Ennenkuulumatonta. Kemijärven johtajat ovat päättäneet salata Pumppuvoimalaillan filmin. Se poistettiin yllättäen netistä. Ilmeisesti Kemijoki Oy ja Pohjolan Voima ovat painostaneet kaupunginjohtoa, koska sata prosenttia ihmisistä kuulemma vastusti voimaloita. Kemijärven asukkaat halutaan sumuttaa koska ELY:n johtajien puheet salattu. Tahallaan vietiin tilaisuus paikkaan johon ei mahdu kuin 70 ihmistä. Lähes sata ulospäin. Elyn johto oli virkavastuulla puhumassa mitä tehdään. Hävytöntä salaamista. Aatu puhui asiaa Puskaradiossa. Miksi kaavoitusluvat on annettu salaa ja nopeasti.
Kemijärvi Voimayhtiöiden juoksutyttönä
Anonyymi-ap
561113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Nivala oli kuulemma haukkunut kaikki voimaloiden vastustajat.
Tyhjää tynnyriä on helppo liikutella.
Karppinen go home. Karjalan kaupunki kutsuu.
Sirpa Iivaru ja Helena Tiihonen pitivät hyviä puheenvuoroja! Haluan kuulla ne uudestaan. Mikä on peruste salaamiselle?
Pekka lähetti Sipsun maitojunalla Kemijärven harmiksi. Kosto on suloinen. Kiäh Kiäh.
Peruseste on, että kuntavaalit tulee ja kunnan suuri vaaleatukkaisen naisten johto pelkää Sirpan voittavan vaalit.
Saatanan surkimukset. Yritätte salaa antaa kaavoitusluvat. Nyt piilotatte kansan mielipiteet. Karppinen munasi itsensä ja nuokeskeli jokuyhtiötä. Puhernjohtaja kersantti Torvinen sulki Tiihosen suun.
Senhän piti olla Kulttuuritalolla. Oli ostettu sadoilla tuhansilla audiovisuaalinen laitteisto. Sinne olisi mahtunut 250 ihmistä. Kuulemma Juhani Tapio muutti paikan Heikin kanssa. Karppinen kamppaa Solatien. Karppinen on kepulainen.
Kemijärven Keskustan johtajat Nivala, Tapio ja Ruokamo johtaa kaupunkia. Nyt pannaan ihmiset hiljaiseksi. Ihan sama juttu tehtiin Putkilaskussa.
Ruokamoko nousussa vai juoksutyttönä hessun kalaanissa ?
eli näinkö tässä taas kävi Solatietä tuli juoksutyttö... samalla lailla kuin Savukoskestakin...
On se vaan ihme touhua, että noita seniilejä ei saada kuriin tässä kylässä.
Ihmiset hslutaan hiljentää, siksi salataan. Tilaisuudessa oli erinomaisia puheenvuoroja mm. Iivarilta. Kaupunki ei halua näitä keskusteluja julkisuuteen. Tilaisuuden puh johtaja antoi massaliikkeen johtajan mollata kaikki ihan rauhassa. Tallenteen salaamisessa on kyse myös tulevista kuntavaaleista. Siellä oli muutama tyyppi, joka keräisi koko äänipotin jos lähtisi ehokkaaksi..
Kannattaa huomata. Manttaalimies Kerkelä on Yhteismetsän ja Koillissähkön puheenjohtaja. BB Nivala on Lämmön ja Veden puheenjohtaja ja Kemijärven Keskustan puheenjohtaja. Yhteismetsä on jo vuosi sitten myynyt maansa Suomen Voimalle. Suomen Voimalle tulee kaksi valtavaa voimalaa. Joko tajuatte miksi Karppinen salaa kansan mielipiteitä.
Onko täkäläinen valta näin keskittyny kahteen herraan A.Kerkelään ja H.Nivalaan ? Miten tässä näin on käyny ? Nykkö kansan silmät on auvenneet ?
Mitä hyvää H.Nivala on tälle kylället tarjonnut?
Ei Saa...na mitään.... kepit hihoihin ja yhteismetsän taimikkoon
Eiköhän ollut ihan julkinen tilaisuus...
No mitä Masalin. Maitojunalla takaisin Kemijärven kurjuuteen. Toisen kerran.
Kuppi maistuu Kempassa. Lestadiolaiset ei tykkää Pohojan maalla.
Kannattais vähän penkoa ELY-herrojen asioita että minkälaista lahjusta siellä liikkuu.
Sanotaan poliittisten päättäjien olevan osa kansasta koska kansa on valinnut heidät.
Ei on koska valinnan jälkeen poliikon mieltä muutetaan lobbaamalla, painostamalla, ja jopa lahjonnalla. Tässä mahdollinen esimerkki.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ae4791d9-fa93-41bf-8f65-b09e4c48623f
Käsky oli käynyt siirtää tilaisuus kulttuurikämpältä pienempiin tiloihin. Olisi kauheaa imagollisesti jos 200 päinen yleisö olis tykittänyt valtuutettuja ja virkamiehiä.
Kyllä oli Nivalan toiminta aivan ala-arvoista,hänellä ei ollut muuta sanottavaa kuin haukkua ihmiset,joille oli ekakertaa järjestetty tilaisuus ottaa kantaa hankkeeseen.
Oli aivan erikseen hyvä, että Heikki muistutti kuka päättää ja mitä ja kuinka tällainen perustuu lakiin ja säännöksiin.
mm. ELYn edusta sai kuulla lapsellisten, luonnevikaisten naljailua. Toki näitä " metsäläisiä" riittää pienemmissäkin yhteisöissä.
