaa johtaa seuraavaan ja jälleen seuraavaan. Seurauksena tästä on kahden tahdon taistelu, jossa on havaittavissa se traaginen piirre, että savuke tai ryyppy on tässä ja nyt. Miksi siis kieltäisin sen itseltäni? Antaa mennä! kyllä minä sitten huomenna..Näinhän se monesti menee, olen sen itse nähnyt ja kokenut.
Keskeinen käsite on siis taistelu, sota ihmisen mielessä siitä mitä sellaista saan tehdä, joka hyödyttää minua nyt, mutta nakertaa tulevaisuuteni perustuksia. Ratkaiskoon jokainen omalla kohdallaan.
Sanonpa vielä, että menneisyyden arvottaminen nykyisyyden mittapuilla on mielettömyyttä eikä mitään muuta. Aiemmin tekemäni ratkaisu saattoi hyvinkin olla kaikki järkisyyt punniten ratkaisuhetkellä paras ja siten myös ainoa mahdollinen, mutta tulevaisuus on osoittanut sen virheelliseksi. Tulisiko minun siis katua ratkaisuani? Ei tule, Sillä niistä premisseistä, joista tässä on lähdetty seuraa, että koskapa ihmistä ajaa nautinnonhalu, hän tekee ratkaisun aina sitä silmälläpitäen ja jos ratkaisuvaihtoehto on tätä pyrkimystä parhaiten edistävä, on se siten myös paras ja samalla ainoa mahdollinen.
Rotanpää kiittää ja kumartaa
Olen kokolailla samaa mieltä asioista kanssasi,vaikka noi "hienot" sanat välillä vierastaa,kun minulla ei niihin ole minkäänlaista taustaa...mitä ny itse jostain selvää ottanut.
Mutta yhdestä kohdasta olin vähän eri mieltä...
"Alkoholisti siinä kuin tupakoitsijakin ymmärtää, että se yksikin ryyppy tai savuke saattaa johtaa seuraavaan ja jälleen seuraavaan. Seurauksena tästä on kahden tahdon taistelu, jossa on havaittavissa se traaginen piirre, että savuke tai ryyppy on tässä ja nyt. Miksi siis kieltäisin sen itseltäni? Antaa mennä! kyllä minä sitten huomenna..Näinhän se monesti menee, olen sen itse nähnyt ja kokenut."
-itse olen sitä mieltä,että mitään taistelua ei tarvitse syntyä,jos nauttija tietää KUITENKIN joka kerta valitsevansa sen ryypyn/tupakan.Miksi yhdestä---> seuraavaan ja ---> seuraavaan ilmiötä tarvitsisi pelätä tai torjua,jos niistä kuitenkin joka kerta saa jotain?(tässä nyt ei tietenkään huomioida mahdollisia fyysisiä seurauksia vaan ainoastaan nautintoa).
Itse en ainakaan taistele mitään vastaan.Enpä sen puoleen kauheasti välitä nykyisen kaltaisesta asenteellisesti esiin tuodusta päihde politiikastakaan.
En minä nyt tiedä onko se sitten viisautta...logiikkaa ehkä.Eihän kukaan oikeasti sitä toisen parasta voi tietää.Voi tietää vain sen mihin toisen "paras valinta" esim fyysisesti johtaa.
Tämä johtuu siitä, että ihminen ei ole vapaa valitsemaan. Hänen mieltään hallitsevat jatkuvasti moninaiset affektit, joiden valtasuhteet ovat tilanteesta ja henkilöstä riippuvaisia. Siksi tupakan tai ryypyn viehätys addiktille kohoaa verrattomasti tulevaisuuden näkymien yläpuolelle juuri sen impulsiivisuutensa johdosta. En tietenkään väitä, että aina olisi näin, pyrin viimeiseen asti välttämään määreitä "aina", tai "ei koskaan".
Olet oikeassa siinä ,että valinta tapahtuu, mutta se ei monestikaan ole rationaalinen vaan impulsiivinen valinta, ja siitä seuraa inhontunne. Itsensä hallitsemattomuus aiheuttaa addiktille voimakasta ahdistusta ja itseinhoa. Tiedän tämän lähipiiristäni, lukemistani kirjoista ja itsestäni. Olen tupakoitsija joka yrittää lopettaa. Käyn jatkuvaa kamppailua sen välillä, sytytänkö savukkeen vai en. Josku yritän oikeuttaa itselleni polttamisen sanomalla mielessäni "voinhan minä tänään, jos en sitten huomenna polta, mitä haittaa voi parista savukkeesta olla!?"
