Kunnan Mafia pelaa kovaa peliä Hyvinvointijohtajan valinnassa. Koskenlaineen valinnan varmistajat ajettiin nurkkaan. Paikkaa haki 16 hienoa ihmistä. Vt kunnanjohtaja Lauri Lehtinen ja hallituksen puheenjohtaja Kankaarannan klikki heitti härskisti kahdeksan hakijaa pihalle. Kahdeksasta todella pätevästä hakijasta klikki perkasi neljä osaajaa pois. Koskenlaineen vastapuolet ovat kovia ammattilaisia. On hätä käsissä klikillä, miten kusettaa valtuustoa. Kankis keksi että salataan hakijoiden koulutus ja kokemus. Nyt vedätetään porukkaa että Koskenlaineella onkin pitkä kokemus Hyvinvointijohtajan hommissa. Väärillä perusteilla hankittu ja Kho kumottu Hyvinvointijohtajan kokemus aiotaan ottaa pelin ratkaisijaksi. Edessä on taas valitusten kierros hallinto-oikeudelle. Ja asia venyy seuraavalle valtuustolle ja hallitukselle. Lauri Lauri, tuppuran toope. Omakin paikka saattaa palaa alta.
Härskiä peliä Hyvinvointijohtajan valinnassa
Anonyymi-ap
592346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Kuntalaiset ansaitsisivat rehellisiä päättäjiä. Nyt mennään jälleen joku muu kuin kunnan etu edellä. Onneksi tulee vaalit ja kuntalaiset voivat valita heitä arvostavat päättäjät. Toivottavasti tälle johtajasirkukselle saadaan sitä ennen stoppi.
Hevosen kuivalihavelliä odotellaan todella innokkaasti! Sen täytyy löytyä !
Saatiinhan nyt Tossavainen yhdistämään tähän klikkiin.
Antakaa jo viimein oikeuden tapahtua. Kemijärven lukion rehtori olisi jättipotti Niemen johtajien joukkoon. Sodankylän tehonainen on hyvä ihminen sekä rehellinen.
Osaavatko keittää hevosen kuivalihavelliä?
Laresta tuli kunnanhallituksen sylikoira 20.9
valtuuston kokouksessa kun kiisti hyvinvoitj. työsopimus kikkailun. Korruptio on tosiasia Pelkosenniemellä.
No. Hänen toimensa puntaroidaan vielä. Aika aikansa kutakin sano Pässi kun munat leikattiin. Ans kattoo.
Jos hevoselta leikataan munat,siitä tulee silloin ruuna.Miksi pässiltä pitäisi leikata munat?
Sama peli elinkeinokoordinaattorin valinnassa. Työllisyys- ja elinkeinokoordinaattoriasiaa on jayhettu jo vuosi ilman tulosta ja nyt elinvoimajohtaja on nimennyt projektityöntekijäksi palkatun Taivalantin voden työsopimuksella hoitamaan kyseistä virkaa. Perusteluna kiire saada tehtävään joku henkilö. Kukahan tulee hoitamaan tätä ylen tärkeää projektityöntekijän hommaa, kun sekin oli perustelujen mukaan aivan välttämätön. On tämä kyllä yks mafian taivasten valtakunta. Normaali kunnissa tulee ensin tarve jollekkin tehtävälle, johon palkataan henkilö avoimen rekrytoinnin kautta, mutta meillä sopivalle henkilölle, joka tarvitsee työpaikan, keksitään sopiva tehtävä (jota voidaan tarpeen mukaan vaihtaa) ja hänet palkataan siihen ohi kaikkien alkeellisempienkin rekryohjeiden. Kauhulla mietin tulevia johtajavalintoja, kun hyvinvointijohtaja haastatteluistakin oli pudotettu neljä kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa,
Jokainen ymmärtää kun näkee kokonaisuudessaan mistä on kysymys. Lehtinen palkattiin projektista suoraan hallintopomon virkaan. Vauhkonen katsasti pojan. Ei mitään kokemusta. Elinvoima pomo tuli suoraan amiksesta, Vauhkonen testasi. Hyvinvointijohtaja yritettiin palkata sairaalan osastonjohtajan paikalta. Palkkiona potkujen antamisesta ikävälle Vauhkosta arvosteelle hoitajalle. Kankaanranta on mukana kaikessa. Mies jää viimeinkin nalkkiin. Ei oo muuta kuin Pyhä, sanoo joku kuukkeli.
Ettikääpä ei löyvy enää pöytäkirjaa tai muita asiakirjoja lehtisen valinnasta. Ei kestä päivänvalo. Projektityöntekijästä hallintopäälliköksi ja siitä vs kunnanjohtajaksi. Aatelkaappa. Tässä ei yritetty etsiä EDES pätevää. Mikähän amatikoulu sielläkin on taustalla.
