savu lohen suolaus?

savuton savustaja

kertoisko joku semmosen asian että kun mun pitäis savustaa lohi eikä mulla oo harmainta hajua suolataanko kala ennen vai jälkeen savustuksen.

7

24928

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • savukalalle

      Hain netistä seuraavan (jonkun Pörje-sedän sivuilta): Savustettavan kalan suolaus on tärkeä työvaihe ja siihen on syytä syventyä huolellisesti, jotta lopputulos olisi hyvä. Suolauksen voi suorittaa kahdella tavalla: joko ennen savustusta tai sitten savustuksen jälkeen. Ennen savustusta paras lopputulos saavutetaan joko hieromalla kalojen sisälle ja ulkopinnoille karkeaa suolaa ja antamalla kalojen suolaantua viileässä 2-3 tuntia tai upottamalla kalat yhtä pitkäksi aikaa 10 prosenttiseen suolaveteen. Suolaantumisen jälkeen kalojen pinta pyyhitään kuivaksi ylimääräisestä suolasta ja limasta. Vaihtoehtoisesti kalat voidaan suolata savustuksen jälkeen kastamalla ne 10 prosenttiseen suolaliuokseen ajan kalojen koosta riippuen noin 20-30 sekunnin ajan. Jälkimmäinen tapa on suositeltavampi, jos ei ole aikaa odotella kalojen suolaantumista.

      Olen käyttänyt kalojen savustuksessa leppälastuja sekä katajanoksia. Valmis leppäpurukin on OK. Tosin omenapuu on savulähteenä kaikkien kotimaisten puiden kingi. Jos kalojen pinnan haluaa saada nätin ruskeaksi, lastujen sekaan voi lisätä pari palaa sokeria. Kalojen sisälle olen tavannut laittaa katajanoksia, jolloin kalat paitsi pysyvät mukavan pyöreinä, niihin tulee hieno katajan aromi. Lopputulos on sen parempi, mitä hitaammin ja mitä miedommalla lämmöllä kalat savustetaan. Kun kalojen selkäevät irtoavat helposti vetämällä, kalat ovat kypsiä. Nyt seuraa kalojen käyttökelpoisuuteen eniten vaikuttava vaihe. Kun kalat ovat jäähtyneet sen verran, että niitä voi siirrellä paljain käsin, poistetaan päällimmäisen puolen nahka leikkaamalla se irti selkäpuolelta ja vedetään nahka kevyesti pois kalan päältä. Seuraavaksi tehdään veitsellä koko kylkiviivaa pitkin kohtisuhi ruotoihin saakka ulottuva viilto, jolla erotetaan selkä- ja vatsalihakset toisistaan. Työntämällä veitsellä viillosta selkään ja vatsaan päin lihakset irtovat nätisti ruodoista. Myös ne inhottavat pienet ja nautinnollista syömistä haittaavat vihneruodot jäävät keskiruotoon kiinni. Sitten vaan kala käännetään ja poistetaan samalla tavalla nahka ja lihat myös toiselta puolelta. Jos kala ehtii jäähtyä täysin ennen kuin lihakset erotetaan, irrotettavat palat ovat täynnä piikkejä eikä niitä sitten nypi pois Erkkikään...

      • hpop

        Aivan loistava ohje jota käytän. Suolaus oli tuttu, mutta toi kalan käsittely oli hakusessa. Onhan tästä vähän aikaa kun tämä ohje on laitettu.


    • kalan suolaaja

      Ehdottomasti paras ja makoisan mehukas savulohi tulee kun se suolataan ennen savustusta suolavedessä. Parempi vielä kun olisi fileerattu, näin ne suolautuu paremmin.
      Maukkaita hetkiä savulohen kera.

      • KalaKalleko

        Olen samaa mieltä. Oma kokemukseni on juuri tuo etukäteen suolaus ja nesteessä, suolaustulos tasaisempi. Savustuksen jälkeen pidän parempana "kuivasuolausta" kuin tuota kastamista.
        -Jusseja- Ja toivonmukaan kukaan teistä ei kuseskele mereen/järveen, edes näin Jussina!!!!!!On nääs vielä äkkiä se viimoinen kusireissu se!


    • mie

      Suolaan Lohen aina päivää ennen savustusta. Hieron suolan kalan pintaan. Käytän nykyään hienoa merisuolaa. Jos savustat siikaa niin siihen käy savustuksen jälkeen nestesuolaus!

    • kala makke

      2kg kala tehdään suola liuos 5ltr vettä ja 1kg meri suolaa, kala suola liuokseen n5h ja välillä pieni hämmennys kapustalla.savusta kala ,kun valmis kääri voi paperiin ja alu folioon.anna olla sen aikaa kun potut kiehuu,ota kala esille syö ja nauti tumman oluen kanssa.jos kavereita kylässä tarjoa myös heille,mutta jos ei niin muista kehua muuten miten hyvää oli.toimii ..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      156
      4362
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      71
      4089
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      3264
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      129
      2888
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      183
      2587
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      39
      1727
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      58
      1494
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      67
      1485
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      114
      1183
    10. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      18
      1165
    Aihe