Tämä on kuitenkin harhaa. Savukkeiden määrä ei jää yhteen tai kahteen, sillä päiviä on-mikäli luoja suo-vielä lukuisia jäljellä. Näin voimakkaita haluja on vaikea vastustaa ja niitten oikeutusta yrittää jopa itselleen selittää saadakseen mielensä taipumaan, vaikka samalla yrittää taistella näitä järkiperäistämisyrityksiä vastaan kynsin hampain.
Itse en juurikaan tunne samoin.
Rationaalisuus tulee ulkoapäin,ulkoapäin tulleesta informaatiosta.Se ei ole minusta.
Vaikka en täysin 100% impulsiivinen ole,niin en taistele yleensä mitään vastaan,mikäli vain tunnen asiasta mielihyvää saavani.
Ja tuosta itsensä hallitsemisesta.Siihenkin voisi vetää useamman näkökulman.Miksi pitää tuntea inhontunnetta itsensä toteuttamisesta.
Yleensä "itsensä hallinnalla" tarkoitetaan jonkin asian väliin jättämistä,asian joka ulkoapäin tulleen informaation valossa on pitkällä tähtäimellä pahaksi.Eikö tietynlaista hallintaa voi katsoa olevan myös sen,että SAA TOTEUTTAA itseänsä,pienimpiäkin halujansa sivuuttamalla oman itsensä ulkopuolelta tulleet vaikuttimet?
Tää nyt tämmöistä nopeata asioiden esiin heittelyä......
Muuten tuohon sinun tupakoinnin lopettamiseesi.
Itse en ole koskaan "yrittänyt" lopettaa tietoisesti mitään.Yleensä "joku minussa" tietää mitä haluaa,ja tällöin yleensä jotain teitse saa mielihyvää.
Joitain asioita olen lopettanut niiden alettua tuntumaan vain huonoilta tai mitäänsanomattomilta.
En usko vapaantahdon vastaisen riippuvuuden olemassa oloon.Tietysti meidän "työmuurahaisten" halutaan antaa uskoa että ns."vapaa tahto" on se kateellinen "tollanen määkin haluan olla" pirulainen,joka ottaa elämänsä mallit eri vaikuttimista ja trendeistä "noin määkin haluan elää" tyyliin unohtaen täysin että olemme psykofyysinen kokonaisuus joka saa elämyksiä muutakin kautta,kuin toteuttamalla jotain ulkopuolisiin persooniin verrattavaa saavutusta ym.
Sanoisin että ihmiset eivät kuuntele nykään ITSEÄNSÄ.Sitä koko itseään.Pieni lapsi sisältä tapetaan aika useasti kun se mukamas "vapaa tahto" tietää miten kuuluu elää "oikein".Ymmärtänet pointtini?
En tarkoittanut mitään itsensä toteuttamista sellaisessa positiivisessa merkityksessä kuin se yleensä ymmärretään. Tarkoitin, että on olemassa tekijöitä, jotka rajoittavat vapaata tahtoa luomalla hyvin voimakkaita, keinotekoisia tarpeita. Tästä hyvänä esimerkkinä juuri synteettiset, addiktiiviset aineet. Minusta valinnanvapaus on sitä, että ihminen voi seurata sisäistä ääntään minkään ulkopuolisen tekijän sitä rajoittamatta; tämähän on tietenkin mahdotonta. Mutta edes realiteettien puitteissa ei ihminen ole vapaa valitsemaan. Asioita voi toki johdatella haluamaansa suuntaan ja tavoitella tärkeiksi kokemiaan asioita, mutta sitä, miksi haluan jotain tai koen sen tärkeäksi, sitä en voi valita.
Jokaisen valintani taustalla vaikuttaa ensinnäkin lukematon määrä muita valintoja ja jos olettaisimme, että olen aikanaan ne vapaasti valinnut, saan usein myöhemmin huomata, että ne kahlitsevat minua ja rajoittavat vapauttani, juuri sitä jonka nimissä ne aiemmin tehtiin. Sen lisäksi lukematon määrä itsestäni riippumattomia kausaalirelaatioita on rajoittamassa ja determinoimassa vapauttani valita. Asioita ei voi erottaa niiden kontekstista. valinnat ovat aina tiukasti situaatioonsa ja kontekstiinsa sidottuja.
Senpä takia jokin valinta, joka valintahetkellä oli oikea osoittautuu myöhemmin virheelliseksi ja huomaankin sen rajoittavan valinnanvapauttani ja mahdollisuuksiani, koska intressini ovat kenties hyvinkin erilaiset. Kuristan siis itseni oman tahdonvapauteni nyöreihin. Ymmärrätkö?