Kuka oli Sirpukan eka frendi ku tuli sitten Niemeen Raahesta. Kertoo kyllä missä mennään. Sama taso jatkuu. Aina kannattaa katsoa ketä ympärillä pyörii.
Ei sekään valinta kestä kriittistä arviointia. Vauhkosen pikku kätöset hoitivat tämänkin vekkulin valinnan. Ja Kankis siunasi.
Lehtinen ja elinvoimajohtaja taitaa kuitenkin olla ainoat pätevät, ja rehtori . Sirpa on hoitsu ja tekninen toimi pursuaa oppipoikia ja harjoittelijoita. Aika karua menoa kun tietää mitä pässejä päättäjät on.
Näinpä, ja se kertoo kaiken viranhaltijoiden tasosta! (ei koske rehtoria)
Pässi ei ole sama kuin hevosen kuivalihavelli!!Ymmärrätkö??vai etkö ymmärrä??
Kunnanjohtajasta pääsitte eroon, mutta eikö se riitä? Haukkuminen jatkuu, kaikki on huonoja? Esitä, että Pelkosenniemi jaetaan kolmeksi kunnaksi, Pyhätunturi, Kairala ja tynkä-Pelkosenniemi. Tehkää valtiolle esitys! Sitten on 3 kuntaa tapeltavana.
Kaikki on todella huonoja, niin päätökset, kuin niiden tekijätkin. Mitään ei osata, eikä mistään mitään ymmärretä! Oma ja kaverin etu mielessä, millään muulla ei väliä. Kuntaan palkataankin nykyään vain MUKAVIA työkavereita. Pätevyys ei merkitse mitään, se voi olla jopa esteenä palkkaamiselle. Vain hyödylliset idiootit valitaan!
Näin juuri!! Hau hau haukkujien kunta! Ei kukkaan ansaitse kiitosta !
EI LISÄÄ KUNTIA!
Kuntaliitoksia kiitos. Sodankylä ja Kemijärvi riittää Itä-Lappiin. Tai Salla ja Kemijärvi.
EVVK
Sodankylän hakija ehdottomasta paras valinta, aikaansaava ja kehityshakuinen henkilö.
Ei voida valita, koska ei ole näyttöjä kunnan arvojen syvällisestä ymmärtämisestä ja esimerkillisestä toteuttamisesta työssä.
Poliitikkona hääräävän Arvolan ohjauksessa oleva Koskenlaine se ei voi olla. Jääviyksiä syntyy jatkuvasti kun valtuutettu Peksu komentaa paistinpannulla. Ja Olipa metsästysseura tai palokunta. Ei Sirpaa, ja jos Sirpa, samalla Pekka. Ja se ei kertakaikkisen tosissaan voi olla mahdollista. Vaikka Niemen politiikka on likaista, koko Suomi tietää.
Voisko Pelkosenniemelle palkata ulkopuolisen konsultin?
Ei tarvita konsultteja, ihan terve maalaisjärki riittäisi... mutta kun sitä ei tässä kunnassa tunnu päättäjien päässä olevan pätkän vertaa.
On ne niin yksinkertainen pari. Aina akka ja ukko samassa paikassa. Siinä ei paljon järki päätä pakota. Poloiset
Huippuunsa koulutettu virkamieskunta ja korkean moraalin luottamushenkilöt -siitä on tämä kunta tehty.
Hehe.Ai sellaisen niinkuin aikanaan,joka yritti tänne tuoda järkeä,että ette tule pitkään toimeen omana kuntana.
Oisko niin että otettaisiin parisataa tuhatta lainaa ja palkattais joku konsultti ?
Onhan kittilässäkin taparikollinen kunnanjohtajana, miksei meillä.
Sinun takia emme tarvitse sähkö valaistusta pimeän aikaan .Sinun järkesi valo loistaa koko kuntaan.
Ei kai peku palokuntaa komenna . Sehän on kuulemma taas pistetty tauolle. Tietysti taas syyttä. Ei sais ees käydä paloasemalla, mutta noheva veli, mika ei sitä kiellä. Tuskin edes on toiseen päähän taloa ilmottanut ettei sais päästää sisälle. Näin demokratia ja suoraselkäisyys toimii.
Miksi palokunta on tauolla? Eikai nyt sentään? Onko se.säästöä??
Peku on tauolla. Itkupilli pistettiin pakkolepoon.
Entä onko näyttöjä taidosta osata keittää hevosen kuivalihavelliä?? Se on ehdottomasti tärkeä taito täällä!!
Ainoa vaihtoehto haastateltavista.
EVVK
Lakia luetaan siksi,että sitä osataan kiertää.Olen itseoppinut lakimies.
