"Atria" myrkyttää kansalaisia

Anonyymi-ap

Minulla oli paha yskä. Yskä oli kuivaa, syvältä tulevaa yskää. Tuntui, että keuhkot saattaisivat milloin tahansa tulla pieninä palasina ulos yskän mukana. Minulla oli myös rajua nenän tukkeentumista. Rajuimmillaan sellaista, että: Nenän niistäminen auki oli erittäin vaivalloista. Joutui niistämään ja niistämään, eikä nenä meinannut millään aueta. Kun nenä lopulta vähitellen aukesi, nenästä tuli ulos verisiä kokkareita. Kun niistin pesualtaaseen, nenästä saattoi tulla verta kuin sumutepullosta. Muutamien minuuttien kuluttua nenä oli taas yhtä tukossa.
Rajuinta yskää ja rajuinta nenän tukkeentumista kesti monia kuukausia, vähän vähemmän rajuja muutamia vuosia. Samanaikaisesti söin paljon "Atrian" broilerin koipireisiä. Söin niitä yleensä kolme (3) koipireittä vuorokaudessa, kolmena - neljänä (3:na - 4:nä) vuorokautena kalenteriviikossa, joskus useamminkin, lähes kaikissa kalenteriviikoissa.
Jossakin välissä aloin pitkästä aikaa syödä kuparitabletteja lähes päivittäin. Pian yskä ja nenän tukkeentuminen lieventyivät selvästi jonkin verran, pitkäksi ajaksi. Eli kuparin puutoksella oli ollut jokin osuus yskään ja nenän tukkeentumiseen, mutta ei ratkaisevaa osuutta.
Myöhemmin jossakin välissä vähensin "Atrian" koipireisien syömistä noin puolella. Pian, kas kummaa, yskäkin lieventyi noin puolella, samoin nenän tukkeentuminen. Jatkoin "Atrian" koipireisien syömistä tuon uuden määrän verran monien kuukausien ajan, jopa parin vuoden verran ja yskä ja nenän tukkeentuminen pysyivät uusissa alemmissa määrissään.
Sittemmin lopetin "Atrian" koipireisien syömisen kokonaan. Taas pian kas kummaa, yskä ja nenän tukkeentuminen loppuivat kokonaan! Sen jälkeen en ole syönyt ollenkaan "Atrian" koipireisiä enkä yleensä mitään muitakaan "Atrian" tuotoksia, ja tuo yskä ja tuo nenän tukkeentuminen ovat pysyneet poissa!
En tiedä, mitä "Atrian" broilereille syötetään, kun ne aiheuttavat tuommoisia vaivoja. Vai käsitelläänkö koipireidet jollakin myrkyllä? Joskus "Atrian" koipireisipaketeissa luki, että broilereille syötetään p% kotimaista kauraa, tuo p oli jokin prosenttiluku alle 40. Mitähän se loppu yli 60% sitten on?
Ensimmäinen johtopäätös: Ikuinen ostoboikotti KAIKILLA "Atrian" tuotoksilla!

Tuon koipireisikokemukseni lisäksi painui mieleeni vuosia sitten toinenkin "Atriaan" liittyvä tapaus. Ostin rasiallisen "Atrian" "perunasalaattia". Syötyäni tuon rasiallisen minulle tuli nuutunut olo. Nuutumus ei ollut tavallista väsymystä, vaan pöpperöisempää, hallitsevampaa olotilaa, jota kesti monia tunteja. "Perunasalaatin" kera en syönyt mitään muuta. Kerta saattoi olla ensimmäinen, kun ostin "Atrian" "perunasalaattia", tai saatoin olla ostanut sitä 1 - 3 kertaa aikaisemminkin. Joka tapauksessa se oli viimeinen kerta.
"Atria" myrkyttää ihmisiä viranomaisten vankassa suojeluksessa ja turvassa, ilman vastuuta.

8

416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Osta heille lahjaksi kirja jonka nimi on vaikka: Kuinka laittaisin parempaa ruokaa.
      Minä ainakin kierrän kaikki ko. yrityksen valmistamat tuotteet kaukaa.

      • Anonyymi

        Tuo on viisautta!


    • Anonyymi

      Jotain vikaa niissä Atrian tuotteissa tuntuu olevan. Yksi ruokamyrkytys lenkkimakkarasta ja useita sellaisi, että tuntuu kuin vatsassa olisi jotakin toimintahäiriötä, mutta ei kuitenkaan oksnnusta eikä ripulia.
      Parempi välttää kaikkea Atrian tuotetta!

      • Anonyymi

        Tuo oli tuttua nuitakin koipireisiä syötyäni. Vatsaan tuli outo tunne ja niin tuli yleiseen vointiinkin. Ei se ollut kipua eikä ripulintunnetta eikä oksennuksentunnetta, mutta muuten outoa tunnetta, myös väsymystä, jollaisia ei ole tullut syötyäni muun valmistajan broileria. Tuntuu kuin olisit kirjoittanut omista kokemuksistani, kun kirjoitit: "kuin vatsassa olisi jotakin toimintahäiriötä, mutta ei kuitenkaan oksnnusta eikä ripulia.".


    • Anonyymi

      Sipuli on myrkkyä, äsken vasta isompikin porukka sairastui kun sipuleissa oli e-coli bakteeria, pahimmillaan voi kuolla.

    • Anonyymi

      30.10. tiedotusvälineet julistivat, että "Atria" aloittaa siipikarjanlihan viemisen Suomesta Kiinaan. Viemisestä on päätetty peräti presidentti Stubbin ja ministeri Essajahin (kd.) Kiinan-vierailulla. Pian "Atria" siis aloittaa myrkyttämistoimintansa tai laajentaa sitä Kiinassakin aiheuttamalla kiinalaisillekin pahaa syvältäkumpuavaa yskää, rajua nenän tukkeentumista verisillä kokkareilla - JA MITÄ KAIKKEA MUUTA? Joko on "Atrian" johdon kannalta myynti Suomessa häiriintynyt niin paljon, että on korkea aika viedä myrkytys Kiinaan? - Stubbin ja Essajahin suojeluksessa! Kiinalaiset (ja kaikki muutkin), kavahtakaa "Atriaa"!
      Chinese (and also all others), beware of "Atria"!
      "Atria" poisons citizens!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      115
      9848
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      4992
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4792
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      7
      3260
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2461
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      106
      1706
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1506
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      54
      1491
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1424
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1351
    Aihe