Suomen yhteiskunta on rakennettu aamuvirkkujen ehdoilla, varsikin työelämä.
Aamuvirkkuja taitaa olla yli 90% kansasta, meikäläinen ei ole aamuvirkku.
Muka päivätyöksi kutsutaan klo 07 alkavaa työtä, sehän on aamutyötä, päivä on vasta klo 12 jälkeen.
Aamuvirkut valehtelee, kun kehuvat, että aamusta on päivä pidempi ja saa paljon enemmän aikaiseksi, kun aikaisin aamusta aloittaa.
Klo 07 töihin menevät joutuva heräämään jo klo 06 aikaan, aamutoimien ja työmatkan takia.
Meikäläinen herää joskus klo 09 jälkeen, johon aamuvirkut toteavat, että ovat tehneet 3 tuntia töitä, kun sinä vielä nukut.
Eivät aamuvirkut saa sen enempää tehtyä, eikä heidän päiväsä ole tuntiakaan pidempi.
Aamuvirkut alkavat jo illalla klo 21 toteamaan, että eiköhän ole jo aika valmistautua yöpuulle ja kömpivät sänkyyn.
Meikäläinen menee nukkumaan vasta 24 jälkeen että siinä se aamuvirkkujen 3 tunnin aikaisempi herääminen meneekin, menevät 3 tuntia aikaisemmin nukkumaan eli ihan yhtä monta tuntia ollaan valveilla.
Toiseksi, aamuvirkuilla on surempi todennäköisyys saada sydänkohtaus, koska suurin
todennäköisyys sydänkohtaukselle on enne klo 08 aamulla.
Aikainen hertys on vastoin ihmisen biologista kelloa, jonka mielestä ihmisen tulisi vielä nukkua klo 07, kun aamuvirkut ovat silloin hereillä.
Aamuvirkut valehtelee!
Anonyymi-ap
1
165
Vastaukset
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad981683- 551103
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4371076- 1701013
- 57792
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126772- 83730
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671