En tiennytkään, että lakia voi opiskella Puppe-kirjoista, sinun lukutaitosi ei takuulla riitä muunlaisten kirjojen tavaamiseen. Muista kirjoja selatessasi kurkistaa joka luukun alle!
Kyllä riittää.Olen melkoisen viisas.Vaikka käytöksen perusteella en ole.Mutta sisäinen viisauteni tulee yllätyksenä useammille.Monesti jopa itselleni. Siksi muistan aina mainita pykälän pykälät.Ja tehtailla valituksia.Meillä ei olekaan Matti kukkarossa vaan virkaveljenä viisasten kerhossa.
Entä oletko niin taitava,että osaat keitellä hevosen kuivalihavelliä? Entä tämä Matti?
Valinta menee näin:
KN: tervetuloa valtuutetut valitsemaan hyvinvointipahoinvointijohtaja ja kunnanjohtaja! Puhukaa selkeällä äänellä että etäyhteyden päässä olevat kuulevat. Ja ensimmäinen puheenvuoro Markulle.
MK: köhköh
TL: kannatan Markkua!
AL: kannatan puolisoni ehdotusta!
MK: köhköh onko köh kukaan köh hakijoista köh Kemijärveltä?
TL: onko hakijoiden joukossa joku jota voi kiusata?
JV: minä olen Jouko!
TL: mitäpä Mikael sanoo?
MH: minulle luvattiin että minun ei tarvitse olla täällä valtuustossa mitään mieltä. Kannatan Markun ehdotusta.
PA: olenko minä esteellinen ?
Muut: hiljaa Peku!
AL: en kyllä ymmärrä mitä markku sanoit mutta kannatan Markkua!
TL: kannatan vaimoa!
KN: no Markku valitaan kunnanjohtajaksi. Kuka me valittais hyvinvointipahoinvointijohtajaksi?
AL: eikö me valittu se jo kerran? Saanko kokouspalkkion jo?
Miksi kukaan ei esittänyt päivälliseksi hevosen kuivalihavelliä??
Seuraavassa kokouksessa päätetään kunnan nimeksi markun ja hulkon maa?
KN: Hiljaa, vielä ei ole palkkion aika, kohta saadaan tuplana.
AL: Mut mälländer odottaa
TL: kannatan puolisoa
JV: kannattele kotonas, täällä ei nyt kukaan kannattele ketään
MK: köh asiaan köh köh. Oliko sieltä Kemijärveltä ketään.
TL: No ei vittu ollu, ku Ähtäristä
AL: Kuunnelkaa puolisoa, se ymmärtää nämä jutut, myös ne mitä minä en ymmärrä.
PA: Vittu, nyt riittää. Palkataan ne vitun pandat sieltä vitun Ähtärissä.
Kaikki: Kannatetaan
Sirpukka: Nyt ei vittu kukaan kannata tätä. Tai jos kannattaa, niin Pekka ainakin sinne pandahäkkiin
Kaikki: Kannatetaan
Lauri: ei vittu nyt kannateta, ku mitä me Sirpukan kans tehdään ja kumpi panda on kumpi pomo
PA: nyt vittu kannatetaan, tai rupee pandanaamoja tulemaan
Kaikki: kannatetaan
AL: Saako Peku uuden pannun?
TL: ei vittu saa. Ei ainakaan täällä saa.
Kaikki: Kannatetaan
AL: joko saa tuplapalkkion
KN: viiden minsan päästä
TL: ehdotan että käännetään kelloa 5 min. eteenpäin
AL: eikö mun puoliso olekin nero
Kaikki: kannatetaan
Hehehehe. Loistava kässäri Johan on markkinoiden ohjelmistoon..se on juuri noin!
Hiljaa! Suuri Angelniemen tirehtööri määräsi tapahtuman Pelkosenniemipäiväksi, koska Turun joen toisella puolella ihmiset ovat kyselleet missä kaupungissa tämä Johan on markkinat oikein on?
Mikä on juuhan on markkinat? Vai onkohan se joohan on markkinat?
Rösöläperänruppanoiden ohjelmistoon.
Kairalan köppänoiden ohjelmistoon oikein hyvä
Ei mennyt valitus läpi!
Eiköhän asiasta haeta valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.
Ei mennyt valitus läpi!
Ikihymymatti tässä valittaa hei vaan .
Valitti jo. Ei rakenneta sitä mörskää ikinä
Valinta tulee kohdistaa Sodankylän hakijaan, selkeästi pätevin.
Ikihymymatti on muuttamassa tälle puolen.
Onkos Mustapekka kortti mukana valinta ryhmässä.
Missäpä p×××ka muualla kuin rattaissa.