Vielä ehtii komeetan nähdä

Anonyymi-ap

Löysin kiikarilla tämän lokakuun 2024 komeetan 16.10. klo 19.40-20.10 välillä pariin otteeseen. Vaihteleva pilvisyys sai kuitenkin komeetan näkymään vain hetkittäin tummalla taivaalla. Paljain silmin en nähnyt lainkaan. Myöskään tähtiä ei juuri näkynyt pilvisyyden takia - mutta komeetta siis näkyi kiikarilla. Tästä tuli outo tunne, että olinko nähnyt komeetan vai enkö. Aikaa tähystelyssä kului kuitenkin lähes tunti ja siitä yhteensä noin minuutin verran kahdessa erillisessä jaksossa näkyi kiikarissa selkeästi tuo komeetta. Varmuuden hienosta havainnostani sain, kun näin sitten hiukan myöhemmin lehtien nettisivustoilla lukijoiden ottamissa kuvissa ihan samanlaisen, samaan suuntaan etenevän ja yhtä pitkäpystöisen.

Komeetan löytää luullakseni kiikarilla vielä ainakin lähi-iltoina, alkuillasta yhä korkeammalta taivaalla Auringon täysin jo laskettua. Kuusta edetään katseella taivaan kannen kautta suoraan toiselle laidalle (eli länteen). Alkuillasta, esim. klo 19.40 maissa, kannattaa sitten katse kääntää lännessä hiukan vasemmalle. Siellä komeetan korkeus on aluksi noin klo 20 maissa suunnilleen horisontista yhtä korkealla tai hiukan korkeammalla kuin Kuu vastakkaisella suunnalla on. Eli on melko korkealla. Klo 20.30 jälkeen Kuu nousee/on noussut yhä korkeammalle ja komeetta taasen siirtyy illan edetessä hiukan oikealle lähes länteen ja laskeutuu alemmas horisonttia kohti. Joten myöhemmin iltaisin sitä ei ehkä näe enää kuin aukeilla alueilla.

Onkohan saatu vastaavia havaintoja, joissa vain hetken komeetta on näkynyt pilvisellä taivaalla?

4

287

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En ole nähnyt silmällä enkä ole saanut otettua kuvaa/videota, kahtena iltana yrittänyt mutta liian pilvistä. Huomenillalla 22.10 uusi yritys, pitäisi olla linkin kuvan punaisen ruksin kohdalla.

      https://ibb.co/zV37P1h

      • Anonyymi

        Taas liian pilvistä 22.10 No huomenna tänne luvataan illaksi täysin selkeää. Komeetta on suurin piirtein samassa kohdassa kuin 22.10


    • Anonyymi

      Löytyihän se eilen illalla 24.10 Otin 200 kinomillillä alueesta, jossa komeetan piti laskelmieni mukaan...😏...olla, kuvia, ja ensimmäisessä kuvassa komeettaa ei näkynyt joten pieni suunnan muutos ja taas kuva muutaman sekunnin valotuksella kymmenen sekunnin vitkalla ja ei muuta kuin tähtiä ja taas pieni suunnan muutos jne ja neljännellä kerralla onnistui. Olipa hieno tunne kun painoin "Näytä kuva"-painiketta ja etsimeen tuli kuva jossa komeetta...jes.
      200 kinomillillä kuvakulma on jo aika kapea, jollain sadalla millillä tai vähemmällä se olisi löytynyt heti. Tosin kokemuksesta tiedän että OLED-etsimessä "tähtitaivaskuvat" ovat aina hienompia kuin kotona 27 tuuman IPS-näytöltä katsoessa...😞
      Linkin kuvaa hieman huononnettu alkuperäisestä, tosin ei alkuperäinenkään silmiä hivele koska pudotin putken kerran lattialle...🙁

      https://ibb.co/RyXT0m3
      https://ibb.co/MBt280R
      https://ibb.co/3kxDpGr

    • Anonyymi

      Hieno tulos. Ok, siellä edelleenkin taivaltaa vaikkei uskoisi näkemättä tummalla taivaalla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2452
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1622
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      81
      749
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      718
    Aihe