Sanoit, että et taistele mitään vastaan mikäli koet saavasi siitä mielihyvää. Olkoon niin. En sanonutkaan kaikkien olevan samanlaisia. Keskustelussa jokainen puhuu vain omalla suullaan, eikö niin!? Kieli on kummallisen monimutkainen instrumentti. Suurin osa keskusteluun käytetystä energiasta menee lingvististen väärinkäsitysten oikomiseen. Minä tarkoitan "itsehallinnalla" sitä, että henkilö voi toteuttaa itseään haluamallaan tavalla, kuten sanoit, "ulkoisista tekijöistä riippumatta". Muista kuitenkin, että sekin, miksi itseni koen on ulkopuolelta tullutta. Olen jotain vain suhteessa muihin, siis primäärisesti. Olen jotakin pidempi, toista lyhyempi, jotain painavampi, jotain lahjakkaampi. Tällaisten relatiivisten kvaliteettien avulla luon kuvaa itsestäni. Siksi on olemassa ristiriitatilanteita, joissa ulkoapäin tulleet vaatimukset sotivat omiani, joskin ulkoapäin tulleita, mutta omaa persoonaani ja intressikenttääni muodostavia käsityksiä vastaan.
Ihminen kuitenkin tietää mitä hän haluaa, uskon näin. Se vain joskus sekoittuu siihen mitä hänen "pitäisi" haluta. Jos joku haluaa tehdä jotakin, joka vahingoittaa häntä pitkällä tähtäimellä, mutta tuottaa nautintoa, voi kyse olla valinnasta, mutta myös pakotteesta, jossa addiktio sumentaa järkiperäisen, vapaan valinnan mahdollisuuden. Tämähän juuri oli keskeinen teesini: Valinta sen välillä, haluaako toteuttaa itseään impulsiivisesti tässä ja nyt, vaiko kenties panostaa johonkin joka poikii hyviä asioita pitkällä tähtäimellä. Valitkoon kukin tahollaan!
Olen aika samoilla linjoilla kanssasi. On turhaa väittää että "hommaamme" kavereita vain siksi että olemme hyviä ja kilttejä ihmisiä ja ajattelemme että on ihanaa kun voin tehdä toisille hyvän olon, olemalla hänen kaveri. Kyllä se on enemminkin niin että kavereita hankitaan siksi että itse viihtyisi.
Mielestäni ihmisen valintoja ajava voima on itserakkaus. Ajatus kuulostaa huolestuttavalta, mutta valitettavasti sen avulla on helposti selitettävissä ihmisten käyttäytyminen...omanedun tavoittelulla. Eri ihmisten keinot ovat vain erilaiset. Toisten keinot ovat moraalisesti ja eettisesti hyväksyttäviä, kun taas toisten eivät.
itserakkaudella äidin toiminta lasta kohtaan.
perusviettimme ohjaavat motiivejamme. Myös ulkoinen paine olla hyvä äiti, motivoi äitiä hyväksi äidiksi.
Mitäköhän raamattu sanoo näistä perus vieteistä? Milloin ne johtavat hyvään, milloin pahaan.
Tunnettu tosiasia on se että jälkeläisissämme on puolet perimäämme, toisin sanoen äidit rakastavat lastaan siitä syystä että se on osa omaa itseään. Toisaalta "hyvänä" äitinä oleminen antaa muiden ihmiste ihailua ja kehuja. Mietippä mistä vanhat ihmiset puhuvat... 'meidän lapsi on lääkäri ja se on niin hyvä...' Olisiko siinä ripaus omaa itsekehua, MINUN lapseni, MINÄ kasvatin...
Olen nietzschen kanssa samoilla linjoilla siinä, että ihminen nauttii vallasta ja "säkenöimisestä" ja siksipä pyrkiikin tämän tarpeen tyydyttämään. Ellei muuten, niin ainakin loistaakseen omissa silmissään, omassa ylemmyydessään kylpeäkseen ja tunteakseen olevansa jumalien kaltainen. Ja kuten on sanottu, schopenhauerin "tahto", on vain seurausta vallantahdosta, tahdosta saada uusi mahdollisuus loistaa.
Se että tiedämme ihnmisen pyrkivän mielihyvään ei riitä. Se on itsestäänselvyys. olennaisempaa on kertoa millä tavalla siihen pyritään ja kuinka muut ihmiset voivat edesauttaa noita itsekkäitä pyrkimyksiä.
