On paljon ihmisiä, jotka kärsivät sosiaalisten tilanteiden pelosta. On kahvikuppineuroosia ynnämuuta, jotka vaikeuttavat tiettyihin tilanteisiin menemistä.
Miten te olette taiteilleet itsenne pois kyseisissä tilanteissa?
Mitä sanotte syyksi, kun ette halua vaikkapa yhteisiin tilaisuuksiin osallistua, kun ruokailuun ja kahvitteluun?
Monikaan ei halua isolle porukalle kertoilla omista neurooseistaan.
Miten te olette taiteilleet itsenne pois kyseisissä tilanteissa?
Mitä sanotte syyksi, kun ette halua vaikkapa yhteisiin tilaisuuksiin osallistua, kun ruokailuun ja kahvitteluun?
Monikaan ei halua isolle porukalle kertoilla omista neurooseistaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei se tarvitse selittelyitä. Tekee mitä huvittaa. Sanoo vaan että ei nyt.
Tuo juuri että pitäisi selitellä tai hakea ymmärrystä /sääliä on omituista.
Kaikilla on oikeus olla sellaisia kun on, kunhan ei toiselle pahaa tee.
No usein niin menee, ettei siitä ongelmasta halua kertoa kenellekkään, joten ymmärrystä tai sääliä ei sillä haeta.
Se vain, että kun aina, jokaikinen kerta kieltäydyt, niin aiheuttaa muissa kummastelua ja ihmettelyä. Silloin sitä tuntee itsensä omituiseksi.
En selittele vaan jään kaikesta mahdollisesta pois. Sitten joskus kun on pakko mennä, niin kyllähän se hävettää, kun joutuu kaksin käsin pitämään kupeista ja lautasista kiinni, ettei kaikki ole pitkin rinnuksia. Pikkukahvikupit ja keittokulhot on kaikista pahimpia. Keitto on pakko ryystää mahdollisimman läheltä suuta, kun ei lusikat pysy käsissä pidempää matkaa. Näkeehän sen, että toiset pitää ihan kummallisena ja luulee musta ties mitä.
Nostan hattua, että kuitenkin menet, vaikka se on vaikeaa. Itse en mene, koska pelkkä ajatuskin saa sydämen hakkaamaan. Lääkkeisiin en halua ripustautua, koska se ei loppujen lopuksi ole pysyvä ratkaisu.
Olisi kiva tietää, mistä tällainen pelkotila noihin syömis/kahvipelkoihin tulee? Mikä saa ihmisen kammoamaan niinkin luonnollista asiaa kuin syöminen ja juominen.
Miten suhtaudut itseesi niissä tilanteissa ?
Mietitkö kenties, että muut katsoisivat juuri sinua ja ajattelisivat sinusta jotain, ehkä jopa jotain negatiivista ?
Monesti se voi johtua sellaisesta, että luulee muiden katsovan, mitä tekee, ja miten. Vaikka loppujen lopuksi ketään ei kiinnosta miten juuri minä/sinä kantaa kuppinsa tai lautasensa pöytään.
Omalla kohdallani muistan aikoinaan, kun itsekin kärsin tuosta vapinasta, ja kun tilanteessa mietin, että saakeli kun kädet tärisevät, niin se vain lisäsi sitä vapinaa.
On ymmärrettävää, että voi tulla tavaksi vältellä sellaisia tilanteita, mutta kun niitä kuitenkin joskus tulee eteen. Vaivasta on mahdollista päästä eroon.
Kahvikuppia ei ole hyvä ottaa ihan täyteen, niin on vähän helpompi kantaa se pöytään.
Ja jos menee jonnekin jonkun toisen kanssa, niin voi pyytää toista kantamaan kupin tai lautasen tai tarjottimen.
En luule, että muut ajattelisivat minusta jotain huonoa. En oikeastaan löydä tilanteista muutenkaan mitään negatiivista, mutta siltikin se kahvin juominen tai syöminen jännittää. Itselläni ei tärise kädet, vaan pää. Tiedän, ettei pitäisi karttaa näitä tilanteita, mutta en vain pysty menemään tuollaisiin hetkiin. Hirveintä on kyläily jossain, mistä istumme vaikkapa 4 henkeä kahvipöydässä. Siinä väkisinkin kaikki katsovat minua, ja minä heitä. Jää kahvit kuppiin.
Onhan olemassa yksityinen "robottikoulutus". Mieltään ja ajatuksiaan voi oppia paremmin hallittemaan.
Olen jo 61v joten ei ole tarve siloitella asioita jotta tulisin hyväksytyksi. Eli kieltäydyn menemästä jos en halua. Aina.
Itse kieltöydyn pakosta. Tulee useinkin riitaa kumppanin kanssa, kun en lähde sukuloimaan.
Ei oo varaa mennä kahville. Heti kun korona hössötys ja Ukrainan sota alkoivat, hintoja nostettiin kymmeniä prosentteja.