On hyvä että tilaisuuden päätteeksi Heikki tästäkin muistutti.
Massaliikkeen johtajille äänet. Räkyttäjät vaietkoon. Massaliike taisteli kateellisten paskojen räkytyksestä välittämättä!
Heikki osaa vedättää tyhjiä tynnyreitä eli Kemijärven Keskustan jäseniä. Me tavalliset ihmiset näemme tuon miehen ja sen puolueen läpi. Heikin sanat tilaisuudessa halutaan salata. Haukkui kaikki ne jotka uskaltavat vastustaa voimayhtiöitä. Jokaisen pitää pelätä tuota miestä ja Kemijärven Keskustaa. Siellä on muutaman valta joka jyrää kaiken. Äänestäjät. Sanokaamme seuraavissa vaaleissa että Kemijärven Keskusta. Nyt riitti.
Juuri näin, kyläläisten on turha ilkkua, valtuuttetuna Heikki määrää.
Tulevissa kuntavaaleissa 2025 täytyy ehdokkaiden tuoda selkeästi kantansa esiin sitä kysyttäessä, luulen että hankkeiden kyseenalaistavat (vastustajat) saavat vaalivoiton, hyvä niin meidän kemijärveläisten puolesta. Luontoarvot ovat kuitenkin asia numero 1.
Pumppuvoimaloista Kemijärvelle tulee päättämään/ kaavoittamaan valtakunnantason ammattilaiset.
Ei kyläpoliitikot, eikä Kauhaselän huvilanomistajat.
Todella tökeröä kokoontua v....lemaan kunnantalolle vajavaisin maallikon tiedoin ja ,' ymmärryksin .
Kokoomuksen ympäristöministeri Mykkänen lupasi Kemijärven reissulla et näillä hankkeilla on oma ohituskaista. Ne tulee nopeaan. Savukoski oli paikalla ja komppas.
Kiitos Kokoomus.
Kaavasta päättää vain kemijärven kaupunkin valtuusto ! Kunnilla on kaavoitusmonopoli ! Noin tarkennukseksi.
Voipi olla, ettei ole isoissa asioissa tulevaisuudessa.
Täällä apinalauma haukkuu taas aivan väärää puuta!
Ei ELY keskus päätä pumppuvoimaloista!
Aletaanko vastustamaan tätä hanketta ja kovalla äänellä? Pitäähän sitä perinteitä kunnioittaa.
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20127469
Tuohan ei nouse koskaan pystyyn!
Tuhoontuomittu ajatuskin!
Muualla maailmalla haudattu kaikki hankkeet, kannattamattomana.
Totta turiset,
Aikaa ja kunnan rahoja käytetään varmasti asian tiimoilta matkusteluun runsaasti yms, lopputuloksena hanke haudataan kaikessa hiljaisuudessa.
Loistavaa että Kemijärvelle tulee miljardin euron vetyjalostamo.
Tuo hurjasti lisää Kemijärvelle niitä paljon kaivattuja työpaikkoja.
Antaa kansan ajatella kenen puolelle lähtee. Jokainen kunnallisvaali ehdokas joka pelaa rehellisillä korteilla voi ilmoittaa kantansa ennen vaaleja mikä on kanta pumppuvoimalaan.
Tässä on hyvä esti pystyykö ehdokas olemaan suoraselkäinen, eikä mene tuulten mukana.
Pelaako joku rehellisesti?
Alkavat pelaamaan kun äänestää vain niitä joilla on kanttia, ja uskaltavat sanoa kantansa.
Toivottavasti tähän ei sotketa politiikkaa. Kunhan vai äänestetään niitä joilla on joku kanta.
Kerro miten voi kannan muodostaa kun tietoa ei vielä ole?
Mistäpä tässä mitään tajutaan mutta hanttiin se on laitettava.
Tehas tulee.
Joku syy salailuun on!
Tarkastuslautakunta töihin, selvittää miksi tilaisuutta ei järjestetty kulttuurikämpällä?
Pumppuvoimalat on Kemijärven tulevaisuus.
Erityistilaisuudenjärjestämispaikantarkastus on välttämätön.
Normi hommaa Kemijärven päätöksenteossa. Salailua ja suhmurointia. Keskusta keskiössä jälleen, joten eiköhän tässäkin metsään mennä.
Kait siinä elinvoimalautakunnassa on muitaki ko kepulaisia ?
Onks nää kepulaisia ? Torvinen Arto,Jaakkola Kauko,Räisänen Kari ja Huczkovski Raimo. Nää ainaki ovat elinkeinolautakunnassa. Ettei vain liippaa enemmistöä nää jäsenet ?
Mutta täällä pitää haukkua vain kepulaisia!
Se on ansaittua.
Persut on LOIKKAREITA, niitä ei kannata äänestää (Kemijärvellä ryhmä hajonnut monta kertaa, viime kaudella yhtä lukuun ottamatta menivät Sinisiin!) eikä muitakaan PUOLUELOIKKAREITA, jotka monta kertaa vaihtaa puoluetta. ÄLÄ ÄÄNESTÄ LOIKKAREITA!
Aulikki on kepulainen. Juujärvi ja Vatanen kannattakaa, käsi ylös. Ääntä sieltä Espoon miljoonarannasta.
F I L I M I jakoon! Eikö sitä muka ole kellään!!
Oisko ees kämnykkävideoita!! Eikö viulumies kuvaa aina, miksei jaa! Jakakaa!