"ihmiset tungeksivat valoon, eivät paremmin nähdäkseen, vaan paremmin loistaakseen. Ja se kenen silmissä halutaan loistaa saa kernaasti palvella valonlähteenä."
Usein yhteishyvää mietittäessä mietitään. Miten teosta tai miten tekemällä hyötyä saisi myös ne vähiten hyötyvät. Hyödystä ihminen saa onnensa. Onnea tavoittelee uudestaan ja uudestaa myös jo kaiken saanut ihminen. Raamattu motivoi taivaspaikalla hyvistä teoista. Tasapaksua elämää viettävä ihminen, tulee tyytymättömäksi vaikka hänen asiansa olisivatkin hyvin. Haaveet halut toiveet pitävät vireessä. Erillaiset uskomukset hyötyyn motivoivat ihmisiä. Pettymys on karvas kun tavoiteltua ei saavutettukkaan. Ihminen tekee minkä uskoo kannattavaksi. Pessimistinen masentunut ihminen on toimeton. Kaikki kuvitelmamme on kuitenkin vain kuvitelmaa, eikä poptähdelläkään onni sen suurempaa ole kuin kenelläkään. Joku viisas on miettinyt "iloitse elämän pienistä asioista niin löydät suuren onnen"
nyt hedonisti. Huomasin vasta nyt.
Sanoisinko, että hyötyajattelun ohjelmoijana mieleemme toimii markkinatalous.
Sehän saa meidät kilpailemaan toinen toistemme kanssa, jota kilpailua julkinen valta suosii, ja voittoon tähtäämisessä tarvitaan lähimmäistä/työtoveria aina tilanteen mukaan.
Toki heidän kanssaan voi viettää todella nautonnollisia hetkiäkiäkin yhdessäolon merkeissä.
Ja vaihtaahan heitä voi tarvittaessa.
Ikivanha tieto antaa viisaudesta seuraavanlaisen määritelmän: "Hän, jonka sydän ei ole ahdistunut onnettomuuksien keskellä, HÄN JOSTA KAIKKI NE, JOTKA ETSIVÄT VAIN NAUTINTOA OVAT ERONNEET, hän joka on vapaa kiintymyksestä, pelosta ja vihasta, häntä kutsutaan viisaaksi, jonka MIELI ON HORJUMATON.
Yllämainittuihin huippusaavutuksiin harvan ihmisen mieli yltää; hänhän on jo henkinen opettaja.
Eräässä laulussa sanotaan: "Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän. Ajat ankeimmat selvittää kuka viereesi jää."
On ihmisiä, jotka seisovat toinen toistensa rinnalla kaiken aikaa rakastaen toinen toisiaan lämpimällä myötätunnolla niin myötä- kuin vastoinkäymisessä.
On ihmisiä, jotka elävät elämäänsä kärsimysta poistaen, ei sitä lisäten; eli vielä heitä on.
En siis ole kanssasi samaa mieltä.
"On ihmisiä, jotka elävät elämäänsä kärsimysta poistaen, ei sitä lisäten; eli vielä heitä on."
Aivan, mutta hän hyötyy tästäkin. Hän saa nautintoa tehdessään hyvää. Vaikka hän ei saisi nautintoakaan siitä että tekee hyvää, hän tietää tekevänsä moraalisesti oikein eli saa nautintoa siitä että tekee mielestään moraalisesti oikein.
Olen myös sitämieltä että kapitalismi tekee ihmisistä toisilleen vähemmän kivoja.
Lapsena kotona ja koulussa opetetaan, että pitää olla reilu ja rehti kanssa ihmisille.
Kun koulujen jälkeen päädyt työelämään huomaat että sinun pitääkin yrittää saada ihmisistä mahdollisimman paljon hyötyä itselle.
Esim. Käytettyjen autojen kauppiaana sinun pitää myydä mahdollisimmen huono auto mahdollisimman suureen hintaan. Ja hymyillä päälle vielä teennäistä markkinahymyä.
Eikös pitänyt olla toisille rehti ja reilu?
jo pienestä pitäen. Tässä meidän kulttuurissamme on aina ollut älykkyyden merkki se toisten pettäminen ja vastaavasti hyväsydämmisyys tyhmyyttä. Kiitos ja ylistys
lapsikin tietää tuon.
sarkastisesta lauseestasi jotain nautintoa.
:)
Sain siitä todella suurta nautintoa. Luuletko, että olisin muutoin sitä kirjoittanut:)